default_mobilelogo

Ihan aluksi haluan kiittää kaikkia niitä, jotka antoivat palautetta niistä muutamista viesteistä, jotka lähetin puheenjohtajavaalin edellä, sillä tämän palautteen perusteella voin tehdä mielenkiintoisia havaintoja sekä lähettäjistä että yrittäjistä ja järjestöstämme.

Viestien luonne määräytyi sen mukaan, että ne oli lähetetty kisaradan aidan takaa, koska Vantaan yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Tommi Valtonen sulki tylysti portin nenän edestä, joko omasta halustaan tai todennäköisesti ylemmältä taholta tulleen toimeksiannon mukaisesti.

Näin ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin yrittää saada portti auki rymistelyllä tai saada ainakin nukkuva kylä heräämään. Siitä seurasi se hyvä puoli, että siitä tuli stressitesti sekä yrittäjille että järjestöllemme. Sekä kannustavat että torjuvat palautteet olivat varsin selkokielisiä. Vaikka määrä jäikin alle prosentin kokonaismäärästä, uskon silti, että se oli kuitenkin tietyssä määrin edustava.

Testin tulos ei ollut mairitteleva. Varsinkin järjestön luottoluokitus putosi pahasti. Liitteenä on suppea kooste näytteitä molemmilta laidoilta.

Palautteissa oli mukana aatosta jaloa ja alhaista mieltä, myös tunteiden paloa, jonka lähde jäi kysymysmerkiksi. Oliko ehkä poliittisia intohimoja? Mukana oli myös varmasti ihan hyvää tarkoittavia neuvoja oikeisiin töihin menosta ja henkisestä kasvusta. Eiköhän tässä vielä ehdi, kun ikää ei ole kuin 76 vuotta, ja 95-vuotiaatkin hyppelevät benji-hyppyjä.

Oma ryhmänsä olivat ne vastaanottajat, jotka vain pyysivät, vaativat tai käskivät poistamaan nimensä postituslistalta. Jotkut vahvistivat pyyntöään useilla huutomerkeillä, jotkut sanoilla kuten ”välittömästi”, muutamat kirosanoilla tai muilla hätää ilmaisevilla manauksilla, joiden yhteinen viesti oli, että vastaanottokyky ei riittänyt, meni reilusti yli 20 prosentin limiitin (www.kaukoparkkinen.com/artikkelit/Stressitestin tulos: turpiin-turpiin).

Jos olisi kysymys vain asianomaisen omasta kannasta, se olisi hänen oma asiansa, mutta kun kyseessä on sellainen henkilö, joka on ilmeisesti vapaaehtoisesti hakeutunut edustamaan yrittäjiä paikallisyhdistyksen tai aluejärjestön hallituksessa tai muussa hallintoelimessä, hänellä on velvollisuus vastaanottaa myös sellaista sanomaa, josta hän ei itse pidä, mutta joka kertoo jotakin olennaista yrittämisen asiasta, jopa ristiriitaista viestiä.

Ei kannata leikkiä pyhäkoulupoikaa tai –tyttöä. Yrittäjä joutuu paljon pahempiin ristiriitatilanteisiin, esimerkiksi oikeudessa tai verottajan kanssa.

Koosteessa on edustavia näytteitä niin torjuvista kuin kannustavistakin viesteistä. Torjuvia on selvästi enemmän, mutta valtaosa niistä on sellaisia, että ne sisältävät vain pyynnön, tai käskyn, poistaa nimi postituslistalta, joten niitä ei kannata kaikkia toistaa. Lähinnä on mukana vain sellaisia, joissa pyyntö esitetään esimerkiksi paikallisyhdistyksen hallituksen nimissä, koska ne ovat erityisen surullisia. Myös pyynnön tehosteista on näyttöjä.

Yleisesti ottaen kannustavat viestit näyttävät enemmän mietityiltä, kun sen sijaan torjuvat tuntuvat tulevan yleensä suoraan selkäytimestä, ellei vieläkin syvemmältä.

Usein torjuvissa palautteissa on sen verran uhoa, että lähettäjät eivät ehkä ole halunneet jättää kynttiläänsä vakan alle, siksi lähettäjä on yleensä näkyvissä. Samasta syystä kannustavan viestin lähettäjä ei ole näkyvissä, ettei joutuisi sakinhivutuksen kohteeksi.

Kaikille palautteen lähettäjille on mennyt joko webmasterin tai kirjoittajan vastaus.

Kaksi johtopäätöstä voidaan varsin selvästi tehdä suppeastakin palautemäärästä: 1. Yrittäjien edusmiehinä toimivista hyvin suuri osa ei ole tehtävänsä tasalla, eikä edes kiinnostunut asiasta, eikä tosiasiassa halua mitään olennaista muutosta ja 2. Peräpään ja kärjen välillä on niin valtava tasoero, ettei niistä oikeastaan voi puhua samana päivänä.

Tästä seuraa jatkokysymys: Voivatko he toimia samassa järjestössä, toisin sanoen, mille tasolle Suomen Yrittäjät asemoi toimintansa.

Järjestö on ratkaissut asian siten, että se toimii peräpään ehdoilla ja painottaa toimintansa jäsenetujen kalastukseen ja viihteeseen, varoo uusia avauksia ja tyytyy marmattajan rooliin. Päätavoite on jäsenmäärän, toisin sanonen jäsenmaksujen, lisääminen.

Tällä on se varsin ikävä sivuvaikutus, että samalla se leimaa koko yrittäjyyden ja muodostuu tulpaksi sille, että se voisi toimi maatamme eteenpäin vievänä voimana täysipainoisesti.

Putoaminen tälle tasolle on se olennainen ero, joka selittää, miksi toiminta on kaukana siitä, mitä se oli 1980-luvun alkupuoliskolla. Esa Saarisen termein silloin toimittiin ylärekisterissä, nyt alarekisterissä. Saarinen sanoo, että monet tyytyvät alarekisteriin, koska eivät paremmasta tiedä (Onko maallamme malttia viisastua?, s. 128). Niin näyttää olevan. Palautteesta käy selvästi ilmi, missä todellinen tulppa on.

Palautteita lukiessa tuli mieleeni tuolloinen pohdiskelumme SYKL:n toimitusjohtajan Waldemar Bühlerin kanssa, millaista väkeä yrittäjät ovat. ”Woten” vastaus yllätti: ”Suuria keskinkertaisuuksia”. En kuitannut heittoa heti, vaan panin sen hautomograafiin Jorma Reiniä siteeraten.

Palautteista tulee vahvaa tukea Bühlerin lausahdukselle. Onneksi on kuitenkin myös poikkeuksia.

Vaikuttavin palaute tuli kuitenkin niiltä äänivaltaisilta liittokokousedustajilta, jotka äänestivät reippaasti puheenjohtajaksi ehdokkaan, josta he tiesivät tai heidän olisi ainakin saamansa infon perusteella tullut tietää, että tällä ei ole sellaista kapasiteettia, jota Suomen ja yrittäjyyden nykyisessä tilanteessa olisi tarvittu. He tiesivät myös, millainen farssi puheenjohtajavaali todellisuudessa oli. Kukaan ei tiettävästi tukenut ehdotustani, että peli olisi vihelletty poikki ja vaali pantu uusiksi. Jo etukäteen oli varmistettu, että ainakin puheenjohtaja täyttää Bühlerin kriteerin.

Lopuksi vielä muutama erityismaininta. Tommi Valtonen ja Kari Ehari saavat OSuVan ohdakkeet törkeimmästä palautteesta sekä sisällön että asemansa vuoksi. OSuVan kannukset kauneimmasta palautteesta saa puolestaan Monica Cederberg:

On 21/10/14 15:34, Monica Cederberg wrote:
Jag vill INTE ha någon som helst mejl från Kauko Parkkinen!

Monica Cederberg
dagboksredaktör på Österbottens Tidning
tfn 06-7848 538
monica.cederberg@ot.fi
"Om du skyndar genom livet ser du målet i fjärran men inte blommorna i diket."

Erityisesti mieltäni lämmitti, että se niin tarkoin vastasi sitä, mitä kirjoitin 1984 kirjassani Herratoverien Suomi – kirja kasvun tekijöistä ja jakajista, kun Monica vasta opetteli kävelemään: ”Silloin on vauhti liian luja, jos et näe ja kuule polun varrella olevaa kaunista, yksinäistä kukkaa tai linnunlaulua tai tunne kevään tuoksua”. Aiemmat OSuVan ohdakkeet ja kannukset. Ilmestymisajankohta on avoin.

