default_mobilelogo

Olen kyllästynyt suomalaiseen asenneilmastoon.
Täällä jaksetaan vääntää jostain kuuden tunnin
lisätyöajasta vuositolkulla
".

Rovio-omistuksensa Kiinaan myynyt
Peter Vesterbacka/IL 22.06.2016

Loppukesästä 2014 keskustan uusi puheenjohtaja Juha Sipilä teki messiaanisen ilmestymisen Suomen vaalikentille polkupyöräsafarin vetäjänä. Operaatio lupasi paljon jo nimellään: Pyörät pyörimään. Tänään 19.08.2016 tasan kaksi vuotta sitten oli pysähdyspaikkana Tampere, missä Laukon torilla oli paneelikeskustelu Pirkanmaan Yrittäjien edustajien kanssa. Siinä piti saada vastaus kysymykseen, miten saadaan Suomi nousuun.

Se houkutteli jatkamaan mökillä naapuripitäjässä Pälkäneellä vielä yön yli. Otsikko herätti sekä uteliaisuutta että suuria odotuksia.

Tilaisuus oli täydellinen floppi ja iso pettymys. Tupailtatason turinoista puuttui täydellisesti näkemyksellisyys. Oli selvää, että noilla eväillä pyöriin ei tule lisävauhtia. Niissä ei ollut häivääkään sellaisista ”suurista tehtävistä”, joita Sitran kansainvälisten asiantuntijoiden neuvoston jäsen Mariana Mazzucato Suomessa käydessään puhui hiljan ja jotka nyt olisivat tarpeen ”niukkuuspolitiikan” sijaan (www.openfinland.net 21.08.2014: Miksi pyörät eivät pyöri?/HS 11.08.2016).

Tämän saattoi vielä panna kevyen kesätunnelman piikkiin, mutta yrittäjän päivän puhe Espoon sellosalissa 05.09.2014 vahvisti, että tämä mies oli todella ihan pihalla. Tällä kertaa se koski ennen kaikkea työmarkkinapolitiikkaa.

Varoitukseni herätti hilpeyttä sekä puhujassa että yleisössä, mikä kertoo sen tosiasian, että sekä Sipilä että muutkin yrittäjät ovat täysin pihalla siitä, miten säälimätön Suomen työmarkkinajärjestelmä on. Monille se selviää vasta ”raastuvan” penkillä.

Mitään eväitä ei tuonut myöskään Risto Uimosen kevyt vaalikirja, joka osoitti Sipilän mukavuusalueen olevan askarteluosastolla.

Varsinainen järkytys oli puoluetoveri Mikael Pentikäisen päätoimittamassaan Maaseudun Tulevaisuudessa 27.03.2015 mahtavasti revittämä juttu, joka kertoi, että ennen vaaleja oli tarkoitus kääräistä kokoon ”yhteiskuntasopimus”, joka loihtisi 200 000 työpaikkaa ja ratkaisisi monta muutakin ongelmaa. Sen osapuolina olisivat suurin piirtein kaikki, jotka kynnelle kykenisivät saman pöydän ääreen. Tämä osoitti hänen kuuluvan Don Quijoten kavereihin (www.openfinland.net 27.03.2015). Se tuntui ennenaikaiselta aprillipilalta.

Puheet tasavallan koko korkeimman johdon yhteisestä avokonttorista olivat kuin suoraan satukirjasta.

Synkät vaalinäkymät

Kun muiden suurten puolueiden puheenjohtajien puheet olivat suurin piirtein yhtä poskettomia, olikin jo selvää, minkä tason miehet tulisivat vaalien jälkeen Suomea johtamaan ja että mikään ei muutu ainakaan parempaan suuntaan (www.openfinland.net 12.04.2015: Äänestäjä: revi näistä Suomen tärkeimmät ministerit). Näkymät eivät olleet rohkaisevia:

Arvoisa äänestäjä: revi näistä tasavallalle pääministeri ja pari muuta tärkeintä ministeriä. Minä en taida uskaltaa. Olen seurannut vaaleja vuoden 1948 Näihin nojaa Maalaisliitto ja SDP:n Jo riittää –kampanjoista lähtien. Nyt pelottaa, toisin kuin koskaan ennen.

Tilanne on uhanalaisempi ja puoluejohtajat pihalla pahemmin kuin koskaan ennen. Kaikki puhuvat pelkkää stetsonia Jo riittää turhat turpakäräjät, sanoisi Tahko Pihkala. Koskaan sitä ei ole ollut yhtä paljon kuin nyt.

Mistään yksittäisistä tempuista ei ole apua, ei myöskään kokoomuksen Arto Satosen samana päivänä kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa esittämästä työajan pidennyksestä.

