default_mobilelogo

Tämän stressitestin tulos on selvä, ei tullut win-win, tuli turpiin-turpiin

Sekä ”keskuskomitean” että sen siunaamien, ”polarisoimien”, ehdokkaiden kilpikonnapuolustus piti loppuun saakka. En onnistunut saamaan siihen ehdokkuuden tai keskustelun mentävää aukkoa. Siitä heitä voi onnitella. Tuskin yrittäjiä. Tie Tampereelle jää minun osaltani käymättä.

Ehdokkaat, kuten valtaosa jäsenistäkin, marssivat sinne tiukassa sulkeisjärjestyksessä, kuten Pohjois-Koreassa.

Ei ikäviä realiteetteja valitettavasti näin päästä pakoon, ne antavat kyllä aikanaan oman vastaiskunsa. Suun sulkijat jäävät aina ennen pitkää häviölle.

Esiin nousee sekin tosiasia, että näillä eväillä yrittäjäjärjestö on tehtävänsä tehnyt. Sille jää jäljelle lähinnä rihkamakauppa, jossa tarjolla on mitä moninaisimpien tuotteiden jäsenetuja.

Varmaankin jää jäljelle myös sen varsinainen vahvuus, mukavuusalue nykytermein: vaikuttavien juhlien järjestäminen, kuten myös tulossa olevassa liittokokouksessa. Juhlinta on käynyt sitä komeammaksi, mitä enemmän asiallinen toiminta on hiipunut. On gaaloja siellä ja gaaloja täällä. Tampereella tanssitaan ”keskuskomitean” tähtien kanssa. Pohjalainen sanonta pelkistää asian: Kylän kohalla komiasti, vaikka kanervikossa kontattais.

Ei pitäisi olla ilon pilaaja, mutta en voi mitään sille, että tuntuu vähän kornilta, kun järjestö ei ole millään tavalla kantanut huolta niistä tuhansista, jotka ovat päättäneet päivänsä mielivaltaisen vallankäytön uhreina. Tai muuten kärsineet kohtuuttomasti.

Minulle läheisimpiä tapauksia ovat ilmajokelaisen Seppo Hautalan varhainen kuolema ja vantaalaisen nuohoojamestarin Jari Laineen poistuminen noin nelikymppisenä, vaikka voitimmekin taistelun 13 uusmaalaisen kunnan byrokratioita vastaan. Dokumentteina tästä ovat Laillinen murha ja Nokipojan tarina.

Kumpaankaan ei järjestö ole osoittanut pienintäkään mielenkiintoa, vaikka molemmat olivat sen jäseniä. Lisäksi minulle tarjottiin satoja vastaavia tapauksia kirjan aiheiksi, joukossa mm. Kalevi Keihänen ja Viru-hotellin rakentaja Mikko Repo. Kymmenien tuhansien 1990-luvun laman uhrien ja tuhansien itsemurhien selvittäminen ei järjestöä kiinnosta.

Mielestäni tämä on veret seisauttavaa kyynisyyttä ja Tampereen tanssiaiset tanssia yli hautojen.

Pitäkää hauskaa, sillä kukaan tuskin tietää, kauanko juhlat kestävät.

Panee miettimään, millaisten kompleksien syövereistä nousevat ne kirosanoilla höystetyt lähes lynkkaysviestit, vaikka määrä ei ollutkaan kuin 0.11 prosenttia kokonaismäärästä. Ja muutoin negatiivisiksi luettavia pois-listalta –viestejä oli 0.44 prosenttia.

Varmaan osan näistä selittää ihmisvihamielinen kulttuurimme, mutta mukana täytynee olla myös henkilökohtaisia traumoja. Jotkut tuntuvat pitävän minua kansan vihollisena, joita tavattiin Neuvostoliitossa. Eräs viesti tuli Kauhajoen puukkopajalta, mikä nosti jo hiukset pystyyn.

Kannustaviakin viestejä tuli, tosi harkittujakin. Lopussa niiden määrä oli kasvussa, joten perinteisen selittelykaavan mukaan aika loppui kesken. Olisi tarvittu vähintään viisi vuotta lisää aikaa, että hitaimmatkin olisivat ehtineet tajuta, mistä on kysymys. Ihmetteleehän Iiro Viinanenkin muistelmissaan moneen kertaan, miten kovakalloista väkeä Suomalaiset ovat. Viinasen kirja osoittaa, että hänen tuon aikaiseen kieleensä verrattuna minun tekstini on kevyttä pehmokieltä.

Ei viisi vuottakaan tosin olisi riittänyt kaikille, sillä Machiavelli jakaa ihmiset kolmeen ryhmään. Ykkösryhmään kuuluvat tajuavat heti asian kuullessaan, mistä on kysymys. Kakkosryhmäläiset tajuavat vasta, kun ykkösryhmäläinen selittää sen heille, ja kolmosryhmäläiset eivät tajua, tehtäköön mitä tahansa. Murheellista, että kakkos- ja vieläpä kolmosryhmäänkin kuuluvia tuntuu olevan yrittäjissä melkoinen määrä.

