default_mobilelogo

Poliisin tutkinta-aineiston käsittelyä koskeva asia on noussut esille poliisin ns. haalarikameroita koskevan kokeilun yhteydessä. Erityisesti on ollut esillä mm. poliisin tutkinta-aineiston säilyttämistä tai hävittämistä koskeva asia. Ylen A-studion keskustelussa 21.10.2000 rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen sanoi, että ”poliisin päätösvallassa ei saisi olla se, mitä aineistoa säilytetään”.

Taloyhtiömme Asunto-Oy Lummepolku 2:n hallituksen toimintaa koskevan rikosilmoituksen käsittelyssä on kuitenkin toimittu juuri näin, jopa sellaisen aineiston käsittelyssä, joka kaikesta päätellen on ratkaissut koko asian tutkinnan, niin että siitä ei aloitettu esitukintaa, vaan se ”tapettiin”, kuten Helsingin Sanomien laajassa selvityksessä 29.12.2018 kerrotaan olevan käytössä poliisin ammattiterminä. Syyttäjä hyväksyi poliisin tämän mukaisen esityksen.

Asian yksityiskohtien suhteen viittaan kirjaani Painajainen paritalossa – Surullinen tositarina virka- ja mielivallan epäpyhästä liitosta (liite 1, tulee postissa, esite ks. pdf) erityisesti lukuihin Poliisi: ei ruumiita, ei rikosta (s. 100), Poliisin kulukuuri: vain päätekijän etäkuulustelu (s. 126) ja Hupsutteleva poliisi tuhosi tutkimusaineistoa (s. 131-132). Edellä olevista luvuista ilmenee tutkintapyynnön keskeinen sisältö.

Tutkinnanjohtajan, ylikomisario Juha Juurisen vastauksessa tutkimuspyyntöön näkyy tietynlainen epätoivoinen yritys saada siitä asiallisen näköinen, niin että siinä on jopa farssin aineksia, kuten kirjassani totean. Tuossa vaiheessa ei ollut tietoa siitä, minkä Helsingin Sanomat kertoi jo edellä mainitun selvityksen otsikossa: ”Poliisia käskettiin jättää tutkimatta rikosilmoituksia". Erityisesti se koske tämän tyyppisiä rikosilmoituksia, ja ohjeen, käytännössä käskyn, tulos oli saavutettava keinolla millä hyvänsä.

Kuten kirjassani totesin, ”Juurinen hakee perusteita sille, miten pääsisi irti koko asiasta ja tekee varmoja johtopäätöksiä mututuntumalla”, eli miten toteuttaisi saamaansa ohjetta. Ohjeen julkitulo antoi selityksen minua ihmetyttäneille omituisuuksille.

Tosin ohje oli vain määräaikainen, ja ajanjakso oli tuolloin päättynyt, mutta eräs entinen poliisimies, joka oli eronnut poliisin palveluksesta sen vuoksi, että piti ohjetta lainvastaisena, sanoi HS:n haastattelussa, että sitä noudatetaan käytännössä edelleen, ”sitä ei vain ole kehdattu antaa kirjallisena toista kertaa”.

Itä-Uudenmaan apulaispoliisipäällikkö Ari Karvonen pitää menettelyä täysin lain mukaisena. Jotta tällaisten velvoittavien ohjeiden antaminen olisi laillista, polisilla tulisi olla siihen lakiin perustuva oikeus. Sellaista Karvonen ei väittänyt.

Käytännössä Juurisen vastaus on kirjoitettu päätekijältä, taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta saadun sähköpostin ja hänen puhelinhaastattelunsa perusteella, osin jopa ilmeisesti suoraan siteeraten, mikä käy ilmi mm. harvojen tunteman ammattitermin ”intiimipiha” käytöstä (s 132). Tästä ei kuitenkaan ole varmaa tietoa, koska Juurinen ilmoitti, että enempää sähköpostia kuin puheluakaan ei ole tallella, vaikka voitaneen pitää selvänä, että siitä oli otettu tallenne. ”Paremman puutteessa” tutkija on tukeutunut myös Vantaan käräjäoikeuden varsin ”omaperäiseen” tuomioon, jossa ei ollut rikosasiasta kyse ja joka ei lainkaan sovellu esillä olevaan asiaan.

Kun emme ole saaneet sähköpostitekstiä enempää poliisilta kuin taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaltakaan, emme tiedä, mitä niissä on tosiasiassa esitetty. Kuten kirjastani käy ilmi, puheenjohtaja kuuluu ihmisryhmään, jonka tunnusmerkkeihin kuuluu mm. mielikuvitustarinoiden kehittäminen. ”Totuus ei ole heille arvo”, sanoo vankilasairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma. Uskoimme vaimoni kanssa, että meitä kuultaessa pystymme esittämään tästä lisänäyttöä, mutta näyttää siltä, että tutkija ei ole kunnolla edes lukenut tutkintapyyntöämme, sillä uskomme jo siitä käyvän ilmi, että hallituksen puheenjohtajan kertomuksiin ei voi luottaa.

Ilmeistä on, että tutkija itsekin havaitsi, että sekä sähköpostiviesti että puhelu sisälsivät sellaisia aineksia, että niitä ei voinut ottaa vakavasti. Siksi hän otti niistä vain itselleen soveltuvat osat ja tuhosi viestit.

Haimme rikosilmoituksellamme oikeussuojaa voidaksemme nauttia kaikille kansalaisille perustuslain mukaan kuuluvista perusoikeuksistamme, kuten asumis- ja kotirauhasta ja oikeudesta vaikuttaa elinympäristömme kehittämiseen sekä asunto-osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaatteesta. Tulos oli täsmälleen päinvastainen. Poliisin menettely rohkaisi hallituksen puheenjohtajaa ja jäseniä sekä puheenjohtajan aviomiestä entistä röyhkeämpiin toimiin. Osa näistä näkyy kirjasta, mutta tämän jälkeen kaikinpuolinen kiusanteko ja uhkailu on saanut entistä härskimpiä muotoja.

