default_mobilelogo

Hallituksen paniikki kasvaa sitä mukaa kuin yhteiskuntasopimus-kupla haihtuu taivaan tuuliin. Kun ei niistä ajatuksista, jotka silloinen tuleva pääministeri pontevasti julisti Maaseudun Tulevaisuudessa 27.03.2015, ole käytännössä enää juuri mitään jäljellä ja kun surkea pakkolakipaketti on kuopattu lopullisesti, on pitänyt turvautua silmänkääntötemppuihin ja bluffiin.

Mahtipontiseen tapaansa kolmen ministerin kopla, Sipilä, Stubb ja Lindström julistivat, että he hyväksyvätkin järjestöjen neuvotteleman sopimuksen, jota he edellisenä päivänä olivat pitäneet täysin mahdottomana, kun he yön yli nukuttuaan olivat keksineet, että puuttuva osa voidaan korvata mielikuvaharjoituksen hötöllä. Siihen tarvitaan paikallinen sopiminen ja palkkapolitiikan imaginaarinen ”Suomen malli” sekä ennen kaikkea vahva usko, sillä mitään menetelmää näiden laskennalliseksi selvittämiseksi ei ole. Kaikki on mielikuvien ja –kuvituksen varassa.

”Suomen malli” ei edes kuulunut järjestöjen esityslistalle, mutta hätä ei lue sopimuksia. Paikalista sopimista koskevasta tekstistä taas näkee ensisilmäyksellä, että työnantajapuolen neuvottelijat eivät ole ymmärtäneet, mitä ovat sopineet. Vielä vähemmän nyrkkejään paukutelleet ministerit.

Ns. selviytymislauseke on surkea, mutta varsinainen pommi sisältyy tekstiin, jossa kerrotaan, miten osapuolet jatkavat valmistelua ja millaiset ohjeet ne antavat jäsenliitoilleen työehtosopimuksiin sisällytettävistä määräyksistä. Vasta niillä sopimus toteutuu.

Kolmikantaisesti valmistellaan lakimuutokset, joilla poistetaan järjestäytymättömiä yrityksiä koskeva kielto tehdä paikallisia sopimuksia ja saatetaan järjestäytymättömät yritykset paikallisen sopimisen menettelytapojen ja osapuolten suhteen samaan asemaan kuin järjestäytyneet yritykset.”

Teksti on taitavasti muotoiltu. Näyttäähän siltä, että nyt työnantajaliittoihin kulmattomat yritykset ovat saaneet suuren edun, kun ovat päässeet pois paistiosta tasaveroiseen asemaan. Mutta tosiasiassa lyhyeen tekstiin sisältyy vallankumous, sillä samalla ne saavat myös samat velvoitteet ja neuvottelukuviot. Myös saman toverituomioistuimen.

Tätä varten keskusliitot ohjaavat jäseniään ottamaan työehtosopimuksiinsa määräykset, jotka edistävät paikallista sopimista ja kehittävät luottamusmiesten toimintaedellytyksiä ”paikallisen sopimisen mahdollisuuksien lisäämistä vastaavasti”.

Tämä tapahtuu hyvin yksinkertaisesti. Kolmikanta valmistelee lain, jolla yleissitovuus laajennetaan koskemaan myös luottamusmiessopimusta kokonaisuudessaan tai soveltuvin osin. Tällä hetkellä yleissitovuus ei koske mitään luottamusmiesoikeuksia. Näin he saavat samat oikeudet mm. palkka- ja muiden tietojen saamiseen, luottamusmiesvapaaseen ja luottamusmieskoulutukseen.

On markkinoitu suurena saavutuksena sitä, että sopimus tulee voimaan ilman ammattiliiton hyväksyntää. Sitä ei enää tarvita, sillä luottamusmiessopimuksen mukaan luottamusmies edustaa ammattiosastoa eli liittoaan, joten liitto on mukana automaattisesti koko ajan.

