default_mobilelogo



De´jà-vu oli käsin kosketeltava, kun heti hallitusneuvottelujen todenteolla alettua työmarkkinajärjestöt marssivat ensimmäisinä baanalle kuin Euroopan omistajat. Ja he osallistuvat hallitusohjelman kirjoittamiseen kuin silloin ennen!

Jos Antti Rinteen hallitus syntyy hänen valitsemiensa puolueiden pohjalta, Suomella on edessään tiukka perääntymismarssi takaisin 1970-luvulle, jolloin SDP:n Kalevi Sorsa ja keskustapuolueen Johannes Virolainen jakoivat etuja mulle – sulle periaatteella, ja yrittäjät olivat maksumiehinä.

Vaikka hallituksia johtikin demari Sorsa, puolueen koko ja Virolaisen poliittinen osaaminen tekivät hänestä kuitenkin varteenotettavan vastapelurin. Nyt kepusta puuttuvat sekä poliittinen voima että osaaminen.

Tämän Rinne tietää erinomaisen hyvin. Hän oli juuri saanut selkeän näytön siitä, miten kiltisti Juha Sipilä vasemmiston ja presidentti Sauli Niinistön tukemana asteli SAK:n kiky-ansaan ja antoi sitoa kätensä kiky-kahleisiin mm paikallisessa sopimisessa.

Kokoomuksen Petteri Orpo tosin tuli nöyrästi perässä, mutta esineuvotteluissa kävi ilmi, että hän oli oppinut jotakin, Sipilä sen sijaan ei mitään. Hänellä oli kaiken jälkeenkin vahva usko siihen, että Rinteen kanssa synkkaa hyvin ja ay-liikkeen kanssa pärjätään hienosti, mitä hän vakuutti ennen pääministerikauttaan Yrittäjän päivänä Espoon Sellosalissa 05.09.2014. Kun varoitin luottamasta tähän, hän hymähti ja auditorion täyttävä yrittäjäyleisö hörähti.

Edes se ei häirinnyt hänen luottamustaan, että hän kiky-sopimuksen syntyaikaan kertoi käyttäneensä puolet työajastaan neuvotteluun ay-liikkeen kanssa. Tulos tiedetään.

Rinne valitsi nöyremmän apupuolueekseen

Kun Rinne sanoi, että kepun valintaa hallituskumppaniksi ei ratkaissut mikään yksittäinen asia vaan ”kokonaisharkinta”, hän ilmaisi asian aivan oikein, ja valinta kepun ja kokoomuksen välillä oli helppo, pienellä tupoteatterilla höystettynä.

Hän oli juuri nähnyt, että Sipilä oli työmarkkinasopimusten ja lakien viidakossa ihan yhtä pahasti pihalla kuin muutkin yrittäjät, joten hänestä ei olisi vaaraa hallitussopimusneuvotteluissa, eikä hänen jälkeensäkään kepussa olisi ketään haastajaa.

Sipilä oli mm. itse kertonut, ettei hän edes tiennyt, että kaikilla aloilla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta. Kaksi vuotta sitten hän ehdotti täysin ufojuttua, ”väliaikaista irtisanomista”, joka lienee tarkoittanut suurin piirtein samaa kuin lomautus, joten Rinteen kommenttiin ei ole huomauttamista: ”Ei ymmärrä yhtään mitään työelämästä ja työlainsäädännöstä".

Rinteellä oli tuolloin muutenkin sana hallussaan:

Aihe: HS 18.03.2017 "Sipilä avasi Pandoran lippaan". Kerrankin samaa mieltä Antti Rinteen kanssa, mutta ei kaikista haastattelun asioista. Ja Mikael Pentikäinen raotti lippaan kantta (Antti Rinne runollisena/www.kaukoparkkinen.com 27.03.2017).

Mutta Sipilän, ”köyhän miehen Trumpin”, päätähän ei palele. Esikuvansa tavoin hän on uhkapeluri, joka harrasti pääministerinä tätä lajia moneen kertaan ja hävisi ne kaikki. Nyt on kuitenkin ensimmäistä kertaa panoksena koko puolueen olemassaolo.

