default_mobilelogo



Kansa, populus, on pidettävä pimennossa,
sillä jos sille kerrotaan asioista selkokielellä,
se tekee vallankäytön hyvin vaikeaksi.
Erityisesti vallan väärinkäytön.

Yrittäjäliikkeen historian kirjoittaja Timo Mikkilä kuittaa Suomen Yrittäjäin Keskusliiton SYKL:n 1980-luvun alkuvuosien historian lyhyellä maininnalla. Hän leimaa sen populismiksi, jolla ei hänen mielestään ole muuta oikeutusta kuin tilapäisesti järjestön nimen esiin saamiseksi.

Tuolloin käytyä taistelua, ”informaation talvisotaa” työsuhdeturvalakia runnovaa ”työmarkkinamafiaa” ja puolue-eliittiä vastaan hän ei mainitse lainkaan ja yhtyy näin yrittäjän vihollisten laajaan rintamaan. Yksistään tällä perusteella arvokkaan näköinen kirja on tosiasiassa arvoton, mutta se sisältää paljon muutakin toisarvoista pintaliitoa ja sivuuttaa varsinaisen toiminnan analyysin tyystin.

Vieläkään ei ole kerrottu, paljonko me jäsenet olemme tästä roskasta maksaneet.

Tuon ajanjakson merkityksen asiallinen analyysi olisi vaatinut aivan toisenlaista otetta, yritystoiminnan ja yrittäjyyden ymmärtämistä. Kuitenkin arkistotiedostakin oli varmasti saatavissa paljon parempi kuva siitä, miten yrittäjyys oli saamassa aivan uudenlaista tuulta siipiensä alle.

Tämä ei koskenut yksinomaan työmarkkinakenttää, vaan kuvaavaa on, että muutamat ulkopuoliset kyselivät, paljonko toimistossa oli väkeä, kun sieltä jatkuvasti tulee uusia ajatuksia. Henkilöstöä keskustoimistossa oli suurin piirtein kolmannes nykyiseen verrattuna.

Tutkijoista tunkua

Tämä veti puoleensa myös professori- ja tohtoritason miehiä, ei ikävä kyllä juuri naisia. Turun yliopistosta tuli ainakin kaksi professoria, joiden nimiä en muista. Tampereen yliopistosta tuli professori Olavi Borg, ja vaikka silloinen työnantajakeskusjärjestö STK oli vastustajien rintamassa, sen koulutusjohtaja, fil.tri Matti Peltonen oli tiiviissä yhteistyössä. Hän oli sitä mieltä, että yrityssektorin oli saatava yhteiskunnassa johtava asema. Paasilinnojen sosialistiveljessarjasta teräväkielisin Erno puolestaan sanoi, että jos yritysjohtajat saavat vallan yhteiskunnassa, sen saa yhteiskunnan vähäjärkisin osa.

Oli mukana muitakin, mm. tohtori Hannu Rautkallio ja Jyväskylän yliopiston professori Pertti Kettunen. Kettunen teki Yrittäjän kirjan, jonka veroista ei ole myöhemmin tehty. Professori Ilkka Heiskaselta tuli ”tulitukea”, kuten muiltakin tutkijatahoilta, mm Kauppakorkeakoulun apulaisprofessorilta Hannu Uusitalolta. Kanava avasi palstansa keskustelulle. Työryhmiin oli tulijoita vähän samaan tapaan kuin Lasse Lehtinen kertoo Luotettavissa muistelmissaan tunkua olleen vasemmistolaisiin työryhmiin Vanhan valtauksen jälkeen.

Tämä herätti pelkoa vahoissa valtabunkkereissa. Ne pelkäsivät asemiensa menetystä, joten ne aloittivat imperiumin vastaiskun aseistautumalla raskaimmalla aseella, minkä pystyivät kehittämään. Populismin leimakirveellä huitaistiin koko yrittäjäliikettä, kuten myös kirjaani Yrittäjä tulopolitiikan hukkaputkessa. Se on aina käyttökelpoinen astalo silloin, kun asiallisia argumenettejä ei ole.

Onhan ”Euroopan aasialaisimman valtion” (Liisa Björklund) vankka perinne, että kansa, populus, on pidettävä pimennossa, sillä jos sille kerrotaan asioista selkokielellä, se tekee vallan käytön hyvin vaikeaksi. Erityisesti vallan väärinkäytön.

Joka halveksii tämänkaltaista ”populismia”, halveksii kansaa, populusta.