Eristämistä yhtiön hallinnosta ei voinut saada enää täydellisemmäksi, mutta pihassa jopa ruumiillista koskemattomuutta rikottiin ja kiusanteko saavutti sabotaasin asteen: auton potkimista, ruohonleikkurin korkin avaamista niin, että öljyt tulivat silmille. Kohtikarkaamiset ja kiinnikäymiset ovat olleet toistuvia. Hallituksen puheenjohtaja sentään pysähtyi noin metrin päähän vahvistamaan rähjäämistään käsiensä huitomisella, kun syytti aiheettomasti mattotelineen rikkomisesta (kirja s. 165).

Yhtään kirjan tapahtumatietoa tai muuta faktaa eivät asianomaiset ole kiistäneet tai väittäneet virheelliseksi. Jäimme täydellisesti vaille oikeussuojaa, lainsuojattomiksi. Julkinen valta ei ole turvannut perus- ja ihmisoikeuksiemme toteutumista perustuslain 22 §:n tarkoittamalla tavalla.

Tämä kaikki vastaa sitä näkemystä, josta Itä-Uudenmaan poliisin ohjekin on syntynyt, ja on ohjeiden mukaista: Tällaiset ovat niin vähämerkityksellisiä asioita, että niihin ei kannata uhrata poliisin niukkoja resursseja. Poliisin menettely ei perustu lakiin, kuten perustuslain mukaan pitäisi, vaan lain syrjäyttävään poliisin hallinnolliseen ohjeeseen. Helsingin Sanomien selvityksen jälkeen tosin silloinen sisäministeri lupasi vaatia poliisijohdolta selvityksen asiasta, ja silloinen oikeusministerikin puhui asiasta huolestuneella äänellä, mutta mitään ei tapahtunut.

Poliisi ei saamastaan lisätiedosta huolimatta aloittanut tutkintaa uudelleen. Huomiotta jätettiin mm. tieto, että keskisormikuvan postilaatikkoomme pannut hallituksen puheenjohtajan aviomies oli tunnustanut tekonsa yhtiökokouksessa ja piti asian esille ottamista lapsellisena (s. 120).

Nykyinen sisäministeri ei ole asialle ”korvaansa lotkauttanut”, kuten suomalaisia on opastettu suhtautumaan Unkarin pääministerin syytöksiin, että Suomessa tapahtuu ihmisoikeusrikkomuksia.

Sama koskee valtakunnansyyttäjää. HS:n jutun mukaan syyttäjä oli osallistunut ainakin Helsingin poliisin suurin piirtein vastaavien ohjeiden laadintaan. Myös syyttäjien esimies näki asiassa vaaroja, mutta ei tehnyt mitään niiden poistamiseksi. Häntä näyttää kiinnostavan enemmän kristillisdemokraattien kansanedustajan Päivi Räsäsen uskonelämä ja perussuomalaisten kielenkäyttö.

Myös ylipoliisipäällikkö tunsi tilanteen varsin hyvin, mutta ei osoittanut mielenkiintoa siihen. Kuitenkin hänet vaihdettiin syytä ilmoittamatta viime hetkellä Ylen Ykkösaamun haastateltavana sen jälkeen, kun hän oli saanut lisätietoa asiasta ja oli mahdollista, että asia nousee esille haastattelussa. Haastattelua ei ole esitetty myöhemmin.

Pyydän, että Oikeuskansleri tutkii poliisin toiminnan asiassa ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin laillisen tilan palauttamiseksi.

Vantaa 27.01.2020

Kauko Parkkinen

OTK, VTM, tietokirjailija

Lummepolku 2 D
01300 Vantaa
09-823 7795
kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi
www.kauko-kustannus.fi

J.K

Asiaan liittyviä verkkokolumneja

Miksi Yle vaihtoi Ykkösaamun haastateltavaa?

Eikö Seppo Kolehmainen halunnut tulla, vai eikö Yle uskaltanut tehdä relevantteja kysymyksiä?

Yle-tv:n Ykkösaamun toimittaja Pirjo Auvinen ilmoitti 30.11.2020 Ykkösaamun lopuksi, että seuraavalla kerralla (07.12.2020) haastateltavana on poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Tuolloin haastateltavana oli perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola.

Klo 18 uutisten jälkeen 06.12.2019 Auvinen kuitenkin ilmoitti, että haastateltavana seuraavan päivänä onkin eduskunnan puhemies Matti Vanhanen.

Mikä on vaihdon syynä? Eikö Seppo Kolehmainen halunnut tulla, kun sai lähettämäni ”ainekset”, vai totesiko Yle ne niin arkaluonteiseksi, että ei uskaltanut tehdä haastattelua ja päätti noudattaa muun media linjaa ja vaieta asiasta? Tuliko asiassa poliittista ohjausta?

On helppo olettaa, että tekosyyksi kelpaavat hallitussotkun käänteet, mutta niitä käsiteltiin jo Eerolan haastattelussa, eikä asiassa ole loppujen lopuksi sen jälkeen tapahtunut vielä mitään muuta uutta kuin pääministeri Antti Rinteen ero, jota on käsitelty Ylen muissa ajankohtaisohjelmissa yllin kyllin, myös Vanhasta on kuultu. Vanhasella olisi aihetta kieltäytyä tulemasta ohjelmaan keinotekoisena hätävarana.

Tapahtuma antaa lisäaiheen tuntea huolta Suomen kehityksestä kohti poliisivaltiota, joka oli Ykkösaamun toimitukselle lähettämäni artikkelin viesti.

Kysymys on niin olennainen, että siihen odotetaan vastausta Ylen vastaavalta päätoimittajalta Jouko Jokiselta.

