default_mobilelogo



Yllä olevalla otsikolla Helsingin Sanomat kertoi 15.12.2018, että irtisanomislaki oli hyväksytty eduskunnassa sisältönsä puolesta. Pääkirjoituksensa viimeisessä lauseessa lehti kertoo, että ”pienten yritysten työehtoihin palataankin todennäköisesti heti vaalien jälkeen hallitusneuvotteluissa”.

Tämä kertoo kaikella mahdollisella selkeydellä, miten valtakunnan ykköslehti suhtautuu yrittäjyyttä koskeviin asioihin. Yrittäjät on saatu ruotuun, ja he tyytykööt osaansa valtakunnan heittopusseina. Asian ylle on laskeutunut joulurauha, siihen palataan vaalien jälkeen, todennäköisesti, jos satutaan muistamaan. Vaalikeskustelujen teemaksi näistä asioista ei ole.

Tätä näkemystä muu media tapansa mukaan seuraa kuin hai laivaa, jopa Kanavaa myöten, jonka nykyinen päätoimittaja Ville Pernaa uutena päätoimittajana aikoinaan kertoi haluavansa kehittää vastapainoksi valtamedialle. Se olisikin vaikeaa, kun Pernaa päätyönään toimii päätyönään saman yhtiön omistamassa Suomen Kuvalehdessä ja Kanavan toimittamisesta vastaa käytännössä saman lehden toimittaja Tuomo Lappalainenvastaavana tuottajana”.

Lappalaisen vastaus artikkelitarjoukseen (Liite) oli täsmälleen Hesarin linjan mukainen ja vähintään yhtä tyly. Oikeastaan vieläkin tylympi, sillä hän ei nähnyt asialla olevan arvoa edes vaalien jälkeistä aikaa silmällä pitäen, koska Kanava haluaa välttää ”jälkijunavaikutelman”, joten sitä eivät kiinnosta enää syksyn keskusteluteemat. Irtisanomisasia oli kerta kaikkiaan siivottu jo pois valtakunnan tärkeiden asioiden agendalta.

Hämmästyttävästi maan hiljaisiin kuuluu myös Suomen Yrittäjät, joka toimitusjohtajansa Mikael Pentikäisen suulla kehui tulosta heti neuvottelutuloksen syntymisen jälkeen mm. Hesarissa ”varsin hyväksi”, mutta ei ole maininnut siitä sanaakaan jäsenjulkaisuissaan Yrittäjäsanomissa ja Yrittäjäinfossa.

Yrittäjät eivät kuulu elinkeinoelämään

Kuvaa täydentää HS:n vakikolumnistin Anu Kantolan kolumni 11.12.2018, jossa kirjoittaja kertoo, että ”ainakin elinkeinoelämä on saanut tuloksia aikaan” lobbaamalla hallitusta. Yrittäjistä ja surkeasti päättyneestä irtisanomisasiasta ei näy mainintaa, joten yrittäjät eivät ilmeisesti kuulu elinkeinoelämään.

Kantola tuki vaaleissa näkyvästi Tarja Halosta, joka sanoi Maarit Tastulan haastattelussa Ylessä, että ”yrittäjät syövät yhteistä kassaa” (Halonen rehellisenä/www.openfinland.net 12.04.2012).

Näin toimii median parviäly Heikki Elonheimon termin mukaisesti.

Kun silmäilee viimeisintä Kanavaa (8/18), niin eivät sen artikkelit tunnu olevan ihan tuoreinta laatua. Aiheita ovat mm. Lauri Tarastin muistelut vaalilainsäädännön kehittämisestä, Suvi-Anne Siimeksen matkakertomus Israelista, Petri Laukkasen tarina 30-vuotisesta sodasta, Katja Hirvasahon selvitys Kun Peräpohjolasta tuli ”Lappi”, Kalevi Kivistön muistelus Jaakko Itälästä koulutuspoliitikkona, Alpo Rusin artikkeli ulkoministeriöstä itsenäisen maan itsenäisenä etuvartiona, mitä Jaakko Soikkanen täydentää toisella samanmittaisella artikkelilla otsikkona Vanhan madamen ehostus.

