default_mobilelogo

Eduskunnassa kyseltiin, miten hallituksen esitys työlakipaketiksi oli valmisteltu, vaikka pääministeri Juha Sipilä kertoi sen jo hallituksen infossa: Hallitus oli jumpannut pari päivää.

Niinpä sitten vatulointi jatkuikin tavalla, jonka SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly osuvasti määritteli hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteisessä infossa 28.09.2015: ”selvittely tai neuvottelu tai jotakin siltä väliltä”. Asia oli jälleen luiskahtanut lapasesta jatkoajalle ”lähiviikkojen” ajaksi, tosiasiassa ainakin lähivuodeksi. Takarajaa ei ole.

Oli ajauduttu melko kauas niistä mahtavista puheista, joilla Sipilä taistojen tielle tuulimyllyjä vastaan lähti. Mauri Pekkarinen ilmaisi sen runollisimmin Ylen Ykkösaamussa 12.03.2015:”Tarvitaan yhteiskuntasopimus, jossa kaikki istuvat saman pöydän ääressä".

Kauniissa idyllissä maisemakonttorissa, kuin yhteisen nuotion äärellä, tuli istua koko hallituksen ja ylimpien virkamiesten. Nyt Sipilä oli ajanut asiat umpikujaan, josta ulospääsy oli noussut pääasiaksi, keinolla millä hyvänsä. Nyt ajettiin kahdella raiteella.

Loikkimisen jäljiltä tanner on täynnä askelmerkkejä ristiin rastiin. Näyttävät ristiaskelilta, joten ilmeisesti on heitetty keihästä. Mutta asiat jumittuvat. Pelottavinta on Sipilän täydellinen kokonaisnäkemyksen ja johtoajatuksen puute. Se tarkoittaa sitä, että hän voi tehdä yllättäviä tempauksia, vetäistä hatustaan yhteiskuntasopimuksen tai korvaavan temppukokoelman.

Jotkut puhuvat jämäkästä johtamisesta, mutta kaksi söpöä kätilöä voivat sotkea askelmerkit, niin että tarvitaan uusi jumppa. Näkemyksen korvaa joukko haavekuvia, joista syntyi kaunis kupla.

Näkemyksen puutetta kuvaa, että niitäkin, jotka tekevät jaettavan ja hyvinvoinnin perustan, tulee osallistua ”tasapuolisesti” näihin ”talkoisiin”, oikeammin sulkeisiin.

Äkkikäännöksistä saatiin esimakua jo ennen vaaleja. Kun kepun vaatimus poistaa olut ruokakaupoista herätti kohun, niin se olikin vain taustapaperi, joka ei tarkoita mitään. Pelko pois!

Kielletäänkö työnantajilta järjen käyttö?

Keskustanuorten varapuheenjohtaja Katja Asikainen kirjoitti jo 04.06.2015 Hesarissa, että ”nykyinen keskusta on kaukana Alkion aatteesta”. Nykypäivä ihasteli vähän myöhemmin, miten Sipilä on melkein kuin kokoomuslainen. Santeri Alkion perusteesi ”älä unohda köyhän asiaa” olisi päivitettävä muotoon ”älä unohda ihmisen asiaa”, ennen kuin ihminen on ajettu näännyksiin kilpailukykymantralla. Alkio itse oli kyläkauppias, mutta puhui ”liikemiehistä” hyvin kielteiseen sävyyn.

Tälle hallitukselle ihmisellä ei ole itseisarvoa, hän on vain yksi tuotannon tekijä muiden joukossa, kuten perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoi Ylen aamu-tv:ssä 19.09.2015: ”Ainoa ideologia on Suomen kilpailukyvyn varmistaminen"

Ehkä ideologiaksi voisi hyväksyä myös Wärtsilän entisen pääjohtajan ”Vikkelä-VilleWilhelm Wahlforsin klassisen tokaisun: ”Kun silakkaa on paljon, silakka on halpaa, kun silakkaa on vähän, silakka on kallista”. Ihmiset ovat työvoimaa, ja vain hinta ratkaisee.

Näkemyksen ja arvojen puutteesta juontavat myös hallituksen toimet talouden pelastamiseksi, nirhataan umpimähkään sieltä täältä. Näiden nippelien takia ei olisi kannattanut lähteä peitset tanassa nostattamaan työntekijöitä kapinaan. Jos sitä haluttiin, olisi tarjolla ollut yleissitovuuden poistaminen, josta kokoomuksella on puoluekokouspäätös, tai pienille yrityksille kohtuuttomat irtisanomiskorvaukset ja oikeusturvattomuutta tarkoittava käännetty todistustaakka. Se ei maksaisikaan mitään.

