default_mobilelogo

Kun Suomen Yrittäjien puheenjohtajateatterin valot sammuivat ja esirippu laskeutui, se merkitsi toiminnan vetäytymistä takaisin kulissien hämärään. Harva tietää, mitä järjestössä todellisuudessa tapahtuu ja ilmeisesti vielä harvempaa se kiinnostaa. Yrittäjäyleisö poistui sorvin ääreen ja pysyy siellä tiukasti ympärilleen vilkuilematta.

Esitys sinänsä oli loistavasti ohjattu. Siinä oli käytetty pohjoiskorealaista huipputekniikkaa, joka takaa happy endin. Varjopuolena on se, ettei draamallista loppunousua ja yllätystä ole, kun kaikki tiedetään jo etukäteen.

Tupoteatterin veteraanina on pakko myöntää, että asialla olivat todelliset ammattilaiset. Meillä amatööreillä ei aina pokka pitänyt kaikkein hullunkurisimmissa käänteissä. Kerron kirjassani Näin tehdään tuhopolitiikkaa, kuinka kerran jouduin puremaan kämmenselkääni tarmokkaasti naurun pitämiseksi kurissa, kun ulalla olevien kommunistien kysymykset ja heidän saamansa vastaukset hipoivat absurdin rajoja.

Tässä näytelmässä oli roolien miehitys erityisen onnistunut, joten sekä sankarin viittaa kantava loistava pääosan esittäjä että sähköjäniksen sympaattisessa sivuroolissa olevat pitivät ilmeensä kurissa loppuun saakka.

Vaikka nauruhermot pitivätkin, petti sankarin kiukkuhermo sitäkin pahemmin heti, kun poikettiin ”keskuskomitean” käsikirjoituksesta vähänkin improvisaation puolelle (Jyrki Mäkysen Waterloo), mutta maksava yleisö suhtautui siihen armollisesti, mistä maksu peritään jälkikäteen.

Lavasteet olivat tavan mukaisesti komeat, mutta taiteellinen vaikutelma jäi varsin vaatimattomaksi. Sähköt sammutti Vantaan yrittäjien puheenjohtaja ja keskusliiton hallituksen jäsen Tommi Valtonen takuutyönä.

Jussi Järventauksen apuohjaajan tehtävä olisi varsinaisesti kuulunut yhteyspäällikkö Kari Hiltuselle, mutta hänellä oli tuuraaja, sillä hän oli saanut toimeksiannon järjestön historian kirjoittajaksi. Hän sopii siihen hyvin, sillä mukana olleena hän tietää, mitkä kaikki tehtävät järjestö on vuosikymmenien varrella jättänyt hoitamatta ja on myös nähnyt läheltä sen odysseian, kun järjestö lähti puskemaan ”kohti tupopöytää”.

Hän tietää myös, kuinka politrukit järjestön sisällä panivat käsijarrun päälle 1980-luvun puolivälin jälkeen ja jäädyttivät sen toiminnan tai kuinka Kauppalehden nykyinen toimittaja Olli Herrala työpaikkakiusattiin lähes hermoromahduksen partaalle.

Hiltunen on puoluetaustaltaan liberaali, joka suhtautuu erityisen liberaalisti omiin työtehtäviinsä. Kun hän aikanaan siirtyi Nuohousalan keskusliiton johtajan tehtävästä nykyisiin hommiinsa, hän valitteli, että yksi tehtävä jäi hoitamatta. Liiton puheenjohtaja vastasi: ”Niin, sekin sinulta jäi hoitamatta".

Ehkä hänen valinnassaan järjestön historian kirjoittajaksi on ollut ohjenuorana Mauno Koiviston viisaus: ”Historian tuomiota ei tarvitse pelätä, kun kirjoittaa sen itse” (mikä oli lainaus Winston Churchillilta: "Historia tulee olemaan ystävällinen minulle, sillä aion kirjoittaa sen itse").