Ajattelin tuolloin, että Satosen ehdotuksessa oli kysymys tavanomaisesta möläytyksestä, joita poliitikoilla on kesäkokouksissaan tapana päästellä ja joka sopii Satosen kauniisti sanoen yksiniitiseen ajattelutapaan – minkä vuoksi hänet heitettiin pois ryhmyrin tehtävästä - mutta jota kukaan vastuullinen ja tervejärkinen poliitikko ei ota vakavasti. Varmuuden vuoksi varoitin siitä kuitenkin.

Mutta Juha Sipilä teki siitä ”yhteiskuntasopimuksensa” keskeisen elementin! Siitä voi kukin tehdä omia johtopäätöksiään maata johtavien poliitikkojen tasosta. Rovion perustajiin kuulunut Peter Vesterbacka teki mottolauseessa mainitun johtopäätöksen.

Täysin jonninjoutava temppu on koeajan hiplaaminen. Määräaikaisen työsopimuksen edellytyksiä olisi helpotettava yleisesti. Hallituksen lakiesitys lähinnä luo uusia tulkintariitoja. Virkamiehet nypläävät ”työllisyyspaketteja”.

”Menoa ja meininkiä” ja kuolleita sieluja

Hallituksen alkuvaiheessa näytti siltä, että pyörät todella pyörivät vinhasti, joten oli ”menoa ja meininkiä”, kuten presidentti Sauli Niinistö sanoi. Hänkään ei huomannut, että ne sutivat tyhjää. ”Yhteiskuntasopimuksen” käänteistä järkyttävimpiä oli hallituksen jumppaamalla aikaansaama pakkolakiesitys.

Yhtä surkeaa lakitekelettä en ole koskaan aiemmin nähnyt. Yritin kertoa sen lainvalmistelijoille, mutta lausunto oli niin ikävä, että työministeriön ylijohtajan Pekka Timosen oli venytettävä kekseliäisyytensä äärimmilleen voidakseen sivuuttaa sen. Nyt oikeuskansleri yrittää löytää jonkin kiertotien, jolla pääsee kunniallisesti eroon syrjintäkantelusta.

SAK oivalsi herkän hetken pitkäaikaiselle tavoitteelleen ja pani ehdoksi paikalliselle sopimiselle sen, että järjestäytymättömät työnantajat pannaan samaan liekanaruun kuin järjestäytyneetkin. Poikkeuksellisen taitavasti kirjoitetusta sopimustekstistä kukaan ministereistä ei ymmärtänyt mitään. He olivat vain onnensa kukkuloilla, kun hallitus pelastui.

Yhtä vähän siitä ymmärsi Suomen yrittäjät, jolle asiaa sai selittää turhaan, kunnes se aivan viime vaiheen paniikissa heittäytyi hankkeen eteen.

Jotkut väittivät, että Sipilän tarkoitus oli alun alkaen ”ottaa senkka” ay-liikkeestä. Lopputulos oli se, että yksikään Suomen hallitus ei ole ollut samalla tavalla ay-liikkeen armoilla kuin nykyinen. Kukaan ei tiedä eikä pysty selvittämään, mitä liittojen sopimukset ovat tosiasiassa ”syöneet”. ”Veroporkkanat” tulevat kuin Manulle illallinen kuvitteellisten edustavuusprosenttien mukaan, vaikka niitä ei saa selville edes valtiontalouden tarkastusvirasto. Kuolleita sieluja, opiskelija- ja eläkeläisjäseniä on määrä, josta kellään ei ole edes harmaata aavistusta.

Mutta hallituksella ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla uskovinaan näihin lukuihin.

Yhtä vähän kellään on tai edes tulee olemaan selkoa siitä, mitä liitot tulevissa työehtosopimuksissaan sopivat. ”Veroporkkanat” ovat jo joka tapauksessa plakkarissa.

Talouden pyörät sutivat edelleen tyhjää. Mutta median usko ”kikyyn” on järkkymätön. Rainmaker-yhtiön selvityksessä heinäkuussa 57 prosenttia yritysten talousjohtajista piti sopimusta epäonnistuneena.

Media pimitti sen käytännössä kokonaan. Se ei hoida journalistin ohjeiden 7. kohdan mukaista tehtäväänsä: ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen"

Mazzucaton tarkoittama iso tehtävä olisi ollut projekti ”perinpohjaisen käänteen” alkuun panemiseksi johtamisessa, minkä aikaansaamista Sipilä Uimosen kirjassa pitää välttämättömänä, jotta Kreikan tie voitaisiin välttää. Sen sijaan hallitus on toimillaan myrkyttänyt ilmapiiriä sekä työmarkkinoilla yleensä että yrityksissä, Kimmo Kevätsalon väitöskirjan termein uusintanut epäluottamusta.

Ällistyttävä oli pääministerin vastaus Ylen pääministerin haastattelutunnilla esitettyyn kysymykseen, mitä hän jälkikäteen ajatellen muuttaisi ”yhteiskuntasopimuksen” runnomisessa: ”En mitään”. Edes Siperia ei ole opettanut.

