default_mobilelogo

Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kesäkuun numerossa on eläkkeelle jääneen valtiosihteerin Raimo Sailaksen laaja haastattelu, joka valaisee asioita enemmän kuin sen kirjoittaja Unto Hämäläinen ehkä itsekään tajusi. Saatiin vastaus moneen kysymykseen ”suoraan hevosen suusta”.

Sailas esiteltiin hyvinvointivaltion rakentajana, ja siinä mainittiin ne aikaansaannokset, jotka hänen 41 vuoden uransa aikana joko olivat hänen työstämiään tai ainakin sinä aikana toteutettuja. Näitä hänen kautensa monumentteja oli kaikkiaan 20, mukana mm. peruskoulu, päivähoito, opintotuki ja talviloma. Näille kaikille yhteisenä tunnusmerkkinä on, että niillä jaettiin rahaa toinen toistaan parempiin tarkoituksiin. Yhtään sellaista toimenpidettä, jolla olisi edistetty sitä, että ”konehuone”, suoritusporras, voisi tuottaa helpommin uutta kasvua ja rahaa, ei joukossa ole.

Tälle on luonnollinen selitys: Ei ole mitään mainittavaa. Sailas sanoo sen itsekin: ”1970-luvun alussa oli vahva suunnittelu-usko, luotettiin siihen, että taloudellinen kasvu jatkuu tasaisena ja valtiolle kertyy verotuottoja vuosi vuodelta enemmän".

Se oli sosialidemokratian nousun aikaa, ja asioita hoidettiin vasemmistolaisen byrokraatin ajatusmaailmasta käsin, jota Sailas edusti. Siinä yrittäjä nähtiin uhkana, jota oli kuritettava ja pantava järjestykseen. Keskitetty tulopolitiikka oli siinä varsinainen voimakone.

Keskusta oli menossa mukana, koska se sai oman osuutensa, mistä Sailas kertoo esimerkkinä puoluesihteerien Erkki Liikasen ja Seppo Kääriäisen sopimuksen rahan jaosta.

Vaikuttavassa luettelossa on pahoja puutteita. Siinä ei ole mainittu mm. työsopimusten yleissitovuutta, lomaltapaluurahaa, pekkaspäiviä, yhteistoimintalakia, ”työsuhdeturvalakia”, tasa-arvolakia ja yhdenvertaisuuslakia.

Pois on unohtunut myös työsuojelulainsäädäntö, jolla vasemmisto pyrki valtaamaan yritykset sisältäpäin ja perusti Tampereelle bunkkerikseen työsuojeluhallituksen. Myös verotuksen puolelta tulisi vaikuttava luettelo, esimerkkinä palvelujen saattaminen arvonlisäveroksi muutetun liikevaihtoveron piiriin.

Sailas palauttaa mieliin, että 1973 öljykriisissä kasvu tyssäsi ja into sammui, mutta vuosikymmenen lopulla ja 1980-luvun alussa palattiin entiseen vauhtiin. Sittemmin laiskan suojelulaiksi mainittu työsuhdeturvalaki säädettiin tuolloin, ja muukin työllistämistä rasittava säätely sai siitä lisävauhtia.

Talouskasvu kuitenkin sai niin paljon puhtia, että ”valtion kassassa riitti rahaa uuden pääministerin Harri Holkerin johtaman sinipunahallituksen tarpeisiin”.

Ja olihan niitä, tarpeita. Vuonna 1987 valtaan nousseen hallituksen muodostamisesta kertovassa kirjassani Punamusta vallankaappaus vertasin tämän ”hallitun rakennemuutoksen hallituksen” ohjelmaa keväiseen vasikan kirmailuun laitumella. Toiveajatteluun perustuvassa verbaaliakrobatiassaan se veti vertoja nykyisen sateenkaarihallituksen ohjelmalle.

