default_mobilelogo

Vaalipäivän lähestyessä kaiken tyhjän puhumisen seastakin alkaa suurten puolueiden puheenjohtajista erottua muutamia erityispiirteitä, joista voi päätellä heidän kykyjään toimia hallituksen ykköspaikoilla valtakunnan tilan edellyttämällä tavalla.

Selvimmin erottuu joukosta SDP:n Antti Rinne. Hänellä on vahvimmat näytöt yrittäjien vainoamisesta (Angry ay -juristien top ten 28.06.2014) ja työllistämisen esteiden ja riskien virittämisestä. Sama visio kuin Putinilla: 1970-luvun mahdin palauttaminen. Myös keinot samaa sukua: lisäsääntelyä ja –kriminalisointeja sekä valtion yritystoimintaa ja valvontaa (03.05.2014 Kauko Parkkinen / Antti Rinteen valinta ajaa demarit ulos kaapistaan).

Tehokas konsensus-jarrujalka. Sijoittuu korkealle työpaikkojen tuhoamistilastoissa, jos sellaisia tilastoja tehtäisiin. Uusien työpaikkojen ja viennin suhteen uskoo neitseelliseen syntymiseen.

Alexander Stubb. Monia hyviä harrastuksia, joista pääministerin hommat tulevat heti triathlonin ja tviittailun jälkeen. Myös soutaminen ja huopaaminen sekä äkkikäännökset vahvoja lajeja.

Ainoa poliitikko, joka on uskaltanut kritisoida konsensusta, mutta pyörsi puheensa heti, kun se koira älähti, johon kalikka kalahti (Konsensus jyrää yrittäjän / Kauko Parkkinen 05.03.2015). Sählää mm. koeajan kanssa, josta ei ymmärrä mitään.

Kehui vuolaasti Antti Rinnettä ideasinkona hallitusneuvottelujen aikaan ja kertoi, ettei mulle-sulle –pelistä ollut jälkeäkään sekä toivoi SDP:lle hyvää menestystä. Nopeaoppinen, kun Siperia opetti, millaisia Rinteen ideat olivat. Nyt kertoo Financial Timesissä, että hallitus on ollut suurin piirtein yhtä piinaviikkoa. Puolue- ja ministeritoveri Paula Risikko ihmetteli jo 28.02.2015 Hesarissa Rinteen mutapainia.

Juha Sipilä. Nuhteeton partiopoika ja yksioikoinen insinööri, joka vihdoin pitkän odottelun jälkeen läväytti kakkarastaan ulos oman poliittisen visionsa: Kertoi vaalien jälkeen mutta ennen hallituksen muodostamista kääräisevänsä kokoon huutoäänestyksellä yhteiskuntakosopimuksen kaikkien sellaisten kanssa, jotka kynnelle kykenevät ja saman pöydän ääreen mahtuvat. Tämä loihtii tasaavaltaan 200 000 työpaikkaa ja hoitaa muutkin vaikeat asiat, että hallituksella on sitten helpompaa.

Antti Rinne torppasi vision jo Maikkarin vaalitentissä 18.03.2015 jossa hän heitti väliin, että se on tehtävä konsensuksessa, minkä Sipilä auliisti vahvisti.

Siinä silmiemme edessä, suorassa lähetyksessä, tämä Sipilän ilmapallo räjähti taivaan tuuliin, mistä se oli tullutkin. Sipilä ei sitä tosin tajunnut, tuskin moni katsojakaan, ei varsinkaan media, vaikka Maaseudun Tulevaisuuden uusi päätoimittaja Mikael Pentikäinen revitti siitä yli sivun uutisen. Tätä toisen puoluetoverinsa Mari Kiviniemen kuningasajatusta hän oli Hesarin päätoimittajana tyrkyttänyt innolla.

Muistanemme, miten Kiviniemen kävi. Mutta kepu-väelläkin on kaipuu 1970-luvulle, jolloin K Sorsa ja J Virolainen jakelivat etuja mulle-sulle –periaatteella ja valoivat pohjaa talouden umpikujalle.

Kokemus kertoo, että kun mopo karkaa kerran käsistä, se helposti karkaa uudemmankin kerran.