Kauko Parkkinen
www.kaukoparkkinen.com 22.01.2019

Kansalaisille vallan väärinköytöksiä vastaan annettava
oikeussuoja muistuttaa perusteiltaan hyvin paljon vastaavaa
oikeussuojaa Euroopan entisissä sosialistisissa maissa".
Käräjätuomari Jussi Nilsson Lakimiesuutisissa

Näin toimii poliisin giljotiini – syyttäjien tuella sekä median ja Lakimiesliiton suojeluksessa

Kun kahden talon paritaloyhtiössämme hallituksen puheenjohtajarouva kaappasi kahden vähän heikoin eväin varustetun apupojan avulla itselleen kaiken vallan ja ajoi vaimoni ja minut nurkkaan ilmiselvänä tavoitteenaan savustaa meidät pois talosta, oli juristina ensimmäinen ajatukseni luonnollisesti hakea oikeusturvaa Vantaan käräjäoikeudesta. Olihan kyseessä selvä luottamusaseman väärinkäyttö. Kun ei kanne rikosperusteella ollut mahdollinen ilman poliisitutkintaa, oli otettava siviilikanne, vaadittava kokouksen päätösten julistamista mitättömiksi.

Olin kyllä muutamista irtisanomisoikeudenkäynneistä oppinut, miten eteviä tarinankertojia ja ihmisten manipuloijia tietyn lajin ihmiset ovat, mutta vasta myöhemmin asianajaja Markku Salon kirja, Varo narsistia, kertoi, miten pahasti sekä oikeus että poliisi ovat tietyn lajin ihmisten kanssa kuutamolla. Niinpä puheenjohtaja Kimmo Vanteen omavaltainen tapa johtaa prosessia ja räyhätä meille sekä ”asian vierestä” kirjoitettu tuomio olivat järkytys. Häiriköitä olimmekin me. Puheenjohtaja kertoi antaneensa vastaajalle tämän pyytämää ohjausta vastauksen laatimiseen.

Menestyksestään käräjäoikeudessa puheenjohtajamme juntta, johon kuului myös aviomies, saivat uutta intoa ja puhtia, jota yritimme hillitä tekemällä tutkintapyynnön niin selvästi yksilöidyistä asioista, että poliisikin sen ymmärtäisi. Ja oikeuskin.

Aviomies oli oikeudessa kertonut ”käsi kirjalla”, että olin lähettänyt kymmenen senttiä paksun nipun herjausviestejä ja häirinnyt hänen vaimonsa kotirauhaa, kun estin tämän sisälle pääsyn kysyessäni, mihin hän pyrki. Molemmat olivat täyttä puppua, mikä oli helppo todettavissa.

Saatuaan tiedon tutkintapyynnöstä hän kesäkuisessa illan hämyssä mennessään koiraa ulkoiluttamaan näytti ”kansainvälistä käsimerkkiä” makuuhuoneemme ikkunaa kohti, missä sattumalta olin. Takaisin palatessaan hän pysähtyi samassa paikkaa ja kääntyi ikkunaan päin sekä heristi näyttävästi nyrkkiään päänsä päällä. Näin tutkintapyyntö sai täydennystä.

Toinen apupojista, äitinsä kuoleman jälkeen orvoksi jäänyt peräkammarin poika, esitti yhtiökokouksessa muutaman arvion persoonastani: ”Sä olet vainoharhainen, psykopaatti, pelle”. Kokouksen jälkeen hän ryntäsi naapurikabinetissa kohti, mutta kaveri sai pysäytetyksi hänet.

Vantaalla saa oikeudessa valehdella vapaasti

Jo runsaan viikon kuluttua 05.07.2013 komisario Patrick Karlsson esitti kihlakunnansyyttäjä Virva Ylénille, että tutkintaa ei suoritettaisi, koska ei ollut aihetta epäillä vähäisintäkään rikosta. Kyseessä oli ihan normaali koiran ulkoiluttaminen. Syyttäjä hyväksyi esityksen ilomielin.

Perätöntä lausumaa Karlsson ei edes maininnut. Vantaalla saa vapaasti kertoa oikeudelle millaisia mielikuvitustarinoita tahansa.

Peräkammarin pojan käytöksen taas teki oikeutetuksi se, että ”ilmapiiri kokouksessa on ollut tulehtunut”.

Vetoaminen valtakunnansyyttäjä Matti Nissiseen toi vesiperän. Sittemmin hänen virkatoimistaan löytyi muutakin leväperäisyyttä.

Tilanne oli sietämätön. Oli vain kaksi vaihtoehtoa: muutto talosta tai yrittäminen vielä täysimittaista tutkintapyyntöä. Tein asianajajaa varten koko historiasta yhteenvedon, joka seurasi liitteenä ja josta tässä on vain hajapoimintoja. Sen luettuaan vaimoni sanoi, että varmaan ulkopuolinen sen lukiessaan ihmettelee, kuinka olemme voineet säilyttää järkemme. Kysyin, ”oletko varma, että olemme sälyttäneet?” Sanoi olevansa.

Tulos oli jälleen sama: tappotuomio. Edellisellä kertaa ei vielä ollut poliisijohdon ohjeita, mutta toimintatapa oli sama. Tämä viittaa siihen, että uudet ohjeet on annettu vain vanhan käytännön vahvistamiseksi ja tehostamiseksi, että juuri näin tuleekin toimia. Oletinkin, että ennen lomia oli pöytä putsattu tappotalkoilla, joka ammattitermi oli tuolloin vielä tuntematon.

Laaki ja vainaa

Nyt olikin tutkinnanjohtaja Juha Juurisella selkänojanaan esimiehensä ohjeet ja apunaan nimettömäksi jäänyt juttujen tappamisen tehokas ammattimies. Se oli laaki ja vainaa. Tarvittiin vain hallituksemme puheenjohtajan sähköposti ja puhelinkeskustelu, kun giljotiini putosi niskaan. Ja sinetiksi ja liitteeksi vielä käräjäoikeuden pöytäkirja, vaikka siinä ei rikosasiasta ollutkaan kysymys. Ne osoittivat selvästi, että nämä ihmiset eivät oikeussuojaa ansaitse, eikä heitä tarvitse kuulla.

Pääsi helpolla kun siteerasi sähköpostista tarinoita, joita lähettäjältä kyllä syntyy. Hänen kaltaisistaan oikeuspsykiatri Hannu Lauerma sanoo, että ”totuus ei ole heille arvo”. Se käy ilmi myös mm. Salon kirjasta.

