default_mobilelogo

Yrittäjäjärjestön ryhtiliikkeen ja nousun isänä 1980-luvun alkupuolella voi pitää hyvinkääläistä tv-kauppiasta Erkki Raitalaa, joka välitti silloisen Suomen Yrittäjäin Keskusliiton SYKL:n toimistoväelle tiedon, että oli tekeillä aivan hullu laki, ns. työsuhdeturvalaki, jota vastaan olisi taisteltava.

Raitalan oma kuvaus oli hyvin värikäs, kuinka toimistoväki oli tilannut mainostoimistolta torjuntaohjelman: ”Cocktailtilaisuus siellä ja cocktailtilaisuus täällä”.

Raitala katseli kengänkärkiä, jolloin varatoimitusjohtaja Kari Heikkilä tuli kysymään, mitä Erkki miettii. Raitala sanoi, ettei hän usko tälliseen, vaan on pantava aivan toisenlainen vauhti.

Raitala oli masinoinut myös onnistuneen torjuntataistelun ns. pisteveroa vastaan, joka oli tarkoitus panna kodinkoneille..

Toinen merkittävä henkilö oli silloinen toimitusjohtaja Waldemar Bühler, joka lähti täysillä mukaan, vaikka ei työmarkkina-asioista paljoa ymmärtänytkään. Hän kutsui kohta minut operoimaan sitä puolta (Nostetaanko yrittäjäjärjestö suosta vai haudataanko se?).

Keskeinen henkilö oli myös järjestön puheenjohtaja Arne Berner, joka esiintyi uutterasti ja jolla oli kanttia esittää asiat selkokielisesti.

Ennen kaikkea Bühlerilla oli suhteita tutkijapiireihin, joista ilmestyi aivan kärkipään nimiä tarjoamaan palveluksiaan. Oli innostavia seminaareja, kuten Suomi kukoistamaan yrittäjyydellä, jossa mm. nyttemmin edesmennyt Erkki Toivanen piti erinomaisen esitelmän.

Keskeinen tekijä oli se innostus, jolla sekä keskusliiton toimisto että monet luottamushenkilöt olivat asiassa mukana. Kiersimme jatkuvasti kenttää aluejärjestöjen ja paikallisyhdistysten juhlissa ja koulutustilaisuuksissa. Maakunta- ja paikallislehdet ottivat sanomamme suopeasti vastaan. Mm. Oululainen Liitto-lehti käytti kerran kokonaisen sivun julkaisten puheeni sanasta sanaan.

Kaikkialla havaitsi sen innostuksen ja toivon, mikä vallitsi kentällä. Siinä monien aluejärjestöjen toimitusjohtajien aktiivinen rooli oli hyvin merkittävä. Mieleeni on jäänyt mm. Kanta-Hämeen yrittäjien Kyösti Vehmas, Pohjois-Karjalan yrittäjien Mauri Vänskä ja Lapin yrittäjien Tapio Tuomilaakso.

Mutta oli eräs taho, jossa tästä ei innostuttu: työmarkkinajärjestöt ja poliittiset puolueet, muutkin kuin vasemmisto. Ne pelkäsivät valta-asemansa menetystä. Kokoomuksessa oli tosin muitakin yrittäjiä tai yrittäjähenkisiä kuin Iiro Viinanen, mutta he jäivät puolueessaan ”katveeseen”. Sama oli tilanne kepussa.

Valtamedia yhtyi tähän torjuntataisteluun ja piti sanomaamme perusteettomana populismina. Mm. Uuden Suomen toinen päätoimittaja Jyrki Vesikansa paineli lehdessään jarruja kolumnillaan, jonka otsikko oli Liika löyly polttaa väittäen, että viesti oli jo mennyt perille. Hän oli hyökännyt jo ensimmäisen kirjani kimppuun Kauppalehdessä.

Kun järjestön sisälle soluttautuneet politrukit saivat vauhdin pois, niin että toiminta alkoi hyytyä, sovin Bühlerin kanssa osa-työajasta, niin että olen toimistossa päivän viikossa ja alan julkaista OSuVa-lehteä (osaavan suomalaisen vapautus). Selostin tarkoin, millainen lehti on, ja Bühler sanoi, että hänkin lähtisi mukaan, mutta se ei nyt ole mahdollista.

Politrukit iskivät jälleen ja alkoivat tarjota pakkopaitaa henkilökohtaiseen yritystoimintaani kuuluvan lehden tekoon ja samalla toimintaani järjestössä, mistä syystä tiemme erosivat ja oma yritystoimintani sai laajemmat puitteet työsuhdekonsultoinnin ja oikeudenkäyntien sekä kirjojen tuottamisen puolelle.

Järjestön kehitys sen jälkeen on lyhyesti kuvattu. Politrukkien iskusta järjestö ei toipunut. SYKL:n ja Pienteollisuuden keskusliiton yhdistymisen nykymuotoiseksi järjestöksi sanottiin lisäävän suuresti järjestön vaikutusvaltaa.

Yhdistymisen aktiivinen puuhamies, Pienteollisuuden keskusliiton puheenjohtaja Ensio Romo sanoi hyvin pian, että se oli virhe. Aiemmin järjestöjen välinen pikku kilpailu oli sentään vähän piristänyt. Henkilöstön ja pönottävien pomojen määrä kasvoi rajusti.

Imperiumin vastaiskun jälkijäristykset ovat lamaannuttaneet järjestön täysin aivokuolleeseen tilaan. Järjestön johto, ”keskuskomitea”, on gallialaiskylän tavoin keskittynyt oman asemansa puolustamiseen ja ulkopuolisten vihollisten torjuntaan, joista minä lienen tällä hetkellä pahin. Ennen kaikkea virkamiespuolue kokoomus on varmistanut, ettei vastaavia yllätyksiä enää pääse tapahtumaan.

Näprätään pitkiä ohjelmia samaan tapaan kuin puolueet, joista ne eivät muutenkaan juuri erotu. Sen lisäksi kaupataan jäsenetuja kuin rihkamakauppa.

Tulevaisuus ei näytä yhtään valoisammalta. Keskuskomitean käsin poimimat puheenjohtaja-ehdokkaat eivät uhkaa palkkajohdon tai kenenkään muunkaan rauhaa. Siihen heidän eväänsä eivät riitä, eikä halunsakaan.

Nykyinen toimitusjohtaja sai puheenjohtajuuden toimitusjohtajan kädestä, ja häntä myös nykyiset ”viralliset” ehdokkaat saavat kiittää osallisuudestaan kisailuun.

Kun järjestö ilman perusteellista johdon remonttia väistämättä lahoaa omille sijoilleen, se on vahinko ennen kaikkea aluejärjestöjen kannalta, sillä eräissä niistä on edelleen ihan hyvää toimintaa, vaikka entisen kaltainen innostus puuttuukin. Pystyisikö kauppakamarilaitos ottamaan sen tehtävän hoitoonsa?

Järjestö tekee viikon kuluttua perjantaina kauaskantoisia ja kohtalokkaita ratkaisuja.