default_mobilelogo

Otsikko voi kuulostaa vitsiltä, mitä se onkin, mutta ei pelkästään sitä. Villakoiran ytimessä on varsin olennainen asia. Sattumaa oli kuitenkin se, että Bengt Holmström sai nobelinsa pari viikkoa sen jälkeen, kun hän oli yhdessä työryhmäkumppaniensa Vesa Vihriälän ja Sixten Korkmanin kanssa valtiovarainministeri Petteri Orpon pyynnöstä raapinut tai riipinyt, kasaan muistion Suomen talouspolitiikan suuntaamistarpeista.

Heidän suurin löytönsä oli työllistämiskynnys, tosin 35 vuotta liian myöhään. Alentamista tarjotaan, mutta kertomatta jätetään, millä tavoin.

Mutta makroekonomistien lipsahtaminen reaalitasolle on niin harvinainen tapaus, että se olisi ehkä hyvinkin ansainnut Nobelin. Hehän eivät piittaa, tuskin tuntevatkaan ordoliberalismin erään kantaisän Wilhelm Röpken varoitusta teoriaherroista: ”Kirjojen ja teorioiden sijasta meidän on pidettävä silmällä todellisuutta".

Muistio on niin tyhjänpäiväinen ja kaukana maanpinnasta ja ihmisistä, että tarvitaankin varmasti Nobel-tason tutkijan tai ainakin sellaiseksi pyrkivän kykyä sen työstämiseen. Holmströmiltä on aiemmin kuultu viisaampiakin näkemyksiä, onko siis seura tehnyt kaltaisekseen vai alkaako ote hiipua?

Teksti jää yleisten hokemien tasolle, kuten hurskas toive, että ”kiky-sopimus ja yhteisymmärrys Suomen mallista tukevat kilpailukyvyn paranemista”. Arvoitukseksi jää, millä tavalla.

Aivan uusi oivallus ei ole sekään, että ”suomalaisten yritysten kyky luoda korkean arvonlisän tuotteita ja palveluja on osoittautunut puutteelliseksi”. Mutta hämmästyttävää on, että muistion mukaan syitä siihen on vaikea määritellä, mutta ne ”liittyvät kykyyn hyödyntää ideoita ja skaalata niitä nopeasti laajaksi liiketoiminnaksi”.

Hämmästyttävää tämä on siksi, että jo Helsingin Sanomien laajassa haastattelussa 13.04.2014 Holmström vastasi kysymykseen. Hän korosti, kuinka olennaista on, ”miten ihmisiä kannustetaan kehittämään itseään, ja miten yhteiskunta onnistuu heidän kykyjään hyödyntämään”. Ei kai tämä asia ole parissa vuodessa ainakaan vanhentunut?

Tämä taas luonnollisesti riippuu johtamisen tasosta, minkä raportti sivuuttaa kokonaan, vaikka Juha Sipiläkin toteaa ”Risto Uimosen vaalikirjassa, että käsillä on viimeinen hetki uudistua ja tehdä ”perinpohjainen käänne johtamisessa”, muuten joudutaan Kreikan tielle. Työryhmä seuraa tätä marssia Kreikan tielle tai tiellä vain rauhallisesti katseella. Ja aivan uusi innovaatio: ”Kohtaanto-ongelmat ovat kasvaneet".

Tämä ilmeisesti johtuu työryhmän ihmiskäsityksestä. Ei heidän muistiossaan ihmisiä muisteta, siinä velloo vain työvoimaa, joka ”ohjautuu” kasvuedellytyksiä omaaviin yrityksiin. Kuin muikut nuottaan.

Tämä näyttää edustavan sitä samaa ajattelutapaa kuin edellä mainittu Hesarin juttukin. Siinä silmilleni hyppäsi erityisesti lehden paraatisivulle nostama sitaatti Holmströmiltä: ”Suomi tarvitsee lisää wahlrooseja”.

Varsinaisesta jutusta kävi ilmi, että enemmän saisi olla myös Antti Herlinejä. Holmström oli pannut nämä surutta samaan nippuun, mutta Hesari oli esittelyssä unohtanut päätoimittajansa Mikael Pentikäisen yli laidan heittäneen hallituksensa puheenjohtajan nimen.

