default_mobilelogo

Etukäteen vahvasti mainostettu Ylen kulttiohjelma 15.02.2018 lässähti heti alkuunsa. Pääosassa oli työministeri Jari Lindström, joka pyöritti vanhaa tuttua levyään ”aktiivimallista”, mitä vatvottiin vailla minkäänlaista kokonaisnäkemystä työttömyyden ”juurisyistä”, kuten uudissana sattuvasti sanoo. Niistä tutkijallakaan ei ollut mitään sanottavaa, koska ne eivät tutkijoita kiinnosta.

Muutaman vuoden työttömänä ollut ja eläkettä odotteleva lehtikuvaaja Henry Rantanen pelkisti asian varsin sattuvasti. Hän sanoi, että ”aktiivimalli” on ”Eduskunnan pitsinnypläyskerhon ainoa tuotos” ja ehdotti, että Lindström jätettäisiin nypläyskerhoineen yksin ja EK ja SAK hoitaisivat työttömyyden.

Rantanen kertoi olleensa töissä Saudi-Arabiassa ja Ruotsissa ja piti syvästi loukkaavana hallituksen mallia. ”Kaukana ollaan arkitodellisuudesta".

Hänen puheenvuoroaan kukaan ei kommentoinut, Lindström hymyili vienosti.

Tietenkin olisi oikein, että EK ja SAK hoitaisivat työttömyyden, koska ovat sen aiheuttaneetkin, mutta siihen niillä ei ole edellytyksiä. Se vaatisi vähintäänkin aktiivimallia työnantaja- ja yrittäjäjärjestöille, ja keskustelu osoitti, että niillä ei ole mitään annettavaa.

EK on jopa ulkoistanut itsensä työmarkkina-asioista, ja Suomen Yrittäjien pääekonomisti puolusti mallia lähes yhtä innokkaasti kuin Juhana Vartiainen. Mika Kuismasen palkanmaksajana joutui pakostakin tuntemaan myötähäpeää, miten hänen puheensa oli hänen virkamieskokemuksensa ja -koulutuksensa mukaista. Molemmat näyttävät liittyneen pitsinnypläyskerhoon.

Lindström sai aivan uutta puhtia puheisiinsa päästessään uhoamaan, miten hallitus luo nyt ensimmäisen kerran pelisäännöt ns. nollatuntisopimuksille, mm. tulisi viikkoa ennen työvuorolistasta tietää, milloin työtä olisi. Turkulainen keskustelija muistutti, että hallituksen oli määrä purkaa säätelyä ja nyt oltiin luomassa melkoista byrokratiaa.

Keskustelu oli myös hyvä näyte siitä, miten media rääpii työttömyyttä ja taloutta ylipäänsä pintaliitona.

Jostakin syytä paikalla ei ollut Juhana Vartiainen kertomassa, millainen on hänen luomuksensa ”taloustieteellinen ihminen”, jota kohti tällä mallilla mennään.