Ei tarvita myöskään työntekijöiden edustusta yrityksen hallituksessa, mitä Sipilä piti välttämättömänä. Luottamusmiesvalta lattiatasolla on huomattavasti tehokkaampi tapa vaikuttaa asioihin.

Yrittäjät toverituomioistuimeen

Pakkopaidan tekee aukottomaksi se, että ”kolmikannassa valmistellaan lakimuutokset, jolla yleissitoviin työehtosopimuksiin perustuvien paikallaisten sopimusten pätevyyttä, sisältöä laajuutta, tulkintaa sekä niihin liittyviä suorituskanteita koskevat riidat käsitellään työtuomioistuimessa”. Ne siis rinnastetaan täydellisesti työehtosopimuksiin.

Tässä toverituomioistuimessa yrittäjä on kuin orpo piru Kalajoen markkinoilla. Ei paljon auta, jos sinne lakimuutoksella asetetaan jokunen yrittäjien edustaja. Yksin asiantuntevan juristin saaminen on lähes ylivoimaista, koska nämä ovat työmarkkinajärjestöjen hommissa. Suomen yrittäjistä harva lienee edes käynyt työtuomioistuimessa.

Tästä seuraa välittömästi asian byrokratisoiminen, sillä ei asiaa voida käsitellä oikeudessa, ellei siitä ole kirjallista sopimusta. Samalla sanotaan hyvästit sille käytännön tason sopimiselle, josta SAK:n toinen puheenjohtaja ja Rakennusliiton entinen puheenjohtaja Matti Huutola taannoin puhui Ylen keskustelussa. Kuten hän sanoi, ei luottamusmiestä välttämättä edes tarvita, vaan asioista sovitaan normaalin työnteon yhteydessä.

Eikä sopiminenkaan aina ole pääasia, vaan olennaista on, että työntekijän ajatukset, ideat ja näkemykset saadaan esiin. Tilanteen mukaan se voi tapahtua sopimalla tai työntekijää kuulemalla (www.kaukoparkkinen.com 14.09.2015: Vaihtoehtoinen yhteiskuntasopimus). Mutta nyt ykkösasiana ei olekaan työn sujuminen, vaan valta. Sopimus on tehty valtapää edellä, niin kuin ay-liike aina toimii.

Jari Lindström sanoi nyrkki-infossa, että sopimustahan voidaan kehittää edelleen liittojen neuvotteluissa. Epäilemättä sitä kehitetään edellä esitetyn mukaisesti ja lisäilemällä varmistuksia, että yrittäjä ei vain pääse toimimaan liian vapaasti. SAK varmasti tulee lähettämään mallitekstejä, joilla homma hoidetaan.

Ne menevät läpi helposti, sillä Suomen Yrittäjillä ei ole näissä neuvotteluissa edustajaa, eikä siellä ole ketään muutakaan, jota työnantajaliittoon kuulumattoman yrittäjän asema kiinnostaisi. Yrittäjäjärjestö saa, mitä on tilannut kuppaamalla asiassa kolme vuosikymmentä. Sillä ei ole tarvittavaa osaamista eikä resursseja.

Siltä varalta, että hallitus tulisi katumapäälle havaittuaan, miten halvalla se oli oman asemansa pelastamiseksi myynyt yrittäjät, tekstiin on pantu varmuuslukko: Sopijat edellyttävät, että toteutetaan ”vain sopimuksessa mainitut lainsäädäntömuutokset”. Asian tärkeyttä osoittaa, että STTK pani sen sopimuksen hyväksymisen ehdoksi.

Kun kirjoitin verkkokolumnin www.kaukoparkkinen.com 20.10.2015 Sipilä jumiuttaa paikallisen sopimisenkin) en osannut kuvitella, että asia menisi näin surkeasti. On selvää, että edellä mainitun ”kehittämisen” aikana suma seisoo, mutta senkin jälkeen vaatii rohkeutta, että uskaltaa ottaa riskin leivättömän pöydän ääreen toverituomioistuimeen.