Lisäksi ihmetellään, mihin Venäjä tarvitsi Ruotsilta pari sataa vuotta sitten sieppaamaansa Suomea, 30-vuotisen sodan kielenkäyttöä ja valeuutisia sekä kaivellaan vapaakaupan alle hautautuneita luurankoja, joiden hautaaminen alkoi 1930-luvlla.

Luetteloa voisi jatkaa esiteltävien kirjojen luettelolla. Ne kertovat mm. kylmän sodan valheista ja osatotuuksista sekä moniäänisestä kansalaissodasta.

Kaikkien kohdalla sormet luonnollisesti syyhyävät päästäkseen käsiksi tulikuumiin aiheisiin, mutta vaalikeskusteluihin ne tuskin antavat aineksia.

Ainoat artikkelit, jotka ovat liikkuvat tässä ajassa ovat Ilkka Kärrylän kirjoitus uusliberalismista ja Marketta Mattilan kirjoitus kulttuurijournalismista, mutta yksikään artikkeleista ei anna Suomen tulevaisuuden kannalta mitään merkittäviä aineksia. Siinä suhteessa Kanavan hyllyttämän tekstini muutaman viimeisen kappaleen anti on selvästi suurempi kuin kaikkien muiden yhteensä.

Lehden yleisilme on sisäänlämpiävä, aivan omasta ajastaan ja maailmastaan. Se on ottanut tukevasti paikkansa niiden instituutioiden joukossa, joiden Sitra muutaman vuoden takaisessa Muutoksen Suomi -raportissaan totesi olevan ajastaan jälkeen jääneitä ja ihmisten arjesta vieraantuneita (Muutosvastarinnan Suomi).

Median yrittäjävastaisuus lisääntynyt

Suomen Yrittäjille tilanne ja vaalit on kohtalon kysymys. Se ei voi jatkaa enempää kepun kuin muunkaan puolueen kylkiäisenä ja pimittää jäseniltä niiden toimia yrittäjien pettäjinä. Siellä Kanavan hyllyttämän artikkelin loppukappaleiden lukeminen on erityisen tärkeää.

Se ei voi alistua enempää puolueiden kuin mediankaan yrittäjille varaamaan rooliin politiikan heittopusseina. Mitään muuta ryhmää ei Suomessa voi kohdella samalla tavalla. Median yrittäjävastaisuus ja suoranainen -vihamielisyys on jopa lisääntynyt siitä, mitä se oli irtisanomisasian ”ensimmäisellä kierroksella” 35 vuotta sitten.

Mediaan on suhtauduttava vähinäänkin yhtä kriittisesti kuin poliitikkoihin, sillä se jyrää lyhyellä aikavälillä paljon tehokkaammin. Sitäkin suuremmalla syyllä, kun Mikael Pentikäinen on imenyt itseensä Hesarin tupojen tukijan hengen, missä hänellä on itselläänkin suuret ansiot. Se on ollut myös vallan väärinkäyttäjien suojelija sekä yrittäjävihan lipun kantaja, eräänä ”monumenttina” Visen kaatajien suojelu.

On otettava oppia siitä, miten järjestö menetti otteensa, kun se alistui yrittäjävihamielisten tahojen populismi-syytöksille, joita myös liikkeen historian kirjoittaja on edelleen levittänyt. Lapsellinen kiusa se on pienikin kiusa -leikittely jäsenmaksuperinnällä on syytä unohtaa.

Järjestön on myös avoimesti kerrottava jäsenilleen pieleen menneet hankkeet. Se, että enempää Yrittäjäsanomat kuin Yrittäjäinfokaan eivät kerro sanaakaan irtisanomislakikatastrofista, ei kuulu länsimaiseen yhteiskuntaan, vaan siihen ”Euroopan aasialaisimpaan valtioon”, josta Liisa Björklund puhuu väitöskirjassaan. Eikä se voi historiassaan jättää mustaa aukkoa liikkeen tärkeimmän ajanjakson kohdalle puolueiden suojaamiseksi.