Liite/palautekooste

Lähettäjä: Esa Manttari [mailto:esa.manttari@vantaanyrittajat.fi]
Lähetetty: 5. lokakuuta 2014 9:07
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen (kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi); 'tommi.valtonen@takuusahko.fi'
Aihe: Vantaan Yrittäjien hallituksen sähköpostikokouksen päätös

Tervehdys!

Vantaan Yrittäjien hallitus teki sähköpostikokouksessaan seuraavan yksimielisen päätöksen Suomen Yrittäjien puheenjohtaja-asiassa:

”Vantaan Yrittäjät ei esitä Pääkaupunkiseudun Yrittäjille oman ehdokkaan asettamista Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi.”

Ystävällisesti

Esa Mänttäri
Esa Mänttäri
toimitusjohtaja
Vantaan Yrittäjät ry

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 5. lokakuuta 2014 12:57
Vastaanottaja: 'Esa Manttari'; 'tommi.valtonen@takuusahko.fi';
Aihe: Kiitos ystävällisestä tiedosta, joka ei ollut yllätys. Onnittelen. Eläköön keskuskomitea! Onnittelut myös "polarisoiduille" ehdokkaille, erityisesti loistavalle ehdokkaalle! Punainen matto on levitetty. Hauskoja keskusteluja!

Tommi Valtonen: Toimitko loistavan kokoomuspoliitikon ja hyvän kaverisi Tapani Mäkisen vai loistavan toimitusjohtajan ja entisen kokoomusministerin Jussi Järventauksen toimeksiannosta? Vaiko molempien?

terv KP

Arvoisa Seniori Kauko Parkkinen,

voinen pyytää että poistatte minut postituslistaltanne. Olen mielestäni jo aiemmin ilmaissut tahtoni olla saamatta teiltä roskapostia.

Ystävällisin terveisin,
TakuuSähkö Oy

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 4. marraskuuta 2014 9:40
Vastaanottaja: 'Tommi Valtonen'

Aihe: Unta näet! Olet velvollinen kuulemaan maksavia jäseniä, niin kauan kuin roikut toiminnan tulppana. Eroaminen on ainoa järkevä päätös. Ja lähetä pöytäkirjakopio.

*****************

----- Alkuperäinen viesti -----
Lähettäjä: minja.tuominen@elisanet.fi [mailto:minja.tuominen@elisanet.fi]
Lähetetty: 3. marraskuuta 2014 6:35
Vastaanottaja: kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: poistatteko sähköpostiosoitteeni listaltanne!

Minja Tuominen
Järvenpää yrittäjien hallituksen varaphj.

*******************

On 17/10/14 19:53, Mari Halkola wrote:
Kuulehan Kauko Parkkinen!

Poista kiireesti nimeni postituslistaltasi! Lähetä vahvistus, että nimeni poistuu listaltasi.
En halua lukea roskaa!!!


Mari Halkola
toimitusjohtaja eMBA
MQ laatuasiantuntija, auditoija
TtM fysioterapeutti Cert MDT

KIIFYS OY KIIMINGIN FYSIOTERAPIA

Lähettäjä: webmaster@kaukoparkkinen.com [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 17. lokakuuta 2014 12:23
Vastaanottaja: mari.halkola@kiifys.fi
Aihe: Yrittäjäliike ennen ja nyt – onko tulevaisuutta?

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 19. lokakuuta 2014 11:18
Vastaanottaja: 'mari.halkola@kiifys.fi'
Aihe: Onneksi olkoon, noin monella hienolla tittelillä kyllä varmasti kertyykin riittävästi kypsää yhteiskunnallista näkemystä ja sivistystä. Ei sitä enää lisää mahdu.

*************************

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 17. lokakuuta 2014 14:42
Vastaanottaja: Kari Ehari; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: VS: VS: Yrittäjäliike ennen ja nyt - onko tulevaisuutta?

On 17/10/14 14:35, Kari Ehari wrote:
Asiaa käsiteltiin keskiviikkona Helsingin Yrittäjien hallituksessa ja voit poistaa listalta kaikki ko. yhdistyksen hallituksen jäsenet. Kukaan ei halua näitä.

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 17. lokakuuta 2014 14:33
Vastaanottaja: Kari Ehari; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: VS: Yrittäjäliike ennen ja nyt - onko tulevaisuutta?

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 19. lokakuuta 2014 11:36
Vastaanottaja: 'kari.ehari@reconos.fi'; 'Pentti Rantala'; 'tiina.oksala@helsinginyrittajat.fi'
Aihe: Hienoa, että Helsingin yrittäjien hallituksessa on noin uljasta ja yksimielistä porukkaa. Pikkuisen huolestuttaa kuitenkin, kun se sanoo hoitelevansa koko aluejärjestön asiat. Riittääköhän sen henkinen kapasiteetti?

On 17/10/14 14:31, Kari Ehari wrote:
ETKÖ SÄ PERKELE VOI LOPETTAA NÄIDEN VIESTIEN LÄHETTÄMISTÄ. VOISITKO KERTOA MILLOIN OLEN TILANNUT TÄTÄ ROSKAA??? MILLÄ LUVALLA LÄHETÄT NÄITÄ?

Terveisin

Kari Ehari

Lähettäjä: webmaster@kaukoparkkinen.com [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 17. lokakuuta 2014 12:12
Vastaanottaja: Kari Ehari
Aihe: Yrittäjäliike ennen ja nyt - onko tulevaisuutta?

******************

On 15/10/14 14:17, Sirje Haaranen wrote:

Hei.

Eikö kukaan huoli sinua samalle hiekkalaatikolle leikkimään? Miksi kirjoitat muista pahaa? Yleensä itseään nostetaan sillä, miten on ansioitunut, ei muita haukkumalla.
Toivon sinulle kaunista syksyä henkisen kasvun tiellä.

T.Sirje Haaranen
Lohjan Yrittäjät ry:n hallituksen jäsen

15. lokakuuta 2014 kello 13:51 webmaster@kaukoparkkinen.com kirjoitti:
Julkaisuvapaa tiedote 15.10.2014

************************

Webmaster
On 15/10/14 13:52, Katolli wrote:
Poistakaa osoitteeni tällaisen paskan postituslistalta.

Kari Ollila
Katolli Oy
+358-440-592752

************************

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 15. lokakuuta 2014 20:01
Vastaanottaja: Mikko Ranto; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: Kenraalin poika - vänrikki Nappula vai vääpeli Körmy?

On 15/10/14 19:32, Mikko Ranto wrote:

ei tartte lähettää tälläästä paskaa.

***************************

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 15. lokakuuta 2014 16:22
Vastaanottaja: Nuppulinnan Laboratoriopalvelu Oy; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: VS: Kenraalin poika - vänrikki Nappula vai vääpeli Körmy?

On 15/10/14 16:02, Nuppulinnan Laboratoriopalvelu Oy wrote:

Hei,
Pientä harkintaa. Osassa kirjoituksistasi on yrittäjyyttä koskevaa ongelmaa mutta niitä samoja asioita ajavat muutkin. Syyllistyt pahaan ihmisten mustamaalaamiseen ja silloin ei voi tulla Y järjestön keulahahmoksi.
Meillä on hieno järjestö josta on löytynyt kolme erittäin hyvää ehdokasta. UY päätti kaikkia kuultuaan kannattaa yhtä heistä ja samalla totesimme että vahinkoa ei tapahdu jos jompikumpi muu valitaan.
Ei tässä oikein mahdu mukaan sellainen pelaaminen joka lähtisi puolueista. Ja sitä paitsi liittokokouksen äänivaltaiset päättävät kuka on puheenjohtaja. Teemme ihan itse omat päätöksemme ja minullekin on ihan yksi lysti mitä joku puolue toivoisi.
Jos SY:n toiminnassa on tapahtunut jotain huonoa, niin siitä on vastuussa SY:n hallitus ja sitä kautta jäsenistö, ei yksittäinen henkilö Järventaus. Hän toimii hallituksen antamissa raameissa.
Mikko Simonlinna teki SY:n tunnettavuuden eteen hyvää työtä ja avasi paljon uusia ovia ja piti aiemmat ovet auki. Hän tuli myös erittäin tunnetuksi tehtävässään.
Monet yrittäjäaktiivit ovat myös politiikassa mukana. On totta että yrittäjäjärjestössä on vähiten niitä joiden mielestä heidän tuotantovälineensä pitäisi kuulua yhteiskunnalle, mutta heitäkin on järjestössä eli SY on ainoa Suomen työmarkkinajärjestö jonka jäsenistöstä on politiikassa mukana kaikkien puolueiden jäseniä.
Olisi parempi että annat nyt muiden hoitaa tämä järjestön edustaminen valtakunnallisesti.
Mutta esittämäsi epäkohdat ovat oikeasti niitä joiden korjaamista hallitustasolla pitää ajaa eteenpäin.

www.nuppulinnanlaboratoriopalvelu.fi
Harri Kämäräinen
Nuppulinnan laboratoriopalvelu Oy
Aihe: Kenraalin poika - vänrikki Nappula vai vääpeli Körmy?