Varmuuden vuoksi tutkija tuhosi sähköpostin, joten emme tiedä, mitä tarinoita puheenjohtaja on meistä esittänyt, sillä vaatimuksesta huolimatta hän ei ole antanut meille kopiota sähköpostistaan, vaikka olikin asiattomasti liittänyt sen hallituksen pöytäkirjaan. Juurisen perusteluna oli myös se, että tutkintapyyntöjämme on tapettu aiemminkin ja mitättömyyskanteemme oli hylätty. Olimme tappokierteessä, josta ei ollut ulospääsyä. Jokaisella uudella kierroksella asemamme vain kävisi entistä vaikeammaksi.

Syyttäjällä on muitakin hommia

Kihlakunnansyyttäjä Mika Mäkeläkään ei ollut kovin palvelualtis.

Lähetetty: maanantaina 13. kesäkuuta 2016 20.49
Vastaanottaja: 'mika.makela@oikeus.fi' <mika.makela@oikeus.fi>; 'juha.juurinen@poliisi.fi' <juha.juurinen@poliisi.fi>

Aihe: VL: Asiakirjapyyntö

Pyydän kopion syyttäjän vastauksessa mainitusta sähköpostista yllä ja alla näkyvällä sähköpostiosoitteella.

Lähetetty: 7. syyskuuta 2016 10:34

Vastaanottaja: Mäkelä Mika (SY) <mika.makela@oikeus.fi>

Aihe: VL: Asiakirjapyyntö/kiirehtiminen

Lähetetty: perjantai 30. syyskuuta 2016 18.44
Vastaanottaja: 'mika.makela@oikeus.fi' <mika.makela@oikeus.fi>

Aihe: Pyydän jälleen kiirehtimään luvattuja tietoja, että saadaan kirjaprojektia eteenpäin.

Lähetetty: maanantai 17. lokakuuta 2016 19.50

Vastaanottaja: 'mika.makela@oikeus.fi' <mika.makela@oikeus.fi>

Aihe: Mikä kiikastaa?

Lähetetty: keskiviikko 2. marraskuuta 2016 13.10 Vastaanottaja: 'mika.makela@oikeus.fi' <mika.makela@oikeus.fi>
Aihe: Pitääkö tulla henkilökohtaisesti hakemaan, kun ei posti näytä kulkevan?

Melkein puolen vuoden hoputtamisen jälkeen asiakirjat tulivat poliisilta, mutta ilman kaivattua sähköpostia.

Kysyessäni puhelimessa paria vähän omituista seikkaa tekstissä Mäkelä ilmoitti huutaen kahteen kertaan, että hänellä oli muutakin tekemistä.

Kaikki tämä kertoo varsin selvästi, että asiassa oli jotakin mätää.

Itä-Uudenmaan poliisilla pallo hukassa

Pyysin Itä-Uudenmaan poliisia tutkimaan, oliko rikoskomisario Juurinen toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Itä-Uudenmaan polisin vastaus 14.09.2017. oli muuten odotettu, mutta pari seikka olivat mielenkiintoisia. Vastauksen allekirjoittaneet poliisipäällikön sijainen, apulaispoliisipäällikkö Harry Holmberg ja poliisilakimies Astrid Geisor-Goman, entinen Supon lakimies, tekivät yllättävän tunnustuksen. Olimmekin ratkaisun sisällöstä samaa mieltä, sillä he kertoivat, että ”ratkaisu, jota esitettyjen ratkaisujenkin valossa voidaan pitää huonona, ei välttämättä osoita asianomaisen päättäjän rikkoneen virkavelvollisuuttaan”.

Ei tietenkään rikkonut, koska hän toimi paljastuneiden ohjeiden mukaisesti!

Mutta jatkokin on ohjeiden valossa yllättävä. ”Esitutkinta voidaan lopettaa näytön puutteeseen nojaavalla rajoittamispäätöksellä (hämäävää sisäpiirikieltä, tarkoittaa jutun ”tappamista”) vain hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa". Ja kuitenkin Hesarin siteeraaman ohjeen mukaan ”tutkinnanjohtajien vastuulla on, että jutut jäävät pääsääntöisesti esikäsittelyyn!” 

Itä-Uudenmaan poliisissa pallo tuntuu olevan perusteellisesti hukassa. Pohjanmaalla kysyttäisiin jo, onko siellä hommissa ”täysjauhoosta” väkeä.

Uusi valtakunnansyyttäjä antaa hämäävää tietoa

Nissisen seuraajaa valtakunnansyyttäjänä seurannutta Raija Toiviaista asia ei kiinnostanut, eikä hän ilmeisesti ollut tutustunut asiasta kertovaan kirjaan, jonka virasto oli saanut viime kesäkuussa. Ei ainakaan ole vaatinut alaisiltaan sen sisältämän lisänäytön vuoksi tutkimusten aloittamista uudelleen, kuten olin esittänyt.

Uutissuomalaisessa 11.01.2019 Toiviainen kuitenkin pitää vaarallisena, että myymälävarkauksia ja muita ”massarikoksia” jää tutkimatta. Lausunto on hämäävä, koska se antaa kuvan, että poliisin ohjeet koskisivat vain tällaisia pikkurikoksia. Helsingin poliisikomentaja Tomi Vuori kertoi, että he ovat sopineet syyttäjän kanssa ohjeista. Kaiken kaikkiaan syyttäjien esimies on herännyt huomaamaan asian kovin hitaasti.

Ilta-Sanomien vaalikeskustelussa RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoi lasten seksuaalirikoksista, että kansalaisten on voitava tuntea itsensä turvalliseksi kadulla. Kyllä on voitava tuntea olonsa turvalliseksi myös omassa pihassaan ja makuuhuoneessaan. Tosin Juurinen perusteli tappotuomiotaan myös sillä, että ”tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei vaadi esitutkinnan jatkamista”.