Yrityksissä jako kahteen

Tämä on totuuden hetki myös yrityksille, seuraavatko ne tahdottomina hallituksen ufoilua ja vatulointia vai ottavatko ohjat omiin käsiinsä. Tässä stressitestissä erotetaan jyvät akanoista ja osaavat yritykset rupusakista. Työnantaja- ja yrittäjäjärjestöt vaikenevat (Liite).

Hämmästyttävää kyllä, hyvä toimintaohje löytyy Erfurtin ohjelmasta, Saksan sosiaalidemokraattien vaaliohjelmasta vuodelta 1891, sosialidemokratian katekismuksiksi kutsutusta, jonka askelmerkkien mukaan myös SDP on vainonnut yrittäjiä ja pyrkinyt tekemään Suomesta sosialistista, kirjattuaan ohjelman ydinasiat perustamisasiakirjaansa.

Ohjelman mukaan ”taloudellisen kehityksen kiihottimena ei enää ole kilpailu, vaan se vetovoima, joka kehittyneimmillä liikkeillä ja liikemuodoilla on takapajulla olevien liikkeiden työntekijöihin"

Yllättävintä on, että Saksan sosialistit oivalsivat jo yli sata vuotta sitten sen, mikä hallituksemme kolmella ässällä pyyhki ”yli hilseen”.

Tämä oli tosin kirjoitettu sosialistista yhteiskuntaa varten, missä se ei oikein toiminut. Toimiiko tämän päivän Suomessa? Vai jäämmekö takapajulla olevien joukkoon rupusakkina?

Osana suurta projektia olisi työsuhdesäännöstön perkaaminen työllisyyden esteistä ja saattaminen muutenkin ajan tasalle.

Suomessa on vain kaksi poliitikkoa, joilla olisi kanttia suunnanmuutokseen: kaksi Paavoa, Lipponen ja Väyrynen. Lipposesta tiedetään, että hän tekisi sen väärään suuntaan, Väyryseltä on onnistuttu torppamaan näytön mahdollisuus, eikä kansalaispuolueen tulevaisuus näytä ruusuiselta.

Liite
Kauppalehti 04.08.2016

Yrityksillä on harkinnan paikka suhtautumisessa työajan pidennykseen

Yli vuoden kestäneen vatuloinnin jälkeen kilpailukykysopimukseksi surkastunut yhteiskuntasopimus on saatu hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tasolla satamaan. Mutta tärkeimmässä asiassa työajan pidennyksessä lopullinen toteutus on yritysten käsissä, joko paikallisesti sopimien tai suoraan työehtosopimusten nojalla. Tässä yrityksillä on vakavan harkinnan paikka.

Sopimus on neuvoteltu yrityksille vieraassa ympäristössä pelkkien teoreettisten laskentamallien varassa, mutta ne eivät ratkaise taloutemme nousua tai tuhoa, vaan sen tekevät yritykset ja niiden henkilöstö yhdessä. Kun nyt kriisit repivät sekä Suomen että Euroopan ja muunkin maailman taloutta, on erityksen tärkeää, että yrityksissä puhalletaan yhteiseen hiileen. Jokainen yritys joutuu omalta osaltaan puntaroimaan, miten siihen vaikuttaa toimi, jonka monet kokevat iskuna ”vyötärön alle”.

Kuten oikeustieteen tohtori ja entinen ay-juristi Kalevi Hölttä kirjoittaa Helsingin Sanomissa 28.6., asiaan liittyy myös juridisia ongelmia, jotka hallitus on tavanomaiseen tapaansa ohittanut mutta jotka voivat nousta ikäviksi riidan aiheiksi.

Vaihtoehtoisesti kannatta miettiä, mikä vaikutus olisi sillä, että paikallisesti sopien haettaisiin fiksumpi tapa toimia, niin että se ottaisi huomioon sekä yrityksen että henkilöstön edun ja miten henkilöstön osallistumista voitaisiin muutenkin aktivoida. Se voisi antaa alkusysäyksen sille johtamisen ”perinpohjaiselle käänteelle”, josta Juha Sipilä puhuu Risto Uimosen kirjassa.

Sekä työnantajaliittoihin kuuluvat että kuulumattomat työnantajat voivat vapaasti sopia entisen työajan noudattamisesta. Voivat ne tietenkin päättää siitä yksipuolisestikin, mutta historiallinen tilaisuus kannattaisi käyttää hyväksi.

Sipilä sanoo, että perinpohjaiselle käänteelle on nyt viimeinen hetki, ”muuten Suomella on edessään Kreikan tie”. Kilpailukykysopimus ei edistä sitä, kun paikallinen sopiminenkin kaatui ay-liikkeen valtataistelun uhrina. Yritykset voivat vielä kuitenkin kääntää asian oikeille raiteilleen.

Kauko Parkkinen
työsuhdelakimies, tietokirjailija