**********************

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 15. lokakuuta 2014 15:06
Vastaanottaja: Samuli Halla-aho; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: Kenraalin poika - vänrikki Nappula vai vääpeli Körmy?

On 15/10/14 15:02, Samuli Halla-aho wrote:

Terve Kauko,
nyt on semmosta p****puhetta ja muiden solvaamista että onko
soveliasta ja laillista toimintaa. Onko kyseessä aikuinen mies, tuskin?
Poista välittömästi postilistalta, kiitos.

Samuli

**************************

t. Webmaster
On 15/10/14 13:51, Tiina Kujala wrote:
Hei,

en tiedä mistä olet osoitteeni käyttöösi saanut. Olisi mielenkiintoista tietää lähteesi.
Joka tapauksessa luen lähettämäsi "tiedotteet" roskapostiksi enkä toivo enää jatkossa niitä sähköpostiani tukkimaan.

*************************

Aihe: Kenraalin poika - vänrikki Nappula vai vääpeli Körmy?

On 17/10/14 14:00, Ilkka Ollonen wrote:
Olen Imatran Seudun Yrittäjät ry:n puheenjohtaja. Välitän viestin hallituksellemme. Pyydän poistamaan yhdistyksemme jakelulistaltanne.

Parhain terveisin,

Ilkka Ollonen
puheenjohtaja
Imatran Seudun Yrittäjät ry
www.yrittajat.fi/imatra
Yrittäjyyden puolestapuhuja

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 19. lokakuuta 2014 12:54
Vastaanottaja: 'ilkka.ollonen@ollonen.fi'
Aihe: Hienoa, että entisessä koulukaupungissani, silloin kauppalassa, yrittäjillä on noin rohkeita puolestapuhujia. Mutta kyllä Einari Hatakka oli vähän toisen tyylin mies. Kuten Ruokosen Ollikin. Terkkuja!

*****************
Lähetetty: 15. lokakuuta 2014 14:16
Vastaanottaja: Teija Mesimäki; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: Kenraalin poika - vänrikki Nappula vai vääpeli Körmy?

t. Webmaster
On 15/10/14 13:41,
Teija Mesimäki wrote:

Kiitos sähköpostistanne. En halua enää teiltä mitään postia mikä koskee K Parkkista. Teidän tapanne haukkua muita on vastenmielinen tapa elämää nähneeltä ihmiseltä joka pyrkii merkittävän järjetön puheenjohtajaksi. Suosittelen henkilökohtaisesti jättäytymään sivuun ja antamaan arvoa näille jotka voivat hyvällä mielellä ( ja käytöstavoilla) rakentaa meidän yrittäjäyhdistystä eteenpäin.

*******************

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 15. lokakuuta 2014 14:15
Vastaanottaja: Alpo Siekkinen; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: VS: Kenraalin poika - vänrikki Nappula vai vääpeli Körmy?

On 15/10/14 13:31, Alpo Siekkinen wrote:
Tervehdys!

Täten ilmoitan että en tosiaankaan ole kiinnostunut, eikä aikanikaan riitä, lukemaan tällaista itsekeskeistä spämmäämistä ja saat heti poistaa minut ja yritykseni postituslistaltasi! Miten voit edes kuvitella että moiset kannanotot kiinnostavat! Menisit oikeisiin töihin niin ei jäisi moiselle jaarittelulle aikaa.

Terveisin

Alpo Siekkinen
Toimitusjohtaja
AS Mechanics Oy
Sairaalantie 158
Aihe: Kenraalin poika - vänrikki Nappula vai vääpeli Körmy?

************************

On 13/10/14 16:22, Jari Korkki wrote:
Niin. Onkohan Kauko Parkkinen koskaan ollut edes sekunnin murto-osaa väärässä. Missään.

Ei siltä vaikuta.

13. lokakuuta 2014 16.17 <webmaster@kaukoparkkinen.com> kirjoitti:
Julkaisuvapaa tiedote 13.10.2014
Kauko Parkkinen
www.kaukoparkkinen.com

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 13. lokakuuta 2014 20:30
Vastaanottaja: 'jari.korkki@yle.fi'
Kopio: 'Webmaster'
Aihe: VS: Nostetaanko yrittäjäjärjestö suosta vai haudataanko se?

Kiitos kysymästä, kunpa olisinkin ollut väärässä. Tarkkaan ottaen olin kyllä silloin väärässä, kun sinisilmäisesti uskoin, että mm. media ottaa faktat vastaan ja joko ottaa ne onkeensa tai osoittaa vääräksi. Mutta myös mediaa koskee se Iiro Viinasen kirjan kommentti, että suomalaiset ovat harvinaisen kovakalloista väkeä.

Jatketaan
KP.

*************************

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 15. lokakuuta 2014 14:22
Vastaanottaja: Neiti Sievänen; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: POISTA LISTALTA - KIITOS!

On 15/10/14 13:54, Neiti Sievänen wrote:

Haluaisin pois tästä postituslistasta.

Mainiota, että joku jaksaa kampanjoida näin voimallisesti. Onnea vaaleihin!

Ystävällisin terveisin

Maarit Sievänen
mainosgraafikko
040 722 5189
info@neitisievanen.fi

Neiti Sievänen
Utopiankuja 7
19700 Sysmä

**********************

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 15. lokakuuta 2014 14:21
Vastaanottaja: Katolli; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: Kenraalin poika - vänrikki Nappula vai vääpeli Körmy?

t. Webmaster
On 15/10/14 13:52, Katolli wrote:
Poistakaa osoitteeni tällaisen paskan postituslistalta.

Kari Ollila
Katolli Oy+358-440-592752

***********************

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 17. lokakuuta 2014 12:39
Vastaanottaja: timo.kulmala@co.inet.fi; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: Vs: Yrittäjäliike ennen ja nyt - onko tulevaisuutta?

On 17/10/14 12:36, timo.kulmala@co.inet.fi wrote:
Voisitko poistaa yhteystietoni. En tarvi näitä viestejä.
timo.kulmalaco.inet.fi

**********************

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 15. lokakuuta 2014 23:38
Aihe: Re: Vs: Kenraalin poika - vänrikki Nappula vai vääpeli Körmy?

On 15/10/14 23:29, aki.vuorela@co.inet.fi wrote:
No kuka sinne pitäisi valita : ? Antti Rinne mutta kun se on toisella
puolella !!! ! Antille pitää saada kunnon vastus.

************************

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 15. lokakuuta 2014 16:22
Vastaanottaja: Nuppulinnan Laboratoriopalvelu Oy; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: VS: Kenraalin poika - vänrikki Nappula vai vääpeli Körmy?

On 15/10/14 16:02, Nuppulinnan Laboratoriopalvelu Oy wrote:

Hei,
Pientä harkintaa. Osassa kirjoituksistasi on yrittäjyyttä koskevaa ongelmaa mutta niitä samoja asioita ajavat muutkin. Syyllistyt pahaan ihmisten mustamaalaamiseen ja silloin ei voi tulla Y järjestön keulahahmoksi.
Meillä on hieno järjestö josta on löytynyt kolme erittäin hyvää ehdokasta. UY päätti kaikkia kuultuaan kannattaa yhtä heistä ja samalla totesimme että vahinkoa ei tapahdu jos jompikumpi muu valitaan.
Ei tässä oikein mahdu mukaan sellainen pelaaminen joka lähtisi puolueista. Ja sitä paitsi liittokokouksen äänivaltaiset päättävät kuka on puheenjohtaja. Teemme ihan itse omat päätöksemme ja minullekin on ihan yksi lysti mitä joku puolue toivoisi.
Jos SY:n toiminnassa on tapahtunut jotain huonoa, niin siitä on vastuussa SY:n hallitus ja sitä kautta jäsenistö, ei yksittäinen henkilö Järventaus. Hän toimii hallituksen antamissa raameissa.
Mikko Simonlinna teki SY:n tunnettavuuden eteen hyvää työtä ja avasi paljon uusia ovia ja piti aiemmat ovet auki. Hän tuli myös erittäin tunnetuksi tehtävässään.
Monet yrittäjäaktiivit ovat myös politiikassa mukana. On totta että yrittäjäjärjestössä on vähiten niitä joiden mielestä heidän tuotantovälineensä pitäisi kuulua yhteiskunnalle, mutta heitäkin on järjestössä eli SY on ainoa Suomen työmarkkinajärjestö jonka jäsenistöstä on politiikassa mukana kaikkien puolueiden jäseniä.
Olisi parempi että annat nyt muiden hoitaa tämä järjestön edustaminen valtakunnallisesti.
Mutta esittämäsi epäkohdat ovat oikeasti niitä joiden korjaamista hallitustasolla pitää ajaa eteenpäin.