Kirjoitin kirjani väliotsikon Poliisi: ei ruumiita, ei rikosta, karkeana pilana, mutta poliisin paljastuneiden ohjeiden jälkeen se alkaa näyttää korkeintaan lievältä ylilyönniltä. Kun tietää puheenjohtajamme apupoikien tempaukset (yritys käydä kiinni, uhkaukset heittää ulos yhtiökokouksesta, kohti syöksyilyt keskisormi pystyssä pihassa, sabotaasit: ruhonleikkurin öljytulpan avaaminen, niin että käynnistettäessä öljy tulevat silmille, auton renkaiden potkimiset, ”ystävällisen” kielenkäytön: ”milloin sä menet hoitoon?” ja ”milloin sä viet tuon hoitoon?”, ”valkotakkiset miehet tulevat ja vievät sut Kellokoskelle”, näyttävän keskisormikuvan toimittaminen postilaatikkoon) sekä hänen itsensä juonet ja aiheettoman kimppuun käynnin pihassa muka rikotun mattotelineen vuoksi, voi pitää mahdollisena, että poliisi vielä saa haluamansa.

Tämä kaikki on hallituksemme puheenjohtajan provosoimaa oman asemansa turvaamiseksi ja meidän ajamiseksi mahdollisimman ahtaalle, lopulta ulos talosta.

Miksi poliitikot heräävät vasta nyt?

Melko omituiselta, joskin varsin tutulta tuntuu, että poliitikot heräävät yhtäkkiä näyttämään toimeliaisuuttaan vasta sitten, kun heidän syliinsä kaatuu asia, jonka he ovat tienneet jo melkoisen kauan, mutta ovat toimineet ”Uimosen säännön” mukaan: tekeytyneet sokeiksi, kuuroiksi ja halvaantuneiksi (Risto Uimonen: Häntä heiluttaa koiraa). Tässä suhteessa lasten ahdistelut ja poliisin omavaltaiset otteet muistuttavat toisiaan.

Poliitikoilla on täytynyt olla jo vuosien ajan tiedossa, miten paljon meillä tapahtuu lasten ahdistelua ja jopa raiskauksia. Viime toukokuusta lähtien heillä on ollut tiedossa, miten omavaltaisesti ja härskisti poliisi suhtautuu kansalaisen perusoikeuksien loukkaamiseen ja vallan väärinkäyttöön, vaikka HS:n selvitys asiasta ilmestyikin vasta vuodenvaihteessa. Saamastaan tietoiskusta lukija kyllä havaitsi, että systeemissä on jotakin pahasti vialla. Vanhempien kertomukset osoittavat, että samoin poliisi on suhtautunut myös lasten suojan tarpeeseen.

Molemmissa asioissa poliitikot ovat heränneet melskaamaan vasta vaalipaniikissa. Siihen saakka he ovat selvinneet Uimosen säännöllä.

Melkoinen osa ”kunniasta” kuuluu medialle. Se on toiminut täsmälleen samoin. Kun viimeinen toivo on kirjan kirjoittaminen, vallan väärinkäyttöä suojeleva media pimittää sen. Sen luottamus poliisiin on vankkumaton.

Myöskään Lakimiesliiton hallitus ei salli kirjasta kerrottava sen lehdessä Lakimiesuutisissa. Hallituksen puheenjohtaja on Sisä-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö ja kokoomuspoliitikko Antero Rytkölä. Hän suojelee poliisi- ja lakimieskollegojensa lisäksi myös puoluetovereitaan. Oli ehkä itsekin ollut laatimassa samanlaisia ohjeita.

Poliitikoille lapsisurkeus on otollisempi, sillä siitä meuhkaamalla huomio kääntyy pois poliisin omavaltaisuudesta, joka iskee suoraan poliitikkojen nilkkaan kertoen välittömästi vallan väärinkäytöstä ja valvonnan laiminlyönnistä. On vain hyvä, että poliisin omavaltaisuudet jäävät suuremman kohun varjoon.

Miten oikeassa olikaan Nobel-kirjailija Mukkulassa: ”Vaietuinkin asia nousee esiin, mutta silloin, kun se itse tahtoo” (Nimi meni autoradiossa ohi). Ja kuinka usein se tahtookaan nousta esiin juuri silloin, kun sitä vähiten toivotaan.

J.K.

Muutama kysymysmerkki jäi vielä, suurimpana niistä kysymys, miten toimii tässä tapauksessa poliittinen ohjaus, josta Jussi Nilsson puhuu kirjoituksessaan. Poliisin, syyttäjien ja käräjäoikeuden sekä Lakimiesliitonkin ajattelu- ja toimintatavat näyttävät kovin hyvin ”yhteensopivilta”. Kaikille tuntui olevan etukäteen selvää, millaiseen tulokseen tuli päätyä.

Lisää aiheesta:

www.kauko-kustannus.fi
www.kaukoparkkinen.com

Painajainen paritalossa – surullinen tositarina virka- ja mielivallan epäpyhästä liitosta

www.kaukoparkkinen.com 2.1.19

Vaietuinkin asia nousee esiin,
mutta silloin, kun se itse tahtoo.”
Nobel-kirjailija Mukkulassa

Poliisi: ei ruumiita, ei rikosta” - raaka pila olikin karmeaa todellisuutta

Kirjani Painajainen paritalossa – surullinen tositarina virka- ja mielivallan epäpyhästä liitosta sai alkunsa siitä turhautumisesta, että taloyhtiön mielivaltaista hallintoa vastaan ei ollut saatavissa oikeussuojaa miltään taholta. Kaikki kanavat olivat tukossa. Näytti siltä, että vallan väärinkäyttö oli sekä oikeuslaitoksen että poliisin ja syyttäjälaitoksen erityisessä suojeluksessa, ja me vaimoni kanssa olimme häiriköitä.

Tämä ei ”oikeusvaltio” Suomessa ole mitenkään tavatonta, sillä kuten käräjätuomari Jussi Nilsson kirjoitti Lakimiesliiton lehdessä Lakimiesuutisissa, vallan väärinkäyttöä vastaan Suomessa saatava oikeussuoja on verrattavissa oikeussuojaan entisissä Itä-Euroopan sosialistissa maissa. Kuitenkin asiaan liittyi niin monia poikkeavia piirteitä, että niiden selvittäminen vaati kirjan.

