default_mobilelogo

Avoin kirje Suomen Yrittäjien hallitukselle

Helsingin Sanomat kertoo tänään 02.11.2017, että Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen verotettava tulo viime vuodelta oli 290 000 euroa. Se kattaa vain ajan toukokuusta alkaen, ja palkka edeltävästä työpaikasta Maaseudun Tulevaisuudesta oli ilmeisesti selvästi alempi, joten yrittäjäjärjestön palkan täytyy olla likimain 30 000 euroa kuukaudessa.

Esitin vuosia sitten Taloussanomissa, että Suomen Yrittäjien palkat olisivat julkisia, jolloin palkkoja ei tarvitsisi arvuutella ja jäsenet voisivat verrata palkkoja aikaansaannoksiin. Näin järjestö voisi olla edelläkävijä avoimuudessa.

Pentikäisen tultua nimitetyksi järjestön toimitusjohtajaksi hän kertoi SY:n kotisivuilla, että ”moni asia muuttuu” hänen toimestaan. Mikä siis on muuttunut?

Jäsenmäärä on pudonnut viisi prosenttia, kertoi puheenjohtaja Jyrki Mäkynen Joensuun Yrittäjäpäivillä.

Yrittäjäsanomissa 9/15 Pentikäinen korosti erityisesti paikallisen sopimisen tärkeyttä. Siinä SY on pudonnut täysin kelkasta, ja asia on ottanut takapakkia.

SY missasi tarjolla olleen tilaisuuden lähteä vetämään tulevaisuuden linjaa menneen ajan johtamista edustavan kikyn asemesta, koska hän oli keskeinen arkkitehti ja markkinoija Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajana

Yhtään uutta asiallista avausta ei Pentikäiseltä ole nähty, vain vanhojen mantrojen toistelua ja toinen toistaan epätoivoisempia ufoiluja

Jäseniltä pimitetään tosiasiat, kun pääministeri kertoo heille satuja ja tarinoita paikallisesta sopimisesta

Useita johtavia toimihenkilöitä on lähtenyt SY:stä, viimeksi Antti Neimala, joka olisi ollut myös oikea valinta toimitusjohtajaksi.

Järjestön jäsenmaksun ja Pentikäisen palkan maksajana haluan tietää, mistä Suomen Yrittäjien hallitus maksaa palkkaa Mikael Pentikäiselle ja mikä sen todellinen määrä on.

Vantaa 02.11.2017

Kauko Parkkinen
jäsenmaksua maksava SY:n jäsen

.