default_mobilelogo

Juha Sipilän nousussa politiikan päätähdeksi oli paljon samoja piirteitä kuin Mika ”Mixu” Paatelaisen nousussa Suomen Palloliiton päävalmentajaksi, ammattislangilla ykköskoutsiksi. Molemmista odotettiin jonkinlaista ihmeiden tekijää.

Kaikki oli pelkkää päivänpaistetta, raikkaita ja jämäköitä puheita, joita media innolla levitti. Sympaattinen olemus ja vauhdikas meno sekä tavanomaisesta jargonista poikkeava puhe hurmasi monia. ”On menoa ja meininkiä”, ihasteli presidentti Sauli Niinistö. Harva viitsi kysellä pihvin perään.

Molemmilla oli oma ihmetyökalunsa ja pakkomielteensä, Paatelaisella ”joulukuusi”, Sipilällä ”yhteiskuntasopimus”. Kumpikaan ei piitannut siitä, että työkalu oli jo osoittautunut sudeksi. Molemmat puskivat päättäväisesti seinään, kivimuuriin, kuten Esko Aho aikoinaan.

Kärkihankkeet olivat kunnianhimoiset: Paatelaisella pääsy jalkapallon EM-lopputurnaukseen, Sipilällä kilpailukyvyn tai tuottavuuden – termit vaihtelevat – jättiloikka, joka alun alkaen oli 10-15 prosenttia, mutta lässähti viiteen prosenttiin.

Molempien joukkueiden miehitys ja pelipaikat herättivät kummastusta. Mixun joukkue tosin koostui ammattilaisista, mutta Sipilän joukkueessa oli useita täysiä amatöörejä. Koko joukkueen reipas amatöörihenki näkyy myös hallitusohjelmasta.

Projektin kärkihankkeeksi nostettu työajan pidennys ei ole tuottavuushyppy vaan loikka menneisyyteen. Filosofian akatemian tutkija Lauri Järvilehto kertoi 23.06.2015 uutiskirjeessään ”Tuottavuus ei kasva mailaa puristamalla”, kuinka jo Henry Ford lyhensi työaikaa, kun huomasi, että liian pitkä työaika alentaa tuottavuutta.

Koeajan pidennys on täysin turhanaikainen ja osoittaa vain Sipilän ja kumppanien haluttomuutta edes koeajan tehokkaaseen hyväksi käyttöön koulutuksen avulla, jolloin sitä voidaan lain mukaan pidentää kuuteen kuukauteen.

Huonon huumorin piikkiin menee varmaan hallitusohjelman kohta, jonka mukaan työntekijät ja työnantaja voisivat sopia tuottavuuden nostamisesta. He voivat aivan vapaasti sopia siitä monin tavoin. Sen sijaan he eivät voi sopia irtisanomisperusteista, koska se on vastoin pakottavaa lakia.

Tämä kohta hallitusohjelmassa lienee perua Esko Ahon työreformista, jota leimasi sama amatöörimäisyys. Sipilä kertoi viime syksyn yrittäjäpäivän tilaisuudessa Espoon Sellosalissa kantavansa sitä salkussaan, vaikka Anneli Jäätteenmäki oli haudannut sen Atlantin pohjaan. Suosittelin, että hän antaisi sen levätä rauhassa, sillä se oli alun perinkin varsin vaatimaton, ja aika oli ajanut jo kokonaan sen ohi.

Siinä esitettiin mm., että työnantaja ja työntekijät voisivat sopia keskenään yrityksen organisaatiosta. Se on yrittäjän vapaasti päätettävissä oleva asia, ja hän voi halutessaan vapaasti sopia siitä myös työntekijöittensä kanssa.

Tuskinpa Suomen poliittisessa historiassa on koskaan ennen lähdetty näin mittavaan hankkeeseen näin vähäisin eväin ja suoraan Stetsonista tempaistuin tavoittein. Mutta kansalaiset lienevät niin perin juurin ”kypsyneet” poliitikkojen ja ”sekonomistien” tyhjää jauhavaan jargoniin, että mikä tahansa selkokieliseltä kuulostava ja touhukas puhe herättää toiveita. Sisältöasioita ei tunneta, eivätkä ne kiinnosta.