www.nuppulinnanlaboratoriopalvelu.fi
Harri Kämäräinen
Nuppulinnan laboratoriopalvelu Oy
Jokelantie 346

*********************

Webmaster
On 13/10/14 22:46, Jörgen Illman wrote:
Hei!
Hienosti ja perustellusti hyökkäät Kokoomusta vastaan Kauko Parkkinen ja sitten lässäytät kasaan koko teesin, kun sen enempiä selittelemättä ja perustelematta hyökkäät ja käsket hyökätä Antti Rinteen kimppuun. Onkos tässä käynyt joku lapsus ja editoinnissa tippunut olennainen kappale pois, vai tahallisestiko vedät lopun näin linjattomasti?
Yrittäjäterveisin,

Jörgen IllmanFinnbacka Fairy Tales
Lapinjärvi
On 14/10/14 09:21, Kauko Parkkinen wrote:
Moro,
tosi hieno palaute, kun se osoittaa, että ainakin joku on lukenut ajatuksella. Näihin pitäisi vastata, mutta se on vaikeaa, kun ei sähköpostiosoitetta löydy. Syyhän on se, että olin Rinnettä riepotellut parissakin jutussa, joihin viittaus oli tainnut jäädä pois.
t.K

**********************

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 21. lokakuuta 2014 18:33
Vastaanottaja: Esa; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: Jyrki Mäkysen Waterloo

On 21/10/14 18:27, Esa wrote:
Älkää nyt saatana enää lähettäkö näitä.

***************************

Lähettäjä: Webmaster [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 21. lokakuuta 2014 15:39
Vastaanottaja: Monica Cederberg; kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: Ta bort mitt namn

On 21/10/14 15:34, Monica Cederberg wrote:
Jag vill INTE ha någon som helst mejl från Kauko Parkkinen!

Monica Cederberg
dagboksredaktör på Österbottens Tidning
tfn 06-7848 538
monica.cederberg@ot.fi
"Om du skyndar genom livet ser du målet i fjärran men inte blommorna i diket."

***************************

On 21/10/14 15:26, Eeva Punkanen wrote:
…en todella jaksa lukea aikaihmisten välien selvittelyä ja toisen morkkaamista sähköpostistani.
Terveisin,
Eeva Punkanen

HABITUS OY
Virastotie 4/Pl 55
43501 Karstula

***************************

On 21/10/14 14:51, Irja Pippola wrote:
Lopettakaa tuo!
Keskustelunne olisi syytä käydä yksityistasolla, eikä sotkea kaikkia yrittäjiä mokomaan.
Tämän tasoisella jutustelulla harkitsen vakavasti eroa yrittäjistä.

Irja Pippola, Asunto-Lieksa

From: webmaster@kaukoparkkinen.com
Sent: Tuesday, October 21, 2014 2:34 PM
To: irja.pippola@asuntolieksa.fi
Subject: Jyrki Mäkysen Waterloo

KP: Järjestön johtamisesta olisi keskusteltava ”yksityistasolla”!

*****************

On 21/10/14 14:43, ilkka reko wrote:
pikku hiljaa voisi loppua tämän roskapostin spämmäys

Terveisin
Ilkka Reko
Parkanon Lasipalvelu Oy

**********************************

On 17/10/14 17:27, Heikki Nyström wrote:
Hyvä Kauko

Lopeta jo tuo menneiden selvittely, ne kuuluu vainaajaa muistellessa.
Onkohan tietosi yhtä vääriä kuin Mikko Simolinnasta Sepittämäsi juttu. Tiedän tarkasti Simolinnan valinnasta , että sinun tarina on täysin keksitty. Olen tuntenut Mikon jo 70 luvulta.
Toisien solvaaminen ei ainakaan sinun asemiasi paranna.

Heikki Nyström
Askolan Yrittäjät ry pj

Lähettäjä: webmaster@kaukoparkkinen.com [mailto:webmaster@kaukoparkkinen.com]
Lähetetty: 17. lokakuuta 2014 12:28
Vastaanottaja: Askolan Yrittäjät

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 18. lokakuuta 2014 17:36
Vastaanottaja: 'heikki.nystrom@pp.inet.fi'
Aihe: Kiitos palautteesta

Moro,
väität tietojani keksityiksi. En ole keksinyt yhtään asiaa, vaan kertonut sen minkä olen saanut luotettavana pitämältäni taholta. Jotkuthan niistä ovat suorastaan ns. notorisia seikkoja, kuten tuo nykyisin Yrittäjämedian uutispäällikkönä toimivan Josin juttu.

Olen ennenkin tiennyt, miten Jarkko Wuorisen sivuun heittäminen käynnistyi siitä, kun hän perusti puheenjohtajiston vastapainoksi Järventaukselle. Kysypä Jarkolta. Simolinna on niin kiltti puheenjohtaja, että kenenkään ei tarvitse pelätä.

Neuvot puhumaan näistä asioista vasta henkilön kuoleman jälkeen. Kuka tietää, kuka silloin on puhumassa, ja vainajistahan ei saa puhua pahaa, mihin jotkut palautteen antajat väittävät minun syyllistyneen. Minä kerron saamaani luotettavaa tietoa. Mielestäni yrittäjillä on oikeus tietää, miten heitä johdetaan. Tosin kaikki yrittäjät eivät sitä halua kuulla, vaan haluavat elää kuvitelmissa, ja juuri siksi pysyvätkin sorron alla.

Puheesi kuuluvat mielestäni neuvostoaikaan, josta nykyaikaan siirtymisen hyväksi Simolinna ei ole tehnyt mitään, päinvastoin on otettu takapakkia. Jokseenkin tyhjänpäiväinen mies järjestöhommissa, vaikka voi olla ihan kelpo yrittäjä. Vähän samanlainen kuin Eino Rajamäki, jonka jätin juuri siitä syystä mainitsematta, minkä järjestön erittäin hyvin tunteva Eino Romo mainitsi ainoaksi virheeksi.

Terveisin Kauko Parkkinen

*************************

Lähettäjä: Jussi Taittonen [mailto:taittonen@me.com]
Lähetetty: 19. lokakuuta 2014 19:39
Aihe: Re: Arvoisa Jyrki Mäkynen

Hyvä Kauko Parkkinen
Valehtelua? Herjausta? Hermon pettämistä? Kolosta ulos astumista?
Luin koko viestiketjun läpi ja nyt vain ihan vaatimattomasti kysyn, että mitä ihmettä te, Kauko Parkkinen, kirjoitatte? Teillä on selkeästi kirjoittamisen lahja, mutta voisitte hyötykäyttää sen paremminkin.

Tsemppiä Jyrkille pj-kisaan.
Jyrkistä tulee loistava puheenjohtaja yrittäjille-terveisin

050 3555 727
taittonen@me.com

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 19. lokakuuta 2014 19:54
Vastaanottaja: 'jussi.taittonen@me.com'
Aihe: VL: Arvoisa Jyrki Mäkynen

Kiitos kysymästä,
luepa viestini vielä uudelleen, hidastettuna, kyllä se siitä aukeaa.
Sivuiltakin ihan tavallisella sisälukutaidolla pitäisi selvitä tekstistä On yrittäjän kunnianpalautuksen aika.

terv. KP

Taittonen on kuortanelaisen pikkukoulun johtaja ja Pohjanmaan kokoomuksen puheenjohtaja.

**********************

Lähettäjä:
Lähetetty: 17. lokakuuta 2014 13:43
Vastaanottaja: kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: Yrittäjäliike ennen ja nyt - onko tulevaisuutta?

Hei Kauko!

Kiitos mielenkiintoisesti kirjoitetusta tekstistäsi.
Eritoten on aina hauska lukea viittauksia Tähtien
Sotaan (Imperiumin vastaisku).
Olen samaa mieltä tarvittavasta remontista,
mutta mielestäni ongelma on rakenteissa,
eikä niinkään johtotähdissämme. Toki - organisaatiohan
on aina johtajansa näköinen pitkällä tähtäimellä.
Toisekseen en osaa ottaa kantaa kahteen muuhun
ehdokkaaseen, mutta Jari-Pekka on arvostellut liian
kovasanaisesti nykyistä meininkiä, jotta hänestä olisi
sisäsiistiksi nukkejohtajaksi, joka ei uskaltaisi uudistaa.

