default_mobilelogo

Paavo Haavikon runon otsikko Parnassossa Mauno Koiviston toisen kauden alkamisen aikoihin 1989 tulee pakostakin mieleen nykyisen "presidentinvaalitaistelun” alettua. Eikä se johdu yksin siitä, että siitä paistoi suoraan läpi Kekäle-kirjani käsikirjoitus, johon Haavikko Art Housen kustantajana oli luvannut vastauksen kahdessa viikossa, mutta se viipyi kuukausikaupalla, ja neljä sivua on edelleen jossakin hukkateillä.

Jorma Ojaharjun innoittamana tein Pen-järjestön Suomen osastolle kantelun kirjallisesta varkaudesta. Se luonnollisesti väisti asian. Ojaharju kertoo asian muistelmissaan Tämä elomme riemu ja rikkaus.

Tarkkaan ottaen Haavikkokin lienee tarkoittanut vain presidentinvaaleja, ja näissäkin vaaleissa on vielä jätettävä Paavo Väyryselle mahdollisuus, tuleeko hän esittämään muuta kuin toisiinsa nojailua.

Sauli Niinistöstä on joka tapauksessa jo niin paljon näyttöä, että hänen äänestämisensä on vieläkin mahdottomampaa kuin edellisellä kertaa (Liite 1). Hän oli jo tuolloin hionut itsestään pois kaikki särmät, että ei kävisi kuten edellisellä kertaa, jolloin Nato-särmä sojotti vielä niin terävänä, että se pelotti äänestäjiä. Ilman sitä hänet olisi valittu jo silloin.

Sitä edellisellä kertaa hän diivaili ”puolivallattomana leskimiehenä” ja panttasi omaa kantaansa niin kauan, että kokoomusnaisilta paloi pinna, ja he menivät paniikissa lähetystönä pyytämään ehdokkaaksi Riitta Uosukaista, jonka pyrky näkyi niin selvästi hänen liekinvarsi-kirjastaan, että varoitin puheenjohtamani Imatran yhteislyseon teinikunnan hallituksen jäsentä vähän rankanlaisella kirjeellä katastrofista, mikäli hän lähtee yritykseen.

Uosukainen lähti, ja katastrofi tuli. Hänen myöhemmästä kirjastaan kävi ilmi, että hän olikin luopunut aikeestaan, mutta kokoomuksen hätä ja naisten vetoomus muuttivat hänen mielensä. Ilman Niinistön ajan peluuta Suomella olisi jo tuolloin ollut mahdollisuus, että olisi löytynyt porvariehdokas, joka olisi syrjäyttänyt Tarja Halosen, ja Suomen yli-ikäinen demarihegemonia olisi voinut murtua.

Viime kerralla Niinistö ei enää mainostanut itseään edes työväen presidenttinä, vaan osoitti sen muuten puheissaan ja puhumattomuudessaan. Ei ihmetellyt enää työsuhteen ”auringontarkkaa säätelyä”, kuten valtiovarainministerinä, vaan oli valmis jopa lisäämään ay-liikkeen säätelyvaltaa kannattamalla Hesarin kyselyssä ammattiliittojen itsenäistä kannevaltaa, jonka hänen puoluetoverinsa olivat torpanneet hallitusohjelmaneuvotteluissa (Liite 1). Torppaajien nimet tosin vaihtelevat jossakin määrin kertojan mukaan, Jan Vapaavuorikin oli ehkä mukana.

Tässä häntä auttoivat asianajajan kikkailutaitonsa. Hän pani mukaan sellaisia varmisteluja, jotka saavat asian näyttämään siedettävältä, mutta käytännössä aiheuttaisivat vain sotkuja. ”Sotkuiset asiat selvitetään ja selvät asiat sotketaan".

Ei ole enää kuultu ihmettelyjä siitäkään, onko kaikkia ötököitä suojeltava.

Unilukkari nukahti

Loistavasti toimiva kikka oli myös valitsijayhdistyksen perustaminen, jälleen pitkällisen diivailun jälkeen. Sen avulla hän saattoi leikkiä Kekkosta, mutta vaikka Kekkonenkin oli juristi, ei hän ollut asianajaja, eikä hänen sentään tarvinnut alentua uhkailemaan, että ellei liikettä muuten synny, hän perustaa sen itse. Puolueet tarjosivat hänelle jatkokauden kultalautasella.

Tällä tempullaan Niinistö kertoi selvittävänsä kannatuksensa laajuuden. Sitä varten on demokratiassa olemassa vaalit.