Sama hulvaton usko hallitsi Hämäläisen edustamaa lehteä ja muutakin mediaa. Sellaista vaihtoehtoa ei otettu vakavasti, että tästä voisi tulla loppu. Samainen Unto Hämäläinen kuvasi kirjan ilmestymisen vuoksi 02.03.1988 järjestytettyä keskustelutilaisuutta, jossa olivat mukana mm. eri puolueiden edustajat ja jossa Esko Aho enteellisesti tuurasi esteen saanutta Paavo Väyrystä, vähintäänkin puolipilkallisella ylimielisyydellä.

Hilkulla oli Tilaisuuden otsikko oli ”Romutetaanko Suomen markkinataloutta?”, mutta Hämäläisen ivallinen huomio keskittyi mm. tilaisuuden juontajan Kyllikki Virolaisen asuun.

Kirjaa Hämäläinen ei maininnut, kuten ei lehti myöhemminkään. Alustuksesta hän kuitenkin siteerasi mm. toteamustani, että hallitus on maalle ”suurempi uhka kuin noottikriisi”, tyylinsä mukaisesti alentuvan pilkallisesti.

Nyt 25 vuotta myöhemmin hän joutui siteeraamaan Sailaksen sanoja, miten hilkulla oltiin jo viiden vuoden kuluttua 1993:”Suomen maksukyky oli yhden saksalaisen pankin ja yhden pankinjohtajan hyväntahtoisuuden varassa. Onneksi hän oli Suomen tuntija ja hänellä oli täällä ystäviä.”

Ilman tätä pelastavaa pankkia ja pankinjohtajaa Sailaksen mukaan ”ei Suomesta kehitysmaata olisi tullut, mutta elintaso olisi laskenut dramaattisesti”.

Kuten Sailas sanoo, kaikkien nimikkeiden kohdalla on myöhemmin tehty muutoksia, menoja lisääviä ja yrityssektoria rasittavia. Jos kaikki kirjattaisiin, luettelosta tulisi varmaan yhtä pitkä kuin kyseinen artikkeli.

Sailas on ollut huolestunut milloin mistäkin, mutta kertaakaan hän ei ole ilmaissut huoltaan siitä, miten yrittäjät selviävät näistä lisärasitteista. Nyt hän on huolestunut, miten rahat saadaan riittämään, kun Suomi näivettyy.

Hän on kuitenkin pahasti myöhässä, eikä mainitse syytä näivetykseen, mikä oli väistämätön ja nähtävissä jo vuosia aiemmin, kuten ilmenee Halikon Yrittäjien kesäkokouksesta annetussa tiedotteessa 06.06.1985: ”Suomi kulkee vakaasti kohti taloudellista katastrofia sinnikkäästi hokien, miten hyvin meillä menee".

Perusteluna oli se, että ”lainsäätäjä on harkitun päättäväisesti leimaamassa rikolliseksi sitä omavastuista riskinottokykyä, jonka varassa suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi on luotu”. Mukana oli joukko ajankohtaisia esimerkkejä ja ajoitus vuosikymmenen taitteeseen. Suomi sailastui.

Suuri, lähes kohtalokas onnettomuus maalle oli Mauno Koiviston tässä tilanteessa kokoon runnoma Holkerin nukkehallitus. Ikuiseksi arvoitukseksi jää, olisiko porvaripuolueiden ja yritysjohtajien ”Punamustassa” kuvattu hallitushanke saanut kurssin käännetyksi. Mahdollisuus olisi ollut.

”Kuin koira veräjästä”

Yksin tämä kirjoitus osoittaa, miten valtavia mustia aukkoja on pimitettynä tämän maallemme ratkaisevan ajanjakson käsittelyssä. Ja tämäkin on vain pieni raapaisu ja sellaisenakin yksipuolinen. Suppeakin kuvaus olisi edellyttänyt sekä kakun jakamisen että kasvattamisen käsittelyä. Mutta siihen Hesarin tai muunkaan median taidot eivät riitä. Parhaimmillaankin suomalainen journalismi on tällaista rääpimistä ja henkilökultin rakentelua.