On myös olemassa suomalaistutkimus, jossa todetaan, että kyky vastaanottaa uutta tietoa on maksimissaan vain 20 prosenttia yli vanhan ”tietokannan”. Mikäli limiitti ylittyy, vastaanottaja ei saa siitä pohjalaisittain ”haraviinsa” mitään, vaan kaikki leimautuu huuhaaksi. Fiksujen palautteen antajien sanastoa olivat mm. paskaa, roskapostia ja propagandaa. Jotkut tuntuvat pitävän minua kansan vihollisena, joita tavattiin Neuvostoliitossa.

Kirjailija ja psykoanalyytikko Erich Fromm puolestaan jakaa ihmiset kahteen ryhmään: niihin, jotka välittävät ja niihin, jotka eivät välitä. Hän sanoo sekä tutkimusten että oman kokemuksensa osoittavan, että niiden, jotka välittävät, osuus on 10-20 prosenttia. Valtaenemmistölle haudalla tanssiminen ei siis ole ongelma.

I have a dream

Tämän kokemuksen jälkeen on vaikea uskoa, että voidaan koskaan saavuttaa sitä, mitä kirjoitin verkkokolumnissani 22.02.2010 Yrittäjien otettava henkinen johtajuus. Uskoin, että nyt voisi olla historiallinen momentum muuttaa suuntaa sitä kohti. Ei ollut, mennään täsmälleen päinvastaiseen suuntaan. Mutta en luovu vielä.

Oivaltavasti asiasta kirjoitti myös Etelä-Saimaan toimittaja Tenho Tiilikainen 02.06.2009. Hän kuuluu Machiavellin luokituksessa selvästikin ykkösryhmään, kun sen sijaan hänen kollegansa näyttävät olevan kolmosryhmän väkeä.

Se ei olisi yrittäjyysvaltio, kuten joku varapuheenjohtajaehdokas esittää. Ei mikään ryhmä saa omia valtiovaltaa itselleen, vaikka nyt meillä tosiasiassa onkin ay-valtio. Se on ihmisten valtio, Civitas humana, kuten 1950-luvulla suomennettu Saksan talousihmeen taustavoiman Wilhelm Röpken kirjan alkukielinen nimi on. Sen tavoitteena on Pekka Himasen sanoin arvokas elämä.

Todettakoon, että Röpke varoitti jo silloin myös siitä, että jos Eurooppa liittoutuu tiiviiksi blokiksi, niin se on petos Eurooppaa kohtaa. Euroopan rikkaus on sen monimuotoisuudessa. Frankfuerter Allgemeine Zeitung muistutti tästä kolme vuotta sitten heinäkuussa.

Röpke varoitti myös ”oikaisijoista”, jotka ”eivät pääse koskaan perille juuri siksi, että pyrkivät sinne oikotietä”. Nyt oikaistaan taloudessamme suoraan kohti luottoluokittajien mainosvaloja ohi ihmisen, myös ohi yrittäjän. Se ei vie perille. Ihminen tekee edelleen talouden. Siksi yrittäjän tulee liittoutua hänen kanssaan.

Jotta olisi helpompi jäsentää sitä talouden kokonaisuutta, missä yrittäjä toimii, ja jotta tästä matsista jäisi jotakin käteen, jätän muistoksi piirroksen talouden tasoista, joita on kolme: 1. makrotaso, 2. suoritustaso ja 3. maanalainen taso, ”Manala” (liitetiedosto).

Se kertoo, että niin luottoluokittajat kuin ekonomistitkin (”sekonomistit”), jotka talouskeskustelussa hilluvat päällepäsmäreinä, ovat makrotasolla yläpilven päällä kaukana kakkostasosta, jossa kasvu tehdään. Ja sen riskit vievät yrittäjän ”Manalaan”, jossa hän on ihan yksin vastassaan ay-juristien (”angry ay”) satapäinen terrakotta-armeija. Tästä ei pilven veikoilla ole harmainta aavistusta. He vain lisäilevät riskejä ampuma-aukoistaan.

Parhaassa tapauksessa he haluavat jakaa rahaa, ”investointeja”. Raha ei kuitenkaan luo yhtään työpaikkaa, vaan siihen tarvitaan ihmistä, joka nykyisin tarkoittaa käytännössä yrittäjää.

Kovasti hehkutettu Metsä-Groupin Äänekosken investointikaan ei lisää työpaikkoja tehtaalla lainkaan, vaan se jää pienten kuljetusfirmojen ja muiden alihankkijoiden riesaksi. Suurin piirtein sama on tilanne Stora Enson kartonkikoneinvestoinnissa Varkaudessa. Monilla investoinneilla vähennetään työpaikkoja korvaamalla ne automaatiolla.

Alun perin oli selvää, että pienen gallialaiskylän tavoin leiriytynyt ”keskuskomitea” ei rakoile, jos ei media tartu asiaan ja sen johtamistapaan. Punavihertoimittajat pyörivät kyllä pilven veikkoina tiiviisti ympäri maata meuhkanneen Antti Rinteen kintereillä, mutta suoritustasolla toimivien yrittäjien asiat eivät heitä kiinnosta. Mutta ehkä he kuitenkin kuvailevat Tampereella tanssiaisasuja.