Nämä saivatkin selityksensä, kun Helsingin Sanomat julkaisi 29.12.2019 toimittajansa Juho Jokisen laajan selvityksen otsikolla ”Poliisia käskettiin jättää tutkimatta rikosilmoituksia”. Tätä kutsutaan poliisin ammattitermillä ”juttujen tappamiseksi”.

Tämä koski Itä-Uuttamaan poliisia, jonka piiriin kotipaikkamme Tikkurila kuuluu. Ylemmältä taholta tullut velvoittava ohje oli tosin voimassa vain neljä kuukautta ja oma tutkintapyyntömme oli tehty vajaa vuosi sen jälkeen, mutta jutussa nimettömänä pysyttelevä entinen poliisi sanoo, että sama käytäntö on todellisuutta yhtä edelleen. ”Sitä ei vain ole kehdattu antaa kirjallisena toista kertaa".

Otsikossa siteerattu kirjan väliotsikko oli tietenkin vähän yliampuva, mutta asiallisesti se osui täsmälleen maaliin. HS:n juttu kertoi, että poliisin tuli pääsääntöisesti tappaa jutut tutkimatta niitä. Syyttäjä yhtyi ilomielin poliisin esityksiin ja alkoi huutaa puhelimessa, kun kyselin perusteita. Myös potkut saanut valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen yhtyi näihin tappotalkoisiin, eikä hänen seuraajansa Raija Toiviainen ole pyynnöstä huolimatta osoittanut vähäisintäkään merkkiä uudesta harkinnasta, vaikka kirja sisälsi uutta näyttöä asiasta, jossa entinenkin näyttö olisi riittänyt, jos asia olisi tutkittu.

Syyttäjät luonnollisesti tuntevat poliisin ohjeistuksen, ovat todennäköisesti olleet niitä valmistelemassakin. On menty tarkalleen niiden mukaisesti, joten asia menee suoraan EVVK-osastolle.

Samoin kävi Suomen Lakimiesliitossa, jonka lehdelle Lakimiesuutisille lähetin arvostelukappaleen kohta kirjan ilmestyttyä alkukesästä. Kun kirjasta ei näkynyt mitään mainintaa, kysyin liiton hallitukselta, aikoiko liitto pimittää kirjan.

Vastaus viipyi ja kertoi, että kirjaa ei esitellä. Mitään asiallista perustelua ei esitetty.

Lähettäjä: Jore Tilander <jore.tilander@lakimiesliitto.fi>
Lähetetty: tiistai 9. lokakuuta 2018 11.25
Vastaanottaja: kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi

Aihe: VL: Onko Lakimiesliiton kanta se, että kirjani tulee pimittää?

Kiitos viestistäsi, joka tavoitti myös Lakimiesliiton hallituksen jäsenet.

Joudumme tekemään Lakimiesuutisissa valintoja käsiteltävien aiheiden suhteen. Tällä kertaa olemme päätyneet siihen, ettemme käsittele kirjaa ”Painajainen paritalossa” Lakimiesuutisissa. Kyse on tavanomaisesta harkinnasta julkaistavan sisällön suhteen.

Ystävällisesti,

Jore Tilander
Toiminnanjohtaja

Liitto osallistuikin näihin talkoisiin ammattitaidolla tappamalla kirjan, sillä sen hallituksen puheenjohtajana on Sisä-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä, Hesarin jutussa asiaa selitelleen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikön Ari Karvosen kollega. Hän haluaa luonnollisesti suojella kollegansa, koska tietää hyvin, että kyseessä on ihan normaali ohjeiden mukainen toiminta, business as usual.

Varmaan Sisä-Suomen poliisilaitoksessa toimitaan samoin. Rytkölä siis suojeli myös itseään. Kertoihan Helsingin poliisikomentaja Tomi Vuori Uuden Suomen mukaan 01.01.2020, että heillä ”oma mallinsa”, josta on sovittu syyttäjänviraston kanssa. Onkohan oikeuslaitoskin ollut mukana sopimassa asiasta? Se selittäisi sen omituisen toiminnan.

Vuori ihmettelee, että asiasta on noussut kohu vasta nyt. On syytäkin ihmetellä.

Olisikohan Rytkölän itsensä tai liiton päättävien elinten syytä tehdä johtopäätöksiä?

Kaikesta päätellen rikoskomisarioiden Patrick Karlssonin ja Juha Juurisen ”tutkinta” alkoi todella suurin piirtein kuvaamallani tavalla: ”Karlsson oli ensin luultavasti laskenut ruumiit, ja kun niitä ei ollut, ei ollut rikostakaan".

Olihan HS:n julkaisemien ohjeiden mukaan ”yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamiset” ohjattava ”rajoitukseen”, mikä tarkoittaa tappotuomiota. Taloyhtiön hallitus saa siis vapaasti loukata perustuslaillista oikeuttamme valita vapaasti asuinpaikkamme ja nauttia kotirauhasta. Myös jatkuvat törkeät kunnianloukkaukset olivat ihan OK. Perätön lausumakin oikeudessa on pikkujuttu.

Kuten kerron, emeritusprofessori Terttu Utriaisen mukaan valtiovallan on huolehdittava siitä, että toiset kansalaisetkaan eivät loukkaa kanssakansalaistensa perustuslaillisia oikeuksia, mutta poliisi on julistanut meidät lainsuojattomiksi. Olemme vapaata riistaa.

Ehkä jonkun tehtäviin saattaisi kuulua valvoa, millaisia tappotuomioita poliisi jakelee. Samalla voisi selvittää, missä määrin syyttäjä- ja oikeuslaitos mahdollisesti ovat mukana tässä teloituskomppaniassa. Onko taustalla se poliittinen ohjaus, josta Jussi Nilsson puhui Lakimiesuutisissa?

Median tappotalkoot

Media osallistui tappotalkoisiin yhtenä miehenä tappamalla kirjan Helsingin Sanomien johdolla. Pääpyövelin rooli sopii sille luonnostaan, sanoihan Jorma Ojaharju, että ”kirja, jota Helsingin Sanomat ei ole esitellyt, ei ole olemassa”.