Muiden puolueiden kohdalla tilanne ei ole juuri SDP:tä parempi. Vuonna 1984 ilmestyi Otavan kustantamana kirjani Herratoverin Suomi – kirja kasvun tekijöistä ja jakajista, josta tuli suomen kieleen termi jakopolitiikka (www.kauko-kustannus.fi). Arvioin kirjassa silloiset puolueet sen perusteella, painottivatko ne kasvua vai kakun jakoa. Puolueet saivat kouluarvosanan.

Ykköseksi selvisi kristillisten liitto arvosanalla 8, ja hännänhuippuna oli SDP 4+. Keskustapuolue sai kuutosen ja kokoomus sekä SKDL 61/2. Merkittävän vallankäyttönsä vuoksi Hesari sai oman arvionsa, viitosen. Lehti ei luonnollisesti maininnut kirjaani, kuten ei ensimmäisen kirjani Näin tehdään tuhopolitiikkaa puolipilkallisen esittelyn jälkeen muitakaan kirjojani

Tilanne ei ole noiden päivien jälkeen merkittävästi muuttunut. Surullisen huvittava esimerkki tästä saatiin, kun Ylen Ajantasa järjesti yli kaksi vuotta sitten ajatusleikin, miten poliitikko ja tutkija toimisivat, jos he lähtisivät luomaan nyt hyvinvointivaltiota puhtaalta pöydältä. Mm. vihreiden guru ja kansanedustaja ja Osmo Soininvaara, kuten tutkijakin toimisivat täsmälleen samoin kuin Sailas: He alkaisivat jakaa rahaa hyviin tarkoituksiin kantamatta huolta siitä, oliko siihen rahaa vai ei, mitä ei edes mainittu (Hyvinvointiyhteyskunta saa rahansa automaatista/www.openfinland.net 04.11.2011).

Uutena puolueena vihreät on siis omaksunut vanhan menon, ja Sailaskin suree sitä, että kokoomus on mennyt mukaan vasemmistolaiseen riehaan.

Hesarissa keskustelukumppaneita yhdisti vahva itseriittoisuus ja paavillinen erehtymättömyys, mistä HS sai juuri pahasti siipeensä päätoimittaja Mikael Pentikäisen potkujen muodossa. Sillä ei kuitenkaan ole toistaiseksi ollut havaittavia vaikutuksia. ”Periaatelinja pysyy”, vakuutti vt. päätoimittaja Riikka Venäläinen alkajaisiksi. Jatkoa odotetaan.

Sailas antoi oman näyttönsä mm. Radio Suomen työelämäillassa 17.01.1999, kun viisi ”valtakunnan vaikuttajaa” vastaili kansalaisten kysymyksiin. Eräs pohjoissuomalainen soittaja syytti poliitikkojamme ja virkamiehiämme, mm. Sailasta, näiden harjoittamasta politiikasta pitäen sitä työttömyytemme syynä.

Kimpaantunut Sailas antoi soittajalle isän kädestä ja sanoi, että soittajan edustamassa osassa Suomea ei talouskehitys ole ollut kummoinen ”paljolti juuri tuollaisen ajattelutavan vuoksi”.

Kommentissani Pohjolan Sanomissa 27.01.1999 katsoin, että Sailaksen mielestä ”Pohjois-Suomessa ajatellaan väärin” ja että tällaisessa virkamiehen puheessa ”kolkuteltiin fasismin rajoja, ellei menty jo yli”.

Sailas pääsi livahtamaan eläkkeelle kuin koira veräjästä, mitkä kuuluisat sanat hän kertoo kirjoittaneensa Kalevi Sorsan puheeseen, kantamatta vastuuta mistään. Sen sijaan seuraaja saattaa kokea Pentikäisen kohtalon.