default_mobilelogo



Tänään 19.08.2019 on tasan viisi vuotta siitä, kun keskustan uusi puheenjohtaja Juha Sipilä saapui näyttävästi pyöräsafarin johtajana Tampereelle ja paneelikeskusteluun Pirkanmaan Yrittäjien kanssa iltaviileällä Laukon torilla (Liite). Yrittäjät kuuluivat niihin, jotka uskoivat, että hänellä oli eväät, joilla Suomi pantaisiin kuntoon.

Hän piti nämä eväät kuitenkin visusti piilossa. Sittemmin kävi ilmi, että niitä ei hänellä ollut.

Sen sijaan saatiin

* yhteiskuntasopimussekoilu vailla kaikkea realismia
* samaan sarjaan kuuluva pakkolakihanke
* järjen köyhyyttä osoittava kiky – absurdi ajatus, että suomalaiset yritykset pärjäävät vain talkootyöllä
* ihmisiä simputtava aktiivimalli
* tulehtunut ilmapiiri työpaikoille ja työmarkkinoille
* paikallisen sopimisen jumittuminen ja takapakki
* SDP:n nousu saattohoidosta vielä viimeiseen taistoon
* koko työelämän rakennemuutoksen kuihtuminen muutamaksi näpertelyksi, työllisyydessä luotettiin nikseihin, kuten nykyinen Rinteen hallituskin
* Timo Soinin joukkojen häipyminen historian hämärään
* soten täydellinen lässähdys
* keskustan joutuminen saattohoitoon

Kaikkiin oli sama syy, josta näkyi viitteitä jo Laukon torilla: kyvyttömyys realistiseen tilannearvioon ja täydellinen poliittisen näkemyksen puute. Sipilän ympärille muodostui vatuloinnin kehä, josta ei ollut ulospääsyä.

Kanavassa 5/19 kolme keskustan konkaripoliitikkoa, Seppo Kääriäinen, Pekka Perttula ja Ossi Martikainen, myöntävät vihdoin, että kepun romahduksella on yhteys työn laatuun, mutta kun he sanovat, että romahdus tuli ”hiipimällä”, niin he ovat pahasti hakoteillä. Kyllä se Laukon torin pysäkin jälkeen pikemminkin tulla jyskytti täyttä höyryä kuin vanhan ajan höyryjuna, mutta puolueväki suhtautui siihen Risto Uimosen kuvaamin tavoin: ”tekeytyi sokeaksi, kuuroksi ja halvaantuneeksi”.

Mutta vaikka kirjoittajat sanovat, että romahduksella on yhteys työn laatuun, he sivuuttavat Sipilän hallituksen sankaritekojen laadun tyystin. Sipilä näyttää edelleen olevan puolueessaan suojelukohde. Sen on kuitenkin tehtävä rehellinen tili tästä harharetkestään, muuten siltä puuttuu uskottavuus.

Tuntuu kuin kirjoittajia painaisi tietoisuus siitä, että tupaillat alkavat kuulua politiikan museossa samalle nostalgiaosastolle kuin Poutiaisen mopo. Eräänlainen tupailta oli myös Laukontorin tilaisuuskin, vain emännät ja pullakahvit puuttuivat.

Liite

www.openfinland.net 20.08.2014
Miksi pyörät eivät pyöri?

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä oli pyöräillyt Rovaniemeltä Tampereen Laukontorille, missä oli 19.08.2014 Pirkanmaan Yrittäjien kanssa yhdessä järjestetty keskustelutilaisuus. Pyöräilysafarin otsikko oli Pyörät pyörimään ja paneelikeskustelussa haettiin vastausta kysymykseen, miten Suomen talous saadaan nousuun (liite).

Pyörät pyörivät kuitenkin hyvin laiskasti. Tuntui kuin ne olisivat olleet ruosteessa. Vai oliko jossakin jarrumiehiä?

Keskustelu itsessään antoi selvän kuvan, miksi taloutemme on jämähtänyt. Niin politiikan kuin yrittäjien järjestävän seuran puoleltakin kuultiin vain irrallisia ajatuksia moneen kertaan kalutuista teemoista. Kysyttiin mm., onko säätelyä liikaa. Asiaa on jauhettu yli kolme vuosikymmentä, kyllä se jo tiedetään. Olisi pitänyt jo ajat sitten tarttua toimeen.

Kokonaisnäkemys ja punainen lanka loisti poissaolollaan. Ehkä ei tajuta tai ei uskalleta sanoa, että mitään kestävää nousua ei tapahdu ilman yrittäjyyden kunnianpalautusta. Yrittäjät ovat verottajan ja ay-liikkeen alistamia, ja molemmat voivat pyörittää heitä mielin määrin ilman minkäänlaista vastuuta tai seuraamusta. Tai edes asianmukaista apua.

Muinaissuomalaiset eivät uskaltaneet lausua ääneen karhun nimeä, ja niinpä jarrumiesten uusi keulakuva Antti Rinnekin säästyi maininnoilta. Hänellä on vahvat näytöt ay-uraltaan yrittäjien vainoamisesta (www.openfinland.net 01.05.2014), vaikka ei olekaan ainoa tällä saralla, kiihkomielisin kuitenkin (www.openfinland.net).

Ay-liike on kuin Suomen Hamas. Sillä on oma lakinsa, eikä se kunnioita työrauhavelvollisuutta sen enempää kuin Hamas aselepoa, vaan voi tehdä koska tahansa lakkoiskun siinä kuin Hamas raketti-iskun. Sillä on suuret erikoisjoukot ajamassa irtisanomiskanteita oikeuteen, missä lopputulos on aina onnessaan.

Jokainen puolue kiertää nämä asiat kaukaa, erityisesti sen jälkeen, kun Kepu sai vaatimattomasta työreformistaan siipeensä niin pahoin, että Anneli Jäätteenmäki upotti sen Atlantin pohjaan. Yrittäjäjärjestöllä taas ei ole henkistä kapasiteettia, niin että se pystyisi esittämään fiksumman vaihtoehdon työmarkkinoiden ja työsuhteiden johtamiselle. Niinpä sellaista ei kuultu nytkään.

1980-luvun alkupuolella järjestöllä oli sellainen asema hetken aikaa, mutta imperiumin vastaisku ja järjestön sisälle soluttautuneet politrukit lannistivat sen. Sen jälkeen on alistuttu altavastaajan ja näpertelijän osaan.

Yrittäjien järjestävän seuran edustajat luovuttivat Sipilälle peräti 172 kohtaa käsittävän luettelon kohteista, joissa julkisen sektorin tehtäviä voitaisiin antaa yrittäjien hoidettaviksi. Yksikään niistä ei kuitenkaan toteudu ilman edellä mainittua todellista rakenneuudistusta ja arvokumousta.

Mistään yksittäisistä tempuista ei ole apua, ei myöskään kokoomuksen Arto Satosen samana päivänä kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa esittämästä työajan pidennyksestä. Vielä vähemmän arkipyhien ”siivoamisesta”.

Nämä ”turpakäräjät”, kuten Tahko Pihkala sanoi, istuivat hyvin hellekesän tyhjää jauhavien puhetilaisuuksien sarjaan.

Lokakuussa samassa kaupungissa valittavalla uudella puheenjohtajalla on suuri vastuu järjestön ja yrittäjien nostamiseksi tästä alennustilasta. Järjestöä ei ole enää varaa alistaa henkilökohtaisten tai puoluepoliittisten etujen ajamiseen.