default_mobilelogo



Kansalaisille vallan väärinkäytöksiä vastaan annettava
oikeussuoja muistuttaa perusteiltaan hyvin paljon vastaavaa
oikeussuojaa Euroopan entisissä sosialistisissa maissa"
.

Käräjätuomari Jussi Nilsson Lakimiesuutisissa

Kun kahden talon paritaloyhtiössämme hallituksen puheenjohtajarouva kaappasi kahden vähän heikoin eväin varustetun apupojan avulla itselleen kaiken vallan ja ajoi vaimoni ja minut nurkkaan ilmiselvänä tavoitteenaan savustaa meidät pois talosta, oli juristina ensimmäinen ajatukseni luonnollisesti hakea oikeusturvaa Vantaan käräjäoikeudesta. Olihan kyseessä selvä luottamusaseman väärinkäyttö. Kun ei kanne rikosperusteella ollut mahdollinen ilman poliisitutkintaa, oli otettava siviilikanne, vaadittava kokouksen päätösten julistamista mitättömiksi.

Olin kyllä muutamista irtisanomisoikeudenkäynneistä oppinut, miten eteviä tarinankertojia ja ihmisten manipuloijia tietyn lajin ihmiset ovat, mutta vasta myöhemmin asianajaja Markku Salon kirja Varo narsistia kertoi, miten pahasti sekä oikeus että poliisi ovat tietyn lajin ihmisten kanssa kuutamolla. Niinpä puheenjohtaja Kimmo Vanteen omavaltainen tapa johtaa prosessia ja räyhätä meille sekä ”asian vierestä” kirjoitettu tuomio olivat järkytys. Häiriköitä olimmekin me. Puheenjohtaja kertoi antaneensa vastaajalle tämän pyytämää ohjausta vastauksen laatimiseen.

Menestyksestään käräjäoikeudessa puheenjohtajamme juntta, johon kuului myös aviomies, saivat uutta intoa ja puhtia, jota yritimme hillitä tekemällä tutkintapyynnön niin selvästi yksilöidyistä asioista, että poliisikin sen ymmärtäisi. Ja oikeuskin.

Aviomies oli oikeudessa kertonut ”käsi kirjalla”, että olin lähettänyt kymmenen senttiä paksun nipun herjausviestejä ja häirinnyt hänen vaimonsa kotirauhaa, kun estin tämän sisälle pääsyn kysyessäni, mihin hän pyrki. Molemmat olivat täyttä puppua, mikä oli helposti todettavissa.

Saatuaan tiedon tutkintapyynnöstä hän kesäkuisessa illan hämyssä mennessään koiraa ulkoiluttamaan näytti ”kansainvälistä käsimerkkiä” makuuhuoneemme ikkunaa kohti, missä sattumalta olin. Takaisin palatessaan hän pysähtyi samassa paikkaa ja kääntyi ikkunaan päin sekä heristi näyttävästi nyrkkiään päänsä päällä. Näin tutkintapyyntö sai täydennystä.

Toinen apupojista, äitinsä kuoleman jälkeen orvoksi jäänyt peräkammarin poika, esitti yhtiökokouksessa muutaman arvion persoonastani: ”Sä olet vainoharhainen, psykopaatti, pelle”. Kokouksen jälkeen hän ryntäsi naapurikabinetissa kohti, mutta kaveri sai pysäytetyksi hänet.

Vantaalla saa oikeudessa valehdella vapaasti

Jo runsaan viikon kuluttua 05.07.2013 komisario Patrick Karlsson esitti kihlakunnansyyttäjä Virva Ylénille, että tutkintaa ei suoritettaisi, koska ei ollut aihetta epäillä vähäisintäkään rikosta. Kyseessä oli ihan normaali koiran ulkoiluttaminen. Syyttäjä hyväksyi esityksen ilomielin.

Perätöntä lausumaa Karlsson ei edes maininnut. Vantaalla saa vapaasti kertoa oikeudelle millaisia mielikuvitustarinoita tahansa.

Peräkammarin pojan käytöksen taas teki oikeutetuksi se, että ”ilmapiiri kokouksessa on ollut tulehtunut”. Vetoaminen valtakunnansyyttäjä Matti Nissiseen toi vesiperän. Sittemmin hänen virkatoimistaan löytyi muutakin leväperäisyyttä. Tilanne oli sietämätön.

