default_mobilelogo

Valtakunnan ”päälehti” Helsingin Sanomat on viime aikoina osoittanut ansiokasta mielenkiintoa kulissien takaisten tapahtumien penkomiseen ja tuomiseen päivänvaloon. Alkuvuodesta Fortum-kauppa joutui tarkkaan syyniin, ja 09.04.2016 ”kilpailukykysopimukseksi” surkastunut ”yhteiskuntasopimus” sai loppuvaiheittensa osalta perusteellisen penkomisen Teemu Luukan ja Teija Sutisen kynästä.

Samantapaista jatkoa kaivataan erityisesti ”yhteiskuntasopimuksen” alkujuurista ja paikallisen sopimisen surullisesta historiasta.

Tiedetään Esko Ahon ensimmäisen kerran yrittäneen hämätä kansalaisia näin komeanimisellä sopimuksella, mutta hämärän peitossa on, miten se siirtyi hänen myöhemmän seuraajansa Mari Kiviniemen kalupakkiin ja sieltä edelleen Juha Sipilän salkkuun, jossa tämä kertoi 05.09.2014 yrittäjän päivänä Espoon Sellosalissa kantavansa ainakin kepun työreformia.

Kehotin antamaan sen levätä Atlantin pohjassa, mihin Anneli Jäätteenmäki oli sen upottanut, sillä aika oli ajanut sen ohi eikä siitä ollut apua. Sipilän kysymykseen, ”eikö paikallisesta sopimisestakaan?” vastasin, että ei siinä muodossaan.

Kaikesta päätellen jossakin oli jo sovittu jotakin paikallisesta sopimisesta, mutta milloin ja kenen kesken? Siinä selvitettävää.

Sekin tiedetään, että eräs hämärämies tässä välissä oli Helsingin Sanomien silloinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen, joka suorastaan ”mellasti” yhteiskuntasopimuksen ja ”raamisopimuksen” puolesta lehden pääkirjoitussivulla, kuten Suomen Kuvalehden toimittaja Leena Sharma asian ilmaisi (www.kauko-kustannus.fi/OSuVa Tuhopolitiikan juhlanumero/pdf).

Mutta paikallinen sopiminen ei alun perin ollut Sipilän prosessikaaviossa osana yhteiskuntasopimusta, vaan sille oli varattu omat askelmerkkinsä lakipolulla, kun sekä EK että Suomen Yrittäjät kuvittelivat naiivisti, että lakiteitse voitaisiin paremmin ohittaa ay-mafia.

Tämä oli kuitenkin SAK:lle ja kumppaneille ensisijaisesti valtakysymys, joten sekä hallituksen että järjestöjen haaveet perustuivat vain realismin puutteeseen. Edettiin tarkalleen SAK:n askelmerkkien mukaan, ja hallitus nosti kätensä pystyyn 10.02.2016, kuten Hesarin kirjoituksessa kerrotaan.

EK taas oli tunaroinut niin moneen kertaan, että sillä ei enää ollut varaa kaataa sopimusta joihinkin ”nippeleihin”, varsinkin kun ne pahiten iskevät järjestäytymättömien työnantajien nilkkaan.

Olli Rehn sanoi, että vielä joulukuussa EK olisi saanut paremman sopimuksen, mutta se ei silloin EK:lle kelvannut. Millainen oli tämä paperi? Siinä yksi selvityksen kohde.

Tämän jälkeen syntyi paikallisesta sopimisesta sopimusteksti, joka on työmarkkinapuhalluksen mestarinäyte. Sekä sen sisältö että syntyhistoria kaipaavat läpivalaisua.

Se tiedetään, että projekti meni metsään heti alussa, kun hallitus nimesi selvitysmieheksi yhteistoiminta-asiamies Harri Hietalan, joka oli heitetty ulos Etelärannasta mm. ”ansioistaan” raamisopimuksen syntymisessä.

Oli selvää, että hänen käsistään oli tulossa ylhäältä ohjattu järjestelmäkeskeinen tekele, joka ei perustu lattiatason yhteistyöhön, vaan pykälin kuorrutettuun muotomenoon yt-lain tapaan. (www.kaukoparkkinen.com 20.10.2015: Sipilä jumiutti paikallisen sopimisenkin).