Iltalehden Mika Koskisen hermot eivät kestäneet kirjaa lainkaan. Kun lähetin hänelle kirjan ja tarjosin tilaisuutta tulla yhtiökokoukseen, jossa luovutin kirjan taloyhtiömme hallituksen puheenjohtajalle, hän pani täyskiellon kaikelle postilleni.

Lähettäjä: Koskinen Mika <mika.koskinen@iltalehti.fi>

Lähetetty: torstai 31. toukokuuta 2018 20.44
Vastaanottaja: Kauko Parkkinen <kauko.parkkinen@kauko-kustannus.fi>

Aihe: Re: Asunto-oy L:n hallitus uskoo pääsevänsä kuin koira veräjästä

Kauko, pyydän ystävällisesti, että poistat nimeni postituslistalta.

Yt
Mika

Yhtä mykistävästi kirja vaikutti Vantaan Sanomien päätoimittajaan Mikko Heinoon, jolle tarjosin viikon ajaksi kotikenttäetua ja ensiyön oikeutta tehdä juttu kirjasta. Vaikutus oli ilmeisesti sama kuin Risto Uimosen kuvaama poliitikkojen tapa: tekeytyy sokeaksi, kuuroksi ja halvaantuneeksi. Hän ei ole toipunut vieläkään.

Koko lähes sadan päätoimittajan katras, joka viime keväänä itki kokosivun ilmoitusten voimalla sananvapautensa olevan uhattuna, sai 08.08.2018 tiedotteen ja esitteen kirjasta sekä tarjouksen esittelykappaleesta. Se meni mediassakin suoraan EVVK-puolelle, yhtään tilausta ei tullut. Enkä ole havainnut asiasta edes yhtään mainintaa muualla kuin ilmaisjakelulehti Tikkurila-lehdessä, joka julkaisi tiedotteen asiasta.

Hesarin jutussa – miten se pääsi lipsahtamaan julkisuuteen? – Ari Karvonen toivoo yhteiskunnallista keskustelua asiasta. Miten se on mahdollista ”Euroopan aasialaisimmassa valtiossa” (Liisa Björklund), jossa media on omaksunut tehtäväkseen vallan väärinkäytön suojelemisen?

www.kaukoparkkinen.com

Poliisin ohjeet: Asunto-osakeyhtiöistä villiä länttä, jossa osakas on lainsuojaton?

Helsingin Sanomien paljastettua Itä-Uudenmaan poliisijohdon ohjeet, joiden perusteella poliisin tulee pääsääntöisesti ”tappaa” vähäisinä pidettyjä rikoksia koskevat tutkintapyynnöt on asiaa kommentoitu siten, että ”tappolistalla” olisi etupäässä vähäisiä varkauksia ja muita ns. massarikoksia, vaikka ohjeissa mainitaan yllättävästi jopa rauhan ja kunnian loukkaukset. Suurin piirtein vastaavat ohjeet on myös Helsingin poliisilla ja ilmeisesti myös eri puolilla maata. Helsingissä ohjeet on sovittu syyttäjän kanssa.

Yllättävintä on kuitenkin, että ilman eri mainintaakin tappolistalle näyttävät ikään kuin luonnostaan kuuluvan taloyhtiön hallintoa koskevat väärinkäytökset. Yleistä suhtautumista näyttää kuvaavan EVAn johtajan Matti Apusen kommentti Ylen Jälkiviisaissa 04.01.2020 Hän piti niitä koskevia rikosilmoituksia turhanaikaisina ja antoi neuvon: ”Käyttäytykää".

Tämä kuvastaa myös poliisin suhtautumista asiaan, ja mikä vieläkin yllättävämpää myös käräjäoikeuden asennetta. Nämäkään eivät näytä tajuavan, että asunto-osakeyhtiön hallinnossa ei ole kysymys mistään leikkihallinnosta eikä hyvästä tai huonosta käytöksestä, vaan laissa tarkoin säännellystä hallintomenettelystä, jota koskevat myös hallinnon yleiset periaatteet.

Näiden on tarkoitus turvata kansalaisille koti- ja asumisrauhan suojaama turvallinen asuinympäristö sekä mahdollisuus antaa oma panoksensa sen kehittämiseen. Mikäli tätä loukataan ja siitä esitetään uskottavaa näyttöä, on jokainen tapaus tutkittava asianmukaisesti.

Tämä on erityisen tärkeää pienessä taloyhtiössä, jossa hallinnon huono henki on läsnä 24/h, sanoo nimimerkki Kokemusta on.

Vallankäyttö taloyhtiössä kontrollin ulkopuolella

Taustalla näyttäisi olevan myös merkillinen suomalainen nöyrä suhtautuminen esivaltaan. ”Jumala on joka tapauksessa asettanut hänet hallitsijaksemme”, sanoivat venäläiset Dostojevskin mukaan Iivana Julmasta. Kiinteistöalan Kustannus Oy:n johtaja Maria Kangasluoma sanoo saman kuin Matti Apunen: ”Toimeen on vain tultava". Ja kieltäytyy kustantamasta kirjaa. Alistumisen rautaisella lailla on pitkät perinteet.

Kangasluoma pitää loukkaavana jopa sitä, että taloyhtiö voisi olla sen kummempi foorumi poikkeavan henkilön vallankäytölle kuin mikään muukaan yhteisö. Arkitodellisuus kertoo kuitenkin muuta.

Kaikki tietävät, että taloyhtiöiden hallituksiin ei ole tunkua sellaisista henkilöistä, joilla on riittävästi muuta tekemistä. Näin se avaa väylän sellaisille, joilla on halua näyttää valtaansa ja alistaa muita. Eikä sinne käytännössä ulotu mikään kontrolli uusista toiminnantarkastajista huolimatta. Tilanne käy usein niin sietämättömäksi, että osakkaalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa maisemaa. Ei tällaista romanikulttuurista peräisin olevaa ”väistämisvelvollisuutta” voida katsoa läpi sormien antamalla vain käyttäytymisohjeita.

Mikäli resurssit eivät riitä väärinkäytösten asialliseen tutkintaan, se kertoo varsin koruttomasti, että maassa vallitsee lainvastainen tila, jolloin ei ole syytä hehkuttaa oikeusvaltiota.