Oli vain kaksi vaihtoehtoa: muutto talosta tai yrittäminen vielä täysimittaista tutkintapyyntöä.

Tein asianajajaa varten koko historiasta yhteenvedon, joka seurasi liitteenä ja josta tässä on vain hajapoimintoja. Sen luettuaan vaimoni sanoi, että varmaan ulkopuolinen sen lukiessaan ihmettelee, kuinka olemme voineet säilyttää järkemme. Kysyin, ”oletko varma, että olemme sälyttäneet?” Sanoi olevansa.

Tulos oli jälleen sama: tappotuomio. Edellisellä kertaa ei vielä ollut poliisijohdon ohjeita, mutta toimintatapa oli sama. Tämä viittaa siihen, että uudet ohjeet on annettu vain vanhan käytännön vahvistamiseksi ja tehostamiseksi, että juuri näin tuleekin toimia. Oletinkin, että ennen lomia oli pöytä putsattu tappotalkoilla, joka ammattitermi oli tuolloin vielä tuntematon.

Laaki ja vainaa

Nyt olikin tutkinnanjohtaja Juha Juurisella selkänojanaan esimiehensä ohjeet ja apunaan nimettömäksi jäänyt juttujen tappamisen tehokas ammattimies. Se oli laaki ja vainaa. Tarvittiin vain hallituksemme puheenjohtajan sähköposti ja puhelinkeskustelu, kun giljotiini putosi niskaan. Ja sinetiksi ja liitteeksi vielä käräjäoikeuden pöytäkirja, vaikka siinä ei rikosasiasta ollutkaan kysymys. Ne osoittivat selvästi, että nämä ihmiset eivät oikeussuojaa ansaitse eikä heitä tarvitse kuulla.

Pääsi helpolla kun siteerasi sähköpostista tarinoita, joita lähettäjältä kyllä syntyy. Hänen kaltaisistaan oikeuspsykiatri Hannu Lauerma sanoo, että ”totuus ei ole heille arvo”. Se käy ilmi myös mm. Salon kirjasta.

Varmuuden vuoksi tutkija tuhosi sähköpostin, joten emme tiedä, mitä tarinoita puheenjohtaja on meistä esittänyt, sillä vaatimuksesta huolimatta hän ei ole antanut meille kopiota sähköpostistaan, vaikka olikin asiattomasti liittänyt sen hallituksen pöytäkirjaan. Juurisen perusteluna oli myös se, että tutkintapyyntöjämme on tapettu aiemminkin ja mitättömyyskanteemme oli hylätty. Olimme tappokierteessä, josta ei ollut ulospääsyä. Jokaisella uudella kierroksella asemamme vain kävisi entistä vaikeammaksi.

Syyttäjällä on muitakin hommia

Kihlakunnansyyttäjä Mika Mäkeläkään ei ollut kovin palvelualtis.

Lähetetty: maanantaina 13. kesäkuuta 2016 20.49
Vastaanottaja: 'mika.makela@oikeus.fi' <mika.makela@oikeus.fi> 'juha.juurinen@poliisi.fi' < juha.juurinen@poliisi.fi >
Aihe: VL: Asiakirjapyyntö

Pyydän kopion syyttäjän vastauksessa mainitusta sähköpostista yllä ja alla näkyvällä sähköpostiosoitteella.

Lähetetty: 7. syyskuuta 2016 10:34
Vastaanottaja: Mäkelä Mika (SY) <mika.makela@oikeus.fi> Aihe: VL: Asiakirjapyyntö/kiirehtiminen Aihe: VL: Asiakirjapyyntö/kiirehtiminen

Lähetetty: perjantai 30. syyskuuta 2016 18.44
Vastaanottaja: 'mika.makela@oikeus.fi' <mika.makela@oikeus.fi>
Aihe: Pyydän jälleen kiirehtimään luvattuja tietoja, että saadaan kirjaprojektia eteenpäin.

Lähetetty: maanantai 17. lokakuuta 2016 19.50
Vastaanottaja: 'mika.makela@oikeus.fi' <mika.makela@oikeus.fi>
Aihe: Mikä kiikastaa?

Lähetetty: keskiviikko 2. marraskuuta 2016 13.10
Vastaanottaja: 'mika.makela@oikeus.fi' <mika.makela@oikeus.fi>
Aihe: Pitääkö tulla henkilökohtaisesti hakemaan, kun ei posti näytä kulkevan?