Minä uskon yrittäjäjärjestömme tulevaisuuteen ja
kykyymme uudistua. Kaltaisesi avaamat keskustelut
ja historian raottaminen ovat tervetulleita, mutta toivoisin
spekulointien olevan rehdisti esitettyjä arveluita - eikä faktoja.
Jäsenistömme loppuviimein päättää mikä on oikein
ja mitä halutaan juuri nyt. Nämä selviävät kysymällä ja
toivon Sinun saavan vastauksia esiin nostamiisi kysymyksiin.

Mukavaa viikonloppua!

Lähettäjä: Jarkko Kivelä [mailto:jarkko.kivela@conexx.fi]
Lähetetty: 2. marraskuuta 2014 23:47
Vastaanottaja: kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Postituslista

Eiköhän tätä paatosta tullut jo tarpeeksi, joten toivon, että poistat minut postituslistalta, jolle en ole mielestäni edes liittynyt.

Westmoor Oy
Jarkko Kivelä
Orismalantie 4
FI-61550 Orismala
+358 (0)400 861156

***********************

Lähettäjä: Tmi Jaakko Mäkinen [mailto:tmi@jaakkomakinen.fi]
Lähetetty: 16. lokakuuta 2014 20:46
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Re: Toivottavasti sallitte, että vielä tällä yhdellä viestillä yritän vastata kysymyksiinne. Se olisi mielestäni kohtuullista ainakin niiltä, jotka niin kovasti vannovat hyvien tapojen nimiin.

LOPETA roskapostin lähettäminen! Törkeää levitellä toisten osoitteita! Spämmiä tuloo muutenkin paljo ja nyt sinä vielä levität osoitettani ja lähetät sitä . Ei enää yhtään viestiä ei edes anteeksipyyntöä. En jaksa lukea tuollasia itkuvirsiä yhtä lausetta pidemmälle.
Kiitos, t. Jaakko

Tmi Jaakko Mäkinen
Kleimolantie 61
62220 Kauhava
tmi@jaakkomakinen.fi
www.jaakkomakinen.fi

**********************

Lähettäjä: Kyösti Koivuluoma [mailto:kyosti.koivuluoma@progmatic.fi]
Lähetetty: 23. lokakuuta 2014 12:24
Vastaanottaja: kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: VS: Stressitestin tulos: turpiin-turpiin

Voisitteko ystävällisesti lopettaa tämän roskapostin lähettämisen.
Tälläinen kuullostaa enemmän turhan ihmisen turhanpäiväiseltä valitusvirreltä.
Jos näiden viestien tuleminen jatkuu, käännyn jonkun viranomaisen puoleen.

***************************

15/10/14 14:46, Anna Jalava | Musaamo wrote:
En missään tapauksessa halua enää näistä sähköposteja, kiitos!
Asiat asioina, mutta tällainen lähes päivittäinen ja pyytämätön pommitus on ainoastaan raivostuttavaa.

****************************

Lähettäjä: Mikko Simolinna [mailto:mikko.simolinna@yrittajat.fi]
Lähetetty: 10. lokakuuta 2014 9:20
Vastaanottaja: kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: VS: On yrittäjyyden kunnianpalautuksen aika!

Tervehdys Kauko, kiitos viestistäsi! Tutustuin tyylikkäisiin kotisivuihisi. Eniten puhutteli sloganisi "Tarvitaan uudenlainen puheenjohtaja". Kauhistuksen kananhäkki olisi ollut: "Tarvitaan samanlainen puheenjohtaja kuin nykyinen" ;-)
Ystävällisin terveisin
Mikko S.
Nykyinen puheenjohtaja

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 14. lokakuuta 2014 10:02
Vastaanottaja: 'mikko.simolinna@yrittajat.fi'

Moro,

sie taijatkii, Mikko, olla huumormiehii, mutta ota viimeinkin hommasi vakavasti ja vihellä peli poikki, vaikka saitkin puheenjohtajuuden Jussin kädestä. Tämä on arvoton näytelmä, ja yrittäjät ansaitsevat rehdin kilpailun ylimmän luottamusmiehensä tehtävästä.

terveisin

Kauko Parkkinen

**********************

Lähetetty: 19. syyskuuta 2014 22:56
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Imperiumin vastaisku

SY:llä on paksu pumaska aina ns. toimintasuunnitelmana. Se on pian ollut jokseenkin sama pari vuosikymmentä. Budjetin ja SY:n henkilöstön valtava kasvu on sen merkittävin muutos.

Kenttätyössä juhlat ja puuhailu leijonien, ammattiopiston tai ammattikorkean kanssa ovat tärkeimmät.

100 000 yritystä kaipaisi muutosta, kun löytyisi muutoksen arkkitehti.

************************

Lähettäjä:
Lähetetty: 10. lokakuuta 2014 14:49
Vastaanottaja: kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: hyvä Kauko

Tervehdys Kauhajoelta.

Hienoa , että jaksat ja viitsit olla mukana taistelemassa yrittäjien puolesta.
Teesisi on helppo allekirjoittaa.
Itse en ole mukana yrittäjien toiminnassa, vaikka olen jäsen - aika ei ole riittänyt eikä luonne.

Toivon, että sinut valitaan.

Terv ………….

*******************

Lähettäjä:
Lähetetty: 19. syyskuuta 2014 22:56
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Imperiumin vastaisku

Tervehdys Kauko!
Luin listasi siitä, mitä yrittäjien asiassa pitäisi tehdä. Yhdyn täysin näkemyksiisi! Olen hengessä mukana, kun muuta panosta itselläni ei ole annettavana järjestötaistelussa.

Tiedämme, että kaikki järjestöt ennemmin tai myöhemmin ryhtyvät toimimaan alkuperäisten tarkoitusten ja tavoiteiden vastaisesti. Ahrimaniset, kaiken jähmettävät voimat oikein rakastavat järjestökenttää niin kuin madot raatoja ja syövät kaikki elon ja kasvun edellytykset. Kyllä ne kaikki nyt, molemmissa leireissä, nostavat päätään Sinun suuntaan!

Uskon, että välillä täytyy tempaista niin kuin nyt olet tekemässä. Useimmiten toimimme arjessa omatuntomme käskystä ja toivomme, että sanomamme jäisi vaikuttamaan johonkin kansansielun syvyyteen. Arvostan sitä, että jaksat pitää esillä Visen ja Seppo Hautalan asiaa. Se vaivaa minuakin kovasti. Viime puhelinkeskustelumme jälkeen soitin TV:n ajankohtaistoimitukseen. Siellä puhelu ohjautui MOT- toimitukseen. Taisi olla Soikkeli niminen toimittaja jolle asiasta kerroin. Ei tuntenut sitä lainkaan mutta osoitti kiinnostusta ja pyysi lisätietoja. Jokohan aika olisi kypsä kissan nostamiselle pöydälle. Vaikea uskoa, mutta kannattanee yrittää.

t. ………..

*********************

Lähettäjä:
Lähetetty: 17. lokakuuta 2014 12:23
Vastaanottaja: kauko@kaukoparkkinen.com
Aihe: yrittäjäasiaa

Hei!

Olen lukenut suurella mielenkiinnolla kannanottojasi nykyisen yrittäjäjärjestön tilanteesta, ja allekirjoitan jokaisen sanasi. Toivon ja uskon myös, että yrittäjät näkevät osaltaan, mitenkä taitamattomasti nykyisin suomalaisen yrittäjän asioita hoidetaan.
Kaikkea hyvää!

………………

*********************

Lähetetty: 23. lokakuuta 2014 17:04
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: VS: Nyt saa tää jo riittää!

Hei Kauko
Teit mahtavan operoinnin ja uskon, että siitä on kuitenkin jäänyt vaikutus johonkin toimijaan, toivotaan , että perästä kuuluu.
Yst.terv. …………….

*******************

Lähettäjä:
Lähetetty: 15. lokakuuta 2014 23:05
Vastaanottaja: kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: tartu toimeen
Kannatan sinua !
Pesua ja tuuletusta tarvitaan yrittäjäjärjestöihin kautta linjan.
Yrittäjäjärjestöissä on työntekijöinä liikaa järjestöhenkisiä ihmisiä sanan negatiiviisessa mielessä.
Oman alan SKAL on järjestönä juuri vastaava joo-joo järjestö.

……………….