Iloisia tanssiaisia toivottaen

Kauko Parkkinen
ehdokaskisasta syytä ilmoittamatta diskattu

J.K.

Oma rankinglistani

Yllätyslahjana uskollisille lukijoille yritän vielä panna ehdokkaat paremmuusjärjestykseen niiden tiedonmurusta perusteella, mitä olen keskinäisten keskustelujen puuttuessa onnistunut haalimaan. Kommunikaatiohalukkuus, aulius omaksua uutta ajattelua ja tehtävässä tarvittavat johtamistaidot ovat olleet kriteereinä.

1. Jari-Pekka Koponen on ainoa, joka on ainakin jossakin määrin hakeutunut kontaktiin ja osoittanut halukkuutta keskusteluun, mutta tekoja on jäänyt puuttumaan. Valmiutta myös ristiriitaisen infon vastaanottamiseen. Sanoo Kauppalehdessä miettineensä 25 vuoden ajan joka päivä paikallista sopimista, mutta ei kerro lainkaan harjoitelleensa sitä. Ei ihan järkevää käyttää aikaansa turhaan jahkailuun.

2. Paula Aikio-Tallgren soitti kerran ilmoittaen olevansa estynyt keskustelusta ja toisen kerran saman sähköpostitse. Ei varsinaista kommunikointia. Johtamisnäyttönä Lapin aluejärjestöjen yhdistäminen, mikä saattaa olla hyväkin, vaikka on ristiriitaisiakin käsityksiä. Kuitenkaan sillä kentällä, jolle hän puheenjohtajana joutuisi, tällä näytöllä ei ole juuri painoa.

3. Jyrki Mäkynen osoittautui täydelliseksi flopiksi heti, kun tuli stressitilanne, jossa johtajuutta tarvittaisiin. Seinäjoen keskusteluun ei ollut kanttia tulla eikä edes ilmoittaa mitään estettä. Raporttini siitä, Seinäjoella käytiin hyvää keskustelua, laukaisi alkeellisen primitiivireaktion ja harkitsemattomat puheet. Ei osaa tai uskalla järjestää itse edes keskustelutilaisuutta. Vahva kokoomustausta on paha rasite ennestäänkin kokoomuksen etäpäätteenä toimivalla järjestölle, joten se on pidetty pimennossa.

Pienen aineiston vuoksi en yritä kouluarvosanoja, mutta lähinnä viitosen molemmin puolin ne pyörisivät. Mm. Kauppalehden aukeaman jutussa oli runsaasti vanhoja tuttuja asioita vaihtelevassa järjestyksessä, mutta ei yhtään kokonaisnäkemyksellistä uutta avausta.

Taidon puutteesta kertoo se, että kaikki vaikertavat paikallisen sopimisen puutetta, mutta kukaan ei kerro harjoitelleensa sitä. Uskovat ilmeisesti, että se ponnahtaisi esiin, kunhan vain sääntöjä muutettaisiin. Kaikki ehdokkaat vaikuttavat sisäsiisteiltä ja vaarattomilta niin ”keskuskomitealle” kuin vallankäyttäjillekin. Kaikilla on kova muutosvastarinta ja halu vain jatkaa entisiä latuja. Kukaan ei ollut valmis muuttamaan edes puheenjohtajan valintamenettelyä. Kaikki muistavat varmaan, että Jarkko Wuorisen lähtölaskenta alkoi siitä, kun hän virallisti puheenjohtajiston vastavoimaksi Järventaukselle.

En löytänyt kenestäkään niitä loistavia ominaisuuksia, joiden perusteella Vantaan yrittäjien puheenjohtaja Tommi Valtonen kertoi jo kesällä luvanneensa tukensa ”loistavalle” ehdokkaalle, jonka nimeä jäsenet eivät edelleenkään tiedä. Sisäpiiritiedon mukaan se kuitenkin on Jari-Pekka Koponen.

Lopuksi vielä tältä paikalta lista niistä toimenpiteistä, joita esitin tiedotteessani 08.09.2014 Yrittäjäjärjestö tarvitsee uudenlaisen puheenjohtajan. Niihin ei liity tekijänoikeutta, kuten Talouden tasot -piirrokseen tai artikkeliin Ihmisen kunnioittaminen uuden taloussnousun ehdoton edellytys, joten ne ovat kenen tahansa, myös uuden puheenjohtajan käytettävissä.

10.09.2014 Yrittäjäjärjestö tarvitsee uudenlaisen puheenjohtajan
22.02.2010 Yrittäjien on otettava henkinen johtajuus

Jos asiasta halutaan kuulla enemmän kokouksissa, koulutustilaisuuksissa tai vastaavissa tilaisuuksissa, lisää tietoa löytyy kotisivuilta www.kauko-kustannus.fi ja tästä sähköpostiosoitteesta.