default_mobilelogo

Ylen ansiokkaassa sarjassa Mikä maksaa? oli 11.05.2017 Juho-Pekka Rantalan haastateltavana Suomen akatemian entinen kehitysjohtaja Paavo Löppönen, joka kertoi tuoreesta kirjastaan Vapauden markkinat. Sitä tituleerattiin myös uusliberalismin ruumiinavaukseksi.

Kirjoittaja oli perehtynyt aiheeseen varsin perusteellisesti ja saatiin paljon tietoa, jota kuitenkin häiritsi jonkin verran tekstistä ”pilkahtava” – haastateltavan sanontaa lainaten – yksiniitinen mutkien oikominen ja vasemmalle kallellaan oleva asenteellisuus. Ennen kaikkea Suomen kohdalle jäi myös ammottava musta aukko, jonka täyttämiseen kirjan tekijällä ei ilmeisesti ollut aineksia.

Sekä yksioikoisuus että asenteellisuus pilkisti erityisesti käsiteltäessä kirjan päähenkilöitä Friedrich von Hayekia ja Milton Friedmania sekä toisaalta kaikkien makroekonomistien isää Keynesiä. Kun Löppönen katsoi uusliberalismin aiheuttaneen paljon kärsimystä ja taantumista, näyttää se menevän ennen kaikkea näiden kahden miehen piikkiin, ns. itävaltaisen talousteorian varsinaisen peruspatriarkan Ludwig von Misesin ohella, joka kuitenkin pääsi paljon vähemmällä.

Mitään eroa kirjantekijä ei nähnyt Friedmanin rahaan perustuvan raa´an kapitalismin ja Hayekin ihmislähtöisen markkinatalouden välillä. Hayekin oppia luonnonmukaisesta järjestelmästä hän selitteli perusteellisesti, mutta ei maininnut sen käytännön toimintaohjetta: Yhteiskunnan on perustuttava mahdollisimman vähän pakkoon ja mahdollisimman paljon spontaaniin toimintaan.

Kun Hayek ja Keynes joutuivat tiukkaan sanalliseen mittelöön, ei jäänyt epäselvyyttä, kumman puolella kirjantekijän sympatiat olivat: Keynes kritisoi Hayekin oppeja ”upeasti”.

Mutta oliko kaikki Keynesin toiminta sittenkään niin kovin upeaa? Hayekin leiriin kuului mm. Saksan talousihmeen taustavoimiin kuulunut Wilhelm Röpke, joka kritisoi Keynesiä tiukasti siitä, että hän kirjoitti 1930-luvun lopulla pääteoksensa saksannokseen alkupusanat, joissa ymmärrettiin varsin pitkälle natsien politiikkaa.

Puhuja ei lainkaan maininnut Röpkeä, joka kuuluu ns. ordoliberalismin perustajaisiin. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mihin kirjantekijä hänet sijoittaa. Hänen kirjansa Ihmisten valtio antoi Johannes Virolaisen kertoman mukaan hänelle opetusministerinä impulssin maakuntayliopistojen perustamiseen.

Hayek ja Röpke olivat keskeisiä henkilöitä ryhmässä, joka toisen maailmansodan jälkeen kokoontui Muncheniin pohtimaan, miten Eurooppa ja maailma pääsevät ylös tästä katastrofista.

Ilman eri mainintaa näytti selvältä, että kirjantekijä sijoitti Margareth Thatcherin kärsimystä ja taantumista tuottaneeseen joukkoon. Englannissa tilanne näytti tuohon aikaan melko tavalla toiselta.

Olin 1979 Thatcherin juuri noustua valtaan Lontoon lähellä viikon mittaisessa Wilton Park -konferenssissa, jossa oli osanottajia eri puolilta Eurooppaa. Siellä tuli selvästi esille, miten ay-liike terrorisoi Englantia. Erään kemianteollisuusyrityksen henkilöstöjohtaja piti tilannetta jokseenkin epätoivoisena ja näki ainoan toivon liittyvän Thatcheriin. Mielestäni toivo vaikutti turhalta, mutta Thatcher teki sen. Ja Tony Blair kertoi heti valtaan tuloaan seuraavana päivänä, että ay-lakeja ei kumota vasemmalta tulleesta ankarasta kritiikistä huolimatta.

Mikä Suomessa pilkahtaa?

Suomen haastateltava sivuutti varsin lyhyesti, liekö johtunut siitä, että se ei lainkaan sovi hänen peruskuvioonsa, kun hän kertoi, että valtion oli korjattava uusliberalismin aiheuttamat vauriot, ennen muuta työttömyys, mistä seurasi valtioiden velkaantuminen.

Kun julkaisin 1981 kirjani Näin tehdään tuhopolitiikkaa, ei Suomessa kukaan puhunut uusliberalismista, mutta sen sijaan oli selvästi nähtävissä, mihin tiukasti keskitetty tulopolitiikka johtaa. Siinä ei voida nähdä ainakaan minkäänlaisen liberalismin häivääkään.

Kaksi asianosaista, Raimo Sailas ja Lase Lehtinen taas ovat kertoneet, miten vasemmistolainen huuma vei Suomea kohti syöveriä, Sailas Unto Hämäläisen haastattelussa HS:n kuukausiliitteessä kesäkuussa 2013 ja Lehtinen ”Luotettavissa muistelmissaan” (www.openfinland.net 13.06.2013: Sailas sen sanoi – hyvinvointivaltio on rakennettu uskolle ja toivolle ja OpenFinland.net 08.03.2015: Taloutemme umpikujan pohjustajat: Nokia-huuma ja vasemmistohuuma).

Tässä tapauksessa luotan Lehtiseen, joka 1996 kuva hyvin Lapualaisoopperan jälkihuumaa.

Sotessa ja kikyssä kirjantekijän mielestä ”pilkahtaa” uusliberalismi. Kikyn simputuksessa pilkahdus on kyllä yksinomaan katsojan silmässä, samoin kuin sen eräänlaisessa jatko-osassa työttömien sulkeisharjoituksissakin. Pikemminkin niissä pilkahtaa fasismi.