On hyvin ymmärrettävää, että SAK ei halunnut neuvotella, ennenkuin paikallinen sopiminen saadaan sovituksi. Silloin tärkein tavoite olikin jo saavutettu, portit pk-yrityksiin olivat auki. Sisään vain. Pääministeri yritti pitää asian hallituksen tontilla, mutta vedettiin tässäkin kölin alta. Historia toisi itseään.

Yrittäjien vastainen rintama oli sama kuin ”työsuhdeturvalain” säätämisessä 1980-luvun alussa. Samassa rintamassa lakia eteenpäin ajamassa oli koko valtaeliitti: poliittinen ja työmarkkinaeliitti sekä media Hesarin ja Ylen johdolla. Näistä kellään ei ollut tietoa asian todellisesta sisällöstä ja merkityksestä, mutta sitäkin varmempia ovat heidän mielipiteensä. Makroekonomistit pysyttelivät silloin etupäässä hiljaa asiasta, josta eivät mitään ymmärrä. Nyt he ovat käyneet röyhkeämmiksi.

Tuolloin poikkeuksena oli Kauppalehti, joka käsitteli asiaa jokseenkin tasapuolisesti. Nyt sen pääkirjoittajatädit kirjoittelevat, että ”sopimus on kuitenkin askel oikeaan suuntaan” (KL 08.03.2016) ja päätoimittaja sanoo laittomista lakoista Ylen Ykkösaamussa, että ”eiväthän ne tietysti koskaan turhia ole” (www.kaukoparkkinen.com 30.03.2014).

Hallitusta ja tupoa silloinkin tuettiin yrittäjän selkänahalla. Sorsan johtamaan hallitukseen päässyt SMP ei edes Pekka Vennamoa lukuun ottamatta tiennyt, että lain hyväksymisestä ilman helpotuksia oli sovittu.

Siitä matsista kirjoittamaani kirjaa Yrittäjä tulopolitiikan hukkaputkessa (1983) ei tarvitsisi paljoakaan muuttaa, kun se sopisi tähän päivään.

Nyt kuitenkin mennään pitemmälle. Silloin ay-liike pääsi yrittäjän kimppuun vain avaamalla käräjäsalin oven, nyt avataan ovet sepposen selälleen mennä suoraan yritysten sisälle. Ay-liikkeen tavoitteena on vuosikymmeniä ollut päästä käsiksi pieniin yrityksiin. Ratkaisua on syystäkin sanottu historialliseksi.

Olennaisin ero oli siinä, että silloinen yrittäjäjärjestö SYKL taisteli yrittäjien puolesta, nyt järjestö on parkkeerannut kokoomuksen kylkeen, mutta lopputulos on sama: ns. porvaripuolueet pettivät jälleen, ja yrittäjät jäivät yksin.

Ay-liikkeen tavoitteena on vuosikymmeniä ollut päästä käsiksi pieniin yrityksiin, mutta tähän saakka se on torjuttu. Nyt yrittäjät ovat käytännössä jääneet lainsuojattomiksi.

Raakaa kohtalon ivaa on, että Suomen Yrittäjien hallitus on palkannut tulevaksi toimitusjohtajakseen Mikael Pentikäisen, joka päästi Maaseudun Tulevaisuudessa 27.03.2015 pullon hengen irti! Hän oli myös tehnyt kovasti töitä asian hyväksi jo Helsingin Sanomien päätoimittajana.

Pyörä keksittiin uudelleen

Hätätilanteessa kaikki kelpaa. Nyt Sipilä on rummuttanut palkankorotusten ”Suomen mallia” uutena keksintönä, joka pelastaa ”yhteiskuntasopimuksen” ja hallituksen. Kuitenkin jo kautta koko tupokauden tehtiin myös liittoratkaisuja, joissa päänavaajina vuorottelivat metsä- ja metalliteollisuus.

