default_mobilelogo

Piinaviikon päättyessä 27.03.2016 tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Maaseudun Tulevaisuus puhalsi pullolleen Juha Sipilän yhteiskuntasopimus-kuplan. Se ei ole juhlapäivä, sillä siitä alkaneen näytelmän seuraaminen on ollut yhtä piinaa. Sittemmin pääministeriksi kohonnut Sipilä astui ”mukavuusalueensa” ulkopuolelle sektorille, jolla hänellä ei ole vähäisintäkään osaamista. On ollut vatulointia, iterointia, jumppaamista, askelmerkkejä, prosessikaavioita ja exel-taulikoita. Vain järki on puuttunut.

Ja tämä piina jatkuu ja jatkuu. Ei pääty välttämättä edes kesäkuussa, kuten mm. Talouselämän (11.03.2016) Matti Virtanen uskoo. Ehkä hallituskin.

Piinallista on ollut sivusta seurata, miten median ja politiikan valtavirta seuraavat johtajaa kuin rotat Hamelnin pillipiiparia jokeen. Media ei ole edes yrittänyt avata sopimusta lukijoille, mitä sen olisi ollut tarkoitus sisältää, koska se ei ymmärtänyt itsekään siitä mitään.

Mystinen asia on, mikä Sipilässä hurmasi sekä median että kansalaiset. Jopa asianajajan varovaista puhetapaa viljelevä Sauli Niinistö riehaantui hehkuttamaan, miten oli ”menoa ja meininkiä”. Niinkin vanha ja maanläheinen politiikan konkari kuin Mauri Pekkarinen äityi lähes runolliseksi. Jopa Paavo Väyrynen puhuu kirjassaan siitä kauniisti!

Varmaan paljon selittää Sipilän persoona: vaalimainoksessa hihojaan käärivä vilpittömän oloinen mies, kuin luotu pääsiäisen ajan ristisaattojen pääosaan. Mutta mikä suojaa häntä ristiinnaulitsemiselta?

Raija Orasen kirja hirmuisesta miehestä palauttaa jälleen mieleen ainakin yhden keskeisen syyn: ”Poliittisesti olemme vähälahjaista kansaa.” Paasikivi sanoo, että ”meiltä puuttuu poliittista älyä.” Meillä autuaita ovat ne, jotka näkevät mutta eivät kuitenkaan usko. Ei varsinkaan media, ellei sitä kerro oma luottoasiantuntija.

Itsekin kiinnitin toivoni Sipilään, vaikka olinkin vuosia sitten kirjoittanut, että suurimmat sotkut tulevat siitä, kun sekoitetaan yrityksen ja valtion johtaminen toisiinsa.

Usko alkoi horjua Tampereen Laukon torilla elokuun iltaviileässä 2014 (www.openfinland.net 21.08.2014). Lisää epäuskoa kertyi yrittäjän päivän tilaisuudessa pari viikkoa myöhemmin.

Sipilä näyttää kuuluvan niihin henkilöihin, joilla on pään sisällä korviensa välissä niin vahva oma kuvansa maailmasta, että hän ei edes epäile, ettei se olisi ainoa oikea. Tällaiset henkilöt ovat kautta historian tuottaneet suurta hyvää mutta myös paljon tuhoa. Hyvän puolelle menee pääsiäisen päähenkilö, hänkin tosin melkoisten mekkaloiden kautta, pahan puolelta taas ovat tunnettuja mm. Stalin ja Hitler.

Mutta Sipilän maailma näyttää olevan insinöörimäisen ”yksiniitinen”, rakentuvan varsin keskinkertaisista kuvioista ja kaavoista, joten ehkä aivan yhtä suurta tuhoa hän ei saa aikaan, vaikka tulokset ovatkin sekasorron puolelle kallistumassa.

Yrittäjät lainsuojattomiksi

Erityisen tuskallista on ollut seurata sivusta, miten Suomen Yrittäjät pyyhkäistiin kokonaan pois kartalta ja yrittäjät uhrattiin ilman omaa syytään politiikan alttarilla. Mutta järjestö sai, mitä oli tilannut asettuessaan turvalliseen vierihoitoon kepun ja kokoomuksen kainaloon ilman mitään annettavaa omasta takaa.

Kun olin aikanaan omalta osaltani luomassa järjestön pohjaa siinä toivossa, että yrittäjien asema vihdoinkin aletaan Suomessa tajuta, on tulos masentava. Kun vielä itsekin rahoittaa tätä menoa.