Melkein puolen vuoden hoputtamisen jälkeen asiakirjat tulivat poliisilta, mutta ilman kaivattua sähköpostia.

Kysyessäni puhelimessa paria vähän omituista seikkaa tekstissä, Mäkelä ilmoitti huutaen kahteen kertaan, että hänellä oli muutakin tekemistä.

Kaikki tämä kertoo varsin selvästi, että asiassa oli jotakin mätää.

Itä-Uudenmaan poliisilla pallo hukassa

Pyysin Itä-Uudenmaan poliisia tutkimaan, oliko rikoskomisario Juurinen toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Itä-Uudenmaan polisin vastaus 14.09.2017 oli muuten odotettu, mutta pari seikka olivat mielenkiintoisia. Vastauksen allekirjoittaneet poliisipäällikön sijainen, apulaispoliisipäällikkö Harry Holmberg ja poliisilakimies Astrid Geisor-Goman, entinen Supon lakimies, tekivät yllättävän tunnustuksen. Olimmekin ratkaisun sisällöstä samaa mieltä, sillä he he kertoivat, että ”ratkaisu, jota esitettyjen ratkaisujenkin valossa voidaan pitää huonona, ei välttämättä osoita asianomaisen päättäjän rikkoneen virkavelvollisuuttaan”.

Ei tietenkään rikkonut, koska hän toimi paljastuneiden ohjeiden mukaisesti!

Mutta jatkokin on ohjeiden valossa yllättävä. ”Esitutkinta voidaan lopettaa näytön puutteeseen nojaavalla rajoittamispäätöksellä (hämäävää sisäpiirikieltä, tarkoittaa jutun ”tappamista”) vain hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa". Ja kuitenkin Hesarin siteeraaman ohjeen mukaan ”tutkinnanjohtajien vastuulla on, että jutut jäävät pääsääntöisesti esikäsittelyyn!

Itä-Uudenmaan poliisissa pallo tuntuu perusteellisesti hukassa. Pohjanmaalla kysyttäisiin jo, onko siellä hommissa ”täysjauhoosta” väkeä.

Uusi valtakunnansyyttäjä antaa hämäävää tietoa

Nissisen seuraajaa valtakunnansyyttäjänä seurannutta Raija Toiviaista asia ei kiinnostanut, eikä hän ilmeisesti ollut tutustunut asiasta kertovaan kirjaan, jonka virasto oli saanut viime kesäkuussa. Ei ainakaan ole vaatinut alaisiltaan sen sisältämän lisänäytön vuoksi tutkimusten aloittamista uudelleen, kuten olin esittänyt.

Uutissuomalaisessa 11.01.2019 Toiviainen kuitenkin pitää vaarallisena, että myymälävarkauksia ja muita ”massarikoksia” jää tutkimatta. Lausunto on hämäävä, koska se antaa kuvan, että poliisin ohjeet koskisivat vain tällaisia pikkurikoksia. Helsingin poliisikomentaja Tomi Vuori kertoi, että he ovat sopineet syyttäjän kanssa ohjeista. Kaiken kaikkiaan syyttäjien esimies on herännyt huomaamaan asian kovin hitaasti.

Ilta-Sanomien vaalikeskustelussa RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoi lasten seksuaalirikoksista, että kansalaisten on voitava tuntea itsensä turvalliseksi kadulla. Kyllä on voitava tuntea olonsa turvalliseksi myös omassa pihassaan ja makuuhuoneessaan. Tosin Juurinen perusteli tappotuomiotaan myös sillä, että ”tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei vaadi esitutkinnan jatkamista”.

Kirjoitin kirjani väliotsikon, Poliisi: ei ruumiita, ei rikosta, karkeana pilana, mutta poliisin paljastuneiden ohjeiden jälkeen se alkaa näyttää korkeintaan lievältä ylilyönniltä. Kun tietää puheenjohtajamme apupoikien tempaukset (yritys käydä kiinni, uhkaukset heittää ulos yhtiökokouksesta, kohti syöksyilyt keskisormi pystyssä pihassa, sabotaasit: ruhonleikkurin öljytulpan avaaminen, niin että käynnistettäessä öljy tulevat silmille, auton renkaiden potkimiset, ”ystävällisen” kielenkäytön: ”milloin sä menet hoitoon?” ja ”milloin sä viet tuon hoitoon?”, ”valkotakkiset miehet tulevat ja vievät sut Kellokoskelle”, näyttävän keskisormikuvan toimittaminen postilaatikkoon) sekä hänen itsensä juonet ja aiheettoman kimppuun käynnin pihassa muka rikotun mattotelineen vuoksi, voi pitää mahdollisena, että poliisi vielä saa haluamansa.