Ilmaista teatteria ei olekaan

Jälkikäteen näistä huveista peritään kova hinta. Se maksetaan uskottavuuden menetyksellä. Tämän näytöksen ja muiden johtamisoperaatioiden jälkeen järjestöllä ei ole uskottavaa mahdollista esittää mitään kritiikkiä mm.:

- poliittisista virkanimityksistä
- suosikkeja suosivista kilpailutuksista tai muista epäreiluista sopimuksista
- julkisen sektorin paisumisesta ja hallintobyrokratioiden tehottomuudesta

Jos Hiltusen asemesta historian kirjoittajaksi olisi otettu puolueeton ammattimies, hän olisi voinut selvittää, miten on mahdollista, että kun järjestön henkilöstömäärä on 1980-luvun jälkeen noin kymmenkertaistunut, sen aikaansaama tuotos on samaan aikaan pudonnut noin kymmenesosaan.

Tätä uskottavuusvajetta ei voida poistaa ilman perusteellista henkilöstöremonttia, mihin kiitollisuudenvelassa olevalla uudella puheenjohtajalla ei ole mitään mahdollisuutta. Toisaalta nykyinen toimintakulttuuri ei houkuttele toimitusjohtajaksi ketään sellaista, jolla olisi tehtävään tarvittava kapasiteetti. Hänelle tähän tapaan toimiva järjestö ei ole vakavasti otettava työpaikka, hän saa parempiakin töitä.

Uusi puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoi Ilkassa 25.10.2014, että ”järjestön painoarvo on sen laajassa edustavuudessa”. Tämä on hölynpölyä. Suuri jäsenmäärä ei saa mitään aikaan, ellei sillä ole kyvykästä johtoa ja henkistä kapasiteettia. Suurella jäsenmäärällä järjestö on rehennellyt jo vuosikymmenien ajan, mutta mitään tulosta siitä ei ole syntynyt. Jo Snellman sanoi, että tärkeää ei ole miesten lukumäärä, tuskin naistenkaan, vaan päiden laatu. Siitä se kiikastaa.

”Painoarvon” lisääntymisellä perusteltiin aikoinaan myös kahden yrittäjäjärjestön yhdistymistä nykyiseen muotoonsa. Siitä lisääntyi vain henkilöstön ja varsinkin erinimisten pomojen määrä.

Tilanne ei ole paranemassa. Ensimmäisessä tv-haastattelussaan valintansa jälkeen Mäkynen vastasi viestin saamista päättäjille koskevaan kysymykseen, että hän puhuu kovemmalla äänellä.

Vaalien jälkeisessä esittelyvideossaan hän vastasi kysymykseen, miten aikoo ”vetää järjestön” nykyisestä vaikeasta tilanteesta. Ainoa konkreettinen asia oli metropolialueen palvelukortti. Kaikki on siis yhden kortin varassa, muuten ”yhteistyössä valtiovallan ja yrittäjäjärjestön kesken keinoja varmasti löytyy”. Omia keinoja ei ollut.

Kauppalehdessä Mäkynen kertoi aloittavansa jalkatyön, vaikka olisi viimeinkin aloitettava aivotyö. Olivathan ehdokkaat juuri kiertäneet road showssa ympäri Suomea. Yrittäjäsanomissa ei liittokokouksesta ollut juurikaan varsinaista asiaa, vaan etupäässä värikkäitä karnevaalikuvia, mikä kuvaa järjestön toiminnan tämänhetkisiä painotuksia.

Aamulehdessä 25.10.2014 tuli selkoa, mitä kovaa puhuminen tarkoittaa. Mäkynen aikoo ”tarttua kolmikantaa kurkusta kiinni”. Huh, huh, kyllä kolmikantamiehet varmasti vapisevat tämän pohjalaisen uhon edessä.

Näin puhuu mies, joka ei uskalla tulla edes julkiseen keskustelutilaisuuteen. Siperian peruskoulu odottaa.

Ennusmerkit viittaavat siihen, että Seinäjoen kaupunginvaltuuston kokoomusryhmää edustanut aiempi puheenjohtaja Eino Rajamäki saa yhtä tyhjänpäiväisen seuraajan. Hänen aikanaan jämähdys sai yliotteen.