Tätä linjausta varmasti vahvisti Hesarin kertoma, 27.01.2016 kokoontunut Olli Rehnin sparrausryhmä, vaikka paikallinen sopiminen siinä vaiheessa etenikin vielä eri askelmerkkien mukaan. Siinä oli Paavo Lipposen lisäksi pelkkiä keskusliittokonkareita, vankkoja tupoteatterin ammattilaisia, joista kellään ei ollut minkäänlaista kontaktia yritystasoon, mukana myös yrityksiä kolmella yleislakolla uhannut Lauri Ihalainen. Liittotasoa edusti vain teknologiateollisuuden Risto Alanko, jonka hänenkin ”alkukotinsa” oli EK.

Mm. Hesarissa ja Kauppalehdessä oli useita hyvinkin järkeviä puheenvuoroja käytännön yhteistyöstä yritystasolla, jopa työntekijöiltä, mutta Sipilä ja Rehn kumppaneineen eivät saaneet niistä mitään pohjalaisittain ”haraviinsa”.

Mutta miten sopimusteksti syntyi? Ketkä olivat mukana? Sen laatijat tiesivät varmuudella, että hallitus menee tähän halpaan. Niin selvästi pääministerin paniikki hallituksensa puolesta oli käynyt ilmi niissä neuvotteluissa, joihin hän eräässä vaiheessa kertoi käyttäneensä puolet työajasta. He tiesivät myös, että enempää hallitus kuin Suomen yrittäjätkään, joka oli uskonut Sipilän askelmerkkeihin, eivät ymmärtäneet asiasta mitään.

Tekstin pirullisuutta osoittaa, että varsinainen herkkupala oli kirjattu heti alkuun: ”Kolmikantaisesti valmistellaan lakimuutokset, joilla poistetaan järjestäytymättömiä yrityksiä koskeva kielto tehdä paikallisia sopimuksia.

Sipilä totesi heti mielessään, että ”tämä on elämäni paras päivä pääministerinä”, ja tuskin malttoi siinä hurmiossa edes lukea loppuosaa. Ja jos luki, ei ainakaan ymmärtänyt. Hän hihkaisi varmaan:”Jes, se on siinä!” Ja vastasi paluupostissa: ”Hyvä pojat!

Olisi syytä tietää, heittikö hän järjestäytymättömät yrittäjät suoralta kädeltä ay-liikkeen hoteisiin vai kuuliko tässä välissä yrittäjäjärjestöä. Tuskinpa ehti, mutta ei sillä olisi ollut mitään merkitystä, koska molemmat olivat yhtä pahasti pihalla, ihan siellä perällä. Tuskin ehti pohtia, mitä mahtaa tarkoittaa, että järjestäytymättömät yritykset pannaan ”samalle viivalle” järjestäytyneiden kanssa.

Tekstin laatija oli ottanut huomioon senkin mahdollisuuden, että huuman mentyä pääministeri tulee katumapäälle ja yrittää vetää jarruja päälle. Sen varalle tekstissä on lukitus, että mitään muuta lakia ei asiasta tehdä kuin se, mitä sopimuksessa seisoo.

Kuitenkin niin työ- ja elinkeinoministeri Jari Lindström kuin Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten liiton toimitusjohtajakin haaveilevat edelleen, että se voisi liittoneuvotteluissa ”kehittyä”. Varmasti kehittyykin, mutta aivan toiseen suuntaan kuin yrittäjät kuvittelevat.

Sipilän hyvän olon tunnetta lisäsi varmaan myös se sopimuksen kohta, että paikallinen sopimus tulee voimaan ilman liiton hyväksyntää. Sitä ei nyt tarvita, kun liitto ja sen ammattiosasto marssivat myös järjestäytymättömään yritykseen sisälle paraatiovesta luottamusmiehen kengissä.