Mielestäni näitä miehiä ei voi mitenkään rinnastaa, ei edes puhua samana päivänä. He edustavat olennaisissa asioissa aivan vastakkaisia näkemyksiä. Siksi kirjoitin Openfinland.net –verkkolehteen artikkelin Holmström puhuu sivu suunsa - Suomi ei tarvitse lisää wahlrooseja (www.openfinland.net 13.04.2013). Siteerasin hänen veret seisauttavaa ihmis- ja johtamisnäkemystään:

Björn Wahlroosin ihmis- ja yrityskäsitys käy ilmi hänen edellä mainitusta kirjastaan (Markkinat ja demokratia), mutta on jäänyt havaitsematta sekä hänestä hymistelykirjan tehneeltä ”tutkivan journalismin työryhmältä” että muiltakin kirjaa kehuneilta: ”Johtajien ainoa velvollisuus on kaikin laillisin keinoin maksimoida osakkeenomistajien sijoittaman pääoman arvo".

Työntekijöiden tai asiakkaiden hyväksi tapahtuva toiminta taas johtuu ”johtajien ja heidän johtoryhmiensä epäpätevyydestä”.

Eipä kummassakaan edellä mainituista kirjoista näykään merkkiäkään henkilöstön koulutuksesta tai kehittämisestä, joten Wahlroos ei ainakaan edistä sitä Holmströmin aivan oikein korostamaa seikkaa, miten ihmisiä ”kannustetaan kehittämään itseään, ja miten yhteiskunta onnistuu heidän kykyjään hyödyntämään”.

Hesarille Wahlroos oli paljon Herliniä merkittävämpi mies, olihan sen politiikan toimituksen silloinen esimies Marko Junkkari tehnyt hänestä monumentaalisen sankaritarinan 14.09.2014 (www.openfinland.net 14.09.2014: Hesari tekee Wahlroosista messiaan).

Postia saanut Holmström erosi ratkaisevasti suomalaisista ekonomisteista, ennen kaikkea virallisista ”talousviisaista”: Hän kommentoi kirjoitusta, kun kotisuomalaiset ekonomistit eivät moiseen juuri alennu. Mutta melkoisen löysää teksti oli, ikään kuin lonkalta heitettyä (Viestien vaihto liitteenä).

Ainakin epäsuorasti Holmström syytti minua ”Nallen ylimalkaisesta kritisoinnista”, vaikka olin artikkelissani hyvin täsmällisestä esittänyt sen hänen itsensä kirjassaan ilmi tuoman syyn, miksi hänen oppinsa on turmiollinen.

”Kastien” ylemmyyttä ja alemmuutta voidaan taas vallan hyvin punnita sillä, kumpi on ollut ensin, reaalimaailma vai finanssimaailma, ja kumpi on luotu palvelemaan toista. Ei kukaan vakavissaan väitä finanssisysteemiä tarpeettomaksi, kunhan se pysyy lestissään.

Holmström sanoo, ettei hän toivonut tämän seikan nousevan ”keskeisimmäksi haastattelussa”. Kukapa toivoisi varomattomien heittojensa nousevan kovin näkyvästi esille, mutta ne ovat usein juuri paljastavimmat, muillakin kuin Donald Trumpilla, sillä ne kertovat, mitä sisällä liikkuu.

Ja tässä on kysymys wahlroosilaisen kyynisen ajattelun ja ihmiseen luottavan yhteiskunta- ja talouskäsityksen välisestä vedenjakajasta. Toinen panee vedet virtaamaan, toinen seisauttaa veret. Se on kohtalonkysymyksemme.

On näillä suurrikkailla tosin yksi yhdistävä tekijä: Molemmat ovat kartanonomistajia, mutta siinäkin heillä on iso ero. Jo isä-Pekka piti maanviljelyä ainoana oikeana ammattina, vaikka joutuikin olosuhteiden vuoksi muihin hommiin.

Antti-poika on puolestaan saanut alan koulutuksenkin, kun taas Wahlroos on harrastelija- ja herrastelijaviljelijä, joka tuskin erottaa peltojensa mullasta esiin tunkevia juureksia, ovatko ne sokerijuurikkaita vai porkkanoita, ehkä veroporkkanoita.

