default_mobilelogo

SDP:n puheenjohtajakisan suurin häviäjä selvisi jo ennen voittajaa. Median suoritus oli niin surkea, että kilpailijaa ei ollut. Se ei ollut runsaan kuukauden aikana saanut ehdokkaiden kesken esille mitään eroja, eikä saamaan selville ehdokkaisen suhtautumista yrittäjyyteen, mikä on puolueen historiallinen painolasti ja kohtalonkysymys.

Tämä ei johtunut siitä, että tietoa ei olisi ollut saatavilla, sitä oli suorastaan tarjottimella, mutta toimittajat karttoivat sitä hyvin määrätietoisesti. Aiheesta ei esitetty yhtään kysymystä, joka olisi tuonut linjaeroja esiin. Hokemaksi jäi, että linjaeroja ei ole.

Lyhyesti voi todeta, että Antti Rinteellä on vahva näyttö yrittäjävastaisista toimista jo edellisen puheenjohtajakisan ajoilta ja selvät esitykset työnantajan tehtävän vaikeuttamiseksi ja sanktioiden tiukentamiseksi.

Timo Harakalla oli ohjelmassaan Liike 2020 vähän pölhöjä puheita ”yrittäjäpuolueesta”, kun taas Tytti Tuppuraisella oli tällä kohtaa musta aukko tai tabula rasa, puhdas taulu (www.kaukoparkkinen.com 27.01.2017: Mihin häipyi yrittäjäpuolue SDP?).

Tältä alueella ei yksikään toimittaja esittänyt yhtään kysymystä tai kommenttia. Oli vain pintaraapaisuja ja detaljien rääpimistä. Kaikki jakelivat sitä samaa mössöä, joka kumpuaa yrittäjäkielteisestä, pahimmillaan yrittäjävihamielisestä kulttuuristamme, jonka lipunkantajia ovat Yle ja Hesari. Sitä voisi hämmästellä. että ns. talouslehdissä sama kaiku on askelten, mutta siihen on jo totuttu. Toimittajat ovat samasta muotista.

Kaikki toimittajat ovat palkansaajia, joita yhdistää nyky-Suomen vahvin ideologia, ay-ideologia. Demari- ja kokoomuslaisilla ay-pampuilla ei juuri ole eroa. Jokaisen sisällä on pieni tai keskisuuri demari.

Kun vielä valtaosalla on sanomalainen koulutus, monilla kokemuskin, he kirjoittavat kaikki saman kaavan mukaan. Monet haaveilevat pääsystä takaisin Hesarin leipiin, varsinkin maakuntalehtien päätoimittajat jonkin rangin päätoimittajiksi tai ainakin pääkirjoitustoimittajaksi, kuten lehden entinen pääkirjoitustoimittaja Martti Valkonen kirjoittaa kirjassaan Sananvapaus kauppatavarana.

EVA:n johtaja Matti Apunen vaati takavuosina, että toimittajien puoluetausta olisi ilmoitettava. Se on turhanaikaista, sillä ay-tausta tiedetään, järjestäytymisaste lienee likimain sata, ellei mene ylikin, kun jotkut kuulunevat useampaankin liittoon.

Ay-liike nauttii tässä joukossa täydellistä koskemattomuuden suojaa. Toimittajien järjestäytymisaste lienee likimain sata, ellei mene ylikin, kun jotkut kuulunevat useampaankin liittoon.

Kuvaavaa on, että kukaan ei noussut puolustamaan Valkosta, kun hän sai potkut sen vuoksi, että erehtyi uskomaan, että journalistin ohjeet oli otettava todesta. Uskollisuus palkitaan, ja voi vaikka päästä vapautuvaan tehtävään.

Nyrkkilinja jatkaa

SDP:n johtotroikka, Rinteen lisäksi varapuheenjohtaja Sanna Marin ja puoluesihteeri Antton Rönnholm tervehtivät kokouksen osanottajia ja muita suomalaisia nyrkit pystyssä (pdf). Niin teki Rinne myös ensimmäisen kautensa aluksi, kuten myös hänen edeltäjänsä ja puolueen tuleva presidenttiehdokas Jutta Urpilainen. Ns. Halosen oppi on voimassa sellaisenaan.

Puolue lähestyy kansalaisia edelleen nyrkit edellä. Sitä saavat ennen kaikkea yrittäjät maistaa puolueen taisteluosaston ay-liikkeen kädestä.

Näin ilmeisesti nyrkin heristäjät haluavat vakuuttaa joukkonsa siitä, että he eivät ole lipsumassa luokkapettureiksi Forssan pyhän ohjelmansa sitoumuksesta, josta Hesari muistutti viime vuoden lopulla: Puolue ”tulee aina kaikissa valtiollisissa kysymyksissä valvomaan köyhälistön luokkaetuja ja vastustamaan tarmokkaasti kaikkea luokkavastakohtien himmentämistä”. Samalla he varmaan haluavat vahvistaa omaakin horjuvaa uskoaan.

Helposti voi todeta, että Antti Rinne on takuuvarma perinnedemari, mikä näkyi jo nyrkin heristämisen suorastaan puntarpääläisestä fanaattisuudesta. Harakasta ei saa mitään selvää, ja Tuppuraisella ei itselläänkään tunnu olevan mitään käsitystä siitä, minkä sortin sosialisti hän on.

Mutta media ei hipaissutkaan näitä näkökulmia. Pihalla olon rekordeja edusti Aamulehti, kun se pääkirjoituksessaan 05.02.2017 julisti, että ”demarien sovittelevalle politiikalle olisi tilausta kasvavien vastakkainasettelujen Suomessa”. Siis luokkapettureita sittenkin?

Demarit mieluusti muistelevat, että suutarit ja räätälit olivat perustamassa puoluetta. Niin olivat, mutta ovat unohtuneet ajat sitten puolueen taistojen tielle, mihin niin monta, niin monta muutakin on uupunut.

Kun 1984 kirjoitin kirjaa Herratoverien Suomi (www.kauko-kustannus.fi), eräs pienliikkeen harjoittaja kertoi, kuinka 1950-luvulla, kun liikevaihtovero ulotettiin käsityöliikkeisiin, koko vasemmiston taisteluhuuto oli, että suutarit oli savustettava ulos kivijaloista. Kommunistit luopuivat siitä pian, mutta demarit jatkoivat. Savustus onnistui.

Sama jako toimii edelleen. Demarit tukevat täysin rinnoin työajan kikytystä, koska sopimus tukee ay-liikkeen valtaa kahtaalla. Sillä torpattiin Sipilän hallituksen enemmät lakihankkeet ja oltiin lisäksi pääsemässä sisään pieniin yrityksiin, kunnes Suomen Yrittäjät saatiin viime hetkellä ravisteltua hereille ja heittäytymään eteen. Sen sijaan Vasemmistoliitto vastusti sitä asiallisin perustein.

Mediassa on viime aikoina kovasti uhottu siitä, kuinka arvokas sananvapaus on sille. Onko se niin arvokas, että sitä ei raaskita ottaa arkikäyttöön?