Sipilän mielen täytti auvoisa ajatus: Nyt se kaivattu vapaus vihdoinkin koittaa, ja hallitus on pelastettu. Huomaamatta jäi, että se tapahtuu tiukoin reunaehdoin ja ay-liikkeen hellässä huomassa. Suomen Yrittäjät ei vieläkään ole kertonut jäsenilleen sopimuskohdan jälkiosaa.

Onko muita työryhmiä?

Suomen Yrittäjien mukaan on olemassa ns. (Pekka) Timosen työryhmä, jossa pohditaan mm. ”työtuomioistuimen roolia paikallisessa sopimisessa”. Tästä ei ole kerrottu julkisuudessa mitään.

Hesarille tarjoutuu tilaisuus selvittää, ketä työryhmään kuuluu ja mikä on sen toimeksianto. Yrittäjäjärjestö ei ole kertonut sitä edes jäsenilleen (www.kaukoparkkinen.com 28.03.2016: Hämääkö yrittäjien Järventaus jäseniä tarkoituksella vai tietämättömyyttään?). Ja onko jo muita työryhmiä?

Työtuomioistuimeen todennäköisesti tulee muutama lisäjäsen, kun käsitellään työantajaliittoihin kuulumattomien paikallisia sopimuksia. Se ei muuta millään tavoin sen luonnetta toverituomioistuimena.

Tähän kansankomediaan liittyy varmasti monia muitakin sellaisia käänteitä, joita Hesarin analyysin tekijöiden olisi syytä selvittää.

Kaiken kukkuraksi missään laissa ei edes ole mainitun kaltaista sopimisen kieltosääntöä, joten ei sitä voi poistaakaan. Sopimisen rajallisuus käy muuten ilmi laista. Koukkuun oli vain vartta vasten pantu tällainen mato, jonka pääministeri suurella halulla nielaisi.

Kolmen tehoministerin nyrkkien paukuttelulla juhlimaa näytelmää monet nimittivät historialliseksi. Historian siipien havinaa siihen liittyikin monessa mielessä:

- aito työpaikkayhteistyö oli tuhottu
- yrittäjän läheisimmille yhteistyökumppaneille työntekijöille oli annettu ”turpiin”
- ”yhteiskuntasopimus” oli lopullisesti irronnut Sipilän ja hallituksen ”lapasesta” ja jäänyt ammattiliitojen käsiin
- yrittäjät oli heitetty leijonahäkkiin ay-liikkeen armoille

Olihan siinä aihetta paukutella nyrkkejä.

Olisi myös syytä selvittää, milloin yrittäjien vanhat vainoojat Lauri Ihalainen ja ankarilla lisäsanktioilla uhannut Antti Rinne oivalsivat, että tässä aukeni loistava tilaisuus ottaa loikka SDP:n 1970-luvun tavoitteen edistämisessä, joka tunnetaan nimellä ontto omistus: ”Omistuksen ulkokuori säilyy, mutta sisällössä tapahtuu kehitystä” (www.vapaasana.net 27.01.2001: Ontto omistus ja onttoa puhetta yrittäjyydestä/Googlessa hakusanalla ontto omistus). Milloin he sopivat, miten sitä tuetaan, ja oliko muita mukana tässä ”valtiomiesmäisessä” taktiikassa, kuten Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa kertoili tv:n päätoimittajaraadissa.

Mitään uuttahan tämä ei ole. Samalla tavoin yrittäjiä huijattiin aikoinaan 1980-luvun alussa ”työsuhdeturvalilla”, eikä silloin auttanut, vaikka nykyisen yrittäjäjärjestön edeltäjä Suomen Yrittäjäin Keskusliitto SYKL tiesi täsmälleen, missä mentiin ja tappeli vastaan, mutta silloin vasemmisto oli niin vahva, että se sai tahtonsa läpi. Nyt järjestö oli parkkeerannut porvarihallituksen kylkeen, samoin tuloksin.

Silloinkin media oli intomielisesti mukana.

Sama kuvio toistui, kun SMP:n ministeri Pekka Vennamo Kalevi Sorsan hallituksen ministerinä runnoi läpi myyntivoittoveroa ja ihmetteli, miten paljon maassa oli typeriä yrittäjiä.