default_mobilelogo

Keskiviikkona nähtiin poliittisen lähihistoriamme ala-arvoisin näytelmä. Kolme ministeriä pääministeri Juha Sipilän johdolla paukutteli keskenään nyrkkejään, kun he uskoivat, että oli olemassa sopimus, jolla mm. yrittäjien parhaille yhteistyökumppaneille annetaan ”turpiin” siinä hurskaassa uskossa, että näin tuottavuus ja työllisyys loikkivat monta ylöspäin.

Riekkumisnäytelmä on saanut ansaitsemansa huomion ja tuomion julkisuudessa. Osoittaahan se vastaansanomattomasti nyrkkisankarien henkisen alamittaisuuden ja sen, miten irti todellisuudesta hallituksemme on sekä miten mahdotonta heille on asettua johdettaviensa asemaan. Se kuuluu samaan sarjaan kuin Jyrki Kataisen riekkuminen 2007, kuinka Sari Sairaanhoitaja oli saanut suuremman korotuksen kuin ”raavaat metallimiehet”.

Ministerien oma ego näyttää vain paisuneen sadun sammakon tavoin sitä mukaa kuin mahtavat kuvitelmat, jotka puolue- ja uskonveli Mikael Pentikäinen Maaseudun Tulevaisuudessa 27.03.2015 revitti julki, ovat törmänneet raadolliseen todellisuuteen. ”Yhteiskuntasopimuksella” piti mm. luoda 200 000 työpaikkaa (www.openfinland.net 27.03.2015: Juha Sipilä painoi Kamikaze-nappulaa).

Hyvänä hiivana egon paisuttamisessa toimii narsismi, jonka olemuksen Jorma Myllärniemi ilmaisee hyvin kirjansa nimessä: vamma ja voimavara. Kasvualustaa luovat lapsuuden kokemukset.

Eräs narsismin peruselementtejä on, että asianomainen uskoo olevansa ylivoimaisen fiksu, mutta muut ovat niin tyhmiä, että eivät sitä ymmärrä. Näin ollen normaalisäännöt eivät häntä koske.

Voi kysyä, onko koulukiusaaja Stubb löytänyt uuden roolin. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen piti loukkauksena sitä, kun vihreiden Ville Niinistö eduskunnassa epäili hänen nauttivan mm. opiskelumäärärahojen leikkauksista, mutta ilottelu ja Sipilän puheet osoittivat kiistattomasti, että kolmen kopla nautti työstään. Sipilälle se oli jopa pääministeripostin ensimmäinen nautinnollinen päivä, mikä viittaa jo sadismiin.

Kokoomuksen kansanedustaja ja kokoomusnuorten entinen puheenjohtaja Susanna Koski taas piti tulosta nöyryyttävänä. Kokoomus vetikin taas kerran alas vessanpöntöstä niiden kokoomusnuorten liittokokousedustajien toivomukset, joiden kasvokuvilla Nykypäivän n:o 31/13 oli täytetty. Ja lisäksi yksi aukeama sisäsivuilla.

Hätäpäissä kehitettiin selitys, että iloittiin sitä, kun syntyi sopimus ja työttömille saadaan työtä. Kuitenkin neuvottelutulos syntyi jo kaksi päivää aiemmin, ja työpaikat ovat vain utuisia toiveita.

Edellisenä päivänä sekä Sipilä että Stubb olivat otsa kurtussa kertoneet, että neuvottelutulos jäi kauaksi tavoitteista. Yön yli nukuttuaan he olivat kuitenkin kehittäneet luovan ajatuksen, että kun paikalliselle sopimiselle ja ”Suomen mallille” vetäistään hatusta jokin numeerinen arvo, niin tällä hötöllä gäppi täyttyy ja hallitus voi hyväksyä sopimuksen.

Sellaista Excel-taulukkoa ei kuitenkaan olekaan, jolla näille haaveille voitaisiin antaa numeerinen arvo. Tosiasiassa he hurrasivatkin sille, että pakkolakiruumis saatettiin kuopata lopullisesti, sillä se haisi jo liikaa.