Täysin järjettömiä ovat pakkolait, jotka kieltävät työehtosopimus osapuolia ylittämästä lain tasoa. Tosin työnantajaliitot ovat vuosikymmeniä olleet voimattomia, mutta näin heidän heikkoutensa tuskin korjaantuu. Kohta ilmeisesti kielletään pakottavalla lailla työnantajilta myös järjen käyttö.

Alexander Stubb sanoi, että tällä kertaa yhteisen tilannekuvan saaminen hallitusneuvotteluissa kesti käsiajanoton mukaan 1.14 minuuttia. Se näkyy tuloksesta. Tämän näkemyksettömän nirhaamisen vertaaminen Saksan Gerhard Schröderiin tai brittien Margaret Thatcheriin on lähinnä huono vitsi.

Kaivoiko Sipilä verta nenästään tyhmyyttään vai röyhkeyttään? Juridiikassa puhutaan vaaran lähteen avaamisesta.

Kolme ässää, tosiasiassa hanttia, ei taida tuntea viisautta, jonka Metallityöväen Liiton neuvottelupäällikkö takoi meille työnantajapuolen neuvottelijoille päähän moneen kertaan. ”Taas te esititte asian p…e edellä.”

Kieku ja Kaiku sanoivat saman asian Mika Waltarin kynällä: ”Jos pitää liian kiirettä, voi kissa jäädä hiirettä". Sitä komisario Palmukin siteerasi. Sipilän ministeri- ja yrittäjäkollega Anne Berner taas sanoi kesällä Aamulehdessä, että ”suoraviivainen tapa toimia sopii tähän aikaan”.

Sama Metalliliiton neuvottelupäällikkö sanoi väliin työpaikkaerimielisyyksiä käsiteltäessä, että ”siinä on taas insinööri, joka uskoo, että vastaus kaikkiin kysymyksiin löytyy laskutikusta”. Mikään ei ole muuttunut, vaikka laskutikun ovat korvanneet prosessikaavio ja Excel.

1970-luvulla vastuullani oli pyrkiä torjumaan laittomia lakkoja, joita koko tuona aikana oli metallissa likimain 10 000. Yksikään niistä ei tuntunut yhtä ymmärrettävältä kuin mekkalointi Rautatientorilla.

Negatiivisen kautta

Suorastaan järjenvastaista on, että hallitus uskoo pääsevänsä loikkimaan tavoitteisiinsa vain luopumisen kautta, josta Ilta-Sanomat manasi 20.09.2015 suorastaan ”me luovutaan tästä” –kansanliikettä. Negatiivisen kautta ajattelu tuottaa negatiivisia tuloksia. Kukaan ei tunnu kaipaavan kansanliikettä, jonka slogan olisi ”luodaan yhdessä uutta”. Ja karsitaan sen esteenä olevia jarruja. Se ei maksakaan mitään vaan luo uusia rahavirtoja. Minimipalkalla saa minimisuorituksen.

Muidenkin kuin talousnobelisti Stiglitzin luulisi tajuavan, että tämä on absurdia. Puuhakkaat ministerit hokevat Niinistö-sitaattia, että ”tekemättä ei voi jättää”, mutta kyllä tyhmyyden voi ihan hyvin jättää tekemättä.

Nyt odotellaan raporttia paikallisista neuvotteluista. Jos siitä väännetään laki, sitä uhkaa sama kohtalo kuin yt-lakia: Se muuttuu pelkäksi ”pykäläpainiksi” ja halvaannuttaa yritystoimintaa, kuten Metallityöväen liiton valtuuston puheenjohtaja Pentti Mäkinen sanoi Keskisuomalaisessa 08.08.2011.

Tässäkin kokoomusvetoiset EK ja erityisesti yrittäjäjärjestö saavat nauttia omien laiminlyöntiensä satoa. Yrittäjäjärjestössä polun paikalliseen yhteistyöhön torppasivat järjestön sisältä samojen puolueiden, kepun ja kokoomuksen, politrukit, jotka nytkin asiassa mesovat. Perussuomalaisista ei vielä ollut kuultukaan.