Vahva ”tahtotila” oli, että muut noudattavat sitä, myös valtakunnansovittelija, jonka järjestöt ovat nytkin mananneet apuun. Kukaan ei kuitenkaan sitä tosiasiassa pystynyt vahtimaan, eikä pysty nytkään. Siihen takertuminen osoittaa vain, miten pahoin pallo on hukassa sekä hallitukselta että järjestöiltä. Ja Sipilän pikahyväksyntä järjestöjen ”Suomen mallille” hallituksen epätoivon määrää.

Lisäksi takapakkia otetaan siinä, että jossakin ylätasolla määritellään ”palkankorotusvara”, jonka perusteella määritellään kaikesta päätellen yleiskorotukset, jotka edustavat mennyttä maailmaa. Palkka on vastike työstä, joten sen tulee vastata jokaisen työpanosta ilman yleistä rahanjakoa. Järjestöjen sopimaa neljää laskentakriteeriä olen kuullut hoettavan puoli vuosisataa nähtävillä olevin tuloksin.

Juha Sipilä on sanonut pontevasti noudattavansa konsulttikielen slogania tulos tai ulos. Nyt tulosta alkaa jo syntyä. Sote on jo saatu sekaisin ja pyörä on keksitty uudelleen. Tosin se on vasta suunnittelupöydällä ja vähän neliskanttinen, mutta keksimättä ei voi jättää.

”Hukkaputken” erään loppuluvun mottolause sopii myös nykyiseen tilanteeseen:

Herra, älä anna heille anteeksi, vaikkeivät he tiedäkään,
mitä he tekevät. Älä ainakaan ihan aina ja loputtomasti.
Sillä muuten he eivät koskaan opikaan tietämään.

Eivät he näytä oppivan mitään.

Noviiseina tehoministerit eivät ole vielä oppineet tupoteatterin etikettiä. Nyrkkien paukuttelun asemesta kuuluisi nostaa maljat. Mutta perimätieto kertoo, että sopimusta ei saa juhlia ennenaikaisesti. Se voi ennakoida onnetonta loppua.

Liite

Avoin kirje pääministeri Juha Sipilälle

Herra pääministeri,

sanoit Hjallis Harkimon haastattelussa Maikkarissa 11.3., että paikallinen sopiminen on askel eteenpäin. Askelmerkkisi ovat valitettavasti pahasti sekaisin, sillä jos luet oheisen artikkelin, jonka raakaversion sait paperisena toivottavasti jo eilen, saatat itsekin huomata, että kyseessä on pitkä loikka taaksepäin, joka saattaa tuhota koko paikallisen sopimisen.

Ay-liikkeen ammattineuvottelijat ovat johtaneet Sinut ansaan, josta ei ole muuta ulospääsyä kuin koko hankkeen torppaaminen. Mahtaako rohkeutesi riittää siihen?

Rohkeutta vaatii myös jatkaminen eteenpäin, kun nyt tiedät, millaisella maamiinakentällä liikut. Tampereella Laukon torilla 19.8.14 (www.openfinland.net 21.8.14) tarjouduin keskustelemaan kanssasi näistä asioista ja kerroin tehneeni saman tarjouksen aikoinaan ministerikahvit tarjonneelle Mauri Pekkariselle, joka ei ottanut yhteyttä sen jälkeen. Ihmettelit Pekkarista, mutta toimit itse täsmälleen samoin.

Pääkaupunkiseudun Yrittäjien yrittäjäpäivän tilaisuudessa Espoon sellosalissa 5.9.14 kerroit, miten olit keskustellut ay-väen ja Antti Rinteen kanssa ja miten hyvin teillä synkkasi. Varoitin luottamasta näihin puheisiin. Se herätti hilpeyttä sekä kuulijakunnassa että Sinussa. Luulen, että hymy hyytyy, kun sopimuksen saatanallisia säkeitä aletaan soveltaa tai leivätön pöytä toverituomioistuimessa kutsuu.