Niinpä toimittajat, jotka ihmettelivät, miksi Rinne niin vahvasti halusi mukaan kepun, osoittivatkin vain oman poliittisen perspektiivin puutteensa ja kyvyttömyytensä ymmärtää, mitä Sipilän hallituskaudella tapahtui.

Rinnehän saa kiittää suurimman puolueen puheenjohtajuudestaan Juha Sipilää, joten näin hän voi samalla palkita tämän.

Kokoomus pidettiin ulkona myös 1970-luvulla, tekosyynä ”yleiset syyt”.

Eihän kokoomuksenkaan työmarkkinaosaaminen kovin kummoista ole, mutta siellä on kuitenkin useita kansanedustajia, joilla on melkoinen tietomäärä ja terävä kynä, toisin kuin kellään keskustassa. Kun siihen yhdistyy perussuomalaisten ärhäkkyys, ei Rinne tule pääsemään helpolla.

Jäljet pelottavat

1970-luvulla luotiin pohja suurtyöttömyydelle rakentamalla vahva muuri työllistämisen esteistä, yleensä tupojen jatkeena. Jorma Reiniä siteeraten silloin valettiin betoniin se sääntöpohja yleissitovuutta myöten, joka oli vankka pohja suurtyöttömyydelle.

Siitä kertoo ensimmäinen kirjani Näin tehdään tuhopolitiikkaa 1981. Mutta pahiten yrittäjiä simputettiin vasta 1983 ”työsuhdeturvalailla”, josta kertoo kirjani Yrittäjä tulopolitiikan hukkaputkessa (www.kauko-kustannus.fi).

Antti Rinne muistaa varmasti, miten helposti kepu vaihtoi yrittäjille moneen kertaan antamansa lupaukset Sorsan jakamiin ministerin salkkuihin. Ministerityöryhmä oli Jacob Södermanin puheenjohdolla lieventänyt esitystä kolmikannan jäljiltä, mutta Sorsa palautti heidät ruotuun.

Rinne on jo moneen kertaan haikaillut keskitetyn sopimuspolitiikan paluuta, mutta ei ole vielä lausunut ääneen samaa kuin puheenjohtajakilvassa Jutta Urpilaisen kanssa: ”EU:ssa on 37 000 direktiiviä ja asetusta. Niistä vain 70 koskee työelämää. Sinne on saatava lisää". Mutta sen aika tulee vielä.

Tähän kuvaan sopii hyvin, että Suomi vahvistaa imagoaan sellunkeittäjänä ja jatkaa näin Aleksanteri ll Suomen vierailullaan 1856 asettaman teollisuuskomitean linjauksia, kuten Raimo Havusela kertoo väitöskirjassaan.

Kun ay-liike ja vasemmisto olivat toistamiseen iskeneet yrittäjät kanveesiin sinänsä surkean irtisanomislain lievennysyrityksen vuoksi, Hesari pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen kirjoitti 15.12.2018 palstallaan, että nyt olivat maan asiat jälleen kohdallaan, ja yrittäjän asiaan palataan ehkä vaalien jälkeen. Jos satutaan muistamaan, olisi voinut lisätä.

Ei muistettu. Rinteen lukuisissa ”ilmiöpöydissä” ei yhdessäkään tunneta yrittäjyys-nimistä ilmiötä. Ja yrittäjät saivat ennen vaaleja ja niiden jälkeen vain muutamia hajamainintoja.

Lisää aiheesta:

www.kauko-kustannus.fi
www.kaukoparkkinen.com

J.K.

Edellisellä hallituskaudella asiat menivät koko lailla siten kuin jo etukäteen oli nähtävissä. Nyt vain roolimiehitys on jonkin verran vaihtunut.

LIITE

www.kaukoparkkinen.com 12.04.2015/Äänestäjä: revi näistä Suomen tärkeimmät ministerit.