Ellei järjestö tähän pysty, sen on syytä ripustaa hanskat naulaan.

J.K

Tämän päivän (19.12.2018) Hesarin uutisesta päätellen suuri joukko opposition porvaripuolueiden kansanedustajistakin on erehtynyt lopullisessa käsittelyssä äänestämään lain hyväksymisen puolesta SY:n harhaanjohtavan infon perusteella. Demarien Tarja Filatov oli aivan oikeassa pelätessään, että saamansa infon vuoksi pienet yritykset saattavat uskoa, että irtisanominen on nyt helpompaa ja kokevat Lindströmin koekaniineina oikeudessa ikävän pettymyksen.

Liite

Lähetetty: torstai 29. marraskuuta 2018 17.56
Vastaanottaja: 'kanava@otava.fi', kanava@otava.fi>
Aihe: Artikkelitarjous

Irtisanomisriita oli saman näytelmän toinen näytös

Kulunutta syksyä on soteottelun lisäksi leimannut halliuksen ja ay-liikkeen välinen voimainkoetus, joka on johtanut maata järisyttävään lakkovyöryyn ja muihin työtaistelutoimiin. Rauha palautui, kun hallitus perääntyi ja käytännössä luopui työsopimuksen irtisanomisen helpottamisesta pienissä yrityksissä, eli tilanne normalisoitui siten, että mm. Helsingin Sanomat saattoi otsikoida pääkirjoituksensa toteamalla, että ”Kolmikanta palasi taas hyllyltä työkaluksi”. Lehden mukaan pääministeri Juha Sipilä palasi samalla politiikan toiminnan keskiöön.

Analyysissä näyttäisi olevan asento- tai asennevirhe. Iltalehden kolumnistin koturneilta prosessin etäohjausta harjoittanut EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen oli laskenut, että itse lain pykälämuutos sisälsi vain viisi sanaa, joilla oli jotakin merkitystä, ja sekin varsin vaatimaton. Kaikki kiistan osapuolet panivatkin toivonsa siihen, että kolmikantaisessa työryhmässä lain perustelut varmistavat omien voiton. Onhan kolmikannalla vankka kokemus sellaisen tekstin kirjoittamisessa, jota kaikki voivat selittää omaksi voitokseen.

Niin kävi tälläkin kertaa. Jopa koko jupakalle alkupotkun antanut Suomen Yrittäjät vakuutti tyytyväisyyttään. Hallituskin piti vielä tiukasti kiinni uskostaan, että näin parannetaan työllisyyttä, mutta alkuperäisiä kymmenien tuhansien määriä ei enää markkinoitu.

Tosiasia kuitenkin on, että ay-liike jyräsi täysin hallituksen ja sai enemmän kuin pyysikään, kuten HS otsikoi juttunsa, koska se sai pari herkkua kaupantekijäisiksi. Yrittäjille jäi luu käteen, kuten yleensäkin kolmikannan juhlissa. Mikään ei viittaa siihen, että kolmikanta olisi alistunut hallituksen työkaluksi.

Helsingin Sanomien lisäksi muukin media huokui tyytyväisyyttä. Yrittäjät oli saatu takaisin ruotuun ja voitiin valmistautua joulurauhaan, jota vain sote enää uhkasi. Puolueet olisivat varmasti tyytyväisiä, jos irtisanomiskiistan osalta vallitsisi myös vaalirauha. Mm. entinen valtakunnansovittelija Juhani Salonius ehdotti jo alkuvaiheessa paluuta lähtöruutuun, ja moni suositteli uutta aloitusta puhtaalta pöydältä. Kumpikin näistä viittauksista johtaa kuitenkin harhaan, sillä lähtöruutu tai puhdas pöytä ei suinkaan löydy viime kevään kehysriihestä, jossa tämä Suomen yrittäjien innovoima hanke käynnistyi, vaan siihen palaamiseksi on otettava takapakkia lähes 40 vuotta.