Tämä kaikki on hallituksemme puheenjohtajan provosoimaa oman asemansa turvaamiseksi ja meidän ajamiseksi mahdollisimman ahtaalle, lopulta ulos talosta.

Miksi poliitikot heräävät vasta nyt?

Melko omituiselta, joskin varsin tutulta tuntuu, että poliitikot heräävät yhtäkkiä näyttämään toimeliaisuuttaan vasta sitten, kun heidän syliinsä kaatuu asia, jonka he ovat tienneet jo melkoisen kauan, mutta ovat toimineet ”Uimosen säännön” mukaan: tekeytyneet sokeiksi, kuuroiksi ja halvaantuneiksi (Risto Uimonen: Häntä heiluttaa koiraa). Tässä suhteessa lasten ahdistelut ja poliisin omavaltaiset otteet muistuttavat toisiaan.

Poliitikoilla on täytynyt olla jo vuosien ajan tiedossa, miten paljon meillä tapahtuu lasten ahdistelua ja jopa raiskauksia. Viime toukokuusta lähtien heillä on ollut tiedossa, miten omavaltaisesti ja härskisti poliisi suhtautuu kansalaisen perusoikeuksien loukkaamiseen ja vallan väärinkäyttöön, vaikka HS:n selvitys asiasta ilmestyikin vasta vuodenvaihteessa. Saamastaan tietoiskusta lukija kyllä havaitsi, että systeemissä on jotakin pahasti vialla. Vanhempien kertomukset osoittavat, että samoin poliisi on suhtautunut myös lasten suojan tarpeeseen.

Molemmissa asioissa poliitikot ovat heränneet melskaamaan vasta vaalipaniikissa. Siihen saakka he ovat selvinneet Uimosen säännöllä.

Melkoinen osa ”kunniasta” kuuluu medialle. Se on toiminut täsmälleen samoin. Kun viimeinen toivo on kirjan kirjoittaminen, vallan väärinkäyttöä suojeleva media pimittää sen. Sen luottamus poliisiin on vankkumaton.

Myöskään Lakimiesliiton hallitus ei salli kirjasta kerrottava sen lehdessä Lakimiesuutisissa. Hallituksen puheenjohtaja on Sisä-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö ja kokoomuspoliitikko Antero Rytkölä. Hän suojelee poliisi- ja lakimieskollegojensa lisäksi myös puoluetovereitaan. Oli ehkä itsekin ollut laatimassa samanlaisia ohjeita.

Poliitikoille lapsisurkeus on otollisempi, sillä siitä meuhkaamalla huomio kääntyy pois poliisin omavaltaisuudesta, joka iskee suoraan poliitikkojen nilkkaan kertoen välittömästi vallan väärinkäytöstä ja valvonnan laiminlyönnistä. On vain hyvä, että poliisin omavaltaisuudet jäävät suuremman kohun varjoon.

Miten oikeassa olikaan Nobel-kirjailija Mukkulassa: ”Vaietuinkin asia nousee esiin, mutta silloin, kun se itse tahtoo” (Nimi meni autoradiossa ohi). Ja kuinka usein se tahtookaan nousta esiin juuri silloin, kun sitä vähiten toivotaan.

J.K.

Muutama kysymysmerkki jäi vielä, suurimpana niistä kysymys, miten toimii tässä tapauksessa poliittinen ohjaus, josta Jussi Nilsson puhuu kirjoituksessaan. Poliisin, syyttäjien ja käräjäoikeuden sekä Lakimiesliitonkin ajattelu- ja toimintatavat näyttävät kovin hyvin ”yhteensopivilta”. Kaikille tuntui olevan etukäteen selvää, millaiseen tulokseen tuli päätyä.

Lisää aiheesta:

www.kauko-kustannus.fi
www.kaukoparkkinen.com
Painajainen paritalossa – surullinen tositarina virka- ja mielivallan epäpyhästä liitosta