default_mobilelogo



Vuosikymmenten jälkeen soitti vastaneuvottelijani Metallityöväen Liitossa 1970-luvulla, ja muistelimme tietenkin menneitä. Olimme täsmälleen samaa mieltä siitä, että sopimusmenettelyt eivät olleet noista ajoista muuttuneet mihinkään.

Samoista poteroista huudellaan edelleen. Yhtä kaukana ovat näkemykset toisistaan, ja samalla tavalla yritetään kaiken maailman vippaskonsteja. Yhtä visusti varotaan puuttumasta peruskysymykseen, niiden työllistämisen esteiden raivaamiseen, jotka sama jengi on työllistämisen polulle vuosikymmenien ajan kasannut.

Tästä saatiin oivallinen näyttö Suomen Kuvalehden numerossa 34/23.08.2019

Erityisen murheellista on, että Suomen Yrittäjät on yhtynyt tähän jengiin, ja sen ajattelu on lässähtänyt samalla tasolle kuin etelärantalainenkin ajattelu. Sillä oli etsikkoaikansa lähteä kehittämään uudenlaista työmarkkinakulttuuria, mutta kepu valtasi sen ja lähti seikkailemaan ”kohti tupopöytää” uskoen sitä kautta pääsevänsä valtakunnalliseksi vaikuttajaksi työmarkkina-asioissa.

Samaa yrittää edelleen Juha Sipilän vanha kaveri Mikael Pentikäinen, joka on onnellinen, kun pääsee samastumaan tähän isojen poikien kumpujen yön porukkaan, maksoi mitä maksoi meille jäsenille.

Kokoomus tuli kiltisti perässä, mutta miehitti varsinaisen sillanpääasemansa Etelärannasta.

Ja Antti Rinne yrittää pääministerinä hartiavoimin kiskoa työnantajia takaisin tupopöytään.

Kuin silloin ennen, on maassa kaikki hyvin taas.

Liite:

www.kaukoparkkinen.com 13.05.2019

Rinteen hallitus: 1970-luvun kauhukabinettien paluu

De´jà -vu oli käsin kosketeltava, kun heti hallitusneuvottelujen todenteolla alettua työmarkkinajärjestöt marssivat ensimmäisinä baanalle kuin Euroopan omistajat. Ja he osallistuvat hallitusohjelman kirjoittamiseen kuin silloin ennen!

Jos Antti Rinteen hallitus syntyy hänen valitsemiensa puolueiden pohjalta, Suomella on edessään tiukka perääntymismarssi takaisin 1970-luvulle, jolloin SDP:n Kalevi Sorsa ja keskustapuolueen Johannes Virolainen jakoivat etuja mulle–sulle -periaatteella, ja yrittäjät olivat maksumiehinä. Vaikka hallituksia johtikin demari Sorsa, puolueen koko ja Virolaisen poliittinen osaaminen tekivät hänestä kuitenkin varteenotettavan vastapelurin. Nyt kepusta puuttuvat sekä poliittinen voima että osaaminen.

Tämän Rinne tietää erinomaisen hyvin. Hän oli juuri saanut selkeän näytön siitä, miten kiltisti Juha Sipilä vasemmiston ja presidentti [Sauli] Niinistön tukemana asteli SAK:n kiky-ansaan ja antoi sitoa kätensä kiky-kahleisiin mm paikallisessa sopimisessa.

Kokoomuksen Petteri Orpo tosin tuli nöyrästi perässä, mutta esineuvotteluissa kävi ilmi, että hän oli oppinut jotakin, Sipilä sen sijaan ei mitään. Hänellä oli kaiken jälkeenkin vahva usko siihen, että Rinteen kanssa synkkaa hyvin ja ay-liikkeen kanssa pärjätään hienosti, mitä hän vakuutti ennen pääministerikauttaan Yrittäjän päivänä Espoon Sellosalissa 05.09.2014. Kun varoitin luottamasta tähän, hän hymähti ja auditorion täyttävä yrittäjäyleisö hörähti.

Edes se ei häirinnyt hänen luottamustaan, että hän kiky-sopimuksen syntyaikaan kertoi käyttäneensä puolet työajastaan neuvotteluun ay-liikkeen kanssa. Tulos tiedetään.

Rinne valitsi nöyremmän apupuolueekseen

Kun Rinne sanoi, että kepun valintaa hallituskumppaniksi ei ratkaissut mikään yksittäinen asia vaan ”kokonaisharkinta”, hän ilmaisi asian aivan oikein, ja valinta kepun ja kokoomuksen välillä oli helppo, pienellä tupoteatterilla höystettynä. Hän oli juuri nähnyt, että Sipilä oli työmarkkinasopimusten ja lakien viidakossa ihan yhtä pahasti pihalla kuin muutkin yrittäjät, joten hänestä ei olisi vaaraa hallitussopimusneuvotteluissa, eikä hänen jälkeensäkään kepussa olisi ketään haastajaa.