****************

Lähettäjä
Lähetetty: 25. lokakuuta 2014 12:46
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Re: Suomen yrittäjille täydet pisteet junailutaidoista

Kauko Hyvä
Olemme hengenheimolaisia! Samaa mieltä kanssasi. Jussi J pääsee tosi helpolla, ollessani SY:n hallituksessa vuosia sitten otin usein esille työelämän peli- sääntöjen uudistamisen, Jussi oli sitä mieltä, että ajatukseni olivat liian radikaaleja(oikeita)! Yhtä pahuksen hyssyttelyä ja politikkojen nuoleskelua, pelkuruutta tarttua ongelmiin.....
Taistelu jatkuu, tsemppiä veliseni, ystv; ……….

*******************

Lähettäjä:
Lähetetty: 23. lokakuuta 2014 17:39
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Kiitos vastauksesta ja täydennyksestä. Muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat. Olen mukana useammassa yhteisössä, jossa nykyisen ”mallin” rinnalle rakennetaan uutta mallia toimia. Suomi 1.0 on nähty ja sen elinkaari on kääntynyt laskuun. Yrittäjillä olisi nyt momemtum osallistua muutokseen – ihan niin kuin kirjoituksissasi toitkin esiin – ja luoda Suomi 2.0, joka kantaa ehkä seuraavat 50 vuotta.
Mukavaa syksyä!

*********************

Lähettäjä:
Lähetetty: 16. lokakuuta 2014 19:00
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Re: Päivitystä

Hei,

Kiitos viestistäsi. Oikealla asialla olet ja asiaa puhut. Aika sirosti ja silkkihansikkain kylläkin. Viesti menee kyllä perille keskuskomiteaan, mutta yrittäjäkansa on niin toivotonta... Useimmat nykyisistä paikallisyhdistysten puheenjohtajista ei tunne lainkaan järjestön historiaa saatikka venkoilua, jota on palkkajohdon toimesta ylläpidetty.

Pahinta on, että nykyjäsenistö ymmärtää SY:n jonkinlaisena juhlienjärjestäjäorganisaationa, jolle eivät sen paremmin edunvalvonta kuin muukaan julkinen toiminta kuulu. Kun näkyvää ja uskottavaa edunvalvontaa ei vuosikymmeniin ole ollut, ei sitä osata vaatiakaan.

Aikanaan kyllä organisoitiin maakunta- ja kuntatasolla toimineet edunvalvontaryhmät, joiden kautta yrittäjien ääni kuului kunnissa ja alueilla varsin vahvana. Aktiivisuus oli käsin kosketeltavaa. Nykyisin tämäkin aktiivitoiminta on hiipunut ja lakannut.

Uuden luottamushenkilöjohdon ehdoton tehtävä olisi erottaa nykyinen "virkamiespolitbyroo" kokonaan. Muuttaa keskusorganisaatio vain ja ainoastaan pk-yrittäjien tarpeita ja tavoitteita ajavaksi !

Nyt tarvitaan tulisieluinen luottamushenkilöjohto, joka ottaa päätäntävallan ja strategisen ohjauksen käsiinsä - sekä paikan valtakunnallisen elinkeinopolitiikan toimijana.

Jos tällaisen iskuryhmän onnistut luomaan on se kansallinen merkkiteko vailla vertaa. Kaikki huutavat nyt yrittäjyyttä apuun.

SY:lle on vain käynyt kuin vanhalle sivistysmaanosa Euroopalle: ramaisee, väsy painaa, ei huvita, kaikki ränsistyy; kultaiset hyvinvoinnin muistot leijailevat sa - valitettavasti poispäin.

********************

Lähettäjä:
Lähetetty: 26. syyskuuta 2014 10:09
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Re: Toivottavasti osoite on oikea.

Tervehdys Kauko pitkästä aikaa. Asiat ei ole muuttuneet vuosien saatossa. Toivotan menestystä asiallesi ja vaaleihin.

………..

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 26. syyskuuta 2014 10:27
Vastaanottaja:
Aihe: Kiitos viestistä. Kyllä asiat ovat muuttuneet - paljon huonompaan suuntaan. Tämä peli on jo valmiiksi "polarisoitu".

********************

Lähettäjä:
Lähetetty: 8. lokakuuta 2014 9:12
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: VS: Kauppalehti tekee Heinäluomasta suurteollisuuden presidenttiehdokasta
On se todella kauhea tuo Y-järjestön tilanne. Ehkä jäsenkunta kokonaisuutena on niin heterogeeninen, että sitä on helppo höynäyttää, puhumalla yhdelle yhtä, toiselle toista jäämättä edes teoriassa kiinni. Tämä suo mittavat mahdollisuudet määrätynlaisille vilpillisille, kieroille luonteille löytää oma paikkansa yhteiskunnassa, joka palkitsee ruhtinaallisesti tällaiset toimenpiteet, jotka estävät kaiken yrittäjien yhteistyön. Yhtenäinen yrittäjäjärjestö selkeine julkilausumineen ja toimintoineen olisi kauhun paikka tälle jälkibreshneviläiselle yhteiskunnalle.
Motto: kamppailu jatkuu
Yst.terv. ……………

********************

Lähettäjä
Lähetetty: 4. marraskuuta 2014 9:58
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Vaihdos

Kauko,

niin on kuin kirjoitat. Vaihdos voi tapahtua kuin jääkiekkoliitossa tai valkovenäjällä. Sitten aikanaan jos silloinkaan.

Saumakohtaa kannattaa odottaa vaikka kykeneviä toimijoita ei sitten olisikaan.

Yrittäjäjärjestö yrittäjien johtoon ja hallintaan? Yritit ainakin, josta kiitos !

Yt. ……………….

*********************

Lähettäjä:
Lähetetty: 13. lokakuuta 2014 21:44
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Hallituksiin ei voi vedota.

Terve Kauko,

voivatpa olla masokistejä, mutta eivät ainakaan taistelijoita muuta kuin oman yrityksensä puolesta.

Aluejärjestön toimitusjohtajana havaitsin, että hallituksemme jäsenet välttelivät itsensä likoon laittamista kollektiivisen edun puolesta.

Kukaan ei halunnut vaarantaa pääsyään "maaherran kutsuille".

Vuosien varrella olen tehnyt muutamia alotteita SY:lle lähettämällä asian suoraan hallituksen jäsenille-

Ei mene valmisteluun, jos Jussi ei kannata. Hän jyrää hallituksen mennen tullen. Lehtikin lopetti vääntämisen, vaikka hänellä olisi ollut kanttia uudistaa SY.

****************************

Lähettäjä:
Lähetetty: 20. lokakuuta 2014 20:56
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Re: VS: VL: Avoin kirje II yrittäjäjärjestön puheenjohtajaehdokkaille

Moron

Kyllä tällä viestinnällä on merkityksensä. Se tulee jossain vaiheessa esille, kun ihmiset alkavat herätä. Nyt varsin moni vielä nukkuu.
t. …….

************************

Subject: RE: Puheenjohtajateatterin esirippu on laskeutunut
Date: Mon, 03 Nov 2014 01:53:14 +0200

To: webmaster@kaukoparkkinen.com

Just...
03/11/2014 00:09

************************

On 14/10/14 08:07
Tervehdys!

Jos sinut valittaisiin puheenjohtajaksi, niin miten pystyisit muuttamaan ”ministeriön” joka muodostuu omaa etuaan ajavista ”virkamiehistä” kun ministeritkään eivät juuri hetkauta ministeriöiden suuntaa.
Nykyisin SY tuntuu olevan suomen hallituksen päätösten selittelyorganisaatio joka pyrkii vakuuttamaan jäsenistölle, että jos yrittäjältä viedään kaikki ”edut” palkansaajiin nähden mutta vastuita vain lisätään, on se loppujen lopuksi yrittäjän aseman parantamista ja heidän erinomaisen edunvalvontatyönsä tulosta.

Miten uskoisit puheenjohtajana asiaan vaikuttavasi?

…………….

*************************

Lähetetty: 14. lokakuuta 2014 16:36
Vastaanottaja: kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Re: Nostetaanko yrittäjäjärjestö suosta vai haudataanko se?

On 14/10/14 14:20, Aluetekniikka wrote:
Hyviä asioita ajat, liittokokouksessa olisi tarpeen kysyä muiltakin ehdokkailta, ovatko ajatuksinesi takana.

T. …………………………….

************************

Lähettäjä:
Lähetetty: 15. lokakuuta 2014 15:18
Vastaanottaja: kauko.parkkinen@kaukoparkkinen.com
Aihe: Kenraalin poika - vänrikki...

Tervehdys Kontiolahdesta, RKP-kähminnällä lakkautetun varuskunnan naapurista.