Järjestön toimitusjohtajan puheenjohtajaksi junttaama puheenjohtaja uhosi valintansa jälkeen pohjalaisen vaatimattomaan tapaan, että hän ottaa kolmikantaa ”kurkusta kiinni” ja puhuu niin kovalla äänellä, että varmasti kuuluu. Sen jälkeen hänestä ei ole kuultu mitään.

Minulla on ainakin jonkinlainen mielikuva kaikista sodanjälkeisistä pääministereistä Mauno Pekkalasta lähtien. Ihmettelin, että hänen puheensa vaikuttivat ihan järkeviltä, vaikka Maalaisliiton pakinoitsijaguru Tompan Tuomo, Sorsan hallituksen ainoaksi mieheksi mainitun Marjatta Väänäsen isä, kauhistelikin Itä-Savossa tuon tuosta, miten kamalia ja katalia kommunistit olivat. Pekkalalla olivat jalat kuitenkin maan kamarassa, vaikka myöhemmin onkin käynyt ilmi, että maa ei aina ollut Suomi.

Yksikään näistä pääministereistä ei ole säntäillyt samaan tapaan sekopäisesti kuin nykyinen. Suomalaisen politiikan pohjakosketus saatiin, kun tasavallan pääministeri asteli arvokkaasti ammattiliitto PAM:n hallituksen kokoukseen pyytämään nöyrästi, että se pelastaisi hallituksen umpikujasta, johon se oli itse itsensä ajanut, ja antaisi samalla sijaiskodin orvoiksi jääneille yrittäjille. Muita kuin ammattiliittoja työnantajaliittoihin kuulumattomat yrittäjät eivät kiinnosta.

Yhtä piinaa on ollut vuosien ajan seurata Hesarin toimituspolitiikkaa. Kolme vastaavaa päätoimittajaa, Janne Virkkunen, Mikael Pentikäinen ja Kaius Niemi, ovat vuorollaan vastanneet siitä, että reaalitason tietoa työmarkkinamenon todellisuudesta ei ole päässyt konsensuksen rauhaa häiritsemään, ja että yrittäjät pysyvät lestissään. Kaiken järkytyksen huipuksi yrittäjäjärjestön hallitus nimitti Pentikäisen toimitusjohtajakseen!

Piina jatkuu

Sopimuksen realisointi alkaa liittoneuvotteluilla, joissa asetetaan lisävarmistuksia sille, että yrittäjille ei vain jää liikaa toimintavapautta. Hallitus uskoo pystyvänsä sitten tarkastamaan noin kolmesataa sopimusta, onko niissä pysytty keskusliittojen sopimissa puitteissa.

Se on pelkkää lapsellista kuvittelua. On täysin varmaa, että siitä alkavat totalisaattoriravit, kuka saa sopimuksesta eniten irti. Ja ne ovat siinä niin taitavia, että kukaan ulkopuolisen ei saa selvää, mitä kiemuraisten tekstien takana on, tai mitä on mahdollisesti sovittu suullisesti.

Tilanne on se, jonka entinen valtakunnansovittelija Juhani Salonius totesi muutama vuosi sitten lakimiespäivän luennossaan, kun hän kertoi sanoneensa luokseen tuleville ammattiliitoille, että olihan näillä jo keskitetty sopimus, eikö se kelpaa: ”Kelpaahan se pohjaksi.” Pohjalta tehdään sitten eteenpäin ja ylöspäin loikkia, jotka eivät ole tuottavuusloikkia.

PAM lähti jo sooloilemaan, ja muut seuraavat perässä tai menevät edelle. EK itkee turhaan, että poissaolo ilman lääkärintodistusta ei kuulu ”kilpailukykysopimukseen”, eihän PAM sitä edes hyväksynyt. Eikä muillekaan seuraa mitään sanktioita siitä, että ne hyppivät yli aidan.

Tätä kirppusirkusta ei hallitse kukaan, vaikka Sipilä niin uskoo. Hän kaipasi loikkaa ja sai hypyn tuntemattomaan.

Kesäkuussa hallitukselle ei jää muuta mahdollisuutta kuin todeta, että tulipa hienoja sopimuksia. Palkinnot menevät jakoon.

Mutta sen jälkeen näyttämölle astuu kolmikanta, joka alkaa sorvata lakia, jolla yrittäjien pakkopaita solmitaan. Siitä voi kuitenkin tulla vielä pitkä savotta, koska laki koskee myös EK:n jäseniä, jotka voivat vihdoinkin heräillä huomaamaan, mihin heitä viedään.