Sanoit myös, että Sinulla oli kepun työreformi salkussasi. Kehotin antamaan sen levätä rauhassa Atlantin pohjassa, mihin Anneli Jäätteenmäki sen upotti, sillä aika on ajanut sen ohi, ja se oli alun perinkin varsin vaatimaton ja sisälsi myös väärinkäsityksiä. Et tainnut ottaa ihan vakavissasi tätäkään neuvoani.

Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluu seitsemän kilometriä syvä reikä Otaniemessä. Se olisi oivallinen loppusijoituspaikka ”yhteiskuntasopimukselle” tai ”kilpailukykysopimukselle” – molemmat nimitykset ovat huijausta. Ja multaa päälle.

Jo Laukon torilla kävi ilmi, että faktat eivät olleet Sinulla hallussa, minkä kerroin tilaisuuden jälkeen keskustelun juontajalle Jouni Ovaskalle, jonka en silloin tiennyt olevan puoluevaltuustonne puheenjohtaja. Tilanne ei valitettavasti näytä parantuneet. Ethän tiennyt edes, että kaikilla työnantajilla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta. Järjestöjen sopiman ”Suomen mallin”, joka on pelkkää sanhöttöä, hyväksyit kertavilkaisulla.

Tuskin olet lukenut edes jälkikäteen saamaasi kirjaani Näin tehdään tuhopolitiikkaa. Siitä olisit havainnut, että tämä umpikuja on rakennettu 40 vuoden aikana. On lapsellista kuvitella, että se hoituisi jollakin hatusta vetäistyllä ”yhteiskuntasopimus” –nimisellä taikatempulla.

Et taida olla lukumiehiä, mitä Paavo Väyrynenkin valittelee kirjassaan, vaan viihdyt paremmin askartelupuolella kaiken maailman kakkaroiden parissa, mikä on ihan kunnioitettavaa, mutta yhteiskuntakäsitystä se ei juuri syvennä tai laajenna. Kokemukseni mukaan se on yrittäjillä usein melko kapea ja ohut.

Mutta olet hyvässä seurassa. Olen tuon mainitun kirjani jälkeenkin yrittänyt kertoa monen kirjan avulla, että tilannetta ei saisi päästää tähän pisteeseen. Mutta poliitikot toimivat kuten Risto Uimonen sanoo kirjassaan Häntä heiluttaa koiraa: tekeytyvät sokeiksi, kuuroiksi ja halvaantuneiksi.

Mutta Sinähän lupasit jo ennen vaaleja, että jos alat käyttäytyä tyypillisen poliitikon tavoin, niin Sinua saa tulla potkimaan polvitaipeisiin. Onko tämäkin vaalilupaus unohtunut?

Sinä sanoit Sellosalissa, että Sinulle tulee 200 sähköpostia päivässä, etkä ehdi niitä lukea. Miksi sitten yllytät niitä lähettämään? Eikö Sinulla ole avustajia?

Viestini on mennyt kuuroille korville, sillä hämmästyttävää kyllä media, Hesarin ja Ylen johdolla, toimii täsmälleen samoin, ja vähintään yhtä tehokkaasti makroekonomistit. Ylen Ykkösaamun Olli Seuri rehellisenä miehenä sanoo sen suoraan:

Lähettäjä: Olli.Seuri@yle.fi [mailto:Olli.Seuri@yle.fi]
Lähetetty: maanantaina 23. joulukuuta 2013 9.36
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen <kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi>
Minun puolestani kirjeenvaihtomme voisi päättää tähän. Hieman yksipuolistahan tämä on muutenkin ollut.
Rauhallista joulua!
Yt. Olli Seuri

Jos kysyt neuvoa joltakin, joka väittää, että sopimus ei tarkoita sitä, mitä liitteessä esitän, kysypä häneltä, miten muuten sen ydinkohdat toteutetaan. Jotakin asiasta ehkä tietäisin, sillä teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa oli vieläkin tekstejä, joita sinne kirjoittelin 1970-luvulla, myös paikallisesta sopimisesta. Sieltä niitä lainailtiin muiden alojen tesseihin.