EK:sta lopunkin puhdin vei elinkeino- ja työnantajajärjestöjen yhdistäminen, jolloin työmarkkinaosaajat jäivät kakkosrangiin ja varjoon. EK:lla on kolme haastetta: Häkämies, Häkämies, Häkämies.

Järjestö makoili hallituksen selän takana, kunnes Sipilä määräsi senkin pakkotyöhön. Sipilä pyrkii turvaamaan keskitetyn tulopolitiikan jatkumisen kuten hänen kepulaiset edeltäjänsä Matti Vanhanen ja Mari Kiviniemikin. Hän tekee näin hyviä palveluksia demareille ja SAK:lle.

EK:n takana puolestaan luuraa Suomen yrittäjät. Molemmille tulisi antaa jäähy samasta syystä: liikaa kokoomuspelaajia kentällä. Entinen kokoomusministeri Jussi Järventaus kertoi kesällä roikkuvansa toimitusjohtajana vielä vuoden. 20 vuotta liian kauan.

Sipilä on epäilemättä aika hyvä ihmiseksi ja insinööriksi, jopa yrittäjäksi, mutta se ei vielä tarkoita, että hän olisi hyvä poliitikko. Kuka tahansa olisi valmis ostamaan häneltä käytetyn auton. Vahinko vain, että hän kauppaa ikäkulua Mossea, jossa käsijarru on hirttänyt kiinni ja ruostunut paikalleen.

Erno Paasilinna sanoi aikoinaan, että ”jos yritysjohtajat saavat vallan yhteiskunnassa, niin sen saa yhteiskunnan vähäjärkisin osa”. Se vaikutti tuolloin huonolta vitsiltä, mutta nyt asia on pantava uuteen harkintaan.

Kriisit kasautuvat

Suomen kannalta traagista on, että samaan aikaan kuin meillä kärjistyvät monet kriisit, Suomen hallitusta johtaa kolme noviisia, jotka uskovat olevansa ässiä, mutta ovat tosiasiassa hantteja. Kellään ei ole vähäisintäkään kosketuspintaa siihen todellisuuteen, jota he yrittävät panna uuteen järjestykseen,

Talouskriisi aletaan jo tiedostaa, mutta ei poliittista kriisiä eikä työmarkkinakriisiä, puhumattakaan mediakriisistä. Ne on kaikki viritetty menneen maailman säädöin, jotka saattoivat olla parasta ennen mutta jotka olisi aikaa sitten pitänyt päivittää. Nyt realisoituu se, mitä Paavo Väyrynen sanoi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa 1992: ”Suomen talouden suurin uhka on palmelais-sorsalaisessa muodossa omaksuttu sosialidemokratia”. Siitä kertoivat vain MTV:n uutiset.

Työnantajat ovat innolla tukeneet tätä kehitystä tupoillaan ja itkevät nyt omia aikaansaannoksiaan. On tehty tuhopolitiikkaa (www.openfinland.net 13.06.2013: Sailas sen sanoi).

Kaiken päällä on johtamisen kriisi, jonka Sipilä näyttää tiedostaneen sanoessaan Risto Uimosen kirjassa, että nyt on viimeinen hetki tehdä ”perinpohjainen käänne johtamisessa”. Mutta toistaiseksi hän ei ole osoittanut merkkiäkään uudenlaisesta johtamisnäkemyksestä. Oma esimerkki on tunnetusti ehkä tärkein johtamisväline, ja se kertoo Sipilän osalta täsmälleen päinvastaista.

Ilman avointa keskustelua muutos ei onnistu. Siinä mediamme suoritus on tosi surkea. Totuutta tärkeämpi on konsensus, jonka suojaa nauttii mm. tupo. Helsingin Sanomien johdolla vallitsee vahva konsensus mm. siitä, että tämän kirjoittajan hengentuotteita ei tarvitse noteerata. Ne ovat liian käytännön läheisiä. Mm. liitteen kaltaisia kirjoituksia ei saa julki missään valtakunnallisessa mediassa.

Schumacherin sääntö jytää täysillä: Puhujan arvovalta on suoraan verrannollinen välimatkaan, joka hänellä on tuotantoon. Lähes liikuttavaa on, millä hartaalla vakaumuksella ”yhteiskuntasopimuksesta” ja työlaeista puhuvat sellaiset, joilla ei ole mitään käsitystä työpaikkojen ja työtä säätelevien normien todellisuudesta. Ja täydestä menee.

