default_mobilelogo



Näyttää siltä, että luotonantajat eivät ole itse noudattaneet
sitä lainsäädäntöä, joka niille kuuluu, niin se korjauskeino on:
pannaan koko kansa rekisteriin
".

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio Ylen haastattelussa 15.10.2018

Verottaja: "Tulorekisterin tahdissa tulevaisuuteen"

Yrittäjät on ainoa ihmisryhmä, jolle saa lätkiä lisää rasitteita aivan vapaasti niin paljon kuin puolueiden ja ay-liikkeen sielu sietää. Ja se sietää varsin paljon.

Edesmenneen legendaarisen juristin ja Yrittäjien Oikeussuoja Oy:n perustajan Pertti J. Siikarlan kirjan nimi on edelleen ajankohtainen: Yrittäjät, Suomen neekerit. Paitsi, että neekeri-sanaa ei enää saa käyttää. Mutta jos heitä vastaan nostettaisiin sellainen vihapuhemyrsky kuin yrittäjiä vastaan irtisanomislakia väännettäessä, kävisivät Suomen vankilat ahtaiksi.

Tuore näyttö saatiin, kun säädettiin laki tulorekisteristä. Mm. Kela ja verottaja hypettivät kilvan, miten mukavaa on, kun nyt saadaan nämä tiedot niin helposti. Kukaan ei muistanut, että jonkun on ne tiedot heille hankittava ja tarjoiltava.

Yrittäjäjärjestökin keskittyi vain vaaliohjelmansa valmisteluun, missä ei ollut mitään konkretiaa. Vasta lain tultua jo voimaan muutamat yksittäiset yrittäjät nousivat protestoimaan. Erinomaisesti tilannetta kuvaava juttu nähtiin Hämeen alueuutisissa 28.02.2019

Siinä muutamat haastateltavat yrittäjät esittivät poikkeuksellisen suorasanaiset madonluvut. Eräs heistä sanoi, että verottaja on osoittanut ”arroganttia lähestymistä”. Sanottiin myös varsin selvästi, että laki on täysin turha ja että yrittäjät uupuvat turhasta byrokratiasta.

Saatiin myös vakuuttava näyttö tästä arrogantista lähestymisestä. Verohallinnon tulorekisteriyksikön johtaja Terhi Holmström ilmaisi jo arrogantilla puhetavallaan, miten turhaa tällainen vastaanpullikoiminen on. Kaikki on hoidettava saman tiukan kaavan mukaan, viidessä päivässä, muuten ei muistikaan toimi. Yrittäjät kun ovat niin huonomuistisia, niin se on heillekin parempi näin.

Tulorekisterimarssi?

Psykoanalyytikko ja kirjailija Erich Fromm sanoo kirjassaan Pako vapaudesta, että ihmisiä turhalla byrokratialla kiusaamista ”ei voida pitää muuna kuin nykyaikaisena kannibalismina”. Ainakin yrittäjät tietävät, miten se miestä syö, ja naistakin.

Fromm puhuu myös byrokraattien valvonnan kiihkosta. Siihen viittaa myös Terhi Holmströmin kirjoituksissa otsikko ”Tulorekisterin tahdissa tulevaisuuteen”. Ainakin se heijastaa melkoista hybristä ja vallantäyteyttä.

Talousteema Oy:n Lassi Mäkinen toivoi, että eduskunnalle tehtäisiin kansalaisaloite lain kumoamiseksi. Olisi melkoinen ihme, jos yrittäjät aktivoituisivat sellaiseen offensiiviin. Muitahan asia ei kiinnosta.

Vieläkin suurempi ihme olisi, jos sellainen aloite menisi läpi yrittäjävihamielisessä eduskunnassa, joka näitä yrittämisen ja työllistämisen esteitä surutta lätkii (”Työelämän rakennemuutos”: Työelämän "rakennemuutos": Lindströmin lista – ja Parkkisen/www.kaukoparkkinen.com 09.02.2019). Ja poliitikot ihmettelevät sitten, kun työttömyys vain lisääntyy,

Ehkä Terhi Holmström säveltää vielä tulorekisterimarssin, jonka tahdissa koko kansa sitten marssii kohti ruusuista tulevaisuutta.

Lisää aiheesta:

www.kauko-kustannus.fi
www.kaukoparkkinen.com