Ainakaan minä en tiedä, miten muuten toteutetaan mm. seuraava sopimuskohta: ”… saatetaan järjestäytymättömät yritykset paikallisen sopimisen menettelytapojen ja osapuolten suhteen samaan asemaan kuin järjestäytyneet yritykset". Ja ”luottamusmiesten toimintaedellytyksiä kehitetään paikallisen sopimisen mahdollisuuksien lisäämistä vastaavasti”.

Periaatteessa erillinen luottamusmieslaki saattaisi olla mahdollinen, josta vasemmisto ja vihreät tekivät yhteisen lakialoitteen jo 1990-luvulla, mutta tuo lukitusklausuuli ilmeisesti estää senkin.

SAK on todella haaveillut vuosikymmenien ajan siitä, että se saisi pienet yritykset hanskaansa, sillä sitä kiinnostaa vain valta, jonka se pelkää menettävänsä, jos paikalliset osapuolet hoitavat asiat keskenään. Siihen se pyrki mm. liittojen itsenäisellä kanneoikeudella, jonka Jan Vapaavuori ja Sari Sarkomaa torppasivat Kataisen hallitusneuvotteluissa.

Eräs kriittinen vaihe oli 20 vuotta sitten, kun työaikalain nykyisiä joustopykäliä sorvattiin. Ay-liike pyrki käyttämään sitä hyväkseen tiukentaakseen otettaan yrityksistä. Silloisen TT:n jäsentoiminimen omistajana kirjoitin TT:n johtajalle Lasse Laatuselle 30.01.1996 muistuttaen kolme vuotta aiemmasta kirjeestäni ja puhelinkeskustelustamme, jossa tästä oli varoitettu (liitetiedosto).

Laatunen oli silloin ollut sitä mieltä, että ”koko asia ei kiinnosta SAK:ta”. Väitin, että alkaa kiinnostaa, kun suuret yritykset karkaavat sen käsistä maan rajojen ulkopuolelle.

Tällä kertaa kirjoitin, että ”pidän tärkeänä, että työnantajan sopimusmahdollisuutta ei millään tavoin rajoiteta ammattiliittojen tai muun säätelyvallan lisäyksellä, ja suorastaan vaadin, että yrittämisen edellytyksiä ei millään tavoin rajoiteta”. ”Kun ay-liikkeellä on tätä kautta tarkoituksena päästä käsiksi entistä tiukemmin yritysten koko päätöksentekoon, on koko muutoshanke romutettava, jos se on ehtona"

Sillä kertaa asia ei mennyt läpi ay-liikkeen ajamassa muodossa, mutta Sinä avaat nyt portit sepposen selälleen. Saattavat ay-pomot itsekin hämmästyä, miten helposti se nyt meni läpi.

Kerroit, että olet koko ajan neuvotellut työmarkkinajärjestöjen ja Suomen Yrittäjien kanssa. Luotit ilmeisesti siihen, että yrittäjäjärjestö huolehtii siitä, että vahinkoja ei tapahdu. Sillä ei kuitenkaan ole sellaista osaamista, että siihen voisi luottaa.

Järjestön toimitusjohtaja Jussi Järventaus parahti heti sopimuksen synnyttyä, että asia meni poskelleen, eikä talousnousua synny. Saattoi itsekin vihdoinkin huomata, mihin tiukka kepu-kokoomus kytkentä on johtanut: Yrittäjät on jätetty lainsuojattomiksi. Sen jälkeen hän on ollut merkillisen hiljaa.

Antti Rinne luonnollisesti oivaltaa, mistä on kysymys ja piiskaa sen vuoksi PAMia mukaan sopimukseen.

Herra pääministeri, olet paljon vartijana. Vartijan tulee valvoa.

Vantaa 15.3.16

Kauko Parkkinen
www.kauko-kustannus.fi
www.kaukoparkkinen.com
www.openfinland.net