Sipilä ja ”yhteiskuntasopimus” onnistuivat tuomaan median tilan esiin kaikessa karmeudessaan. Sipilä tuotti valmista farssia, jonka media otti todesta. Siitä Ryhmäteatteri sai kohtuuttoman helpolla menestyskappaleen. Se ehti ensimmäiseksi, mutta kyllä kankeampi Kansallinenkin varmasti vielä tulee perässä.

Vaikka johtopäätöksemme ovatkin toiset, on perusanalyysini täsmälleen sama kuin teatterin tekijöillä: Media söi Sipilän kädestä. Esimerkkiä näytti Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen Sipilä-kirjallaan.

Hesarin poliittisen toimituksen silloinen esimies Marko Junkkari vastasi kritiikkiin, että ”Sipilästä oli toivotonta saada mitään irti” (HS 28.09.2015).

Hesarissa pitäisi ehkä opetella lukemaan, sellaisenkin kirjoittajan tuottamaa tekstiä, joka on aikoinaan joutunut lehden stalinistimafian - lehden entisen pääkirjoitustoimittajan Martti Valkonen sanoin - mustalle listalle. Ehkä se ei olisi pahitteeksi muissakaan lehdissä odottelematta Hesari lupaa. Journalistin ohjeiden mukaan lukijalla on oikeus saada oikeat tiedot.

Junkkari sai ajantasaisen kuvauksen Sipilän vatuloinnista. Siihen olisi voinut tarttua vaikka kaksin käsin. Tämän jälkeen hänet ylennettiin kerrosta ylemmäksi pääkirjoitustoimittajaksi.

Median Sipilä-hypetys saattaa johtua siitä, että toimittajat tuntevat hengenheimolaisuutta hänen kanssaan. Hekin tekevät pintaraapaisuja, joskus teräviäkin, mutta syvempi tieto ja kokonaisnäkemys puuttuu. He elävät omassa kuplassaan, johon kuuluu mm. usko keskitetyn palkkapolitiikan siunaksellisuuteen.

Kekkoslovakia on täällä jälleen

Mekastuksen Rautatientorilla uskottiin pilaavan Suomen maineen ulkomaisten investoijien silmissä. Tuskinpa se hyvältä näyttikään, mutta suurempi vaara maineenkin kannalta on Sipilän hallituksen tapa johtaa maata. Fennovoima suhmuroitiin venäläisen perinnäistavan mukaan ja yhteiskuntasopimusta jumpattiin jossakin julkisuudelta salassa. Hallitus panee työnantajat kuriin pakkolailla, ja pääministeri astelee vapaasti silloin kuin haluaa valtio-tv:n studioon kertomaan alamaisilleen, mitä heidän rauhaansa kuuluu.

Demari-lehden kirjoittaja sanoi, että Sipilän messiaskompleksi tulee Suomelle kalliiksi. Se tulee sitä kalliimmaksi, mitä kritiikittömämmin valtamedia sitä ruokkii.

SDP ja ay-liike ovat varmaankin kiitollisia Sipilälle, sillä hän hankkii näille reilusti jäseniä ja lisää elinaikaa sekä tukee suurliiton syntymistä.

Venkurointi pakolaisasiassa palauttaa mieliin ajat, jolloin kerrottiin kolmen maan johtajien ajaneen jonkin kokouksen yhteydessä autoletkassa tienristeykseen. Hruštšovin auto ajoi edellä, pani vinkkarin vasemmalle ja kääntyi sinne. USA:n presidentin Dwight Eisenhowerin auto vilkutti oikealle, minne ”Ike” häipyikin. Kekkonen sanoi ajo-ohjetta kysyvälle kuskilleen: ”Pane vinkkari vasemmalle ja käänny oikealle"

J.K.

Valtiovarainministeriön eläköitynyt ylijohtaja Jukka Pekkarinen kertoi kesällä radiohaastattelussa yllättävänkin selväsanaisesti, että ministeriön työllisyysennusteet ovat suurin piirtein Stetsonista.