Asia on joka tapauksessa hoidettava toisin kuin poliisin tappotuomioin. Poliisin tehtävänä ei voi olla kansalaisten oikeussuojan rajaaminen. Valtion on turvattava oikeussuoja kaikkia rikoksen lajeja vastaan. Kansalaisten perusoikeuksien, kuten asumis- ja kotirauhan turvaamisen vallan väärinkäyttöä vastaan tulee olla kärkisijoilla eikä jossakin hännän huippuna, jos edes sielläkään.

Asianajaja Markku Salo kertoo kirjassaan Varo narsistia, miten tuntemattomia tämänkaltaiset asiat ovat sekä poliisille että oikeuden jäsenille. Presidentti Sauli Niinistö vastasi viime kesänä Ylen A-studiossa yleisökysymykseen, miten demokratiaa voitaisiin edistää siten, että narsistisia johtajia olisi entistä vähemmän. Hän arveli sen olevan mahdollista siten, että narsismin kuva tulisi ihmisille tutummaksi.

Mutta mediaa demokratian edistäminen ei tunnu kiinnostavan. Sekin ”istuu” hyvin siihen ihmistä alistavaan ja vallan väärinkäyttöä suojelevaan ”Euroopan aasialaisimman valtion” perinteeseen, josta Terttu Grönfors ja Liisa Björklund vähän eri näkökulmista puhuvat väitöskirjoissaan. Hämmästyttävää kyllä asia ei tunnu kiinnostavan muitakaan alan järjestöjä kuin Kiinteistöliittoa. Olisiko ehkä perustettava Lainsuojattomat asunto-osakkaat ry? Tämä ”poliisivallankaappaus” on pysäytettävä välittömästi, ja on selvitettävä, paljonko tämän johdosta on tullut kansalaisille oikeudenloukkauksia. Samalla on selvitettävä, kuuluuko tähän ”teloituskomppaniaan” muita kuin poliisi ja syyttäjälaitos. Onko oikeuslaitoksella osuutta asiaan? Lisää aiheesta:

www.kaukoparkkinen.com
www.kauko-kustannus.fi

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen
Valtakunnansyyttäjänvirasto

Vaatimus tutkinnan uudelleen aloittamiseksi

Helsingin Sanomat on selvityksessään 29.12.2018 kertonut, miten Itä-Uudenmaan poliisin johto on ohjeistanut poliisia ”tappamaan” tietynlaiset rikosilmoitukset tutkimatta niitä. Jutun otsikko ”Poliisia käskettiin jättää tutkimatta rikosilmoituksia” kuvaa ilmeisen osuvasti tosiasioita.

Kun olimme vaimoni kanssa joutuneet taloyhtiömme hallituksen ja ennen kaikkea hallituksen puheenjohtajan meihin kohdistuvan täydellisen eristyksen kohteeksi ja saaneet osaksemme moninaista hallinnollista mielivaltaa ja kiusan tekoa sekä nimittelyä hallituksen ja sen jäsenten taholta, pyrimme saamaan oikeussuojaa tekemällä tutkintapyynnön Itä-Uudenmaan poliisille. Heti alussa herätti kuitenkin ihmetystä se, että kaikilla asian käsittelyyn osallistuneilla poliiseilla ja syyttäjillä tuntui olevan ikään kuin torjunta ”päällä”, ennakkoasenne, johon tapauksen asiallinen käsittely kilpistyi. Kaikki yritykset tulivat bumerangeina takaisin, eikä meihin otettu mitään yhteyttä. Hyvin kevyin perustein on vain viitattu näytön puutteeseen. Emme ole saaneet edes tietää, mitä hallituksen puheenjohtaja on tutkijan pyytämässä sähköpostissa meistä esittänyt, koska tutkija on kertonut hävittäneensä sen.

Syy selvisi Helsingin Sanomien selvityksestä. Pääasiaa koskeva tutkintapyyntö oli tosin tehty 18.01.2016 eli vajaa vuosi väliaikaiseksi määrätyn ajanjakson jälkeen, mutta jutussa nimettömänä pysyttelevä entinen poliisi sanoo, että sama käytäntö on todellisuutta yhtä edelleen. ”Sitä ei vain ole kehdattu antaa kirjallisena toista kertaa". Asia on mennyt täsmälleen ohjeissa kuvatulla tavalla.

Asiasta kerovan kirjani Painajainen paritalossa – surullinen tositarina virka- ja mielivallan epäpyhästä liitosta ilmestyttyä olen pyytänyt sekä kihlakunnansyyttäjää että valtakunnansyyttäjää määräämään poliisin aloittamaan tutkimukset uudelleen kirjan sisältämän lisänäytön perusteella. Siitä ilmenee myös koko hallituksen ja sen tukihenkilöiden, mm. ”todistajaksi” kutsutun Trafin juristin, toimien kokonaiskuva, mitä tutkijat eivät olleet edes yrittäneet muodostaa, vaan poimivat vain yksittäisiä asioita ja ”ampuivat” ne yksi kerrallaan alas.

Mihinkään näihin pyyntöihin en ole saanut mitään vastausta.

Helsingin Sanomien kertomien tietojen ja aiemmin esittämieni pyyntöjen sekä kirjani sisältämien tosiasioiden perusteella ja liitteenä olevaan kirjoitukseeni viitaten pyydän, että Te valtakunnansyyttäjänä määräätte kihlakunnansyyttäjän joko itse jatkamaan tutkintaa tai määräämään sen poliisin tehtäväksi. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota mielivaltaisten ja kiusaavien toimien kokonaisuuteen.

Kuten kirjani etulehdellä olen kertonut, se on lähetetty Valtakunnansyyttäjänvirastolle heti kirjan ilmestyttyä.

Helsingin poliisikomentaja Tomi Vuori on kertonut, että heillä on ”oma mallinsa”, josta on sovittu syyttäjänviraston kanssa (US 01.01.2019). On selvitettävä, onko Itä-Uudellamaalla tilanne sama ja mikä on sen vaikutus tutkintaan.

Vantaa 02.01.2019

Kauko Parkkinen
OTK, VTM, tietokirjailija