Jos ennakkopuheet pitävät, Wahlroosin kieroutuneista ajatuskuluista saadaan lisävalaistusta Kanavan ensi vuoden alkunumeroista. Viimeistään silloin olisi syytä saada tietää, samaistuuko ainoa talousnobelistimme todella Wahlroosin ihmistä ja perheyrityksiä halveksivaan ajatteluun ja toivoo edelleen, että wahlrooseja olisi saatava Suomeen lisää.

Onko hän Wahlroosin kanssa samaa mieltä, että perheyritykset ennen muuta ”ovat kuuluisia riidoistaan, juonitteluistaan ja yhtiökokouksistaan” ja sukupolvien väliset ”siirtymäriitit edustavat feodalismia?"

Onko hän ihan vakavissaan sitä mieltä, että Wahlroosilla ja Herlinillä on suurten pääomiensa omistajina ”oikeus päättää, millaisia tavaroita ja palveluja Suomessa valmistetaan?” Asiakkaiden tarpeista piittaamatta? Pitääkö hän todella Marxin pääomien kasautumisteorian toteutumista hyvänä ja tavoiteltavana asiana?

Nobelin jälkeen Holmströmin ehdoton totuus –efekti nousee vähintään toiseen potenssiin, vaikka hän vaatimattomana miehenä selittääkin, ettei hän ole palkinnon vuoksi entistä kummemmaksi muuttunut.

Liite

Lähettäjä: Bengt Holmstrom [mailto:bengt@MIT.EDU]
Lähetetty: sunnuntai 13. huhtikuuta 2014 23.10
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen <kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi>; petri.sajari@hs.fi
Kopio: matti.pohjola@aalto.fi; sixten.korkman@aalto.fi; tuomo.pietilainen@hs.fi; tutkivatyopaja@gmail.com; suvi-anne.siimes@tela.fi; johannes.koroma@welho.com; a-p.pietila@lehtiyhtyma.fi; kari@valtonen.fi; juhana.vartiainen@vatt.fi; pertti.monto@kolumbus.fi
Aihe: Re: VL: Suomi ei tarvitse lisää wahlrooseja

Keskustelu on hyvasta enka karta mielipideeroja. Mutta Nallen ylimalkainen kritisoiminen on yksi syy miksi mainitsin hanet tassa haastattelussa. Suomella ei olisi ollut varaa menettaa taman tason ajattelijaa ja omistajaa. Han on kantikas henkilo, mutta niin on kovin monet muut vaikuttajat (esim Jobs tai ihailemasi Pekka Herlin, jonka tapasin useamman kerran 70-luvun Koneessa operaatiotutkimuksen yhteydessa). Kasitys siita etta finanssimaailman yrittajat, kuten Nalle, ovat jotenkin alempaa kastia kuin reaalimaailman yrittajat, on mielestani myos vaara, mutta siita voidaan keskustella. Moni taloustieteilja taallapain ajattelee kuten sina. Silti on taysin selva etta ilman finanssimaailmaa, reaalimaailma olis todella alhaisella tasolla. Naiden kehitys kay kasi kadessa. Finanssimaailma sai todennakoisesti liian suuren roolin finanssikriisin alla, mutta ei sita kaikesta voi tuomita ja ennen kaikkea sen oikeata mittakaavaa on hyvin vaikea maaritella.

Suomessa finanssisektori on edelleen alikehittynyt, varsinkin osakemarkkinoiden osalta. Se huolestuttaa koska varallisuuskeskittymia on niin vahan. Taman takia toivoisin enemman "herliineja ja wahlrooseja" (joskaan en toivonut taman aiheen nousevan keskeisimmaksi haastattelussa).

Bengt

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi] Lähetetty: maanantai 14. huhtikuuta 2014 12.48 Vastaanottaja: 'Bengt Holmstrom' <bengt@mit.edu> Aihe: VS: VL: Suomi ei tarvitse lisää wahlrooseja

Jep,

keskustella kannattaa, mutta kannattaisi myös keskittyä itse asiaan. En ole niin lapsellinen, että olettaisin, että finanssisektoria ei tarvita. Olen sentään ollut 11 vuotta suomalaisen suurteollisuuden palveluksessa. Kyse on nimenomaan Björn Wahlroosin persoonasta. Et ilmeisesti ole lukenut tuota OSuVa-lehden juttua, josta jo aika paljon käy ilmi, mutta ei likimainkaan kaikki.