Jäljellä alkuperäisistä tavoitteista, joita tosin ei tarkkaan tunneta, on oikeastaan vain työajan pidennys, listan typerimmästä päästä, sekin vain 24 tuntia vuodessa, kun alkuvaiheessa puhuttiin sadasta tunnista. Siitä saisi Sipilän kitutunnin joka toinen viikko.

Jämäkästä johtamisesta kehuttu pääministeri on heittänyt ohjat ja antanut vapaat kädet milloin entiselle valtakunnansovittelijalle Juhani Saloniukselle, milloin suoraan järjestöille, aina samoin tuloksin. Välillä pääministeri on kertonut itse jumpanneensa pakkolait, välillä puhunut muuten vain höpöjä.

Tämän hallituksen puheille ei voi antaa painoarvoa

Sekavista puheista saatiin jälleen 05.03.2016 ylen selvä näyte Ylen Ykkösaamussa, jossa Seija Rautio teki Ylen yleisestä tyylistä poiketen muutamia kriittisiäkin kysymyksiä. Vastaukset olivat niin sekavia, että voisi olla parempi, jos Sipilä ei menisi liittoihin kertomaan tarinoitaan, mihin hän sanoi olevansa valmis. Se saattaisi vain varmistaa sopimuksen kaatumisen.

Se voisi tosin ollakin hyvä asia, sillä ”Sipilä I”, mitä nimitystä Lauri Ihalainen esitti sopimukselle, voisi johtaa samaan kuin presidentti Martti Ahtisaaren asettaman Matti Pekkasen työryhmä aikanaan: ”Aikaansai aivokuoleman”, sanoi Risto Uimonen Hesarin kolumnissaan. Oma kommenttini oli: ”Työsuhteen kivikautiset ehdot valettiin betoniin".

Sipilä lähti rehvakkaasti savottaan, jonka ainoa konkreettinen tulos on tähän mennessä SDP:n saama jatkoaika. Paavo Väyrynen sanoi 1992 eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa, että Suomen tulevaisuuden suurin uhka on ”palmelais-sorsalaisessa muodossa omaksuttu sosialidemokratia”. Sen tuloksia nyt nautimme.

Nyt Väyrynenkin lienee havainnut, että ainakin lähitulevaisuuden suurin uhkamme on pääministeri Juha Sipilä, joka uskoo johtavansa Oy Suomi Ab -nimistä firmaa. Mutta veisivätkö hänen esittämän uudet vaalit vain entistä pitempään loikkaan kohti menneisyyttä?

Ykkösaamussa Sipilän sekoilu sai uusia ilmenemismuotoja. Pakkolakipaketin kuolleista ylös nostamisen hän sanoi olevan mahdotonta, koske se ei ehtisi tapahtua ennen seuraavaa tes-kierrosta. Sen logiikka jäi hämäräksi, kun sitten kuitenkin olisi tulossa aivan uusia toimia, joista hän ei vielä osannut sanoa mitään, koska vaihtoehto B:tä ei ole.

Normaaliparlamentarismissa vaihtoehto B olisi tietenkin, että pääministeri marssii presidentin pakeille, mutta meillä todellista vaihtoehtoa ei ole. Ei ainakaan parempaa.

Kysymykseen, miksi hallitus hyväksyy ”kustannusloikan” jäämisen reilusti alle hallituksen asettaman riman Sipilä vastasi, että se oli järjestöjen sopima. Kuitenkaan paikallisen sopimisen jääminen järjestöpaperissa alkutekijöihinsä ei hänelle sovi, vaan infossa hän pani ehdoksi hallituksen panostuksille, että ”paikallinen sopiminen etenee hallituksen edellyttämällä tavalla”.

Turhia haaveita tämäkin, sillä työnantajaliittoon kuulumattomilla yrittäjillä ei ole liittoneuvotteluissa edes edustajaa. Olisivatko ammattiliitot kääntyneet niin höveleiksi, että tarjoaisivat siivun vallastaan yrittäjille ihan vain hyvää hyvyyttään?

