default_mobilelogo

Monet erehtyivät pitämään hallituksen budjettiriihen ennätysvauhtia merkkinä siitä, että talouden orastavat nousun merkit helpottivat tehtävää. Tosiasiallinen syy oli kuitenkin se, että riihi oli pelkkä läpijuoksu, ja hallituksen esitys pääministerinsä näköinen, kuin suoraan Laukon torilta revitty (www.kaukoparkkinen.com 19.08.2017: Kolme vuotta Laukon torilta) näkemyksetön kamreeribudjetti.

Kaikki poliittista johtajuutta kaipaavat asiat lakaistiin maton alle, nimitettäköönpä niitä sitten rakenneuudistuksiksi tai jollakin muulla nimellä. Suurin saavutus oli parlamentaarisen työryhmän asettaminen yritystukia karsimaan, kun ei hallitus ole vuosikausien vatuloinnin jälkeen saanut siinäkään mitään aikaan. Sotessa sama menettely ei ole hallitukselle sopinut.

Budjettiriihtä seuraavana päivänä Ajatuspaja Libera järjesti paneelikeskustelun raportistaan, joka oli otsikoitu Suomi jää jälkeen. Otsikossa on aikamuotovirhe, sen olisi tullut olla Suomi on jäänyt jälkeen. Tämä tuli varsin selvästi ilmi, kun ruotsalaisen Timbro-ajatuspajan ekonomisti Jacob Lundberg vertaili tilannetta Ruotsissa ja Suomessa. Erityisesti työmarkkinaneuvottelujen tilanne osoitti sen selvästi.

Kuitenkaan puhuja ei maininnut sitä, että Ruotsi lopetti keskitetyt sopimukset jo 30 vuotta sitten, mikä samalla kertoo, että tilaisuuden kutsussa siteerattu tuntemattoman ajattelijan lausuma ei pidä paikkaansa, kun tämän mukaan ”Suomi on jo hukannut kokonaisen vuosikymmenen”.

Tosiasiassa Suomi on hukannut jo neljä vuosikymmentä, sillä jo 1980-luvun alussa tiedettiin, että keskitetty tulopolitiikka tuhoaa Suomen talouden (www.kauko-kustannus.fi, pdf: OSuVa – Tuhopolitiikan 30-vuotisjuhlanumero). Siitä lähtien EK on rimpuillut eroon keskitetyistä sopimuksista, mutta se onnistui vasta melkein 40 vuotta myöhemmin, vähän rujolla tavalla.

Vai mahtoiko onnistua? ”Ruotsin EK” lakkautti samalla neuvottelujohtajan vakanssin, Suomessa sellainen on yhä vieläkin muinaisjäänteenä, eikä järjestö näytä itsekään tietävän, kuka meillä käyttää työnantajien puhevaltaa työmarkkinoilla.

Tästä ruotsalaisesta ratkaisusta ”poiki” paljolti se maiden olennainen neuvottelukulttuurien ero, josta puhuja kertoi. Ero ei todellakaan ole vain tekninen, kuten SAK:n panelisti Ilkka Kaukoranta väitti. Sen tiesi myös Suomen Pankin panelisti Lauri Kajanoja, sillä Juhana Vartiainen oli kertonut siitä Pankin keskustelutilaisuudessa alkuvuodesta oman kokemuksensa perusteella, mutta hän oli hiljaa. Niistä ei oikeastaan voikaan puhua samana päivänä.

Rahaa harakoille ja lampaille

Pääministeri oli pariin kertaan vakuuttanut tv:ssä jämerästi, että hallitus ei kompensoi kiky-menetyksiä, elleivät ”Suomen malli” ja paikallinen sopiminen etenee hallitusta tyydyttävällä tavalla (Kolme vuotta Laukon torilta) Sanoipa hän niinkin, että se oli jo kompensoitu. Nyt kompensaatiorahaa irtosi veron kevennyksiin kuitenkin 270 miljoonaa.

Veropäätös viesti liittokierrokselle” otsikoi Kauppalehti 01.09.2017 melkein yli aukeaman otsikolla. Jopa ay-pomot äimistelivät avokätisyyttä sanoen, että vähempikin olisi riittänyt. Mutta rahaa tuntuu olevan, vaikka lampaat söisivät. Kuten syövätkin, vaikka ei kerrotakaan, millä summalla lammastaloutta tuetaan. Ay-liike olisi kyllä vähemmälläkin ymmärtänyt viestin, että hallitus on paniikissa, ja tietää, että se voi rauhassa rahastaa kikyn vielä neljännen kerran liittoneuvotteluissa.