Siinäkin Niinistö on seurannut Kekkosta, että hänelle riittää, kun ulkopolitiikka on kunnossa, sisäpolitiikka saa sitten olla miten rempallaan tahansa, ja hallitus saa sählätä miten tahansa. Ja kun SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly otti ”yhteiskuntasopimus” -junan käsiohjaukseensa ja pani pääministerin ”ketunrautoihin” kikyllä, Niinistö kävi SAK:n edustajakokouksessa esittämässä hänelle vuolaat kiitokset, kuten Lasse Laatunenkin kertoo muistelmissaan (www.kaukoparkkinen.com 01.12.2017: Viimeinen mafiapomo: Lasse Laatusen kirja paljastaa Etelärannan sortumisen syyn).

Tämä politiikka on tuottanut hyvää satoa, Niinistön kannatus huitelee pohjoiskorealaisissa lukemissa 80 prosentissa. Vaalien edellä puhuttiin arvojohtajuudesta, mutta särmien hiominen toi arvottomuuden, ja kukin saattaa hänen arvoistaan, mitä itse haluaa. Demari Mikael Jungner sanoi aamu-tv:ssä, että hän on selvästi vasemmistolainen presidentti. Kokoomus näyttää pitävän häntä edelleen omana miehenään, joten ilmeisesti se on vasemmistopuolue.

Särmien suursiivouksen jälkeen entinen ärhäkkä Niinistö on niin lutunen, että Erkkikään ei saa selvää, onko hän oikeasti lintu vai kala vai jotakin siltä väliltä.

On jälleen historiastamme tuttu tilanne: ”Minä olin maahan, ja maa oli minuun sangen tyytyväinen". Siinä on vain se pieni ero, että Pietari Brahe oli uudistaja, Niinistö taas vakaa pysähtyneisyyden yllä pitäjä. Margareth Thatcher sanoi, että ”vakauden lipun alla ei politiikassa voiteta mitään”.

Mutta Antti Rinnekin on tyytyväinen. Hänen kutsunsa synnytystalkoisiin lankesi sittenkin suotuisaan maaperään.

Sisäpolitiikasta Niinistön ainoa kannanotto taitaa olla puuttuminen perussuomalaisten hajoamiseen ja sinisten irtolaisministerien tukeminen, missä hän selvästi toimi vastoin perustuslakia, asianajajan ohjettaan noudattaen.

Ennen vaaleja Niinistö kertoi haluavansa olla unilukkari, mutta hänen puheensa ovat olleet lähinnä unettavia. Ainoastaan perussuomalaisten hallituskelvottomuudesta hän heräsi varoittamaan, mikä oli selvästi perustuslain vastaista. Sen sijaan Sipilän Don Quijote -seikkailua yhteiskuntasopimukseksi hän innosti ”on menoa ja meininkiä” -kannustushuudoilla.

Aikanaan arkistoista selvinnee, miksi maailman mahtajat niin mielellään tukevat Niinistön kampanjaa tapailemalla häntä. Pitävätkö nämä häntä hyväntahtoisena hölmönä, jolta saa arvokasta tietoa muiden maiden politiikasta.

Liite 1

Iloista vuotta 2012 toivottaen
Kauko Parkkinen
www.openfinland.net 26.01.2012

Molemmat rähmällään SAK:n edessä

”Ehdokkaat suopeita ay-liikkeen ryhmäkanteelle” – ja ay-vallan lisäämiselle

Hesarin seitsemän kysymyksen setti 26.01.2012 Niinistön ja Haaviston ay-asenteista on paljastavuudessaan likimain järkyttävä. Molemmat tietenkin kosiskelevat nyt ay-väen ääniä, ja Haaviston tiedetään olevan näissä asioissa demarien linjoilla, mutta Niinistön tietämättömyys ja asenteet ovat yllättäviä. Tiedot näyttävät olevan jopa alle yleisjuristin tavanomaisen tason.

Niinistö kannattaa ryhmäkannetta ”sillä tavalla rajattuna, että se koskisi jotain työpaikkaa kokonaisuudessaan”.

Tästä ay-liike saisi todella tehokkaan keinon panna pieni yritys polvilleen, mitä tapahtuu nykyisilläkin säännöillä. Puoluetoverien Jyri Häkämiehen ja Sari Sarkomaan raskas työ Ihalaisen torppaamiseksi tässä asiassa Säätytalolla menisi hukkaan.

Laittomat lakot. Niinistöllä ”ei ole mitään” myötätuntolakkoja vastaan. Ne ovat usein pahin riesa yrityksille juuri siksi, että ne ovat täysin säätelemättömiä, siis ”laillisia”, ja niillä isketään yllättäen.

Lakkosakkojen korotus käy, mutta se ”tarkoittaa varmasti samalla yhteistoimintalain kehittämistä”.

