default_mobilelogo



Kuten aina vaalien edellä, ovat jälleen vallinneet kevytpuheen markkinat politiikasta ja taloudesta, ennen muuta työllisyydestä ja työttömyydestä. Tämä ei johdu siitä, että liikenteessä, kuten kuuluu sanoa, olisivat olleet tavallista asiantuntemattomammat, vaan siitä, että puhujia on ollut niin runsaasti, muitakin kuin poliitikkoja, jotka aina esittävät asiat omalta kannaltaan parhain päin.

Ns. asiantuntijatkin, muutkin kuin makroekonomistit, ovat luottaneet hyvin vahvasti Stetson-Harrison -menetelmään.

Melkoinen ihmetyksen aihe on, miten kevyesti mediassa on nielaistu pääministeri Juha Sipilän ja muutaman muun ministerin tarina siitä, miten hallitus on onnistunut ”luomaan” 130 000 työpaikkaa.

Viimeksi tänään 04.04.2019 Ylen vakiasiantuntija, Tampereen yliopiston tutkija Johanna Vuorelma kertoi, että monet pitivät epäoikeudenmukaisena ”tapaa, jolla hallituksen tavoite toteutettiin”, tarkoittaen ilmeisesti ennen muuta kikyä. Joka tapauksessa siis työllisyyden lyhyt pyrähdys meni täysin hallituksen piikkiin.

Vuorelma ei kiinnittänyt huomiota siihen, miten epäoikeudenmukaisuuteen vaikuttaa se, että hallituksella ja erityisesti kikyllä ei monen mielestä välttämättä ollut mitään mainittavaa osuutta asiaan, joten he uhrautuivat turhaan.

Kuvaavaa on myös, miten kakistelematta on nielaistu valtiovarainministeriön virkamiesten mantra ”helpot keinot (työllisyyden lisäämiseksi) on käytetty”. He ovat mahdollisimman kaukana siitä talouden suoritusportaasta, jossa työllisyys määräytyy (Liite) ja toimivat aivan päinvastaisella logiikalla kuin yritykset.

Toisena asiantuntijana oli headhunter-konsultti Risto Wahlroos, ja jutun aiheena oli verrata yrityksen johtamista ja poliittista johtamista toisiinsa.

Myös hänen osuutensa oli lievästi sanoen hämmentävä. Keskeisenä erona hän näki, että poliittinen johtaja ottaa huomioon vain oman taustaryhmänsä edun, kun taas ennen muuta pörssiyhtiön toimitusjohtaja ”hakee kokonaisuuden etua”.

Tämä on mahdollisimman kaukana siitä, mitä muuan toinen Wahlroos, Björn, kaverien kesken Nalle, opettaa kirjassaan Markkinat ja demokratia. Hän sanoo, että "yhtiö voi ajaa vain niiden etuja, jotka ovat sijoittaneet siihen (varojaan)".

Jos johtajat johtavat yhtiötä työntekijöiden tai asiakkaiden hyväksi, se on osoitus heidän epäpätevyydestään ja epävarmuudestaan.

Tuskin on epäilystä siitä, kumman Wahroosin oppia Suomessa seurataan. ”Nalleahan” palvotaan suurin piirtein messiaana, Hesarissa hänellä tuntuu olevan aivan oma hovitoimittansa, tästä toisesta Wahlroosista kovin monet eivät liene kuulleetkaan. ”Oikean” Wahlroosin opistahan saatiin juuri vahva näyttö suurista hoivafirmoista.

Kovin yllättävä oli myös Risto Wahlroosin kehut, miten Sipilällä on ollut ”kova kyky päätöksen tekoon”. Lähempää katsottuna hän vaikuttaa vatuloinnin huippukyvyltä.

 

(Liite)
Aamulehti 19.07.2015
Yritysjohtaja poliitikkona


Olavi Toivola kysyy, miksi yritystyylinen johtaminen on monien mielestä huono asia politiikassa (AL15.07.2019). Aiheen on antanut Juha Sipilän tapa aloittaa pääministerin tehtävänsä.