Tuolloin tuponeuvotteluissa oli sovittu, että asetetaan kolmikantainen työsuhdeturvakomitea valmistelemaan lakia irtisanomismenettelystä, josta sittemmin käytettiin nimitystä työsuhdeturvalaki. Tuolloin puhuttiin, että sen tarkoituksena oli saada kommunistit pysymään Sorsan kolmannessa hallituksessa, ja se olisi siis liittynyt Kekkosen suureen kommunistien kesytysprojektiin. Jos näin oli, ei se kuitenkaan toiminut, sillä kommunistit läksivät hallituksesta kesken kauden.

Komiteanmietintö esitti tiukkoja muotovaatimuksia irtisanomismenettelylle ja laittomiksi tuomituista irtisanomisista työnantajan maksettavaksi enintään 20 kuukauden palkan suuruista korvausta. Se oli moninkertainen aiemmin irtisanomissuojasopimuksissa olleisiin määriin verrattuna. Lisäksi mm. perheenjäsenten asema olisi muuttunut olennaisesti heikommaksi liikkeenluovutustilanteissa.

Tämä nostatti silloisen Suomen Yrittäjäin Keskusliiton SYKL:n kapinaan, joka tuotti sikäli tulosta, että sosiaali- ja terveysministeri Jacob Södermanin johdolla ministerityöryhmä esitti mm. korvauksen enimmäismäärän laskemista vastaamaan 12 kuukauden palkkaa, mitä SYKL piti siedettävänä ja jonka taakse porvaripuolueet linnoittautuivat, SMP:tä myöten, vaikka Veikko Vennamo oli sanonut, että eivät he ole ainakaan kahden ärrän porvareita.

Ennen kaikkea SAK vaati kuitenkin paluuta alkuperäiseen esitykseen, minkä seuraavankin vuoden 1983 vaalien jälkeisen hallituksen pääministeri Sorsa otti hoitaakseen ja vaati sen hyväksymistä reunaehtona hallitukseen osallistumiselle. Kaikki porvaripuolueet hyväksyivät sen, mutta kokoomuksesta tuli hallituspuolue vasta neljä vuotta myöhemmin, kun Holkerista tuli ns. sinipunahallituksen pääministeri. Yllättävää oli lähinnä se, että kokoomuksen monet uudet naiskansanedustajat äänestivät lakia vastaan melkoisesta painostuksesta huolimatta, joukossa mm. puolueen nouseva tähti Riitta Uosukainen.

Laki oli susi jo syntyessään ja se kumottiin varsin pian. Menettelytapasäännöt käytännössä poistettiin ja ydinosa liitettiin työsopimuslakiin, mutta samalla korvauksen enimmäismäärä nostettiin 24 kuukauden palkkaan.

Tähän ”ensimmäisessä näytöksessä” säädettyyn irtisanomissuojaan hallituksen alkuperäinenkin esitys olisi parhaassakin tapauksessa tuonut vain varsin vaatimattoman loven. Karsitusta versiosta hallitus ei itsekään väitä muuta kuin, että se jää oikeudessa katsottavaksi, eli yrittäjille luodaan uutta epävarmuutta.

Palaavatko puolueet lähtöruutuun?

Alkuperäiseen todelliseen lähtöruutuun palaaminen ei ainakaan puolueille olisi kovinkaan helppoa, ei varsinkaan porvarillisille puolueille mutta tuskin vasemmistollekaan. Porvaripuolueiden lehmänkäännöksen yrittäjät kokivat raskaana petoksena, ja tuskinpa demaritkaan kovin mielellään muistelevat sitä brutaalia vallankäyttöä, jolla yrittäjien vastarintaliike lannistettiin ja yrittäjät pantiin ruotuun. Siitä kertova kirjani Yrittäjä tulopolitiikan hukkaputkessa ilmestyi samoihin aikoihin kuin hallitusohjelma julkistettiin.