Vaalipäivän lähestyessä kaiken tyhjän puhumisen seastakin alkaa suurten puolueiden puheenjohtajista erottua muutamia erityispiirteitä, joista voi päätellä heidän kykyjään toimia hallituksen ykköspaikoilla valtakunnan tilan edellyttämällä tavalla.

Selvimmin erottuu joukosta SDP:n Antti Rinne. Hänellä on vahvimmat näytöt yrittäjien vainoamisesta (Angry ay -juristien top ten/kaukoparkkinen.com 28.06.2014) ja työllistämisen esteiden ja riskien virittämisestä.

Sama visio kuin Vladimir Putinilla: 1970-luvun mahdin palauttaminen. Myös keinot samaa sukua: lisäsääntelyä ja –kriminalisointeja sekä valtion yritystoimintaa ja valvontaa www.openfinland.net 03.05.2014/Antti Rinteen valinta ajaa demarit ulos kaapistaan).

Tehokas konsensus-jarrujalka. Sijoittuu korkealle työpaikkojen tuhoamistilastoissa, jos sellaisia tilastoja tehtäisiin. Uusien työpaikkojen ja viennin suhteen uskoo neitseelliseen syntymiseen.

Alexander Stubb. Monia hyviä harrastuksia, joista pääministerin hommat tulevat heti triathlonin ja tviittailun jälkeen. Myös soutaminen ja huopaaminen sekä äkkikäännökset vahvoja lajeja.

Ainoa poliitikko, joka on uskaltanut kritisoida konsensusta, mutta pyörsi puheensa heti, kun se koira älähti, johon kalikka kalahti (Konsensus jyrää yrittäjän/www.kaukoparkkinen.com 05.03.2015). Sählää mm. koeajan kanssa, josta ei ymmärrä mitään.

Kehui vuolaasti Antti Rinnettä ideasinkona hallitusneuvottelujen aikaan ja kertoi, ettei mulle-sulle –pelistä ollut jälkeäkään sekä toivoi SDP:lle hyvää menestystä. Nopeaoppinen, kun Siperia opetti, millaisia Rinteen ideat olivat.

Nyt kertoo Financial Timesissä, että hallitus on ollut suurin piirtein yhtä piinaviikkoa. Puolue- ja ministeritoveri Paula Risikko ihmetteli jo 28.02.2015 Hesarissa Rinteen mutapainia.

Juha Sipilä. Nuhteeton partiopoika ja yksioikoinen insinööri, joka vihdoin pitkän odottelun jälkeen läväytti kakkarastaan ulos oman poliittisen visionsa: Kertoi vaalien jälkeen mutta ennen hallituksen muodostamista kääräisevänsä kokoon huutoäänestyksellä yhteiskuntasopimuksen kaikkien sellaisten kanssa, jotka kynnelle kykenevät ja saman pöydän ääreen mahtuvat.

Tämä loihtii tasaavaltaan 200 000 työpaikkaa ja hoitaa muutkin vaikeat asiat, että hallituksella on sitten helpompaa.

Antti Rinne torppasi vision jo Maikkarin vaalitentissä 18.03.2015, jossa hän heitti väliin, että se on tehtävä konsensuksessa, minkä Sipilä auliisti vahvisti.

Siinä silmiemme edessä, suorassa lähetyksessä, tämä Sipilän ilmapallo räjähti taivaan tuuliin, mistä se oli tullutkin. Sipilä ei sitä tosin tajunnut, tuskin moni katsojakaan, ei varsinkaan media, vaikka Maaseudun Tulevaisuuden uusi päätoimittaja Mikael Pentikäinen revitti siitä yli sivun uutisen.

Tätä toisen puoluetoverinsa Mari Kiviniemen kuningasajatusta hän oli Hesarin päätoimittajana tyrkyttänyt innolla.

Muistanemme, miten Kiviniemen kävi. Mutta kepu-väelläkin on kaipuu 1970-luvulle, jolloin Sorsa ja Virolainen jakelivat etuja mulle-sulle –periaatteella ja valoivat pohjaa talouden umpikujalle.