Ei ole mitään yllättävää siinä, että keskiöön nousevat henkilöt, koska se oli, osin Hesarista johtuen, personoitu näihin kahteen henkilöön. Miehet ja firmat nyt kerta kaikkiaan edustavat niin vastakkaisia lähtökohtia, että heidän rinnastamisensa vaikuttaa ainakin minuun melkoisen provosoivasti ja loukkaavaltakin. Onhan se nyt melkoisen selvää, että Koneen kaltaista firmaa ei luoda ilman kanttia, mutta kanteissa on iso ero, katsoipa miltä kantilta tahansa.

Jotakin omituista on siinäkin, että Koneen ruhtinas –kirjan jälkeen Pekka Herlin joutui solvaustenkin kohteeksi, osin oman poikansakin ”ansiosta”, joka isältään perimillään rahoilla perustamansa lehden verkkosivuilla nimitti häntä pystyyn nostetuksi siaksi. Sen sijaan imperiuminsa veronmaksajien rahoilla ja SYPin pesämunalla luonut Wahlroos on saanut sikailla rauhassa. Olen hoitanut molempien kanssa muutaman kriittisen neuvottelun, ja miehistä ei voi puhua samana päivänä. Wahlroosin ihmisiä halveksiva kyynisyys on todellakin pahin ympäristömyrkky. Olen samaa mieltä toisen Amerikan-viisaan Pekka Himasen kanssa. En mitenkään erityisesti ”ihaile” Pekka Herliniä, sillä olen pitkän elämäni varrella oppinut, että jokaisella ihmisellä on pahojakin puutteita, mutta silti jonkun toimintatapa ja tulokset voivat olla yli muiden. Pekka Herlin kuului näihin ihmisiin.

Ei myöskään isien tekoja pidä panna poikien kontolle, mutta en mahda mitään sille, että minulle molempien toiminta muistuttaa selvästi isien tapaa toimia. Bror Wahlroos oli Suomen edelleen törkeimmän yrityskaadon Visen käytännön työmyyrähäinen. Samat piirteet pienoiskoossa löytyvät mäntsäläläisen Työkaluinsinöörit Oy:n kaadosta, jonka Mandatun operoi. Eikä se ollut ainoa.

Et varmaan tunne Visen kaadosta kertovaa kirjaani Laillinen murha, koska Hesarin ja muun eliitin kuuluu vaieta siitä. Viime viikolla eräs karhulalainen yrittäjä tilasi sitä 25 kappaletta.

Jos amerikkalaisissa taloustutkijoissa on sellaisia, jotka ajattelevat kuten minä, niin toivoa on vielä. Sekin käy ilmi tuosta OSuVa-lehdestä. Ajattelen niin, että ihmiset yrityksissä tekevät varallisuuden ja luovat hyvinvoinnin pohjan, työnantajat ja työntekijät yhdessä, ja kivikautinen säätely pitää käsijarrua päällä.

Kapitaali on hyvä renki mutta huono isäntä. Suomessa ”talousviisailla” ei näytä olevan tästä hajuakaan. Ei siinä ole mistään kastijaosta kysymys, vaan yksinkertaisesta tosiasiasta, että ihmiset tekevät kasvun, raha on vain apuväline. Edelleen pitävät paikkansa Saarnaajan sanat, joita Yrjö Soini, Agapetus, siteerasi erinomaisessa hotelli- ja ravintolaelinkeinon historiassaan Vieraanvaraisuus ammattina: ”Hauskuudeksi ateria laitetaan, ja viini ilahduttaa elämän, mutta raha kaiken hankkii.”

Fantastista pääsiäistä!

K

Tekstin toiseen ”painokseen” tuli vielä seuraava peräkirjoitus:

Kuten edellä mainitun OSuVa-jutun jälkisanoissa todetaan, Holmström pesi Vartiaisen tavoin talouden satusedät ja –tädit kaikesta vastuusta aamu-tv:n haastattelussa 22.08.2012.

Jutta Urpilainen sanoi eduskunnassa 09.04.2014 pontevasti, että ”emme voi rakentaa Suomen talouspolitiikkaa satujen varaan”. Mutta juuri hänen muutama päivä aiemmin Ykkösaamussa luettelemiensa ennustelaitosten satuihin Kataisen hallituksen ohjelma perustui, vaikka Urpilaisen itsensä Ruotsista Suomeen hankkima Juhana Vartiainen kertoi, että näitä ei ole vakavasti otettaviksi tarkoitettukaan.