Timo Soini. Velmuilija ja pelimies, jonka hallitushinku on kesyttänyt. Hänen ahkerin työmiehensä on Matti Putkonen, joka 1970-luvun lopulla Serlachiuksen Mäntän pumpputehtaalla kaikin keinoin pyrki valtakunnallisesti tunnetuksi lakkokenraaliksi, mutta päätyi valtakunnalliseksi yrittäjien pilkkaajaksi SAK:n esittämättä jääneen vaalimainoksen taustavoimana. Luiskahtaa itsekin silloin tällöin alatyyliin.

Putkoselta lienee peräisin Soinin käsitys yrittäjästä ja työntekijästä, mikä kiteytyy hänen lausunnossaan Ylen Ykkösaamussa 28.03.2015: Yleissitovuus on hyvä, koska siitä saa työsuhteen ehdot, ”niin että ihmiset voivat keskittyä yrittämiseen”. Työntekijöiden asiat eivät kuulu yrittämiseen Wahlroosin opin mukaan, vaan ovat ylimääräinen riesa, jotka on hoidettava mahdollisimman vähällä vaivalla alta pois.

Tältä pohjalta voi lyödä vaalitentissä kättä päälle, että tulee säilyttämään yleissitovuuden. Kuin totalisaattoriraveissa. Ei osoita vakavaa suhtautumista tasavallan tilanteeseen.

Antti Rinne ainoa, joka tietää, mitä tekee

Ainoa, joka tästä joukosta puhuu ja toimii johdonmukaisesti ja määrätietoisesti, on Antti Rinne, mutta hänen suuntansa on väärä, kohti puolueensa 1970-luvun mahtiasemia. Muut ovat innokkaita asian harrastajia. Avauksia kohti tulevaisuutta ei ole kellään.

Hurjinta ufoilua edustaa Juha Sipilän ”yhteiskuntasopimus” ennen hallituksen muodostamista. Kuten yrittäjillä yleensä hänen kuvansa yhteiskunnan toiminnasta on utuinen ja vähän naiivi. Takaraivossa on kuva yrityksen toiminnasta, joka on kasvupohja kuvitelmalle, että sopimus kuin sopimus kääräistään käden käänteessä.

Asian pelkisti hyvin SDP:n Antti Lindtman Maaseudun Tulevaisuudessa 30.03.2015: ”Kyllä tästä pahimmillaan aikamoisen sopan aikaansaisi Sipilän suunnitelmalla". Lindtman jos kuka tuntee ay-liikkeen todellisuuden, mihin Sipilällä sen sijaan ei näytä olevan mitään kontaktia.

Sipilän onneksi media on yhtä pahasti kuutamolla kuin hän itsekin siitä, mistä on kysymys.

Työpaikkoja kaikki vetelevät kilpaa hatustaan Stetson-Harrison –menetelmällä. Yksi stetson on 100 000 työpaikkaa. Kepu johtaa kahdella stetsonilla.

Arvoisa äänestäjä: revi näistä tasavallalle pääministeri ja pari muuta tärkeintä ministeriä. Minä en taida uskaltaa. Olen seurannut vaaleja vuoden 1948 Näihin nojaa Maalaisliitto ja SDP:n Jo riittää –kampanjoista lähtien. Nyt pelottaa, toisin kuin koskaan ennen.

Tilanne on uhanalaisempi ja puoluejohtajat pihalla pahemmin kuin koskaan ennen. Kaikki puhuvat pelkkää stetsonia Jo riittää turhat turpakäräjät, sanoisi Tahko Pihkala. Koskaan sitä ei ole ollut yhtä paljon kuin nyt.

J.K.

Lisää Järviradiossa maanantaina 13.04.2015 klo 15.

Suomen Yrittäjät olisi ainoa vastavoima, jolla olisi edellytykset antaa kuvaa todellisuudesta, mutta se vaatisi kyvykästä johtoa. Nyt se on asemoitunut kokoomuksen etäpäätteeksi. ”Mustavalkoisuus kiusaa”, toimitusjohtaja Jussi Järventaus valitti Kauppalehdessä 07.04.2015 Hallitus on tehnyt paljon hyvää, mutta siitä ei osata olla kiitollisia.