Vastaus on hyvin yksinkertainen: Yrityksellä ja valtiolla on erilainen tehtävä ja niiden toimintalogiikka on erilainen, vaikka molempien lähtökohta on sama, ihmisen eli asiakkaan tai kansalaisen palveleminen.

Mutta yrityksen on tehtävä se taloudellisesti kannattavasti eli voittoa tuottavasti, mitä pakkoa valtiolla ei ole.

Selvitäkseen tehtäväsä yrityksen on jatkuvasti kehitettävä uusia palvelutuotteita. Yrityksen toiminta on dynaamista, kun taas valtion tehtävänä on luoda sen toiminnan mahdollistavat vakaat puitteet. Sen toiminta on luonteeltaan staattista, mikä ei kuitenkaan tarkoita paikalleen jämähtämistä.

Yrityksen tehtävä edellyttää siltä mahdollisuutta hyvinkin nopeisiin päätöksiin, mikä voi tarkoittaa yhtä ainoaa henkilöä tai suppeaa johtoryhmää. Politiikassa on sen sijaan noudatettava demokraattista päätösprosessia, mikä edellyttää moninaisten muotomääräysten noudattamista, mihin yritysjohtajan kärsivällisyys ei tahdo riittää.

Hyvä esimerkki saatiin, kun Sipilä jo ennen varsinaisia hallitusneuvotteluja aikoi muutamassa päivässä juosta kokoon "yhteiskuntasopimuksen". Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan sitä operoi itse itselleen vallan ottanut keskustalainen johtoryhmä.

Tuloksena oli mahalaskuun päättynyt näytelmä, jota poliittisesta historiastamme väitöskirjaa tekevä Jarmo Korhonen piti poliittisessa historiassamme ennen näkemättömänä pelleilynä.

Johtoryhmässä mukana ollut Sipilän ministerilöytö Anne Berner, yrittäjä hänkin, sanoi Aamulehden haastattelussa 12.07.2019, että "suoraviivainen tapa toimia sopii tähän aikaan". Väite on yllättävä aikana, jolloin ihmiset haluavat entistä enemmän, että heitä kuullaan päätöksen teossa.

Uusi yritys "yhteiskuntasopimukseksi" osoittaa, että hallitus ei ihan vähällä tunnusta realiteettaja, mitä Toivola aivan oikein pitää osana johtajuutta. Samaa kertoo hallitusohjelmaan kirjattu työajan pidennys, jonka Sipilä insinöörinä uskoo johtavan suoraan matemaattisen kaavan mukaiseen tuottavuus- tai kilpailukykyhyvppyyn.

Se on hyppy menneisyyteen, sillä jo Henry Ford havaitsi, että pitkä työaika johtaa tuottavuuden laskuun ja lyhensi työaikaa (liite).

Terttu Grönfors osoittaa väitöskirjassaan, että yritysjohtajien kaavamainen ajattelu juontaa juurensa 1600-luvulta. Työajan pidennys ja hallitusohjelmaan kirjattu koeajan pidennys edustavat sitä tyypillisimmällään.

On varsin luonnollista, että eduskuntaan suurin toivein valitut yritysjohtajat ovat yksi toisensa jälkeen poistuneet sieltä turhautuneina. Näin kävi mm. Wärtsilän Helsingin telakan ihmepelastuksen hoitaneelle Martin Saarikankaalle.

Nähtäväksi jää, onko Juha Sipilä poikkeus. Risto Uimosen Sipilä-kirja ei rohkaise tässä suhteessa, ei myöskään viime elokuussa Tampereella Laukon torilla Pirkanmaan yrittäjien kanssa järjestetty keskustelutilaisuus. Johtajuusnäkemys puuttui molemmista.

Hallitusohjelmassa on monia ihan hyviä asioita, mutta niiden toteuttamisesta ei vielä voida sanoa mitään. On vaara, että ne jäävät epärealististen hankkeiden varjoon. Sipilä on monen muun tavoin käyttänyt nimikettä Oy Suomi Ab, mikä on loukkaus sekä Suomen kansalaisia että yhteistä isänmaatamme kohtaan.