default_mobilelogo

Valtakunnansovittelija Minna Helteen siirtyminen kesken kauden Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajaksi on synnyttänyt vähintäänkin myrskyn vesilasissa. Puolueettomuusepäilyjä enemmän minua on ihmetyttänyt itse nimitys.

Mistä näin omituinen ajatus oli syntynyt? Olivatko asialla aina avuliaat headhunter-konsultit ja oliko heillä yhtä vähän käsitystä tehtävän asettamista vaatimuksista ja valittavasta henkilöstä kuin sillä kansainvälisellä konsulttifirmalla, joka syötti Suomen Yrittäjille toimitusjohtajaksi Mikael Pentikäisen. Onko tuloksena yhtä täydellinen virherekrytointi?

Kun katsoo leivättömän pöydän ääressä vastapäätä istuvaa silmiin ja näkee hänen tapansa toimia, näkee ihmisestä aika paljon. Minna Helteestä nousi Hämeenlinnan käräjäoikeudessa ja Turun hovioikeudessa voimakkaimmin esille aggressiivinen ja pilkallinen ylimielisyys, joka nosti hänet ”angry ay-asteikollä” kolmanneksi, edellä vain Antti Rinne ja Timo Räty. Mainittujen ominaisuuksiensa puolesta hän olisi ollut jopa ykkönen, mutta AKT:n kaksikolla oli muita ”meriittejä”, jotka nostivat heidät edelle (www.openfinland.net: Angry ay -juristien top ten).

Kolmikko muodosti selvän kärjen siinä likimain 200 juristin joukossa, joka oli ”seulonnassa” mukana. Nämä olivat omien vastapuolien lisäksi työtuomioistuimessa esiintyneitä, joita saattoi tarkastella kaikessa rauhassa tuomarinpöydän takaa.

”Angry ay” -termin tarjosi erään tv:n työmarkkinakeskustelun katsoja, jonka tviitti kertoi, että niin kauan asiat sujuvat hyvin, ”kunnes paikalle tulee angry-ay”.

Puolueettomuuskysymykset eivät tällöin tietenkään nouse esille, koska osapuolijako on selvä. Huomiota herätti kuitenkin, kun Hellettä voimakkaasti puolustanut Palvelutyönantajat Paltan tuore toimitusjohtaja Tuomas Aarto radion Ykkösaamussa 04.05.2018 kertoi hänen usein korostaneen sovittelussa puolueettomuuttaan.

Mistähän tuollainen korostuksen tarve kertoo? Olen itsekin ollut mukana lukuisten sovittelijoiden sovittelussa 1960-luvulta lähtien, eikä yhdelläkään ollut tarvetta tällaiseen korostukseen?

Selvää on joka tapauksessa, että ammattiliittojen neuvottelijat, jotka tunsivat joutuvansa kärsimään Helteen tavasta johtaa neuvotteluja, rahastivat sen jossakin muodossa, jota kukaan ei saa koskaan selville. Se voi olla vaikkapa paikallisen sopimisen jumittuminen tai jotakin muuta, jonka hintaa ei voida laskea, mutta se voi tulla hyvinkin kalliiksi.

Eihän ole kuultu mitään siitä virkamiehestä, jonka pääministeri Juha Sipilä yrittäjäjärjestön liittokokouksessa lokakuussa lupasi syynäävän tessit ja selvittävän, miten paikallinen sopiminen oli edistynyt. Ei tarvita kummoistakaan tarkastajaa saadakseen selville, että työnantajaliittoihin kuulumattomien osalta se on ottanut takapakkia. Muista minkäänlainen tarkastaja tuskin saa selkoa.

Aikoinaan pohdittiin sitäkin, joutuuko se osapuoli, josta sovittelija on lähtöisin, kärsimään siitä, että sovittelijan on toimittava varman päälle, ettei epäiltäisi omien suosimisesta. Teot ratkaisevat, eivätkä puheet. Näin uskoin itsekin asian tulessa eteen omakohtaisesti, kun sain tarjouksen lähteä sovittelijaksi, joita oli tuolloin kaksi, ja vastentahtoisesti siihen suostuin. Vasta myöhemmin selvisi, että se oli Tapani Kahrin idea, jonka tarkoitus oli poistaa hänen uraputkeaan uhkaava este. Toisen sovittelijan nimittämättä jättäminen pelasti pälkähästä. Silloin tosin baanalla oli jo muutakin väkeä.

Helteen kaltaista nimitystä ei olisi voinut edes kuvitella ”vanhan liiton” aikana, jolloin Etelärannan linnakkeessa oli jonkinlainen työnantajakulttuuri. Kun työnantajajärjestöt ja elinkeinojärjestöt yhdistettiin, ykkösrooliin nousivat elinkeinopolitiikan yleismiehet, ja kun kokoomus valtasi Etelärannan kuin venäläiset Krimin, alkoi tapahtua ihmeellisiä asioita.

Oma käsitykseni on, että sellaiseen, joka luottaa Minna Helteeseen, tulee soveltaa vuoden 1734 lakia: Kärsiköön itse vahingon, kun ei paremmin eteensä katsonut.