Täällä ei enää sen kummemmin vääpelit taikka vänrikit konahtele, Onttolan sissikomppaniassa vielä varmaan jonkin aikaa.

Mielenkiinnolla luin kipakan sähköpostisi, varsinaisiin ”vehkeilyihin” on vaikeaa ottaa kantaa, mutta seurauksiin olisi todellakin syytä tarttua topakammin.

Järjestöstämme on muotoutunut varsin valju ja aikaansaamaton kuva, monet muutkin jäsenet käsittääkseni ovat samalla kannalla.

Näyttää kaiken lisäksi siltä, että ”väliportaan komiteat” on valjastettu suodattamaan ja suorastaan estämäänkin kentältä lähetettyjä viestejä ja mielipiteitä.

Poliittisuus ja politikointi yleensäkin erilaisine kytköksineen tukahduttaa järjestön toimintaa, sitä on jäsentasolla vaikeaa edes huomata ja vielä vaikeampaa siihen on puuttua.
”Keplottelulinnaketta” kun tietenkin puolustetaan ”henkeen ja vereen”, tosiasiassa maksumiesten menestyksen kustannuksella.”Tarttis tehdä jotain”… Mainiota, että olet tarttunut toimeen.

Yhteistyöterveisin
………………

***********************

Lähettäjä:
Lähetetty: 15. lokakuuta 2014 7:54
Vastaanottaja: 'Kauko Parkkinen'
Aihe: VS: Tervetuloa Seinäjoelle!!

Kiitos vastauksestasi,

Pistää miettimään, että jos tuota imperiumia vastaan käy taistoon sisältä päin, saattaa tuloksena olla pitkä ja kivinen "sisällissota" joka ei palvele jäsenistöä ja siten yrittäjiä yleensä. Kaikki energia sisällissodassa menisi vain omien asemien puolustamiseen ja vastapuolen kivittämiseen ja vanhojen kaiveluun.

Jos jäsenet jättäisivät yhdistyksen, sillä ei olisi tuloja ja se pitäisi lakkauttaa. Joissakin tapauksissa tulee mieleen se entisen alokkaan asento joka oli niin huono, ettei sitä voinut korjata ja piti tehdä kokonaan uusi.

………………..

****************

Lähettäjä:
Lähetetty: 5. lokakuuta 2014 17:48
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Tervehdys,

Kiitos viestistäsi. Erityisesti Antti Rinne on loistelias esimerkki kielitaidottomasta juristista. Hänen toimensa Levin hissijupakassa tulevat vielä joskus kaatamaan hänet. Änkyrä mikä änkyrä, eipä paljon eroa Paavo Lipposesta.

Taistelumieltä,

***********************

Lähettäjä:]
Lähetetty: 2. lokakuuta 2014 17:58
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen

Moro Kauko,
kiva, että jaksat ajaa yhteisiä asioita.
mukavaa syksyä
yt:

************************

Lähettäjä: Lähetetty: 2. lokakuuta 2014 7:32
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Hyvä ....

Aloiteesi on hyvä, suora tapa ottaa pj-asia esille ja paljastaa samalla kummallisuudet - kähiminnäksikin niitä kutsutaan. Niin SY:n asioita on Järventauksen aikana hoidettu ....

Heikkilänkin.

Hyvää syyspäivää …….
Lähetetty: 30. syyskuuta 2014 11:33
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: VIESTISI 29.09.2014

Tervehdys,

Entisenä yritäjänä ja kymmeniä vuosia myös järjestöissä toimineena voin allekirjoittaa täysin viestisi sanoman. Yrittäjien keskinäinen kateus ja sidonnaisuudet politiikkoihin ovat johtaneet monen sektorin osalta kaupan kuihtumiseen. Tunnen myös ravintola-alan yrittäjiä ja voin vain todeta, että kaikki kielteiset viranomaistoimet kohdistuvat ketjujen ulkopuolisiin yrityksiin. Esim. harmaan talouden torjunta on yksinomaan viranomaisten mielivaltaa ja mahdollistaa menestyvän yrityksen alasajon helposti. Luottamus yrittäjien edustajiin on todella heikko. Tapani Mäkinen on surkuhupaisa hahmo, sillä haastattelin häntä 2010 kesällä (video) ja hän kiemurteli kuin kala koukussa!
Breshneviläisyys on vanhaa perua suomalaisessa yhteiskunnassa ja kokoomus on sen erittäin hyvin sisäistänyt. Kokoomus on todellinen sekoomus ja yrittäjien luottamus kokoomukseen on käsittämätön.
Taistelumieltä Sinulle!

T. ……………

***********************

Lähetetty: 29. syyskuuta 2014 15:48
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Puheenjohtajaehdokkuus

Moron,

tässä välillä aina käyn katselemassa tätä yritysmaailmaa. Minua ihmetyttää melkoisesti se, kuinka paljon yritykset joutuvat tuosta koko organisaatiosta maksamaan: keskusliitto, aluejärjestöt, paikallisyhdistykset, toimialajärjestöt ... Ihan kauhea määrä palkallisia ihmisiä.

Mitä he saavat aikaan? Mitä he tekevät? Ymmärrän, että tekemistä on paljon, mutta onko siitä mitään hyötyä.

t. ………………

************************

Lähetetty: 27. syyskuuta 2014 7:48
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Surullinen tarina

Huomenet Kauko,

Karua ja surullista on kertomasi. Näin yrittäjien "etujärjestötyöhön" käytetyt roposet käytetään johonkin muuhun kuin yrittäjän asian ajamiseen. Oliskohan kysymys kokoomuksen peitejärjestöstä vai aidosta nepotismista?

SY:ssä on nykyään väkeä kuin helluntaiepistolassa, mutta tulokset olemattomat - paitsi jäsenmaksujen keräyksessä.

Miten aiot jatkaa?

*******************

Lähetetty: 23. syyskuuta 2014 11:15
Vastaanottaja: 'Kauko Parkkinen'
Aihe: VS: "Hyväkin tuote on myytävä"

Hei Kauko,

Kiitos viestistäsi – kyllä me todella tarvitsemme jo suurempia ”talkoita” yrittäjien aseman parantamiseksi, jotta voimme keskittyä ydinosaamiseemme yrityksissämme ja vähentää meille suunnattuja velvoitteita. Myös verot veron päälle, kuten sähkössä ja polttoaineissa tällä hetkellä toteutetaan – perintöverosta puhumattakaan - on saatava järkeistettyä.

terveisin………….

*************************

Lähettäjä:
Lähetetty: 20. syyskuuta 2014 21:28
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Tervehdys!
Luin vielä esittämäsi toimenpideohjelman. Se herättää kysymyksen, mikä on tämä yhteiskunta, joka vaikenee tällaisista, sen terveen toiminnan edellytyksiin kuuluvista kysymyksistä.
Jo se, että laitat itsesi likoon ryhtymällä noita komposteja kääntelemään, on arvokasta. Kyllä ajassa on laajaakin ymmärrystä sille, että näitä toimia tarvitaan. Tiedät minua paremmin, että vaikeaa tulee kuitenkin olemaan.
T. ………….

************************

Lähetetty: 19. syyskuuta 2014 16:53
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Aihe: Totaalinen harha

Hei

Suomi elää lähes kaikilta osiltaan jonkinlaisen unenomaisen harhan tilassa. Ay-liike hyökkää täysillä miljoona-armeijansa voimin yrittäjyyttä ja työnantajaa (kirottua kapitalistia?) vastaan, eikä huomaa ettei sitä/ niitä ole kohta enää olemassakaan. Henkitoreissaan olevia alan harrastajia vielä löytyy. Terveestä ja tuottavasta yritystoiminnasta on enää muistot jäljellä.
EK ylläpitää elinkeinoelämän valtaeliitin hovia huomaamatta, että sen jäsenkunnan rooli globaalissa kilpailussa henkäilee jo lopun ajan alkua.
SY on kultainen ja muistorikas lintukoto ajoilta, jolloin yrittäjyys oli oikeaa työtä, riskinottajat menestyivät ja leipä saatiin hien, vaivan, ideoiden ja riskinoton työlään tien kautta. Nyt "edunvalvontayhteisön" kerätty varallisuus on suuri, hallinnon työpaikat saavutettuja etuja ja niinsanottu" työ" lähinnä julkisuudelta piileskelyä ja auvoista hiljaiseloa. Minkä muun satatuhantisen yhteisön kärkiedustajat voivat näin tehokkaasti piiloutua julkisuudelta? Ilmeisesti myös mahdolliset julkilausumat ovat niin pliisuja ja sisällöttömiä, ettei media niitä viitsi julkaista.