Kukaan ei väittänyt, että viestimme, kirjani mukaan luettuna, olisi sisältänyt paikkansa pitämättömiä asiatietoja. Ainoa virheellinen asia oli, että arvioin lain työttömyyttä lisäävän vaikutuksen alakanttiin, kuten jälkikäteen kävi ilmi. Näin annettiin alkupotku kehitykselle kohti 1990-luvun lamaa. Lisäpotkua annettiin mm. pekkaspäivillä muutaman vuoden kuluttua.

Tuolloin ei tunnettu ajatushautomoita, emmekä me hautoneet ajatuksia, vaan pyrimme panemaan niitä toimeen, mutta leimaaminen täytti tehtävänsä, ja ne törmäsivät politrukkien kivimuuriin. Kärjessä kepulaiset Olavi Lahtela ja Veikko Kaustinen pitivät huolen siitä, että vikurointi vallanpitäjiä vastaan loppui.

Arne Berneriä puheenjohtajana seurannut Eino Rajamäki kertoi Mikkilän kirjan väliotsikon mukaan, että ”ääni kellossa muuttuu”. Se muuttui niin hiljaiseksi, että ei kuulunut mitään. Ei tullut uusia avauksia, vain pikkunäpertelyä ja rihkamakauppaa jäsenalennuksilla.

Etsikkoaika hukattiin

Hokemaksi tuli sana ”rakentava”. Erityisesti tuli olla rakentava puolueiden suuntaan, niihin oli rakennettava vankat sidokset, joiden avulla piti päästä mm. tupopöytään. Omat tavoitteet vesitettiin jo etukäteen kompromisseiksi, joihin kerrottiin pyrittävän. Pienistäkin armopaloista hallitus sai vuolaat kiitokset. Kohti tupopöytää -seikkailu pysyi ykkösasiana aina katkeraan loppuun saakka. Yrittäjäjärjestö oli hukannut etsikkoaikansa.

Eivät kaikki erityisesti kokoomuksen yrittäjäkansanedustajat suinkaan olleet politrukkeja, jotka olisivat asettaneet puolueen edun etusijalle. Mm. teuvalainen Helge Saarikoski ja jyväskyläläinen kirjapainoyrittäjä Matti Lahtinen olivat tiukasti yrittäjän asialla, mutta he olivat paitsiossa puolueessaan. Myös toimitusjohtaja Waldemar Bühler oli taustaltaan kokoomuspoliitikko, mutta hänellä oli kanttia vastustaa puolueen houkutuksia, mutta ei sen edustajia järjestön hallituksessa, mistä minua oli varoitettu etukäteen.

Rajamäkeäkään ei voida katsoa varsinaisesti politrukiksi, kuten seuraajansa kepulainen Risto Heikkilä, vaikka olikin kokoomuslainen paikallispoliitikko, mutta hänellä ei ollut kanttia vetää itsenäistä linjaa, ei myöskään tehtävän edellyttämää tiedollista kapasiteettia.

Poliitikkojen totuuspako saa jopa huvittavia muotoja. Aiemmin olen yleensä saanut kansanedustajilta muutamia joulukortteja, vaalien edellä useampia. Kun ”Hukkaputken” kolmas painos kertoi, miten puolueet olivat pettäneet yrittäjät työsuhdeturvan ”lähtöruudussa” ja samalla kävi ilmi, miten kepulainen historian kirjoittaja oli suojellut pahiten pettänyttä puoluettaan, ei tullut yhtään korttia, vaikka vaalit ovat tulossa. Totuuden puhuja ei saa yösijaa eikä joulukortteja.

J.K.

Hesarin uutisesta 19.12.2018 päätellen suuri joukko opposition porvaripuolueiden kansanedustajistakin on erehtynyt lopullisessa käsittelyssä äänestämään lain hyväksymisen puolesta SY:n harhaanjohtavan infon perusteella. Demarien Tarja Filatov oli aivan oikeassa pelätessään, että saamansa infon vuoksi pienet yritykset saattavat uskoa, että irtisanominen on nyt helpompaa ja kokevat Lindströmin koekaniineina oikeudessa ikävän pettymyksen.

Timo Mikkilän kirjoittama Juho Niukkasen elämäkerta vaikuttaa varsin kelvolliselta. Hän osaa siis kirjoittaa oman puolueensa tutuista asioista, mutta kun kysymys on hänelle tuntemattomasta aiheesta ja oman puolueen suojelemisesta, tulos on katastrofi.