Asian helpottamiseksi kopioin vielä mainitun jälkikirjoituksen tekstin:

Toimittaja kysyi Ylen aamutv:ssä 22.08.2013 Wahroosin ainoalta suomalaiselta tutkijaystävältä Holmströmiltä, miten taloustutkijat ovat selvinneet eurokriisistä. Tämä vastasi, että jos tulee uusi tauti, niin ei siitä lääkäreitä syytetä.

Tämä on tyypillistä teoriaherran puhetta, jossa ei vastata mistään. Tauti ei ole ennen tuntematon, vaikkakin tavallista ankarampi. Ja jos lääkärit näkevät sellaisen olevan tulossa eivätkä pyri ehkäisemään sitä esimerkiksi rokotuksin, niin kyllä heitä siitä syytetään. Ja jos rokote aiheuttaa vahinkoja, niin siitäkin syytetään lääkäreitä, kuten on nähty.

Taloustutkija Wilhelm Röpke varoitti tästä jo 1950-luvun alussa, kuten Frankfurter Allegemeine Zeitung muistutti 24.07.2011 (Jytkyn jälkeen/www.kauko-kustannus.fi).

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]

Lähetetty: lauantai 27. elokuuta 2016 12.37

Vastaanottaja: 'petri.sajari@hs.fi' <petri.sajari@hs.fi>

Kopio: 'bengt@mit.edu' <bengt@mit.edu>; 'vesa.vihriala@eva.fi'

<vesa.vihriala@eva.fi>; 'sixten.korkman@aalto.fi' <sixten.korkman@aalto.fi>; 'piia.elonen@hs.fi' <piia.elonen@hs.fi>; 'hs.paakirjoitus@hs.fi' <hs.paakirjoitus@hs.fi>; 'petteri.orpo@eduskunta.fi' <petteri.orpo@eduskunta.fi>; 'ilkka@suominen.net' <ilkka@suominen.net>; 'paavo.vayrynen@europarl.europa.eu' <paavo.vayrynen@europarl.europa.eu>; 'liisa.jaakonsaari@europarl.europa.eu' <liisa.jaakonsaari@europarl.europa.eu>; 'anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu' <anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu>; 'oskari.juurikkala@helsinki.fi' <oskari.juurikkala@helsinki.fi>

Aihe: HS 27.8.16: Hienoa, että ekonomistitkin ovat vihdoin löytäneet työllistämiskynnyksen. Kun SYKL:ossa otimme sanan käyttöön 35 vuotta sitten, kun maahan runnottiin "työsuhdeturvalakia", sille naureskeltiin perusteettomana populismina.

Terveisin: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]

Lähetetty: maanantai 10. lokakuuta 2016 16.38
Vastaanottaja: 'bengt@mit.edu' <bengt@mit.edu>
Aihe: Onneksi olkoon! Heti kun löysit työllistämiskynnyksen, alkoi tulla Nobelia. Ja meille naurettiin. Näin muuttuu maailma!



Tiedote 13.04.2014 Julkaisuvapaa

Pääsiäisterveisin Kauko Parkkinen www.openfinland.net

Holmström puhuu sivu suunsa – Suomi ei tarvitse lisää wahlrooseja

Helsingin Sanomat on julkaissut 13.04.2014 amerikkalaisen huippuyliopiston suomalaisen taloustieteen professorin Bengt Holmströmin laajan haastattelun, jota lehti pääuutissivulla markkinoi sloganilla ”Suomi tarvitsee lisää wahlrooseja”.

Holmströmin kansainvälinen tunnettuisuus on antanut pohjan sille, että suomalaisissa tiedotusvälineissä häntä on silloin tällöin kuultu, kun on haluttu tietää ehdoton totuus jostakin kiistanalaisesta talouskysymyksestä. Siitä lienee kysymys nytkin.

Tällä kertaa Holmström on kuitenkin iskenyt kirveensä kiveen pahan kerran ottaessaan Björn Wahlroosin seurattavaksi esikuvaksi. Ilmeisesti hän ei tunne riittävästi Wahlroosin toimintatapaa ja –filosofiaa. Tai jos tuntee, niin sitäkin valitettavampaa.