Tästä irtisanomislain ”ensimmäisestä kierroksesta” syntyi paljon laaja-alaisempi ja periaatteellisempi keskustelu kuin nyt toisesta, vaikka siihen ei liittynytkään työtaisteluja, kun ay-liikkeen ei tarvinnut turvautua voimakeinoihin, sillä hallitus hoiti asian sen puolesta. Silloin mm. tuli käyttöön uusi termi tupokratia, joka vähän yllättävästi oli lähtöisin virkamiesportaasta, muistamani mukaan työministeriön lausunnosta. Silloin kantaa ottivat yrittäjien puolesta mm. eräät professorit, mikä on melkoisen harvinaista ja päinvastaista tämänkertaiseen verrattuna. Nyt ensimmäinen aggressiivinen puheenvuoro yrittäjiä vastaan tuli itse asiassa Aalto-yliopiston professorin kynästä tai tietokoneesta.

Keskustelua käytiin tuolloin myös Kanavassa. Oman kirjoitukseni otsikko oli Demokratia vastaan tupokratia. Olin kaksi vuotta aiemmin lähtenyt Metalliteollisuuden työnantajaliitosta ja julkaissut ”lähtöloitsuna” kirjan Näin tehdään tuhopolitiikkaa, mistä syntyi melkoinen mediajulkisuus, jossa ay-liike joutui pahasti altavastaajaksi. Sain kutsun johtamaan tätä yrittäjäjärjestön kapinaa, ja ehkä kysyä voidaan, oliko osaltaan kysymys myös ay-liikkeen vastaiskusta.

Nyt ”toisella kierroksella” periaatteellinen vastakkainasettelu oli muuten sama, mutta roolijako hieman toinen hallitus oli nyt vastakkain ay-liikkeen kanssa ja sen takana olivat yrittäjät asiallaan oli hallitus, mutta yrittäjien kannalta tulos oli yhtä surkea, heille jäi luu käteen. Merkittävin ero oli siinä, että nyt tietotekniikka ja some olivat tulleet mukaan, joten yrittäjät joutuivat ay-liikkeen taholta niin voimakkaan tykkitulen ja konetuliaseiden sulkutulen kohteeksi, että siinä harrastelijamaisilla nallipyssyillä ei ole mahdollisuuksia. On löydettävä fiksumpia keinoja.

Yrittäjien kannalta olisi ollut välttämätöntä, että tämän ”jatkoerän” tausta olisi selvitetty, mutta media ei ollut siitä lainkaan kiinnostunut, vaikka sen tärkeyttä suorastaan jankutetaan kaikessa toimittajakoulutuksessa.

Mitä yrittäjäliike esittää puolueille ennen vaaleja?

Yrittäjäliikkeellä on paljon pelissä kevään vaaleissa. Sen tulisi kaiken sotemekkalan uhallakin saada vaalien keskiöön kysymys siitä, mitä luotettavia toimia puolueet esittävät, jotta yrittäjyys saadaan nousemaan näiden kahden nöyryytyksen jälkeisestä alennustilastaan. Se on testi myös yrittäjäliikkeelle, onko sillä halua ja voimaa panna puolueita tilille sen jälkeen, kun nämä ovat vahvasti soluttaneet järjestön. Tämä oli seurausta siitä, että järjestön vahvistunut status ja lisääntynyt aktiivisuus oli alkanut kiinnostaa puolueita, jotka näkivät siinä myös uhan.

Tällä asialla on joka tapauksessa suuri merkitys maan taloudelle ja tulevaisuudelle. Tehokas katuminen ei puolueille enää ole mahdollista, sillä käsitteellisesti se edellyttäisi, että vauriot mm. työllisyydelle häipyisivät, niin kuin niitä ei olisi ollutkaan. Hukkaputki-kirjassani kerroin yrittäjien uskovan, että laki lisäisi työttömyyttä kymmenillä tuhansilla, mutta todellinen määrä oli satoja tuhansia. Siihen oli tosin luonnollisesti muitakin syitä, mutta eräs signaali ay-liikkeelle lähti siitä, että yrittäjillä ei ole puolustajaa, joten työnantajuuteen liittyviä rasitteita voidaan saada läpi helposti. Niin saatiin mm. pekkaspäivät.