Suomen yrittäjät seuraa tätä tupoteatteria katsomosta käsin katseella. Tosin tärkeimmät kohtaukset tapahtuvat kulissien takana katseilta piilossa.

Miksi SAK vetää aina pitemmän korren?

Sipilän prosessikaavioista ja pontevista askelmerkeistä huolimatta asia eteni täsmälleen SAK:n askelmerkkien mukaan. Miksi näin aina käy?

Syy on hyvin yksinkertainen: Porvarihallituksen ja yritysten yhdistetty joukkue kootaan tyylipuhtaista amatööreistä, kun taas Vasemmisto united koostuu huippuammattilaisista.

Lähetetty: tiistaina 9. kesäkuuta 2015 20.19
Aihe: VL: Tupoteatterin ammattilaiset pyyhkivät pöytää Sipilän yhteiskuntasopimuksella/Yle aamu-tv 9.6.15

Ns. pallollisesta pelistä ei voi puhua samana päivänä. Vasemmisto united etenee selvän strategian mukaisesti ja joukkueena, vaikka irtiottojakin tapahtuu. Jos se ei kerralla pääse tavoitteeseensa, se jatkaa seuraavalla kierroksella samasta pisteestä eteenpäin. Sen pelaajat ovat kasvaneet liikkeen sisällä, vaikka työväentalot ovatkin jo historiaa. He tuntevat asiansa.

Työnantajien joukkue on haalittu kokoon milloin mistäkin. Heillä pallo polttaa jaloissa. Jos he saavat sen sattumalta haltuunsa, he eivät tiedä, mitä sille tekisivät. Pelikäsitys on jokseenkin olematon.

SAK:lla on koko kentän prässi, minkä lisäksi sillä on ärhäkkä libero AKT. Työnantajilla on pelkkiä liberoja, jotka sooloilevat kulloisenkin mielialansa ja tilauskantansa mukaisesti.

Työnantajat ovat maitohapoilla heti, kun ay-liike vilauttaa tehoasettaan jalkoihin potkimista. Silloin ilmaantuu kuiskuttelevia liberoja, joille lakko olisi myrkkyä. Edelleen pitävät paikkansa Fiskarsin Göran J Ehrnrootin sanat työnantajaliiton hallituksessa: ”Kyllähän me lakkoa kestetään kuinka kauan tahansa, kunhan se vain on naapurifirmassa.”

Fanikulttuurissa on huutava ero. Vasemmistolla on edelleen ärhäkkä vaikkakin supistunut fanimedia, ja huutokuoron johtajana toimii valtakunnan ”päälehti”. Muut tulevan parhaansa mukaan perässä, onhan toimittajista huomattava osa Hesarin valmennuskeskuksen kasvatteja.

Työnantajilla fanittajia ei ole lainkaan. Vanhasta tottumuksesta monet pitävät Kauppalehteä sellaisena ja sponsoroivat sitä suurilla ilmoitustuloilla, mutta se on nykyisen päätoimittajansa aikana vaihtanut puolta. Siitä kertoo viimeksi mahtava markkinointi-isku, jolla se tuki vasemmiston ykköstähdeksi pyrkivää Timo Harakkaa (KL 21.03.2016), kohta Hesarin perässä (www.kaukoparkkinen.com 24.02.2016: Salonkisosialistin uskontunnustus). Fanittavaa tekstiäkin mahtui mukaan, vaikka kolmesta sivusta kaksi mahtavaa kuvaa veivätkin valtaosan.

Kolmen yleislakkouhkauksen Lauri Ihalaisen pääsyä eduskuntaan Kauppalehden Optio juhlisti viiden sivun jutulla ja kahden kokosivun kuvalla. Se ylitti jopa SAK:n oman Palkkatyöläisen juhlinnan (www.kauko-kustannus.fi/OSuVa Tupoteatterin 30-vuotisjuhlanumero/pdf). Tätä on pidetty enteenä lehtien yhtymisestä.

J.K.

Lähetetty: tiistaina 28. lokakuuta 2014 20.25
Aihe: Mäkynen "aikoo tarttua kolmikantaa kurkusta kiinni"/Aamulehti 25.10. 14 Tyhjää ja lapsellista pohjalaista uhoa. Tulee suru puseroon yrittäjien puolesta, kun tietää, millainen on peli kolmikanta-kentällä ja mikä Mäkysen osaaminen.

”Ero on suurin piirtein sama kuin jos Paulan (puheenjohtajaehdokas) kotikaupungin TP 47:n amatöörit haastaisivat Barcelonan”/www.kauko-parkkinen.com

Kyllä Siperia opettaa poika parkaa.