Pitää tietenkin paikkansa, että Suomi tarvitsee yksityistä pääomaa, mutta se ei tee perustelluksi Wahlroosin ryöstökapitalismia, joka käy selvästi ilmi sekä hänen käytännön toimistaan että kirjastaan Markkinat ja demokratia.

Itse tekstissä sisäsivuilla kerrotaan, että Holmströmin mielestä Suomi tarvitsee sekä Björn Wahlroosia että Antti Herliniä, jotka hän surutta rinnastaa. Tosiasiassa miehet ja heidän johtamansa yritykset edustavat monessa suhteessa melko tarkoin vastakkaisia näkemyksiä.

Keskeisin ero on ihmiskäsityksessä ja siihen perustuvassa johtamisfilosofiassa. Tuolloin vielä Herlinin yrityksen Kone Oy:n toimitusjohtajan tehtävää hoitanut Matti Alahuhta kertoi Ylen aamu-tv:ssä 31.01.2014, mihin Koneen menestys perustuu. Siellä on jalkautettu koko henkilöstöön työskentely yhteisen tavoitteen hyväksi, mikä taas perustuu asiakkaiden tarpeisiin.

Tämä oli myös Antti Herlinin isän Pekka Herlinin ohjenuorana, minkä johdosta koko Koneen henkilöstön koulutus oli pitkälti edellä muita yrityksiä. Mm. alan kansainvälinen huippuguru Igor Ansoff vieraili kouluttajana 13 kertaa.

Taustalla vaikuttaa edelleen vahvasti Pekka Herlinin isän Heikki Herlinin MRA-vakaumus, jonka mukaan yrityskin on yhtä perhettä. Björn Wahlroosin geeniperintöön sen sijaan kuuluu Bror Wahlroosin täydellinen härskiys, jolla hän tuhosi projekteja ja mm. vastaanotti lahjuksia Kiviliikkeiden Oy:ltä Eduskuntatalon laajennusurakassa (Wahlroosit isästä poikaan/OSuVa – euroExtra s. 6/www.kauko-kustannus.fi).

Björn Wahlroosin ihmis- ja yrityskäsitys käy ilmi hänen edellä mainitusta kirjastaan, mutta on jäänyt havaitsematta sekä hänestä hymistelykirjan tehneeltä ”tutkivan journalismin työryhmältä” että muiltakin kirjaa kehuneilta: ”Johtajien ainoa velvollisuus on kaikin laillisin keinoin maksimoida osakkeenomistajien sijoittaman pääoman arvo". Työntekijöiden tai asiakkaiden hyväksi tapahtuva toiminta taas johtuu ”johtajien ja heidän johtoryhmiensä epäpätevyydestä”.

Eipä kummassakaan edellä mainituista kirjoista näykään merkkiäkään henkilöstön koulutuksesta tai kehittämisestä, joten Wahlroos ei ainakaan edistä sitä Holmströmin aivan oikein korostamaa seikkaa, miten ihmisiä ”kannustetaan kehittämään itseään, ja miten yhteiskunta onnistuu heidän kykyjään hyödyntämään”.

Björn Wahlroos on pukenut härskiytensä niin sliipattuun ulkoasuun, ettei hänen ainakaan tiettävästi ole tarvinnut turvautua sellaisiin lahjontajuttuihin kuin isänsä, vaan hänelle rahaa on kannettu kultatarjottimella, kuten silloinen toinen valtiovarainministeri ja entinen aatesisko Suvi-Anne Siimes kertoi Postipankin kaupan yhteydessä.

Siimes kertoi selväsanaisesti, että valtion varoja käytettiin miljardi markkaa huomenlahjana siitä, että Wahlroos saatiin johtamaan pankkia. Vastaavasti hän sai muhkeat rahat Mandatumin pesämunana ja kyytipoikana, että SYP pääsi hänestä eroon.

Mitä uutta Wahlroos on luonut?

Edellä sanotun valossa virheelliseksi osoittautuu Holmströmin väite, että herliineillä ja wahlrooseilla ”on vain yksi ohjenuora: liiketoiminnan pitää olla kannattavaa”. Wahlroosille pelkkä kannattavuus ei riitä, vaan tuotto on maksimoitava, kun taas Herlinillä ohjenuorana ovat asiakkaan tarpeet.