Johtajat eivät viitsi, halua ja kykene, maksajat eivät ymmärrä.

Etelärannan ja ay-liikkeen politrukkien jokailtaiset jorinat tv:n pääuutisissa unettavat; niitä on nähty kyllästymiseen saakka. Työstä, yrittämisestä, innovaatioista tai bisneksenteosta ei enää edes puhuta. Kyseiset tahot ovat keskittyneet eläkepolitiikkaan, jonka pitäisi olla maan hallituksen ja eduskunnan - lainsäätäjien asioita.

Maan hallitus ei näyttäisi oleva Suomen tasavallan hallitus ja se asialla - vaan jonkinlainen sekava joukkio "medianpalvelijoita", joilta löytyy jotain höläytettävää joka jumalan iltauutisissa.

Missä ovat oikeat valtiomiehet (ja jopa naiset), missä vahvat yritysjohtajat ja yrittäjät, missä oikeat vastuunottajat. Minkälaisten helvetin kekkeruusien varassa tätä tasavaltaa oikein pyöritetään. Tai ei edes pyöritetä, vaan se kieppuu hallitsemattomassa syöksykierteessä jotain tuntematonta kohti. Kolari tulee olemaan helvetillisen kauhea.

Yrittäjätkin, nuo kansakunnan viimeiset toivot, ovat ajautuneet järjestöpoloisineen jonnekin aivan perifeeriselle kiertoradalle.

t. ………..

*********************

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 19. syyskuuta 2014 21:01
Vastaanottaja:
Aihe: Tack, tack, tekstisi melkein sekä nauratti että itketti.

Heippa,

suurta iloa tuotti tekstisi tyyli, ja lähes itketti se, miten kohdalleen se osuu.

Itkun puolelle menee sekin, miten suuren harhan vallassa jouduin toteamaan itse olleeni. Luulin, että yrittäjäjärjestössä ainakin jotenkuten toimisi järjestödemokratia, mutta tänään sain opetuksen, että se on viimeisin tai ainakin vankin brezhneviläisyyden linnakkeemme. Siperia opettaa. Palaan asiaan.

terv K.

*********************

Lähetetty: 18. syyskuuta 2014 15:50
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen
Hei Kauko

Kaikki se mitä kirjoitat on todellista, perusteltua ja käytännönläheistä totta. Siis ainutlaatuista je verevää proosaa tämän kaiken mielikuvajallittamisen ja muun poliittisen himphampun keskellä. Kannanotoissasi ja kirjeissäsi ovat kaikki ne linjaukset ja toimet, jotka pitäisi mitä pikimmin toteuttaa - tai panna ainakin alulle. Koko konkurssipesän siivoaminen vie aikaa vuosia tai vuosikymmenen, mutta jonakin päivänä pitää aloittaa. Puhetta, niin poliittista hölötystä kuin aivokuollutta kiertoilmaisujulistusta kyllä riittää. On aika uskomatonta miten tällainen juurensa vielä ainakin hämärästi muistava kansa on päätöksenteossaaan ajautunut tähän tragikomediaan, jota poliitikkojen Ylekin ns. uutisissaan päivästä toiseen ylläpitää ja toistaa.

Entiset ay-miehet "luovat" työpaikkoja ja polvihousuinen triathlonisti ihastelee toimintaa ihan läheltä. Ovatko meidän kansanedustajamme jo niin vieraantuneita, ettei eduskuntaan puhumattakaan puolueiden kärkinimiksi siilaudu enää yhtään oikeaa työemämää elänyttä ja kokenutta poliitikkoa.

Ollaanko nyt jo täysin nettihörhöjen, twiittaajien ja sähköisten mielikuvituspelien harrastajien harhaisissa fantasiamaailmoissa, joissa ei enää "vanhanaikaista" työn tekemistä ole, eikä yrittäjyyttä enää tunneta eikä ymmärretä - ainakaan oikein.. Työpaikathan" luovat" ay-taustaiset poliitikot ja rahat tilille tulevat yhteiskunnan budjeteista.

SY on tässä suuressa hämäräkuviossa mukana siksi, ettei hallinnossa ole enää sellaisia yrittäjäpersoonallisuuksia jotka kykenisivät terästämään järjestön uudenlaiseen iskuun tai saneeraamaan sekä toimintamallit että henkilöstön niihin tehtäviin jotka edistäisivät jäsenkunnan - yrittäjien - toimintaedellytyksiä ja asemaa yhteiskunnassa. SY:n hallinto hyväksyy täyden EK-hegemonian "elinkeinoelämän" asianajajana ja äänitorvena, eikä rohkene pilata ylevää ilmapiiriä niin noloilla ja vähäpätöisillä asioilla kuin pienyrittäjien pikku-ongelmilla.

Kun on kiva miljöö, hirveästi rahaa kassassa ja sijoituksissa, hyvät palkat ja häiriötön unenomainen lähipiiri, niin mikäpä on kissanpäiviä viettäessä.

Muutos on välttämätön, mutta tekijöitä ei ole näköpiirissä.

Toivotan kuitenkin menestystä ponnisteluillesi aivokuolleen henkiinherättämisessä!

Ystävällisin terveisin
………..

********************
Lähetetty: 13. syyskuuta 2014 17:16
Vastaanottaja: 'Kauko Parkkinen'
Aihe: VS: Kiitos palautteesta, juuri noinhan asia on

Tosia asia on että EK ja työehtosopimuksia tekevät työnjärjestöistä pitää lopettaa eli yrittäjien pitäisi erota näistä. Perheyritysten liito riittää meille edunvalvontaan
T:…………

Lähettäjä: Kauko Parkkinen [mailto:kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi]
Lähetetty: 13. syyskuutata 2014 16:47
Aihe: Kiitos palautteesta, juuri noinhan asia on

Sivustolla www.openfinland.net on 14.1.09 kolumnini Sitra tavailee jo – muutosvastarinnan Suomi. Siinä ruoditaan Sitran raporttia Muutoksen Suomi, jonka keskeinen sanoma on, että Suomessa instituutiot ovat jääneen ajastaan jälkeen ja vieraantuneet ihmisten arkipäivästä. Siksipä täällä ei ihmistä kunnioitetakaan, ei varsinkaan yrittävää ihmistä.

Murheellista on, että tämä koskee myös yrittäjien omaa järjestöä. Ja kyllähän se Sitrakin suoltaa kiiltopaperille painettuja raportteja, joita kukaan ei jaksa lukea.

Hyvää syksyä!

Kauko Parkkinen

*********************

Lähetetty: 10. syyskuuta 2014 19:41
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen;
Aihe: Re: Taitaa sittenkin vielä helvetti olla paljon lähempänä kuin taivas/KL 10.9.14

Tervehdys suuresti arvostamalleni Kaukolle ja kaikille muillekin viestiketjun lukijoille,
Olemme varmasti kaikki kuulleet aina silloin tällöin siviilirohkeudesta.

Kumpa näitä Kaukon kaltaisia ihmisiä olisi enemmän. Yhtä kokeneita ja yhtä varmoja kokemistaan ja havainnoistaan. Niin paljon että nämä tärkeät asiat saataisi ylittämään uutiskynnykset !

Niin ei ole. Koen voimattomuutta.
Luin hiljattain intialaisen naisen vuonna 2001 väkivaltaisen kuoleman kohdanneen Pholan Devin pöyristyttävän traagisen elämäntarinan. Jollain lailla suomalaisena yrittäjänä koin yhtäläisyyttä häneen.

Phoolan Devi ei koskaan suostunut ymmärtämään ja hyväksymään intialaista ikiaikaista kulttuuria, joka antaa oikeuden aina ylempään kastiin kuuluvien sortaa mielivaltaisesti itseään alempaan kastiin kuuluvia.

Hän päätti taistella vastaan. Mieletäni hän voitti taistelun. Sai äänensä kuulumaan koko Intiassa ja tuli valituksi äänivyöryllä parlamenttiin. Keinot menestykseensä olivat kovat.

Yksi hänen ehkä paras itselleen määräämäsä sääntö oli:"Älä koskaan luota mihinkään, äläkä kehenkään." Mitä suomalaisiin poliitikkoihin tulee, niin yrittäjän olisi tärkeää seurata tätä Phoolan Devin sääntöä. Kun taas kohta äänestetään, niin yrittäjien pitäisi yhtyä ja miettiä tarkkaan kenen numero siihen lappuun porukalla laitetaan. Olemme kuin kala kuivalla maalla poliitikkojen valheiden verkossa.

…………
Yrittäjä
Suomi