Jyrki Mäkynen: Ensimmäiset kannanottosi vahvistavat sen kampanja-aikaisen käsityksen, että olit lähtenyt soitellen sotahan ilman omaa sanomaa. Avoimen keskustelun niin Sinä kuin muutkin ehdokkaat onnistuitte määrätietoisesti laistamaan. Luitte vain käsikirjoituksen repliikkejä.

Kerroin esittämäni toimenpideohjelman (edellä mainitut sivut: On yrittäjyyden kunnianpalautuksen aika) olevan myös Sinun käytössäsi. Kun nyt puheenjohtajana olet meidän jäsenten palveluksessa, olet mielestäni velvollinen kertomaan julkisesti, otatko siitä mitään omaksesi.

Helpoimmin toteutettava olisi varmaan anteeksipyyntö Seppo Hautalan perheelle. Jos olisit tullut Seinäjoen tilaisuuteen 17.10.2014, olisit voinut esittää sen jo silloin suoraan Kaisu Hautalalle johtamasi aluejärjestön puolesta.

Jäsenillä on myös oikeus tietää, tuletko vaatimaan puoluettasi kokoomusta noudattamaan puoluekokouspäätöstään yleissitovuuden poistamisesta.

Selvää on, että tämä oli tämän teatterin viimeinen esitys, uusintaan ei ole varaa. Ei järjestön jäsenten kustannuksella saa loputtomasti pelleillä. Jyrki Mäkynen: vastaustasi odotetaan myös kysymykseen, oletko valmis muuttamaan puheenjohtajan valintamenettelyn demokraattiseksi (Avoin kirje II puheenjohtajaehdokkaille). Mitähän ETYJ:n tarkkailijat olisivat sanoneet tästä vaalista?

J.K.

Jotakin yrittäjyyden ja yrittäjäjärjestön sekä median tilasta kertoo se, että kun Jääkiekkoliiton kilpaileva puheenjohtajaehdokas syyttää liittoa demokratian puutteesta ja jämähdyksestä, se on suuri mediatapahtuma, mutta kun yrittäjäjärjestö kiistattomasti toimii täysin mielivaltaisesti, se menee mediassa suoraan evvk-osastolle. Järjestöjä yhdistää kokoomusvetoisuus.

Terveisiä Juha Sipilälle – hanki polvisuojukset!

Juha Sipilä, polvitaipeesi ovat vapaata riistaa. Sanoit, että Sinua saa tulla potkimaan polvitaipeisiin, jos alat käyttäytyä kuin tyypillinen poliitikko.

Ennakkotiedot kertovat, että vahvistat tämänpäiväisessä seminaarissasi aiemman lupauksesi, jonka mukaan puolueesi ohjelmalla luodaan 200 000 uutta työpaikkaa. Jos näin tapahtuu, se on tyypillistä poliitikon puhetta. Riippumatta siitä, ovatko esitetyt toimenpiteet hyviä tai huonoja, luvut ns. työllisyysvaikutuksista ovat joka tapauksessa tyylipuhdasta hatusta vetäistyä Stetson-Harrisonia.

Entisenä työllistäjänä Sinun pitäisi tietää, ettei se näin yksinkertaista ole. Luvut sattuvat merkillisesti olemaan samat kuin edeltäjäsi Mari Kiviniemen lupaamat työpaikat ”yhteiskuntasopimuksesta”. Muistat varmaan, miten Kiviniemen kävi, kuten häntä tukeneen Mikael Pentikäisenkin.

Muistot noilta ajoilta tuntuvat kuitenkin pahasti haalistuneen, sillä kun Pirkanmaan yrittäjien varapuheenjohtaja Helena Nikkanen kesäisen pyöräretkesi etappipaikalla Tampereen Laukon torilla kysyi työnantajien osuutta työeläkkeiden rahoituksesta, arvauksesi osui noin puoleen väliin.

Samanlaista hatusta vetelyä tosin harrastavat myös mm. ekonomistit ja muut ”pilven veikot”, mutta he ovat yleensä vähän varovaisempia. Mm. Pasi Holm lupasi aikoinaan yrittäjäjärjestön ekonomistina vain 50 000 uutta työpaikkaa. Nekin odottavat vielä syntymisen ihmettä.

Lisätiedot: Kauko Parkkinen