Niinistö uskoo edelleen, että yhteistoimintalakia ”kehittämällä” eli kiristämällä parannetaan yhteistoimintaa ja vähennetään lakkoja, kuten Kekkonen 1977, vaikka mm. Metalliliiton valtuuston puheenjohtaja Pentti Mäkinen tietää sen vain halvaannuttavan yrityksen (Keskisuomalainen 8.8.11). Vertailu Ruotsiin osoittaa yhtä syvää tietämättömyyttä kuin EVAn Matti Apusen kolumni taannoin Hesarissa.

Ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus. Henkilöverotuksen ja yritysverotuksen rinnastaminen on entiseltä valtiovarainministeriltä uskomatonta.

Kolmikantainen valmistelutapa. Niinistö hyväksyy sen, että verotusta käytetään pelinappulana työmarkkinaratkaisuissa ohi normaaliparlamentarismin ja hyvän hallintotavan.

Vähimmäispalkka. ”Olisi tarpeellista, että työehtosopimusten minimejä noudatettaisiin myös sopimusten ulkopuolisissa suhteissa.” Niinistö ei näytä tuntevan yleissitovuutta! Ei ihme, että hänen puheenjohtaja-aikanaan unohdettiin kokoomuksen puoluekokouspäätös yleissitovuuden poistamisesta.

Työelämän sääntöjen keventäminen. ”Lisätyöpaikan suhteen voitaisiin noudattaa aluksi keveämpää järjestelmää”. Muihin työsuhteisiin ei mitään kevennystä!

Kumpikaan ehdokas ei tunne EU-lähtöistä ja jo edellisen hallituksen ohjelmassa ollutta hanketta yritysten hallintokuorman keventämisestä 25 prosentilla vuoden 06 tasosta. Mihin on unohtunut Niinistön ministeriaikainen ihmettely työsuhteen ”auringontarkasta säätelystä”? Kuten edellä käy ilmi, hän esittää jopa yt-lain tiukentamista.

Tämä stressitesti osoittaa paitsi ehdokkaiden kaukaisuuden käytännön työelämästä, myös sen, miten vaikeaselkoiseksi työsuhde on säädelty.

Olisi ollut mielenkiintoista kysyä alun alkaen kaikilta työllisyydestä kauniita puheita pitäneiltä ehdokkailta, kuka heistä pystyisi työnantajana tekemään lain vaatimukset täyttävän työsopimuksen. Voisi lyödä pienen tai keskisuuren vedon, että siitä stressitestistä ei olisi selvinnyt yksikään ehdokas, mutta Niinistön olisi voinut koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella olettaa sijoittuvan kärkipäähän.

Lehden asennetta kuvaa, että se ei edes kysynyt ehdokkaiden kantaa ”raamisopimukseen” ja muihin tupoihin tai paikalliseen sopimiseen.

Suomi on sijoittunut World Economic Forumin työmarkkinajäykkyyksiä koskevassa tuoreessa selvityksessä varsin heikosti, palkanmuodostuksen joustavuudessa jopa sijalle 133 kaikkiaan 142 maan listalla. Hesarin selvityksen tulos on masentava siinä, että valittakoon kumpi tahansa, heiltä ei ole odotettavissa virikkeitä työmarkkinakentän nykyaikaistamiseksi.

Niinistön kannanotot ottavat tukevasti paikkansa siinä Holkerista alkaneessa pitkässä perinteessä, jossa kokoomuspoliitikkojen suusta loikkii pulskia sammakoita työmarkkina-asioista. Niinistö on antanut näyttöä siitä, mitä hänen sloganinsa työväen presidentistä tarkoittaa.

Liite 2:

Lähetetty: 28. tammikuuta 2012 17:27
Vastaanottaja: 'tapani.ruokanen@otavamedia.fi'; 'pekka.ervasti@otavamedia.fi'; 'laura.koljonen@otavamedia.fi'; 'leena.sharma@otavamedia.fi'; 'matti.simula@otavamedia.fi'
Kopio: 'jukka.ahtela@ek.fi'; 'eeva-liisa.inkeroinen@ek.fi'; 'Laatunen Lasse'; 'jorma.turunen@teknologiateollisuus.fi'; 'jorma.saloheimo@oikeus.fi'; 'risto.alanko@teknologiateollisuus.fi'; 'il.paakirjoitus@iltalehti.fi'; 'timo.hakkarainen@iltalehti.fi'; 'juha.ristamaki@iltalehti.fi'
Aihe: "Molempia ehdokkaita voi ihailla"/SK 4/12

En ainakaan minä voi ihailla näin pahasti pihalla olevia ehdokkaita.