Liite

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 29. heinäkuuta 2015 10:22
Vastaanottaja: 'hs.artikkeli@hs.fi' <hs.artikkeli@hs.fi>
Aihe: Tarjous Vieraskynä-palstalle

Yrittäjän toimintavapaus on myytti

Pääministeri Sipilän ehdotettua Microsoftin irtisanottaville työntekijöille yrittäjäksi ryhtymistä asiasta virisi laaja keskustelu. Mm. Ylen aamu-tv:ssä Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja Hanna Munter piti sitä hyvänä vaihtoehtona, koska ”yrittäjä voi päättää omasta elämästään”.

Tätä myyttistä käsitystä viljellään myös yrittäjäkoulutuksessa kuten yleensäkin julkisessa keskustelussa. Se on kuitenkin todella myytti, jonka sisältöä olisi tutkittava tarkemmin, ettei yrittäjäksi ryhtymistä harkitsevia, varsinkaan nuoria, houkuteltaisi uravalintaan virheellisin tiedoin, mistä vääjäämättä seuraa pettymys.

Tilanne johtuu siitä, että yrittäjyydestä puhuvat useimmiten sellaiset, joilla ei ole omaa kokemusta asiasta tai yrittäjät, joiden kokemus on jäänyt varsin suppeaksi.

Perustuslaissa on kyllä turvattu elinkeinon harjoittamisen vapaus periaatteellisella tasolla, mutta siihen kohdistuva säännöstö voi rajata toimintavapauden kovin suppeaksi. On joukko luvanvaraisia elinkeinoja, jotka voivat olla melkoisen lupakynnyksen takana, kuten esimerkiksi taksiliikenne tai majoitus- ja ravitsemiselinkeino.

Työn tekemisessä on periaatteellinen ero työntekijään siinä, että yrittäjä voi itse päättää, mitä tavaroita ja palveluja tuottaa ja millä tavoin hän se tekee. Kuljetusalan poikkeuksia lukuun ottamatta työaikalaki ei myöskään koske häntä, joten hän voi vapaasti määrätä oman aikansa käytöstä.

Työntekijän on sen sijaan noudatettava työnantajansa työnjohdollisia ohjeita: työsopimuslain vanhan sanonnan mukaan työn suoritustapaa, laatua ja laajuutta sekä aikaa ja paikkaa koskevia määräyksiä. Uudessa laissa sisältö on sama sanamuotomuutoksista huolimatta.

Toimialasta riippuen yrittäjää voi kuitenkin tosiasiallisesti sitoa suuri määrä säädöksiä tai viranomaisohjeita, joihin moniin sisältyy rangaistusuhka. On laskettu, että kunnilla on yli viisisataa lakimääräistä velvoitetta, mutta yrittäjien velvoitteiden määrää tuskin on edes yritetty laskea.

Työntekijän edellä mainittu kuuliaisuusvelvollisuus rajoittuu työaikaan, joka käsittää vajaan viidesosan koko vuodesta. Työajan ulkopuolella häntä koskevat vain yleiset kansalaisvelvollisuudet, jotka ovat samat kuin yrittäjälläkin, kuten verovelvollisuus ja asevelvollisuus. Mutta yrittäjän erityisvelvoitteet koskevat häntä pääsääntöisesti joka päivä vuorokauden ympäriinsä, ja verotus on hänen osaltaan monin verroin monimutkaisempi kuin työntekijällä. Usein se vaatii erikoiskoulutuksen saaneen henkilön apua.

Jos yrittäjä itse ryhtyy työnantajaksi, se merkitsee noudatettavien säädösten ja sopimussääntöjen nousua aivan uuteen kertaluokkaan. Verottajan lisäksi hän on silloin ennen muuta ay-liikkeen ja työsuojeluviranomaisten tiukan silmälläpidon alaisena ja interventioiden kohteena. Myös sanktioiden uhka nousee moninkertaiseksi.

Oma lukunsa onkin näiden säädösten ja muiden määräysten soveltamisesta annettavat oikeuden tuomiot ja hallinnolliset ratkaisut. Näitä päätöksiä tekevien näkökulma ja kokemuspohja edustavat tavallisesti palkansaajan eli työntekijän tai virkamiehen maailmankuvaa, joka on vastakkainen yrittäjän maailmankuvaan verrattuna. Se on staattinen kun taas yrityksen toiminta on dynaamista.

Tällöin saa aivan erityisen merkityksen se, mitä tuolloin istuva käräjätuomari Jussi Nilsson sanoi Lakimiesliiton lehdessä Lakimiesuutisissa maaliskuussa 2002: ”Suomessa kansalaisille vallan väärinkäytöksiä vastaan tarjottava oikeussuoja muistuttaa perusteiltaan hyvin paljon vastaavaa suojaa Euroopan entisissä sosialistisissa maissa". 1990-luvun laman jälkeen tuhannet yrittäjät saivat kokea tämän. Asiasta ei syntynyt keskustelua.