Sama koskee mediaa. Sipilä sai yhteiskuntasopimuksensa salakuljetetuksi Troijan puuhevosena läpi vaalien median havaitsematta tai ymmärtämättä mitään. Se ei ole herännyt todellisuuteen vieläkään, vaikka riittävän moni ay-pomo on jo torpannut hankkeen. Sipilä hoki hankkeensa alussa luottamuksen lisäämistä, mutta on nyt jo kärjistänyt vastakkainasettelua ja uusintanut epäluottamusta entisestään.

Hanke ei ole mennyt hänen prosessikaavionsa mukaan. Kun EK on menettänyt entisen kokoomusministerin Jyri Häkämiehen johdossa otteensa, on koko sopimuskenttä tuuliajolla. Häkämies sanoi kesäkuussa, että pääministeri johtaa neuvotteluja, mutta tosiasiassa johto oli jo 09.06.2015 siirtynyt tämän prosessikaaviosta SAK:n Lauri Lylyn nuijanvarteen, kun tämä kertoi aamu-tv:ssä, että päivämäärät ovat vain hämäystä ja että tulevana syksynä ei sovita mitään muuta kuin kenties jostakin asialistasta eli toiveiden tynnyristä. Ehkä SAK kirjaa sinne kaikki samat 55 toivettaan kuin ensimmäiselläkin kierroksella. Sipilä mukautui kiltisti tähän johdatukseen.

Joukkoja johdetaan kuin aaseja

Hallitus antaa loistavan näytteen omasta johtamisfilosofiastaan ja ihmiskäsityksestään: Joukkoja johdetaan kepein ja porkkanoin, niin kuin aaseja on kautta aikain johdettu. Giljotiini putoaa niskaan, ellei sovita, jopa lasten ja vanhusten niskaan.

Hankkeen suuriin kummallisuuksiin kuuluu, että järjestöväestä järkevimmän puheenvuoron käytti SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila, joka Hesarin Vieraskynä-palstalla 10.06.2015 kertoi yrityskohtaisista projekteista, joissa oli todella saavutettu tuottavuushyppyjä. Typerimmillään puheenvuoron puolestaan käytti vuorineuvos ja diplomi-insinööri Jorma Eloranta, joka lyttäsi Antilan kirjoituksen sanasaivarteluksi. Eloranta kertoi takavuosina Johtamistaidon Opiston JTO:n Eloriihessä, että hänelle on turha tulla esittämään asioita, joita ei ole ilmaistu numeroin.

Eloranta sanoo, että "työajan pidentäminen on parempi vaihtoehto kuin irtisanomiset ja toiminnan siirtäminen pois maasta". Lupaako hän siis, että kun työaikaa pidennetään, niin nämä ikävät vaihtoehdot lakkaavat? Tämä diili varmaan sopii ay-liikkeelle.

Onnetonta on, että kepulainen Sipilä on ryhtynyt entisten kokoomusministerien Häkämiehen ja Suomen Yrittäjien Jussi Järventauksen puhemieheksi. Kummankaan puhetta ei tarvitse kuunnella montakaan lausetta havaitakseen, että he eivät lainkaan ole sisällä asioissa vaan toistelevat vain ulkoa oppimiaan mantroja. Saman puolueen politrukit olivat 1980-luvulla ensimmäisinä torppaamassa silloisen yrittäjäjärjestön lähtemistä sisäisen kehittämisen ja luottamuksen lisäämisen tielle.

Sipilän hallitukseen alkaa tarttua turhan paljon farssimaisia piirteitä: ”yhteiskuntasopimuksen” lisäksi Kreikka ja Fennovoima. Mahtavasti mainostettu hallituksen ja ylimpien virkamiesten maisemakonttorikin lässähti siihen, että muutama ministeri istuskeli saman pöydän ääressä ja päättyi riitaan Kreikka-paketista. Samalla päättyi naiivi puhe yhdestä yhteisestä hallituspuolueesta.