Ei siis pidä paikkaansa myöskään Holmströmin väite, että mainituilla henkilöillä on mm. suurten pääomiensa takia ”oikeus päättää, millaisia tavaroita ja palveluja Suomessa valmistetaan”. Herliineillä sen viime kädessä päättää asiakas, mutta Wahlroosilla sen ratkaisee pääoman tuotto.

Mutta mitä heidän yrityksensä ovat tarkkaan ottaen tuottaneet? Kone on tehnyt talous- ja teollisuushistoriaa kehittämällä uusia maailmanluokan huipputuotteita, mutta mitkä ovat Wahlroosin näytöt? Kummastakaan edellä mainituista kirjoista ei löydy merkkiäkään siitä, että hän olisi luonut mitään muuta kuin omia raha- ja valtaimperiumejaan. Härskiydestä on lisää näyttöä edellä mainitussa OSuVa-lehdessä.

Wahlroosin kirjasta käy ilmi hänen perheyritysten inhonsa. Ne ”ovat kuuluisia riidoistaan, juonitteluistaan ja yhtiökokouksistaan” ja sukupolvien väliset ”siirtymäriitit edustavat feodalismia”. Se pohjautuu ihmistä halveksivaan kyynisyyteen, joka myrkyttää ilmapiirin ja jota Suomessa ei todellakaan tarvita lisää.

Holmströmin Wahlroos-hypetys tekee entistä aiheellisemmaksi OSuVan toteamuksen: ”Jos hänen ajatuksensa pääsevät hallitsemaan, niille tulee hintaa paljon enemmän kuin isän kymmenen miljardia markkaa". Hyvin enteellistä on, että Wahlroos mainitsee kirjassaan ainoana suomalaisena ”tutkijaystävänään” juuri Holmströmin.

Hesari kertoo Holmströmin erikoisalaksi sopimusteorian. Onkohan hän tutkinut sitä kivikautista sopimis- ja työmarkkinakäytäntöä, joka Suomen työmarkkinoilla ja työpaikoilla vallitsee ja joka tehokkaasti jarruttaa hänen arvokkaana pitämäänsä ihmisten kykyjen hyödyntämistä? Wahlroos ei ole edistänyt tätä asiaa millään tavoin, sen sijaan Herlinien Kone on tehnyt siinä uraauurtavaa työtä.

Mielestäni on suuri loukkaus Antti Herliniä ja Konetta kohtaan, että Holmström rinnastaa nämä wahlroosilaiseen röyhkeyteen ja kyynisyyteen. Herlinien kaltaisia yrittäjiä Suomi todella tarvitse lisää, mutta eipä tämä maa heitäkään juuri innosta.

Hesarin näyttävä juttu lienee saanut kimmokkeen Wahlroosin muutosta Ruotsiin, missä ei ole mitään merkillistä. Hän nimeää kirjassaan sekä ihmisten että pääoman perustavimmaksi oikeudeksi äänestämisen jaloilla, oikeudeksi ”jättää taakseen sorto - olipa se Stalinin kaltaista veren tahrimaa kauhua tai populistisen enemmistön arkista tyranniaa”.

Kynnyksenä ovat vain ”transaktiokustannukset”, jotka luonnollisen henkilön kyseessä ollen ovat varsin vaatimattomat. Vain raha ratkaisee.

Holmström täyttää erinomaisesti sen Schumacherin säännön, että puhujan arvovalta on suoraan verrannollinen välimatkaan, joka hänellä on tuotantoon. Hänellähän on etunaan myös maantieteellinen etäisyys, vaikka pitääkin yhteyksiä suomalaisiin yrityksiin.

Holmström on kuitenkin ollut järkevimpiä suomalaisia taloustieteen tutkijoita, ja hänen tämäkin haastattelunsa sisältää ihan varteenotettaviakin ajatuksia. Valitettavasti ne vain jäävät tämän Wahlroos-hypetyksen varjoon.

Tällaisten yksiniitisten ”totuuksien” laukominen ei lisää ekonomistien muutenkin kyseenalaiseksi käynyttä uskottavuutta. Sen sijaan se vahvistaa Juhana Vartiaisen kuuluisassa alumniluennossaan (Ekonomistit ennustavat vain kauniita ilmoja/www.openfinland.net 11.03.2014) antamaa kuvaa, että ekonomistit saattavat heitellä norsunluutornistaan mitä tahansa satuja ja tarinoita, ja media nielee ne luineen karvoineen enempiä kyselemättä.