default_mobilelogo

Savon Sanomat kertoi eilen 23.09.2016, että monet yritykset jättävät työajan pidennyksen toteuttamatta, eräillä aloilla jopa kymmenen prosenttia. Osassa tapauksista se johtuu käytännön syistä, mm. vuorotyön aiheuttamista ongelmista, mutta osassa varmasti siitä, että tämän hallituksen operaation hölmöys on vihdoin oivallettu. Monessa yrityksessä on varmasti havaittu sama tosiasia kuin kaksi verkossa asiaa kommentoinutta:

- ”No alkaahan se järki sentään voittaa. Työnantajat tietävät sen todellisuuden, että se työajan pidennys lisäisi lähinnä työntekijän hatutusta, ei tuottavuutta”

- ”Ihan vitsejä nuo työajan pidennykset”


Kyllä melkoinen vitsi on kyseessä, kun ministeri itse sanoo varsin suoraan, ettei hän ymmärrä asiasta mitään, ”mutta kilpailukykyä ja tuottavuuttahan tässä haetaan”, kuten Jari Lindström sanoi eduskunnassa 01.08.2016. Taitaa olla edelleen hakusessa.

Mutta hallitukselta ovat vitsit vähissä, kun kiky-korttitalo alkaa sortua tärkeimmältä nurkaltaan, ennenkuin sitä on saatu edes pystyyn. On ilman muuta selvää, että yrityksissä tämä tulee yleistymään, sillä Juha Sipilän pakkotyö tuskin innostaa ketään. Kovin moni yritys tuskin haluaa jäädä rupusakkiin. Julkisella sektorilla lienee pakko mennä kikyn tahtiin.

Tämä lähtökohtaisesti positiivinen asia voidaan toteuttaa monella tavalla. Se kohottaa jo sinänsä motivaatiota, mutta samalla voidaan tehdä muita fiksuja asioita ja lisätä paikallista sopimista asioista, joissa otetaan huomioon sekä työnantajan että työntekijöiden tavoitteet (www.kaukoparkkinen.com 26.05.2016: YRITYS X:N JA SEN HENKILÖSTÖN VÄLINEN PAIKALLINEN KILPAILUKYKYSOPIMUS). Erilaisia malleja voidaan kehitellä ihan vapaasti, suppeampia tai laajempia.

Näin tällaisella ”anti-kikyllä” voidaan saavuttaa se tuottavuusloikka, johon Sipilän kikytyksellä ei ikinä päästä.

Työnantajaliitoilta odotetaan viimeistään nyt kannanottoja asiassa. Tähän saakka ne ovat olleet kuin kaikki ilman muuta seuraisivat niiden sopimuksia vaikka järveen.

Suomen Yrittäjille oli tarjolla johtava rooli asiassa, mutta se tuhlasi kesäisen etsikkoaikansa uuden toimitusjohtajansa Mikael Pentikäisen johdolla meuhkaamiseen Porin hömppäareenalla ja muissa kesäisissä askareissa. Kesä olisi kannattanut käyttää keskittymällä olennaiseen, mutta taito ja uskallus puuttuivat.

Tilaisuus meni jo, joten mitä SY nyt tekee? Onko sillä muuta mahdollisuutta kuin samaistua junttihallitukseen ja junttijärjestöihin ja jäädä häntäpään valvojaksi?

Liite

Kauppalehti 4.8.16

Yrityksillä on harkinnan paikka suhtautumisessa työajan pidennykseen

Yli vuoden kestäneen vatuloinnin jälkeen kilpailukykysopimukseksi surkastunut yhteiskuntasopimus on saatu hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tasolla satamaan. Mutta tärkeimmässä asiassa työajan pidennyksessä lopullinen toteutus on yritysten käsissä, joko paikallisesti sopimien tai suoraan työehtosopimusten nojalla. Tässä yrityksillä on vakavan harkinnan paikka.

Sopimus on neuvoteltu yrityksille vieraassa ympäristössä pelkkien teoreettisten laskentamallien varassa, mutta ne eivät ratkaise taloutemme nousua tai tuhoa, vaan sen tekevät yritykset ja niiden henkilöstö yhdessä. Kun nyt kriisit repivät sekä Suomen että Euroopan ja muunkin maailman taloutta, on erityksen tärkeää, että yrityksissä puhalletaan yhteiseen hiileen. Jokainen yritys joutuu omalta osaltaan puntaroimaan, miten siihen vaikuttaa toimi, jonka monet kokevat iskuna ”vyötärön alle”.

Kuten oikeustieteen tohtori ja entinen ay-juristi Kalevi Hölttä kirjoittaa Helsingin Sanomissa 28.6., asiaan liittyy myös juridisia ongelmia, jotka hallitus on tavanomaiseen tapaansa ohittanut mutta jotka voivat nousta ikäviksi riidan aiheiksi.

Vaihtoehtoisesti kannatta miettiä, mikä vaikutus olisi sillä, että paikallisesti sopien haettaisiin fiksumpi tapa toimia, niin että se ottaisi huomioon sekä yrityksen että henkilöstön edun ja miten henkilöstön osallistumista voitaisiin muutenkin aktivoida. Se voisi antaa alkusysäyksen sille johtamisen ”perinpohjaiselle käänteelle”, josta Juha Sipilä puhuu Risto Uimosen kirjassa.

Sekä työnantajaliittoihin kuuluvat että kuulumattomat työnantajat voivat vapaasti sopia entisen työajan noudattamisesta. Voivat ne tietenkin päättää siitä yksipuolisestikin, mutta historiallinen tilaisuus kannattaisi käyttää hyväksi.

Sipilä sanoo, että perinpohjaiselle käänteelle on nyt viimeinen hetki, ”muuten Suomella on edessään Kreikan tie”. Kilpailukykysopimus ei edistä sitä, kun paikallinen sopiminenkin kaatui ay-liikkeen valtataistelun uhrina. Yritykset voivat vielä kuitenkin kääntää asian oikeille raiteilleen.

Kauko Parkkinen
työsuhdelakimies, tietokirjailija