Yhteiskuntasopimuksesta voisi parhaassakin tapauksessa kehkeytyä joulukuusi ilman oksia, joka joutaisi heitettäväksi mäkeen, mihin Mixukin sai mennä. Perässä joutaisivat mennä prosessikaavio ja Excel-taulukko. Politiikka ei toimi niiden mukaan, ei varsinkaan ay-politiikka.

Seuraako myös Sipilä Mixun latuja? Hän on luvannut poistua näyttämöltä, ellei tulosta synny.

Kytkin luistaa pahasti

Hallitusohjelman mukaan hallituksen piti antaa esityksensä sopimukseksi viimeistään 30.07.2015 ja sitä ennen piti olla tiivistä neuvottelua. Neuvotteluja ei ollut ja pääministerin valtiosihteeri Paula Lehtomäki ilmoitti 25.07.2015, että jotakin pientä oli jo raavittu kasaan mutta hallitus antaakin 30.07.2015 vain tiedotteen asiasta.

Sitäkään ei saatu aikaan, eikä esityksestä kokoon riviäkään. Sipilä vain ilmoitti, että ensi maanantaina aloitamme. Silloin vasta neuvotellaan asialista ja koko revohka on tarkoitus kaataa entisen valtakunnansovittelijan Juhani Saloniuksen syliin vanhan tupoteatterin tyyliin, mihin Salonius on kyllä tottunut.

Mikä siis erottaa tämän shown vanhoista tupoista? Se, että hallitus sählää mukana osapuolena vastoin ILO-sopimusta ja että siitä tulee vähintään vuoden mittainen kärsimysnäytelmä. Edes Lauri Ihalainen, Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen eivät toimineet yhtä härskisti.

Jouduttuaan Etelärannassa sivuraiteelle Salonius pelastautui näyttävään tehtävään ja hankki siinä yllättävänkin vahvan maineen.

Hämmästyttää, kummastuttaa, jos hän lähtee pilaamaan nimensä panemalla lusikkansa tähän soppaan. Hien haju vetää vanhaa ravuria kaviourajlle?

OSuVan kannuksia ja ohdakkeita jaetaan pitkästä aikaa. Kannukset saa Juha Antila ja ohdakkeet Jorma Eloranta (liite). Piirrokset Timo Mikaman.

Lopuksi pieni muistutus, että näitä historiallisia isänmaan pelastuspaketteja on kyllä tehty ennenkin.

Kauko Parkkinen
www.openfinland.net 25.01.2011 Kiviniemen epätoivoinen yritys
Painajainen palasi Helsinkiin

Lähettäjä poisti kuvan.

Kun Vanhasen hallitus vajaa vuosi sitten hyllytti professori Pekka Himaselta tilaamansa raportin Kukoistuksen käsikirjoitus, se samalla julisti yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa rakentavansa kansallisen pelastusohjelman, jonka kehitystä luvattiin seurata kuukausittain.

Vanhanen sanoi saatesanoissaan, että tämän sopimuksen rinnalla ”tupo on kapea”, ja jos se epäonnistuu, niin Suomen käy huonosti. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly julisti hetken historialliseksi.

Himasen mukaan tarvittiin uusi suunta, mihin hän sanoi olevan vuosi aikaa. Jatkaminen entistä rataa johtaa hänen mukaansa Suomen muun Euroopan mukana ulkomuseoksi, ”jota amerikkalaiset ja aasialaiset käyvät ihmettelemässä”.

Kuinka tuo ohjelma jaksaa mapissaan? Miksi tarvitaan jälleen uusi pelastusohjelma? Onko käynyt, kuten kirjoitin: ”Voisin lyödä arvoisan lukijan kanssa pienen tai keskisuuren vedon, että vuoden aikana ei tule tapahtumaan kehitystä Himasen viitoittamaan suuntaan senttiäkään, tarkoittakoon se sitten matkaa tai rahaa". (Helmiä sioille – Miksi hallitus ei lukenut tilaamaansa raporttia? www.openfinland.net, 18.03.2010).

Onko Eurooppa ja Suomi sen mukana ehkä mennyt vuoden aikana muutaman sentin ulkomuseon suuntaan? Eikö näitä samaa rataa jatkavia historiallisia ohjelmia todellakaan ole vielä riittävästi?