Yrittäjällä on näissä tilanteissa tavallisesti enemmän pelissä kuin palkansaajalla, sillä väärä päätös voi tuhota koko hänen uransa ja elinkeinonsa.

Sukuyhtiö Woikoski Oy:n omistaja Clas Palmberg kertoi Kauppalehdessä 14.07.2015, että kun yhtiöltä evättiin tuotekehitysyksikön rakentaminen, eräs virkamies tunnusti vastustaneensa sitä vain siksi, että ”tuollaiset yhtiöt luulevat voivansa tehdä työllistämisen nimissä mitä tahansa”. Keskus olisi tuonut 15 uutta työpaikkaa.

Tällaisten ratkaisujen voidaan väittää olevan osa yrittäjäriskiä ja sellaisena se tulisi vain hyväksyä ja ennakoida. Tällaista ajattelutapaa ei kuitenkaan voida hyväksyä. Yrittäjäriski muodostuu markkinariskistä, joka on aina arvaamaton. Jotta yritys voisi varautua siihen mahdollisimman hyvin ja keskittyä asiakkaiden palvelutehtäväänsä, sillä on oikeus edellyttää julkiselta vallalta täyttä oikeusturvaa.

Professori Martti Vihanto pelkisti eräässä Kilpailuviraston julkaisussa asian seuraavasti: ”Oikeusvarmuuden puuttuessa taloudenpitäjät joutuvat käyttämään niukkoja voimavaroja julkisen vallan sattumanvaraisten päätösten ennakointiin ja niiltä suojautumiseen, jolloin tuottava toiminta jää vähemmälle huomiolle"

Palmberg sanookin, että pahin ongelma ei ole ”elätettävien” virkamiesten suuri määrä, vaan se, miten he vahingoittavat yritystoimintaa.

Pääministerin ei tulisikaan houkutella ketään yrittäjäksi, ennen kuin hallitus pystyy turvaamaan hänelle vähintään saman tasoisen oikeusturvan kuin palkansaajillekin.

Kauko Parkkinen

Metalliteollisuuden työnantajaliiton entinen johtaja
tietokirjailija

J.K.

Helsingin sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Antti Koskela sanoi Demokraatti-lehdessä 02.10.2015, että "hullukaan ei ryhdy yrittäjäksi, jos on mahdollisuus tehdä samaa työtä toisen palveluksessa".

Liite

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 3. tammikuuta 2015 12:28
Vastaanottaja: 'hs.mielipide@hs.fi' <hs.mielipide@hs.fi>
Aihe: Tarjous mielipidesivulle

Konsensus on myös henkinen jarru

Rauno Vanhanen kuvaa hyvin, miten työmarkkinoiden konsensus on jämähdyttänyt yritysten pärjäämiseen vaikuttavat työelämän pelisäännöt vuosikymmenten takaiselle tasolle (HS 03.12.2015). Tosiasiassa jarruttavia sääntöjä on luotu jatkuvasti lisää, kuvaavimpana esimerkkinä laki koulutusvapaasta, jolla ostettiin ns. raamisopimus.

Ilmiö on kuitenkin laajempi. Siihen liittyy myös henkinen jämähtäminen, mikä näkyy siinä, että mediassa ei käydä asiasta avointa keskustelua, eivätkä tutkijatkaan uskalla puuttua asiaan. Toissa kesänä edesmennyt kauppatieteen tohtori Heikki Urmas kertoo viimeisiksi jääneissä kirjoissaan, että hän kirjoitti väitöskirjansa jälkeen 1970-luvulla artikkelin englantilaisista tutkimuksista, jotka kertoivat keskitetyn työmarkkinapolitiikan haittavaikutuksista, mutta sai vastaansa koko ”tupopapiston”, kuten hän sanoo. Ilmiötä on joskus kuvattu sanalla ”konsensuuri”.

Tällä voi ainakin olettaa olevan yhteyttä siihen, mitä Mari Kiviniemi sanoo lehden samassa numerossa: ”Suomesta puuttuu tekemisen meininki"

Kauko Parkkinen
työsuhdelakimies, tietokirjailija