Sipilä oli mm. itse kertonut, ettei hän edes tiennyt, että kaikilla aloilla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta. Kaksi vuotta sitten hän ehdotti täysin ufojuttua, ”väliaikaista irtisanomista”, joka lienee tarkoittanut suurin piirtein samaa kuin lomautus, joten Rinteen kommenttiin ei ole huomauttamista: ”Ei ymmärrä yhtään mitään työelämästä ja työlainsäädännöstä".

Rinteellä oli tuolloin muutenkin sana hallussaan:

Aihe: HS 18.03.2017 "Sipilä avasi Pandoran lippaan". Kerrankin samaa mieltä Antti Rinteen kanssa, mutta ei kaikista haastattelun asioista. Ja Mikael Pentikäinen raotti lippaan kantta (Antti Rinne runollisena: "Sipilä avasi Pandoran lippaan"/www.kaukoparkkinen.com 26.03.2017).

Mutta Sipilän, ”köyhän miehen Trumpin”, päätähän ei palele. Esikuvansa tavoin hän on uhkapeluri, joka harrasti pääministerinä tätä lajia moneen kertaan ja hävisi ne kaikki. Nyt on kuitenkin ensimmäistä kertaa panoksena koko puolueen olemassaolo.

Niinpä toimittajat, jotka ihmettelivät, miksi Rinne niin vahvasti halusi mukaan kepun, osoittivatkin vain oman poliittisen perspektiivin puutteensa ja kyvyttömyytensä ymmärtää, mitä Sipilän hallituskaudella tapahtui.

Rinnehän saa kiittää suurimman puolueen puheenjohtajuudestaan Juha Sipilää, joten näin hän voi samalla palkita tämän.

Kokoomus pidettiin ulkona myös 1970-luvulla, tekosyynä ”yleiset syyt”.

Eihän kokoomuksenkaan työmarkkinaosaaminen kovin kummoista ole, mutta siellä on kuitenkin useita kansanedustajia, joilla on melkoinen tietomäärä ja terävä kynä, toisin kuin kellään keskustassa. Kun siihen yhdistyy perussuomalaisten ärhäkkyys, ei Rinne tule pääsemään helpolla.

Jäljet pelottavat

1970-luvulla luotiin pohja suurtyöttömyydelle rakentamalla vahva muuri työllistämisen esteistä, yleensä tupojen jatkeena. Jorma Reiniä siteeraten silloin valettiin betoniin se sääntöpohja yleissitovuutta myöten, joka oli vankka pohja suurtyöttömyydelle. Siitä kertoo ensimmäinen kirjani Näin tehdään tuhopolitiikkaa 1981. Mutta pahiten yrittäjiä simputettiin vasta 1983 ”työsuhdeturvalailla”, josta kertoo kirjani Yrittäjä tulopolitiikan hukkaputkessa [www.kauko-kustannus.fi].

Antti Rinne muistaa varmasti, miten helposti kepu vaihtoi yrittäjille moneen kertaan antamansa lupaukset Sorsan jakamiin ministerin salkkuihin. Ministerityöryhmä oli Jacob Södermanin puheenjohdolla lieventänyt esitystä kolmikannan jäljiltä, mutta Sorsa palautti heidät ruotuun.

Rinne on jo moneen kertaan haikaillut keskitetyn sopimuspolitiikan paluuta, mutta ei ole vielä lausunut ääneen samaa kuin puheenjohtajakilvassa Jutta Urpilaisen kanssa: ”EU:ssa on 37 000 direktiiviä ja asetusta. Niistä vain 70 koskee työelämää. Sinne on saatava lisää.” Mutta sen aika tulee vielä.

Tähän kuvaan sopii hyvin, että Suomi vahvistaa imagoaan sellunkeittäjänä ja jatkaa näin Aleksanteri ll Suomen vierailullaan 1856 asettaman teollisuuskomitean linjauksia, kuten Raimo Havusela kertoo väitöskirjassaan.

Kun ay-liike ja vasemmisto olivat toistamiseen iskeneet yrittäjät kanveesiin sinänsä surkean irtisanomislain lievennysyrityksen vuoksi, Hesari pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen kirjoitti 15.12.2018 palstallaan, että nyt olivat maan asiat jälleen kohdallaan, ja yrittäjän asiaan palataan ehkä vaalien jälkeen. Jos satutaan muistamaan, olisi voinut lisätä.

Ei muistettu. Rinteen lukuisissa ”ilmiöpöydissä” ei yhdessäkään tunneta yrittäjyys-nimistä ilmiötä. Ja yrittäjät saivat ennen vaaleja ja niiden jälkeen vain muutamia hajamainintoja.

Lisää aiheesta:

www.kauko-kustannus.fi
www.kaukoparkkinen.com


Lisää/poista listalta: Internet-sivu tai Webmaster

Tältä sivulta selviävät sähköpostiosoiterekisterin ylläpitäjä ja rekisteritiedot