Kokemus kertoo, että kun mopo karkaa kerran käsistä, se helposti karkaa uudemmankin kerran.

Timo Soini. Velmuilija ja pelimies, jonka hallitushinku on kesyttänyt. Hänen ahkerin työmiehensä on Matti Putkonen, joka 1970-luvun lopulla Serlachiuksen Mäntän pumpputehtaalla kaikin keinoin pyrki valtakunnallisesti tunnetuksi lakkokenraaliksi, mutta päätyi valtakunnalliseksi yrittäjien pilkkaajaksi SAK:n esittämättä jääneen vaalimainoksen taustavoimana. Luiskahtaa itsekin silloin tällöin alatyyliin.

Putkoselta lienee peräisin Soinin käsitys yrittäjästä ja työntekijästä, mikä kiteytyy hänen lausunnossaan Ylen Ykkösaamussa 28.03.2019: Yleissitovuus on hyvä, koska siitä saa työsuhteen ehdot, ”niin että ihmiset voivat keskittyä yrittämiseen”.

Työntekijöiden asiat eivät kuulu yrittämiseen, Wahroosin opin mukaan, vaan ovat ylimääräinen riesa, jotka on hoidettava mahdollisimman vähällä vaivalla alta pois.

Tältä pohjalta voi lyödä vaalitentissä kättä päälle, että tulee säilyttämään yleissitovuuden. Kuin totalisaattoriraveissa. Ei osoita vakavaa suhtautumista tasavallan tilanteeseen.

Antti Rinne ainoa, joka tietää, mitä tekee

Ainoa, joka tästä joukosta puhuu ja toimii johdonmukaisesti ja määrätietoisesti, on Antti Rinne, mutta hänen suuntansa on väärä, kohti puolueensa 1970-luvun mahtiasemia. Muut ovat innokkaita asian harrastajia. Avauksia kohti tulevaisuutta ei ole kellään.

Hurjinta ufoilua edustaa Juha Sipilän ”yhteiskuntasopimus” ennen hallituksen muodostamista. Kuten yrittäjillä yleensä hänen kuvansa yhteiskunnan toiminnasta on utuinen ja vähän naiivi. Takaraivossa on kuva yrityksen toiminnasta, joka on kasvupohja kuvitelmalle, että sopimus kuin sopimus kääräistään käden käänteessä.

Asian pelkisti hyvin SDP:n Antti Lindtman Maaseudun Tulevaisuudessa 30.03.2015: ”Kyllä tästä pahimmillaan aikamoisen sopan aikaansaisi Sipilän suunnitelmalla". Lindtman jos kuka tuntee ay-liikkeen todellisuuden, mihin Sipilällä sen sijaan ei näytä olevan mitään kontaktia.

Sipilän onneksi media on yhtä pahasti kuutamolla kuin hän itsekin siitä, mistä on kysymys.

Työpaikkoja kaikki vetelevät kilpaa hatustaan Stetson-Harrison –menetelmällä. Yksi stetson on 100 000 työpaikkaa. Kepu johtaa kahdella stetsonilla.

Arvoisa äänestäjä: revi näistä tasavallalle pääministeri ja pari muuta tärkeintä ministeriä. Minä en taida uskaltaa. Olen seurannut vaaleja vuoden 1948 Näihin nojaa Maalaisliitto ja SDP:n Jo riittää –kampanjoista lähtien. Nyt pelottaa, toisin kuin koskaan ennen.

Tilanne on uhanalaisempi ja puoluejohtajat pihalla pahemmin kuin koskaan ennen. Kaikki puhuvat pelkkää stetsonia Jo riittää turhat turpakäräjät, sanoisi Tahko Pihkala. Koskaan sitä ei ole ollut yhtä paljon kuin nyt.

Lisää/poista listalta: Internet-sivu tai Webmaster

Tältä sivulta selviävät sähköpostiosoiterekisterin ylläpitäjä ja rekisteritiedot