Myös Suomen Pankki oli pitänyt noita Juha Sipilän kärkihankkeita vahvoina perusteina, kun se viime joulukuussa julisti taantuman päättyneeksi. Nyt Sipilä ei edes maininnut niitä. Hän lienee vihdoinkin tajunnut, että SAK oli sitonut kikyssä hänen kätensä. Sanoihan hän jo budjettiriihen alkuinfossa, että ”liikkumavaraa on vähän tai sitä ei ole”. Mutta tuskin hän on vieläkään tajunnut, että ay-liike uhrasi jäsenensä menemällä kikyyn juuri sen vuoksi, että se pelkäsi hänen pakkolakien kaltaisilla tempauksillaan hajottavan ay-liikkeen.

Valta on aina ollut ay-liikkeelle tärkeämpi kuin ihmiset. Vaikea on pysyä mukana laskuissa, kuinka mones kompensaatio tämä oli, ilmeisesti ainakin kolmas, kun ay-liikettä lahjotaan valtion varoilla. Kun mukaan lasketaan hallitusohjelman mukaiset säästöjen karsimiset ja verojen lisäysten perumiset, arvo on varmasti ainakin yli kolme miljardia.

Nyt esitetään vain hurskaita toiveita: ”Tämä auttaa toivottavasti maltillisten palkkaratkaisujen syntymiseen”, sanoo Petteri Orpo Kauppalehden mukaan. Virren tekijän sanoin ”mä toivon vaan, vaikk´ ei ois´ toivoa ollenkaan”.

Mutta ei tämä ay-liikkeelle riitä. Kerran viel´, liittoneuvotteluissa.

Liberan paneelissa järjestävän seuran toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen sanoi, että uudistuksia ei enää tapahdu, aika ei riitä. Johtopäätös on oikea, mutta todellinen syy on edellä kerrottu, hallitukselta on ”ilmat pihalla”, Sipilä lienee jo heittänyt tunkkinsa tunkiolle, ja perään prosessikaavionsa.

Monet väittävät nykyisin, että tärkeintä on hyvä tarina. Mutta politiikassa se olisi myös toteutettava. ”Suomi kuntoon” oli hyvä tarina. Se alkoi ”yhteiskuntasopimus”-ufoilulla, jota Jarmo Korhonen piti poliittisen historiamme suurimpana pelleilynä, ja päättyi tuoreeseen budjettiriiheen.

Usko korvaa tehokkaasti faktat, ja vastoin monien väittämää historia toistaa itseään. Valtakunnan virallinen jälkiviisas Raimo Sailas sanoi Kauppalehdessä 06.03.2009, että ”on niin paljon tavaraa piipussa, että nyt vain odotetaan”.

Sipilä olisi voinut myös yhteislaulattaa hallitustaan, kuten Kalevi Sorsa laman alla Ahti Pekkalan budjetin kunniaksi: ”Ennuste kertoopi onnesta maan, kanssani tullos nyt haaveilemaan.” Juha Sipilä haaveilee ainakin jatkokaudesta kepun puheenjohtajana, kertoi Iltalehti.

Pääministeripuolueen ja sinisen irtolaisryhmän vatuloidessa kokoomus lihoo kohtuuttoman helpolla, riittää, kun Orpo näyttää puuhakkaalta. Vihreät ponnistaa Touko Aallon johdolla hänen edeltäjänsä kaivamista lähtökuopista kohti arvaamattomia korkeuksia. Paavo Väyryselle jää avara toimintakenttä, mutta kyseenalaista on, pystyykö hänen omituisesti organisoimansa kansalaispuolue käyttämään sen hyväkseen.

J.K.

Kansanedustajat lukivat kesän aikana lempisatujaan päiväkodeissa. Suosittuja olivat varmaan mm. satuklassikot Lapsilisät kolminkertaisiksi, Työttömyys puolittuu, Velaksi eläminen loppuu, Poliittiset virkanimitykset eivät ole enää tätä päivää, Kestävä kehitys, ”Olipa kerran hallitus, joka oli sinipunainen ja joka kertoi iloisille veronmaksajille, että verotus kevenee".