Asioihin pureutuva keskustelu ei suinkaan ole helppoa, sillä sitä vaivaa ”kieliongelma”, jonka Riitta Uosukainen toi uutena kansanedustajana esille kuuluisassa tilulii-puheessaan: ”Kaikki poliitikot ovat kaksikielisiä. Yhtä kieltä he puhuvat ennen vaaleja ja toista vaalien jälkeen.” On mahdollista, että työsuhdeturvalain kokemukset olivat osaltaan innoittaneet häntä tähän puheenvuoroon.

Yritysten osalta olin tehnyt saman havainnon itsekin ensimmäisessä kirjassani: ”Vaaleja edeltävä aika on täynnä pienten yritysten ylistystä kuin kevätaamu lintujen liverrystä. Mutta nämä ylistyslaulut katkeavat vaaleihin, kuten linnunlaulu juhannukseen, kun tositoimien vasta pitäisi alkaa.”

Jotta ei näyttäisi liian helpolta, palautettakoon vielä mieliin, mitä Risto Uimonen sanoo kirjassaan Häntä heiluttaa koiraa: ”Poliitikot tekeytyvät sokeiksi, kuuroiksi ja halvaantuneiksi". Mutta onhan yrittäjien yritettävä. Ehkä vaalien alla herkkyys on kuitenkin vähän suurempi, tarvitaanhan silloin vaalirahoitustakin. Yrittäjyyspolitiikkaan tarvittaisiin ehkä uusia kasvoja samaan tapaan kuin sotien jälkeen ulkopolitiikkaan.

Tuoreessa vihapuhetulituksessa havaittiin jälleen, että piilevä yrittäjävastaisuus yhteiskunnassamme on niin laajaa, mediaa myöten, että sitä kautta ei muutoksia saada aikaan. Ystäviä yrittäjällä sen sijaan on vain kaksi, asiakkaat ja työntekijät. Sen vuoksi niihin tulisi keskittyä. Lähtökohdaksi tulisi ottaa se, että asiakkaan palvelu on kaiken yritystoiminnan ykkösasia ja olemassaolon oikeutus. Tulisi selvästi irtisanoutua siitä harhaopista, että yrityksen tehtävänä on voiton maksimointi siihen sijoitetulle pääomalle, sanokoot osakeyhtiölain ymmärtämättömät kirjoittajat mitä tahansa. Voiton tuottaminen on välttämätön edellytys yritystoiminnan jatkumiselle mutta ei sen tavoite.

Toiseksi yrittäjäliikkeelle on edelleen avoinna vetäjän paikka siinä johtamisen perinpohjaisen käänteen aikaansaamisessa, jota Juha Sipilä Risto Uimosen vaalikirjassa piti välttämättömänä Kreikan tien välttämiseksi. Hänen mukaansa käsillä on viimeinen hetki sen aikaansaamiseksi. Aikaa on tosin jo tuhlattu paljon mm. tupo-harharetkillä, mutta sitä välttämättömämpää se on. Pekka Himanen antoi Kukoistuksen käsikirjoituksessaan aikaa vain vuoden.

Joukkue olisi saatava pelaamaan niin hyvin yhteen, että siihen väliin ei mahdu ay-liike lyömään kiilaa ja uusintamaan epäluottamusta, kuten Metallityöväen Liiton entinen vasemman laidan toimitsija Kimmo Kevätsalo sanoo väitöskirjassaan. Tämä voisi luoda myös edellytyksiä yleissitovuuden ainakin osittaiselle poistamiselle.

Kevään vaalit ovat kypsyyskoe sekä yrittäjäliikkeelle että puolueille ja erittäin tärkeät Suomelle.

Kauko Parkkinen
entinen työmarkkinajuristi, tietokirjailija