Soveltamisriidat ratkaistaisiin työtuomioistuimessa, toverituomioistuimessa, jossa yrittäjällä ei ole yhtään ystävää. Hänen olisi vaikea edes saada sellaista juristia, joka tuntee tämän erikoistuomioistuimen tavan toimia. Presidentin tuolilla istuu Teknisten liiton voimalalakon aikainen juristi, kaukaa vasemmalta. Saattaisi yrittäjälle tulla samoja tuntemuksia kuin aikoinaan Isaskar Keturille, joka tunsi olevansa ”kuin aropupu preeriasusien juhlakulkueessa”.

Veron alennukset ja kustannusleikkausten karsiminen oli kuitenkin kirjattu sopimukseen sen toteutumisen edellytyksinä, ja ministerit olivat juuri naama vehnäsellä julistaneet hyväksyneensä sen.

Asiaa ei tee helpommaksi, että Sipilä ja Stubb lähettävät erilaisia viestejä asiasta. Maikkarin toimittaja Jussi Kärki kertoi olleensa kahdessa tilaisuudessa, jossa Sipilä kiihotti yrittäjät lähes hurmostilaan puheillaan paikallisesta sopimisesta. Verkostakin katsottuna yrittäjäpäivien juhlapuhe todellakin "muistutti hartaustilaisuutta”, kuten hän sanoi. Nyt mentiin siis toiseen laitaan kuin pari kuukautta aiemmin Tampereen Laukontorilla järjestetyssä paneelissa, jossa hänellä ei ollut yrittäjille mitään sanomaa (www.openfinland.net 21.08.2014: Miksi pyörät eivät pyöri?) Vaikea sanoa, kumpi on huonompi vaihtoehto. Ulkoministeri Timo Soini välttyi tältä ala-arvoiselta näytelmältä, koska hän oli ulkomailla. Paikalla ollut Jari Lindström oli muuten vain ulkona.

Perussuomalaiset eivät tarttuneet tilaisuuteen

Perussuomalaisilla olisi ollut suuri historiallinen missio hakea vastakohta-asetelman sijaan yhteistyön siltaa työntekijöiden ja yrittäjien välille, koska vielä jytkyn aikaan sen kannattajajoukossa oli suuri määrä molempia. Siitä olisi seurannut monta tuottavuusloikkaa.

Tähän sillä ei kuitenkaan ollut mitään edellytyksiä. Se oli tosin hankkinut tukimiehekseen Oskari Juurikkalan, jolla olisi ollut kapasiteettia tähän, mutta hänet pantiin syrjään, ja sen sijaan nostettiin guruksi Matti Putkonen, Serlachiuksen pumpputehtaan entinen lakkopomo ja yrittäjien pilkkaaja.

Juha Sipilän persoona on varmasti jäänyt arvoitukseksi muillekin kuin Paavo Väyryselle. Järkevienkin puheiden jälkeen teot voivat olla aivan muuta. Voi olla sellaisiakin, jotka eivät pidä minua ay-liikkeen ylimpänä ystävänä, mutta olen aina kertonut tehneeni ay-liikkeen kanssa satoja sopimuksia työnantajaliitossa ja sittemmin sovintosopimuksia asiakkaitteni oikeudenkäynneissä. Jokaikinen niistä on pitänyt. Insinööri Sipilän kanssa en tekisi yhtään sopimusta.

Vaikka Sipilä saikin Ykkösaamussa muutaman kriittisen kysymyksen vastattavakseen, on Yle kuitenkin hoitanut ”julkisen palvelun tehtävänsä”, sopimuksen markkinoinnin, tunnollisesti. Kuten Risto Uimonen Suomen Pankin keskustelutilaisuudessa sanoi, toimituksissa tiedetään erinomaisen hyvin ekonomistien kannat, tarvitsee vain vetäistä siitä narusta, millainen kanta halutaan (www.openfinlande.net 29.01.2016: Kuka saa keskustella kansantaloudesta ja kuka ei?).

Nyt tiedettiin vallan hyvin, että Sixten Korkman silittää sopimusta vähintäänkin myötäkarvaan, siksi hän oli sekä A-studiossa että radion Ajankohtaisessa ykkösessä kertomassa, että sopimuksen hyväksyminen on Suomelle älykkyystesti. Samoin tiedettiin, ettei Korkman itse sopimuksesta ymmärrä mitään. Tosi älykästä.